Nettihavaintoja

Kareliaforumin kirjoittelu on höperöitynyt niin perinpohjaisesti, että sitä ei viitsi kommentoida lainkaan. Sen sijaan parilta yllättävältä taholta on tullut positiivista kontribuutiota.

Suomi24:ssä on kirjoitus, joka ansaitsee huomiota:

"Tiedän että rikon aikaisemman lupaukseni kun kirjoitan taas tänne palstalle. Kuitenkin, maailmassa on suurempiakin lupauksia rikottu, joten menkööt.

Tämä asia on taas pulpahtanut mieleeni kun lainasin kirjastosta kaksi kirjaa: Veikko Saksi: Karjalan reformi ja Yrjö Pessi: Karjalamme rajan takana.

Vaikka kumpaakin kirjaa voi hieman moittia reaalipolitiikan tajun puutteesta;-molemmat kirjoittajat esittävät sen näkemyksen, että Venäjä palauttaa Karjalan koska heillä on paha mieli koska he ovat olleet tuhmia- niin kummassakin hyvin kiehtovalla tavalla arvioidaan Karjalan palautuksen jälleenrakennuksen kustannuksia."

Kumpikin noista kirjoista edustaa kuitenkin nykytilanteeseen verrattuna realistista kantaa, kysymys on Karjalan palatuksesta, ei 60 vuotta sitten menetetyn ja vain osittain korvatun omaisuuden palautuksesta.
Ajatus yritetään todellakin saada hyväksyttäväksi suomalaisten enemmistölle eikä vain kouralliselle kiihkoilijoita. Liioin aivokuollutta vaatimusta sotakorvausten palautuksesta ei noita kirjoja tehtäessä vielä ollut. Venäjä ei tietenkään palauta Karjalaa hyvää hyvyyttään, mutta se voisi palauttaa sen koska se ei oikeasti tarvitse sitä, jos vain olisi tarjota sopivia porkkanoita. Rahaa Venäjä tarvitsee aina, sellaista porkkanaa ei ole, joka saisi Venäjän palauttamaan sotakorvaukset.

"Molemmat kirjoittajat myös, mielestäni oikeasti, toteavat että kyse on koko Suomen asiasta, ei vain karjalaisten asiasta. Itse en usko alkuunkaan noihin laskelmiin kuinka Suomeen tulee 10% talouskasvu ja täystyöllisyys kun Karjala kunnostetaan enkä usko että alueen nykyväestö hievahtaisikaan mutta silti mielestäni sen takaisin saaminen tulisi olla politiikan kulmakivi; vähän samalla tavalla kuin Saksan Liittotasavallan perustuslakiin oli kirjattu artikla, joka määräsi uudelleenyhdistymisen olevan tavoitteena. Nythän ko artikla on vanhentunut."

Amen.

"Moni on sanonut, että vaikka ajatus Karjalan palautuksesta sinänsä olisikin ok niin ko asian tiimoilta on eniten äänessä niin uskomattomien pösilöiden ja taukkien joukkio, että väkisinkin alkaa tuntea antipatiaa moisten ihmisten puuhastelua kohtaan."

Hear, hear!

"Joillekin ihmisille vastustuksen motiivina on kontolle väistämättömästi tuleva venäläisvähemmistö sekä alueen kunnostuksen kustannukset. Molemmissa asioissa palautusjärjestöt ovat olleet mielestäni vastuuttomia. Ei ole mahdollista, että Karjala palautuisi ilman merkittävän kokoista, 300000-400000, venäläisvähemmistöä. Minua ei ryssäviha riivaa mutta joitakin ihmisiä se tuntuu riivaavaan sen verran, että se riittää palautuksen vastustamiseksi. Kuitenkin, palautusjärjestöiltä vastuutonta yrittää maalailla skenaarioita, että moiselta vähemmistöongelmalta mukamas voitaisiin välttyä.

Toinen asia, jossa palautusjärjestöt ovat olleet vastuuttomia on alueen taloudellisen tilanteen selostaminen. Vaikka Karjala pitkällä aikavälillä olisikin Suomen taloudelle suuri voimatekijä, palautuksen alkuvaiheissa tulisi valtiolle hyvin voimakkaita paineita sekä korottaa verotusta että ottamaan lisää valtionvelkaa. Palautusjärjestöjen esittämät skenaariot alueen välittömästä hyödystä Suomen talouselämälle on monilta tahoin ammuttu alas joten tulisi olla rehellinen."

Juuri näin. Tässä on kysymys ihan todellisista ongelmista, jotka tulee tunnustaa. Karjalan palautus voisi onnistua vain sentapaisilla järjestelyillä, joita on hahmoteltu palautussuunnitelmassamme.

"Venäjä tuskin koskaan Karjalaa Suomelle takaisin antaa mutta se, että meidän valtiojohtomme ei ole 50-luvun jälkeen asiaa edes esille ottanut, on valtiojohdolle suuri häpeä."

Asia ei ehkä ole aivan noin yksioikoinen. Kekkonen kyllä yritti loppuun ainakin Hrushtshevin kauden loppuuun ottaa asiaa esille, mikä hänen kunniakseen mainittakoon. Saattaa tosin olla onni, että palautus ei onnistunut silloin, Neuvostoliiton aikana palautuksen poliittinen hinta olisi saattanut olla todella hirveä.
90-luvulla Venäjä yritti saada uuteen naapuruussopimukseen pykälää, joka olisi eksplisiittisesti kieltänyt rajojen muuttamisen, mutta Suomi ei siihen suostunut. Kyllä ovea siis on pidetty ainakin hiukan raollaan.
Nyt ei missään tapauksessa ole otollinen hetki, mutta sellainen saattaa vielä tulla. Venäjällä vapaamieliset ja autoritaariset hallitsijat ovat aina vuorotelleet, nykyistä vallankeskitystä seuraa vielä joskus vastareaktio.


Toinen myönteinen nettihavainto on Vihreän liiton kansanedustajaehdokkaan Timo Juurikkalan kirjoitus Karjalasta. Siinä on perin hyviä ajatuksia. En erehdy antamaan mitään äänestyssuosituksia, mutta tutustukaa.

Sähköpostiosoite

Nyt meillä on sitten julkinen sähköpostiosoite, jolla meihin voi ottaa yhteyttä: karjala-takaisin@hotmail.com. Vaikka raivoisista vuodatuksista voikin saada tietynlaista nautintoa, ne luultavasti deletoidaan jo vilkaisun jälkeen. Eli mieluiten vain asiallista tekstiä. Esimerkiksi palautussuunnitelman käännös venäjäksi olisi tervetullut. (Kevyttä kenttähuumoria ei sitten kannata yrittää. Babelfish kääntää venäjästä ymmärrettävää englantia, joten esimerkiksi katkelma venäjänkielistä Kama Sutraa jää taatusti julkaisematta.)

Lika barn leker bäst

Vähitellen alan sairaalla tavalla ymmärtää KareliaForumin "keskustelijoita". Kun ihmisillä on voimakkaita yhdistäviä tekijöitä, kuten täydellinen kyvyttömyys ja haluttomuus harjoittaa tai ymmärtää rationaalista argumentaatiota ja täydellisen mustavalkoinen maailmankuva, niin erimielisyydet pikkuasioista, kuten Karjalan palautuksesta, eivät haittaa yhteistä ilonpitoa.

Juutalaiset saavat sijoittaa Venäjälle, mutta strategisesti tärkeisiin luonnonvaroihin heille ei saa ENÄÄ antaa omistusoikeuksia. 1990-luvulla juutalainen nelikko Gusinski, Berezovski (johon sana "evil" soveltuu paremmin kuin hyvin), Abramovitsh ja Hodorkovski lähes tekivät selvää koko Venäjästä.

Vuoden 1917 bolshevikkivallankumouksen johtajista valtaosa oli niinikään juutalaisia.

Venäjä ja juutalaiset eivät vain natsaa yhteen. Parempi, että pysyttelevät erossa Venäjästä. Sijoittaa saa, mutta venäläisten ehdoilla. Valtaa ei jutkuille saa antaa.

MIKSI JUUTALAISTEN JA SIIONISTIEN PUUHISTA EI SAA PUHUA? YLISTÄÄ VOI TARVITTAESSA "NATSEJA" YM VASTAAN, MUTTA MUUTEN ON VAIETTAVA JA ANNETTAVA VALITUN HERRAKANSAN PUHUA NIISTÄ ASIOISTA, KUN HALUAVAT TAI SITTEN HEIDÄN LUVALLAAN JA OHJEIDEN MUKAAN.

Kuunnelkaapa tämä linkki: http://prisonplanet.tv/audio/200306sheen.htm

Ainakin itselleni se toi taas lisää varmuutta siitä, että WTC-tuhon ja Pentagon-iskun virallinen teoria ei ole paikkansa pitävä.

Olen epäillyt virallista selitystä jo vuodesta 2002 lähtien, ja tällä hetkellä olen jokseenkin varma siitä, että USA:n hallitus ja useat sen korkeat virkamiehet olivat joko itse koko iskun takana tai tietoisia iskusta ennen kuin se tapahtui.

Hyvän yleiskuvan tapahtumista suomen kielellä löytää täältä:
http://www.saunalahti.fi/wtc2001/

Beslanin lapset muuten tappoivat ryssät. Iskijät olivat myös heidän kätyreitään. Asia on aika huonosti peitelty.

Saman hengen lapsia, vai mitä. Ihan kaikista noista ei edes arvaa, kumpaa puolta kirjoittaja edustaa.

Jotenkin pitäisi pystyä organisoimaan täysijärkisten ihmisten täysijärkinen keskustelu.

muistutus

Blogin lukijamäärät ovat olleet viime aikoina ilahduttavasti kasvussa, mutta näkyvyys ei ole vieläkään läheskään tyydyttävä. Eli muistakaapa kertoa blogin olemassolosta kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.
Ehkä saamme lopulta organisoitua Suomeen järjellistäkin keskustelua Karjalan palautuksesta.

Koko sinä aikana, kun kävijöitä on tullut tarkemmin seurattua, yhtään lukijaa ei ole tullut venäjältä. Eli vaikka jotkut tuntuvat luulevan, että FSB kirjoittaa tätä blogia, FSB ei edes lue sitä. Tämä on tietenkin valitettavaa. Asiaa voisi ehkä korjata julkaisemalla palautussuunnitelman venäjäksi, mutta ikävä kyllä blogin kirjoittajien monipuolisesta kielitaidosta puuttuu siinä kohti aukko. Jos tätä lukee joku venäjäntaitoinen niin tässä olisi tilaisuus edistää asiaa.

reductio ad absurdum - he tekevät sen itse

Omaisuutta korostavan lähestymistavan järjettömyys on kirkas kuin Koskenkorva, kun se synnyttää tällaisia ajatuksia:

On hyvä muistaa, että osa meistä (=maanhankintalain perusteella sodan jälkeen menetetystä omaisuudestaan suurimman progressiivisen korvauksen saaneista maatilatalouden harjoittajista) on tyytyväinen nykytilanteeseen, jossa he eivät sodassa koe menettäneensä muita keskivertosuomalaisia enemmän. Keskisuomalainen kuten Karjalan Liittokin kuuluu tähän tyytyväisten ryhmään ja heillä on oikeus olla tilanteeseensa tyytyväisiä.

En usko, että Keskisuomalainen (kun olen tuntenut Laatikaisen Ekinkin oikein hyvin; Tuulalle terveisiä!) haluaa sorsia sitä 45 prosenttia siirtoväestä, joka ei ollut oikeutettu minkäänlaisiin korvauksiin ja jonka piiriin kuluvat esimerkiksi karjalaiset pienyrittäjät. Enemmän kuin Keskisuomalaisen keskusta-lähtöisiltä kannanotoilta toivoisi ymmärrystä esimerkiksi koko Suomen ulkoministeriksi sanotulta, joka julkisesti kertoo Venäjän tiedotusvälineissä, ettei evakkojen omistusoikeuden tunnustamiseksi käynnistetyillä hankkeilla ole juridista pohjaa. Mihin valtioon ja kenen puolustettaviksi pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden oikeudet kuuluvat, kun Suomen valtiokin hylkää heidät Tuomiojan tavoin?

Myönteistä tuossa on se, että siirtoväelle maksettujen korvausten merkitys aletaan jo kovapäisimmissäkin piireissä tunnustaa. Täydellisen pöyristyttävää taas on vihjata, että korvaukset vaikuttaisivat Karjalan palautushaluja vähentävästi. Kyllä minä ainakin tunnen ihmisiä, jotka ovat saaneet suurehkosta Karjalaan jääneestä omaisuudestaan (omasta mielestään toki aivan liian pienen) korvauksen ja silti kannattavat Karjalan palautusta, vieläkin useampi kannattaisi, jos palautus saataisiin näyttämään hieman realistisemmalta mahdollisuudelta. Silloin voisi Keskisuomalaisenkin mieli muuttua.

Jos taas nuo korvausta saamattomat 45% kannattavat Karjalan palautusta taloudellisista syistä, he ovat paitsi epäisänmaallisia, myös tyhmempiä kuin vasemman jalan saappaat. Toisen korvauslain mukaisia korvauksia maksettiin nimittäin pääasiassa juuri siitä omaisuudesta, josta voi olla jotain jäljellä vielä nytkin, eli kiinteistöistä. Sen sijaan pienyrittäjien yritykset ovat todellakin kadonneet pysyvästi jo 60 vuotta sitten eivätkä tule takaisin minkäänlaisessa palautusratkaisussa.

Vaihtoehdot

On tunnustettava tosiasiat: Karjalan takaisin saamiseksi ei ole olemassa varmoja, nopeita ja tehokkaita keinoja. Tähän mennessä esitetyt menetelmät edustavat neljää eri peruslinjaa, joissa jokaisessa on omat heikkoutensa.
1. Sotilaallinen ratkaisu - Karjala takaisin väkisin asevoimalla. Ei näytä realistiselta mahdollisuudelta, Venäjä on kuitenkin edelleenkin suurvalta, jolla on valtava ylivoima sotilaiden ja aseiden määrässä - ja vielä ydinase käytössään. Yksin ei Suomi pysty pakottamaan Venäjää sotilaalliseen ratkaisuun, aseveljeksi tarvittaisiin vähintään Yhdysvallat tai Kiina. Mahtaneekohan niitä kiinnostaa? Sitä paitsi eivät suomalaisetkaan halua sotaa, pitäisi ensin tehdä Suomessa vallankaappaus ja perustaa diktatuuri. Ei vaikuta ollenkaan täysijärkiseltä touhulta.
2. Juridinen ratkaisu - Karjala takaisin kansainvälisen oikeuden päätöksellä. Vaikka asia otettaisiinkin käsiteltäväksi ja vaikka tuomio olisikin Suomelle myönteinen, ei Venäjää kuitenkaan voitaisi pakottaa palauttamaan Karjalaa. Kuka sen tekisi? Virallinen Suomi ei edes pidä Karjalan kysymystä avoimena, vaan katsoo että Suomella ei ole mitään aluevaatimuksia. Jos siis Suomi valtiona haluaisi haastaa Venäjän oikeuteen, edellyttäisi se ensin suuria poliittisia muutoksia Suomessa.
3. Soluttautumisratkaisu - Karjala takaisin vaikka talo kerrallaan. Jos tarpeeksi monet suomalaiset hankkisivat omistukseensa kiinteistöjä ja maata Karjalasta ja jopa muuttaisivat sinne asumaan, saataisiin Karjalaa suomalaistettua. Miksipä ei, ongelmana vain on että Karjala pysyisi edelleen osana Venäjää. Tietysti on mahdollista että joskus tulevaisuudessa riittävästi suomalaistunut Karjala olisi helpompi liittää takaisin emämaahan, esimerkiksi jos asiasta pidettäisiin kansanäänestys. Todennäköisesti Venäjä kuitenkin vastustaisi tällaista suomalaistamista ja asettaisi jo hyvissä ajoin kaikenlaisia rajoituksia.
4. Neuvotteluratkaisu - Karjala takaisin yhteisymmärryksessä venäläisten kansa. Pitkä ja vaikea tie. Ensinnäkin pitäisi neuvotteluhalukkuutta löytyä sekä Suomelta että Venäjältä; niin kauan kun molemmat osapuolet katsovat ettei rajaepäselvyyksiä ole, ei ole mitään neuvoteltavaakaan. Kunhan vain saataisiin Suomessa tarpeeksi poliittista tahtoa Karjalan palautuksen taakse, voitaisiin sopivien poliittisten suhdanteiden vallitessa Venäjällä hyvinkin saada neuvottelut käyntiin.

Non, je ne regrette rien

Palautussuunnitelman tilapäinen katoaminen näkyvistä ei johtunut katumuksesta ja synnintunnosta, vaan teknisestä häröstä, joka sattui, kun olin tekemässä tekstiin pientä täsmennystä täällä olleen kommentin takia. Maininta äänioikeuden menetyksestä tarkoitti itsehallintoelimen vaaleja. Venäjän kansalaisten pysyvä äänioikeus niissä tekisi Karjalasta jonkinlaisen yhteishallintoalueen eikä moinen olisi ainakaan ensisijainen tavoite. Sen sijaan kunnallisvaaleissa kaikki pysyvästi asuvat ulkomaalaiset toki saisivat äänestää.

EU:hun kuulumista koskeva kohta näytti synnyttäneen kummallisen väärinkäsityksen, jota pitää oikoa. EU:n jäsenet ovat toki itsenäisiä valtioita, ja Suomihan on jo EU:n jäsen. Useilla EU:n jäsenvaltioilla on kuitenkin alueita, jotka kuuluvat EU:hun vain rajoitetusti tai ei lainkaan. Pitkällä tähtäimellä Karjalan pitäisi kuulua EU:hun Suomen osana, mutta aluksi se ei millään pystyisi täyttämään EU:n vaatimuksia. Koska jokseenkin kaikenlaisista erityisalueista on jo ennakkotapauksia ja kysymyksessä olisi vain tilapäisjärjestely, tästä ei varmaankaan tulisi tositilanteessa ongelmaa.

Muuten kommentteja näytti tulevan vähän ja ne olivat valitettavasti sitä mitä odotinkin. Todellisuudentajun puutetta kauheimmillaan osoitti syytös huonosta neuvottelutaktiikasta: vaatimuksista tinkimisestä. Ikävä kyllä minä en ole neuvottelemassa Karjalan palautuksesta, kukaan ei ole. Kumpikaan osapuoli ei pidä neuvotteluja, saati sitten sopimusta, mahdollisena. Silloin on todellakin aika tinkiä vaatimuksista ja pyrkiä osoittamaan kompromissin mahdollisuuksia, ei esittää kummallekin puolelle tasapuolisesti yhä epärealistisempia vaatimuksia.

Palautussuunnitelma

Rajat

Palautusneuvottelujen lähtökohta on luonnollisesti Tarton rauhan raja. Käytännössä on todennäköisesti tyydyttävä kompromissiin, mm. koska Venäjä tuskin suostuu luopumaan öljysatamistaan, ja samalla on mahdollista pienentää oleellisesti palautettavan alueen väestömäärää. Suomen kannalta on välttämätöntä, että palautettava alue sisältää Viipurin, Sortavalan ja Käkisalmen. Mahdollisia linjauksia rajalle olisivat esimerkiksi Neuvostoliiton rajaehdotus vuodelta 1939 tai Talvisodan lopun rintamalinja. Jatkossa palautettavasta alueesta käytetään yksinkertaisuuden vuoksi nimitystä 'Karjala'.

Karjalan ja muun Suomen välinen raja on alusta alkaen täysin läpinäkyvä EU:n kansalaisille. Karjalan ja Venäjän välinen raja pyritään pitämään mahdollisimman läpinäkyvänä Venäjän kansalaislle. Näin Karjala on tarkoitus integroida EU:hun katkaisematta sen yhteyksiä Venäjälle.


Väestö

Kaikki Karjalassa palautusneuvottelujen alkaessa vakinaisesti asuneet ihmiset saavat halutessaan jäädä alueelle. Siirtymäkauden ajan Karjalaan jääneet säilyttävät Venäjän kansalaisuuden, mutta ovat ääni- ja vaalioikeutettuja alueen itsehallintoelimen vaaleissa. Schengen-alueelle Karjalassa asuvilla Venäjän kansalaisilla on käytännössä kestoviisumi, joka sallii vapaan matkustamisen, mutta ei sisällä lupaa pysyvään oleskeluun tai työntekoon. Siirtymäkauden jälkeen kaikki halukkaat saavat Suomen kansalaisuuden. Venäjän kansalaisuuden valinneet saavat oleskeluluvan koko Schengen-alueelle, mutta menettävät äänioikeutensa itsehallintovaaleissa. Suomen kansalaisuus on mahdollista saada jo aikaisemminkin erikseen määriteltävillä perusteilla.

Alueen tyhjentäminen pakolla ei tule kysymykseen eikä Venäjä varmaankaan hyväksyisi tilannetta, jossa Karjalan asukkaista todennäköisesti suurin osa olisi venäläisiä ilman mahdollisuutta osallistua hallintoon. Toisaalta Suomi ja EU eivät huolisi kerralla pariasataatuhatta venäläistä. Dilemma voidaan ratkaista vain luomalla asukkaille yllähahmotellun kaltainen erikoisstatus.

Kaikkien EU-maiden kansalaiset saavat vapaasti muuttaa Karjalaan. Muiden maiden, eli käytännössä lähinnä Venäjän, kansalaisten muutto-oikeudesta sovitaan erikseen.

Omaisuus

Kaikki Karjalassa oleva Venäjän lakien mukainen luonnollisten tai juridisten henkilöiden omaisuus säilyy omistajillaan. Muu omaisuus siirtyy Karjalan hallinnolle, joka yksityistää sen soveltuvin osin ja rahoittaa tuotolla infrastruktuurin jälleenrakentamista. Karjalasta kotoisin olevilla on etuosto-oikeus yksityistämisessä ja myös Karjalaan jääviä Venäjän kansalaisia voidaan jollain tavoin suosia,

Hallinto ja talous

Karjalasta muodostetaan autonominen alue, joka ei aluksi kuulu EU:hun vaan liitetään siihen vasta kun se on poliittisesti ja taloudellisesti mahdollista. Itsehallinnon piiriin kuuluu verotus ja budjetti eikä kuulu ulkopolitiikka. Muilta osin, esim. lainsäädäntövallan suhteen, itsehallinnon rajat määritellään myöhemmin. Venäjän kielellä on erikseen määritelty virallinen asema, muuten Venäjä ei varmaankaan voisi suostua palautukseen.

Vain selkeästi valtakunnalliset menot, esimerkiksi rajavalvonta, rahoitetaan Suomen valtion budjetista. Muut menot rahoitetaan Karjalasta kerättävillä verotuloilla. Näin poistetaan pelko Karjalan muodostumisesta taakaksi Suomen veronmaksajille.

Suomen yleissitovat työehtosopimukset eivät aluksi ole sellaisenaan voimassa Karjalassa. Se, käytetäänkö Suomen työehtosopimuksia jotenkin soveltaen vai neuvotellaanko kokonaan omat, päätetään erikseen. Äärimmäisenä yksinkertaistuksena voidaan esittää malli, jossa Karjalan kustannustasosta laskettaisiin kerroin, jolla niin työehtosopimuksien mukaiset palkat kuin muutkin vastaavat rahasummat kerrottaisiin. Tätä kerrointa korotettaisiin sitten vuosittain Karjalan talouskehityksen perusteella. Todellisuudessa näin yksinkertainen malli ei varmaankaan toimisi, mutta joka tapauksessa Karjalan aluksi muuta Suomea alempi kustannustaso olisi muutettava kilpailukyvyksi ja sitä kautta muuta Suomea nopeammaksi talouskasvuksi. Karjala vetäisi jonkin verran investointeja Suomesta, mutta se ei romahduttaisi Suomen taloutta aivan kuten Viron itsenäistyminenkään ei tehnyt sitä.

Karjalan itsehallinnollista asemaa voidaan koska hyvänsä muuttaa itsehallintoelinten ja Suomen hallintoelinten yhteispäätöksellä. Koska ei ole mahdollista tietää etukäteen, millaiseksi palautetun Karjalan yhteiskunta muodostuisi, myöskään sen hallintomallia ei voisi lyödä lopullisesti lukkoon ainakaan kovin aikaisin.

Johdanto

Olen nyt sitten päättänyt yrittää kiteyttää tänne jonkinlaisen palautussuunnitelman yhteenvetona aikaisemmin julkaistusta. Yritän saada sen aikaan viikon sisällä, ehkä jo viikonlopun aikanakin, varsinkin jos ilma on huono. Muutama sana johdannoksi:

Kyseessä on pelkkä luonnos palautuksen periaatteista. Eimerkiksi minkäälaisiin budjettilaskelmiin ei ole aikaa ja koulutuskin on hieman vääriltä aloilta. Useimmat yksityiskohdat on sitä paitsi mahdollista päättää vain tositilanteessa.

Ainoana tavoitteena on hahmotella kompromisseja, jotka voisivat tehdä Karjalan palautuksen mahdolliseksi ilman vallankaappausta Suomessa ja kovapanosammuntoja Venäjää vastaan - siis palautussuunnitelma maanpettureita ja rikollisia ryssiä varten, ei KareliaForumin tosiuskovia varten. Näkisin mielelläni perusteltuja ehdotuksia paremmista kompromisseista, mutta käytännössä odotan palautetta, jonka olen nähnyt jo niin monta kertaa, että pystyisin itse kirjoittamaan sen kahden promillen humalassa.

kannattaa katsoa vähän tarkemmin...

"On selvä asia, että Karjalan palauttaminen Suomelle olisi oikeudenmukaista, siinä missä minkä hyvänsä ryöstösaaliin palauttaminen. Kansainvälisessä politiikassa vain pätevät erilaiset säännöt kuin rikosoikeudessa. Varsinainen pääkonnahan on tietysti kaikkien maailman työtätekevien suuri johtaja, isä ja opettaja, toveri Stalin - eivätkä Venäjän nykyiset johtajat ole vastuussa hänen tekemistään rikoksista. Sen sijaan Venäjä, Neuvostoliiton seuraajavaltiona, on vähintäänkin moraalisessa vastuussa Neuvostoliiton aikana tehtyjen vääryyksien korjaamisesta. Karjalassa asuvat venäläiset taas eivät ole syyllisiä tilanteeseen eikä heidän karkottamisensa kodeistaan olisi oikein. On vain hyväksyttävä, että palautettavan Karjalan kylkiäisenä Suomeen saadaan kohtalainen venäläisvähemmistö. On aivan selvä, ettei se voi sujua täysin ilman ongelmia, mutta turha on myöskään mitään kauhuskenaarioita kehitellä. Tuo vähemmistö olisi parinsadantuhannen luokkaa, n. 4% maan väkiluvusta, mikä on todella vähän verrattuna vaikkapa Viroon tai Latviaan.
Venäläisvähemmistön asema kannattaa jo etukäteen suunnitella viisaasti ja humaanisti. Karjalan takaisin saamista ei ainakaan vaikeuttaisi, jos paikalliset venäläiset itse haluaisivat liittyä Suomeen."

Jos tämä on se sinun suuri suunnitelmasi, niin eipä kyllä tarjoa mitään uutta ja mullistavaa. Kehu sitten suunnitelmillasi kun sinulla sellainen on.

Kuukautta vanhemmat jutut ovat arkistossa, eli yksittäiseen juttuun ei voi linkittää. Jos olisit lukenut (okei, varmaan luitkin, mutta leikit hölmöä) sivun loppuun, olisit löytänyt luonnokset palautuksen sekä taloudellisten että väestöongelmien ratkaisuiksi. Ajateltuina siten, että ne olisivat hyväksyttävissä sekä Venäjälle että suomalaisten enemmistölle. Ei mitään hirveän omaperäistä, toki, suurin osa oli jo ProKarelian alkuperäisessä reformissa. Eikä kokonaisuutena, vaan parina erillisenä tekstinä.

KareliaForumilta on pystytty riitelemään ulos jokainen vähänkin 'väärin' ajatteleva (paria naurettavaa trollia lukuunottamatta), mutta blogille ette voi mitään.

Silmä käteen ja katso

Jos sinun mielestäsi ProKarelialla on paskat suunnitelmat, niin miksi et itse esitä parempia? Tiedä vaikka kuinka hyvä tulisi ja saisi varmasti kannatustakin. Kuitenkin tuohon jeesustelu-linjalla en minä viittis lähteä.

Luonnostelu palautuksen tärkeimpien ongelmien ratkaisusta on kyllä ollut jo puoli vuotta täällä. Se, mikä kusee ProKarelian nykyisessä suunnitelmassa ja miksi
omaisuuden palauttaminen on huono idea taas ollut vielä vähän kauemmin täällä.
Yksityiskohtaisempi suunnitelma tehdään sitten kun saadaan aikaan se non-bullshit

-palautusjärjestö. Siihen saakka täytyy yrittää vain muistuttaa Karjalan palauttajia, että konsensus, joka saadaan aikaan huutamalla kovaa ja kieltäytymällä kuuntelemasta ketään vähänkään eri mieltä olevaa, ei edistä Karjalan palautusta tippaakaan.

valitettavasti vallanpitäjien rahoja ei ole näkynyt

Vaikuttaa vallanpitäjien rahoittamalta vastaiskulta ProKarelialle ja palauttajille. Internet on rikkonut median yksituumaisuuden, joten pitää suomettuneen koneiston yrittää propagoida myös siellä. Sivusto siis näyttäisi keskittyvän prokarelian mustaamiseen ja vastustamiseen.

Ylläolevan ajatuspierun on tuottanut sama järjen jättiläinen kuin tämänkin:

Miiksi kaikki alistuvat surkeaan valehteluun, jossa kaikki käännetään päälaelleen? Suomettuneessa Suomessahan siihen on pitkät perinteet. Silti ihmetyttää, että äsken tuli taas BBC:ltä ja TV1:stälässytystä Auswitzschista. Tämä on tosi hirveää ja kuvottavaa. Onko ihme, että pari miljoonaa juutalaista tapetaan, jos siionistit alkavat sodan, jonka tarkoituksena on tuhota ja bolshevisoida Eurooppa sekä murhata kymmeniä miljoonia saksalaisia. Näin myös tehtiin.

Tämä tyyppi saa loputtomasti syytää törkyään KareliaForumiin, kun taas nimimerkki kantakirjasonnia, joka alkoholismistaan (ei tätäkään ole selvin päin kirjoitettu) huolimatta on silmiinpistävän selväjärkinen, sensuroidaan. Totisesti, nyt on tilaus non-bullshit -palautusjärjestölle!

Päin helvettiä, kuten sanottu

" Mitä taas tulee omaisuuden palautukseen, niin mielestäni ne, jotka palautusta ovat yrittäneet viedä eteenpäin ovat kyllä tehneet ihan helvetisti duunia sen eteen, että ihmiset kiinnostuisivat aiheesta. Jos he nyt alkavatkin sitten koko alueen palautuksen sijaan touhuilla sukunsa maita takaisin, niin ketä se nyt haittaa? Törmätääkö nyt siihen kuuluisaan suomalaisesen kateuteen?"

Ihmisten suurin huoli Karjalan palautuksen suhteen on palautuksen kalleus. Palautuksen kannattajien pitäisi olla ensimmäisinä vapaaehtoisina tarjoamassa rahojaan kustannuksiin, tietenkin siten, että olisivat yhtä lailla ensimmäisinä saamassa palautuksesta tulevaisuudessa seuraavaa taloudellista hyötyä. Nyt palauttajat tuntuvat hakevan välitöntä hyötyä itselleen (ei, kateudesta ei ole kysymys, koska ei ole pelkoa siitä, että kukaan saisi mitään). Muille suomalaisille tyrkytetään sitten tällaista kammottavaa soopaa:

Työnantaja siis

a) rahoittaa
b) suorittaa eli maksaa
c) ilmoittaa kuukausittain valtiolle
d) ilmoittaa vuosi-ilmoituksessa valtiolle

tuloista perittävän ns. tuloveron eli ennakonpidätyksen, jokaista palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 10. päivänä.

Kuten sitaatissa mainitaan, ei Karjalan palauduttua veronmaksurasitus tule edelleenkään palkansaajan rasitukseksi, vaan työnantajien, joiden budjetissa on bruttopalkan lisäksi myös pakolliset sotu-maksut ja eläkemaksut.

---

Siinä olen samaa mieltä, että suunnitelmallisuutta kaivataan ja nythän palautusporukka on aika sekalaista seurakuntaa ja mielipiteet sekä kannanotot sen mukaisia, MUTTA mielestäni sellaisten suunnitelmien tekeminen ei ole ProKarelian eikä minkään muun "järjestön" asia vaan maamme hallituksen heiniä, jota kuitenkaan teidän mielestänne ei saa kritisoida, koska "kansa ne on valinnut".

Jos minä istuisin hallituksessa, niin minulla olisi sellainen suunnitelma pöytälaatikossani. En kuitenkaan hiiskuisi sen olemassaolosta ennen otollista aikaa. Ehkä nykyiselläkin hallituksella on suunnitelma, sitä ei voi tietää. Pitäisi kuitenkin olla myös epävirallinen suunnitelma, josta voidaan keskustellä julkisesti. ProKarelialla oli ennen järkevä suunnitelma ja nyt sillä on typerä suunnitelma. Jollakin pitäisi edelleen olla se järkevä suunnitelma.

Hallituksen kritisointi on toki sallittua ja suositeltavaa, mutta silloin kun julistetaan 95% kansanedustajista maanpettureiksi ja uhotaan, ettei kansan mielipidettä tarvitse ottaa huomioon, ollaan jo kauniisti sanottuna
kyseenalaisella tiellä.

Munan vilautus

Meitä on nyt syytetty sekä munattomuudesta että kasvottomuudesta. Kasvottomuudesta ei ole tarkoitus luopua. Tätä blogia kirjoittaa useampi kuin yksi henkilö, minkä pitäisi olla alkeellisellakin tekstianalyysillä selvää. Mitä merkitysta nimillä sitä paitsi olisi, tämänhän pitäisi olla asia- eikä henkilökysymys. Myöskään kommentointia ei ainakaan toistaiseksi sallita, ei kiinnosta tilanne, jossa tämä blogi floodattaisiin törkeyksillä.

Mitä tulee syytöksiin, että olisimme oikeasti palautuksen vastustajia emmekä olisi esittäneet näkemyksiä, miten asia pitäisi oikeasti hoitaa, olemme täällä käsitelleet sekä Karjalan palautuksen käytännön kysymyksiä että yleisimpiä vastaväitteitä palautukselle esimerkiksi täällä . Lyhyesti: Sellaista tilannetta varten, jossa neuvottelut Karjalan palautuksesta tulisivat mahdollisiksi, pitäisi olla valmiina suunitelma, joka olisi kaikkien osapuolten hyväksyttävissä. Kaikki osapuolet tässä sisältävät sekä Venäjän yleensä, Karjalassa asuvat venäläiset ym. että suomalaisten enemmistön. ProKarelian alkuperäinen reformisuunnitelma oli erittäin hyvä yritys sellaiseksi, ja se sai esimerkiksi minut tosissaan innostumaan Karjalan palautuksesta. Sittemmin kaikki on mennyt päin helvettiä, koska ProKarelia meni muutaman fanaatikon äänekkyyden takia vesittämään palautussuunnitelmansa. Nyt koko palautuskeskustelu näyttää keskittyvän omaisuuden palautukseen, mikä on todellakin suomalaisten enemmistölle täysin EVVK. Lisäksi se on täysin irrallaan todellisuudesta, mikä näkyy räikeimmin naurettavista yrityksistä vedota Pariisin rauhansopimuksen pykälään sodan takia takavarikoidun suomalaisen omaisuuden vapauttamisesta.

Viro ja Saksa - ontuva vertaus

Kun Saksassa ja Virossa palautettiin kiinteistöjä niiden entisille omistajille, se tapahtui vasta Saksan yhdistymisen ja Viron itsenäistymisen jälkeen, eli se oli näiden maiden sisäinen asia, sisäpoliittinen päätös. Jos Suomi saa Karjalan takaisin, voidaan Suomessa tietysti tehdä samoin ja palauttaa kiinteistöt. Se on silloin Suomen sisäinen asia, josta Suomen eduskunta tekee poliittisen päätöksen. On kokonaan toinen juttu vaatia kiinteistöjä Venäjältä oikeusteitse. Oli sellaisen prosessin onnistumismahdollisuuksista mitä mieltä tahansa, sitä ei ainakaan voi perustella vetoamalla Saksan ja Viron esimerkkeihin.

"asiantuntijoiden mukaan"

Tähän mennessä eri mieltä meidän kanssamme omaisuuskysymyksissä olevat ovat paitsi kieltäytyneet yrittämästäkään ymmärtää meidän argumentaatiotamme, myös kieltäytyneet yrittämästäkään perustella omaa kantaansa muuten kuin viittaamalla epämääräisesti "asiantuntijoihin". Helsingin Sanomat näyttää lopultakin löytäneen yhden näistä asiantuntijoista. Tutkimus, johon vedotaan, on peräti lisuri. Tosin tiedekuntaneuvoston pöytäkirjoista ei vielä löydy mainintaa lisurin hyväksymisestä ja ko henkilö itsekin esittäytyy asianajotoimistonsa sivuilla vain kandiksi. Asianajajan tehtävä toki onkin kaivaa laeista esille tarkoitushakuisia tulkintoja, mutta kannattaisi tosiaan muistaa, että jos asia menee oikeuteen, myös vastapuolelta löytyy asianajajia. Erityisen kummalliselta tuntuu viittaus Saksan yhdistymiseen ja Viron itsenäistymiseen. Kummassakin maassa tehty päätös oli poliittinen, ei juridinen. Ainakaan Virossa se ei ollut mitenkään yksimielinen eikä itsestään selvä, ja Saksassa se koski tietenkin vain entisen DDR:n aluetta, ei Itä-Preussia, joka olisi jotenkin analoginen Karjalan kanssa.

Enemmistö Karjalan palauttajista tuntuu nyt olevan lyömässä vetoa täysin häviöön tuomitun hevosen puolesta ja pystyy perustelemaan sen itselleen vain sulkemalla tajuntansa kaikilta ennakkokokäsityksistä poikkeavilta ajatuksilta ja julistamalla kaikki eri mieltä olevat vähintään kommunisteiksi.

Omistusoikeus

Eräät tahot ovat nostaneet keskeiselle sijalle Karjalan palautus- keskustelussa vaatimuksen Karjalaan jääneen maaomaisuuden ja kiinteistöjen palauttamisesta alkuperäisille omistajilleen - tai pikemminkin näiden perillisille, koska alkuperäisistä omistajista ei enää liene kovinkaan suuri osa elossa. Sanottakoon varmuuden vuoksi heti alkuun, ettei minulla ole henkilökohtaisesti mitään tuollaistakaan järjestelyä vastaan. Jos siis kävisi niin, että Venäjä jonain kauniina päivänä palauttaisi Karjalan ja Suomen eduskunta päättäisi luovuttaa evakkojen menettämät maat alkuperäisille omistajille ja näiden perillisille, en varmasti rupeaisi protestoimaan.
Valitettavasti Karjalaa ei kuitenkaan ole vielä palautettu. Tässä tilanteessa onkin kysymys siitä, onko yksityisen omistusoikeuden korostaminen alkuunkaan viisasta politiikkaa Karjalan takaisin saamiseksi.
On ehdotettu kotiseudulta karkottamisen ja omaisuuden menetyksen ottamista esille ihmisoikeuskysymyksenä, vetoamista erinäisiin kansainvälisiin organisaatioihin, Venäjän haastamista oikeuteen. Yrittäähän tietysti voi, muttei tarvitse olla kovinkaan perehtynyt kansainväliseen oikeuteen ja varsinkin ns. reaalipolitiikkaan nähdäkseen yrityksen toivottomuuden. Ensinnäkin kyse on kauan sitten tapahtuneesta asiasta, josta on jo virallisesti "sovittu" Pariisin rauhansopimuksessa. Huomattavasti tuoreempiin, laajamittaisempiin ja raaempiin ihmisoikeusrikkomuksiin hautautuvat kansainväliset tuomioistuimet tuskin rupeavat enää käsittelemään toisen maailmansodan rajanmuutosten aiheuttamia henkilökohtaisia taloudellisia menetyksiä. Sitä paitsi vastapuolena on suurvalta Venäjä, jota ei kuitenkaan voitaisi pakottaa noudattamaan minkään tuomioistuimen päätöstä.
Karjalan nykyinen venäläisväestö täytyy myös ottaa huomioon. Koska sivistysmaa Suomi ei voi käyttää Stalinin soveltamia tehokkaita väestöpoliittisia menetelmiä, jäisi ilmeisesti suurin osa nykyisistä asukkaista Karjalaan, vaikka se siirtyisikin Suomen hallintaan. Heidän inhimillinen kohtelunsa edellyttää, ettei ketään karkoteta kodistaan - ei vaikka jonkun suomalaisen vanhemmat olisivatkin omistaneet talon 60 vuotta sitten. Kun tämä periaate tehdään tarpeeksi selväksi jo etukäteen, se vähentää venäläisten epäluuloja ja vastustusta Karjalan palautusta kohtaan, mistä taas on pelkästään hyötyä asialle.
Omistusoikeuksien vaatimisessa on sekin ikävä puoli, että sillä vieroitetaan muita suomalaisia kannattamasta Karjalan palautusta. Asia saadaan näyttämään suppean sisäpiirin harjoittamalta taloudellisten etujen kähminnältä. Evakothan ovat jo saaneet hyvitystä menettämistään maista. Tietenkään korvaukset eivät olleet täysimääräisiä ja tuskin kotiseudun menetystä edes voi täysin korvata, vaikka annetaisiinkin vastaava maapala muualta, mutta joka tapauksessa ainakin jonkinlainen korvaus on saatu. Entä ovatko evakkojen perijät valmiita luopumaan tällä tavoin saaduista maistaan tai niiden myyntituloista, jotta korvattaisiin niiden suomalaisten maanomistajien menetykset, joiden tiluksista lohkottiin evakoille asutustilat? Jos tuolle linjalle lähdetään, ei riitelystä tule loppua; jos sille lähdetään ennenkuin Karjalaa on edes saatu takaisin, vain huononnetaan mahdollisuuksia saada se takaisin.
Karjalan palautus ei saa kaatua itsekkyyteen, keskinäiseen syyttelyyn ja käräjöintiin! Minä vetoan kaikkien osapuolten isänmaallisuuteen. Jätetään typerät tonttiriidat tämän asian ulkopuolelle. Sitten kun Karjala on saatu takaisin, on selkeintä että valtio ottaa sen hallintaansa. Halukkaille voidaan myöntää etuosto-oikeus sukunsa maihin, ja jos joku aivan välttämättä haluaa perätä oikeuksiaan lakituvassa, tehköön sen vasta silloin.

Karjala-keskustelu - henkistä saliromaniaa

KareliaForum on lopultakin saavuttamassa Suomi24:n tason. Palautuksen vastustajat ovat keksineet
syyttää kannattajia suomalaisen jääkiekkoyleisön örveltämisestä Riiassa. Kannattajapuoli taas julistaa
kaikki vähänkin eri mieltä olevat vähintään maanpettureiksi:

"Olen kyllä huomannut, mitä valtiota sinä kumartelet ja pyllistelet koko ajan isänmaalle ripulia ruikkien."

"Kansan ? edustaja" Katri Komikin näyttää kuuluvan samaan maanpetturiryhmään kuin 95 % muutakin "Kansan ? edustajaa"

Varsinkin jälkimmäisen perusteella alkaa vaikuttaa siltä, että kansan tahto ei manifestoidu demokratian, vaalien ja kansanedustuslaitoksen kautta, vaan jonkinlaisen tiedostavan etujoukon kautta. Tajuavatkohan nuo apinat mitä ovat apinoimassa?

Uusi tulokas

Sekä KareliaForumiin että Suomi24:ään on ilmestynyt uusi nimimerkki. Pitkästä aikaa ihan järkeviä ajatuksia. Venäjän suhteen olen kyllä pessimistisempi, minusta Venäjä nimenomaan on vajoamassa totalitarismiin. En vain usko, että se totalitarismi kestää ikuisesti, vaan pitkällä tähtäimellä ainoa Venäjällä toimiva ratkaisu on demokratia ja aito federalismi. Joka tapauksessa, jos järkevien kirjoittelu jatkuu, aion ehdottaa, että arvon sonnille tarjottaisiin mahdollisuutta astua blogin kirjoittajien joukkoon.

Ei tunnu menevän perille

Siis toivomukseni, että argumentaationi luettaisiin ajatuksella ja omatkin argumentit perusteltaisiin kunnolla.

"Kommentti blogin "argumentteihin": Yhteiskunnassa on pidetty tärkeänä ”omia juuria”, omaa synnyinseutua, omaa kulttuuriympäristöä. Oikeus omiin juuriin kuuluu ihmisoikeuksiin. Osalla meistä on muiden maailman pakolaisten tavoin jatkuvasti ikävä kenties satoja vuosia omistettuja ”omia maita” ja sen maailman kulttuuria."

Vähäiselläkin sisälukutaidolla olisi pitänyt tulla selväksi, että ajamme Karjalan palautusta ja nimenmaan suomalaisten juurien ja kulttuuriperinnön takia. Sen sijaan yli 60 vuoden takaiset taloudelliset menetykset ovat kerta kaikkiaan EVVK suomalaisten valtaenemmistölle eikä Karjalan palautus etene mihinkään jos huomio kiinnitetään niihin. Ja kyllä, on kammottavaa jeesustella niiden yhteydessä ihmisoikeuksista maailmassa, jossa ihmisiä ihan oikeasti vangitaan, kidutetaan ja tapetaan.

Päin seiniä

Kuten aikaisemmin ounastelinkin, kukaan vastustajistamme ei vaivautunut perustelemaan kantaansa. Täältä kuitenkin löytyy perusteluna vetoaminen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen, eli ilmeisestikin tähän. Tarkemmin sanottuna tarkoitus lienee vedota yhteen ainoaan lauseeseen: "Every natural or legal person is entitled to the peaceful enjoyment of his possessions." Asia alkaa näyttää paljon huonommalta heti, jos erehtyy lukemaan lisää: "No one shall be deprived of his possessions except in the public interest and subject to the conditions provided for by law and by the general principles of international law." Suomen eduskunta nimittäin hyväksyi Karjalan luovutuksen rauhansopimuksissa taatusti laillisesti (tai muuten ollaan tosi erikoisessa tilanteessa). Tietenkään rauhansopimukset eivät olleet oikeudenmukaisia, mutta se on valitettavasti aivan eri asia. Rauhansopimuksissa ei myöskään ollut mitään pientä pränttiä, jossa sanottaisiin, että omistusoikeus alueisiin ei siirry, kuvitelma, että pykälä sodan takia takavarikoidun suomalaisen omaisuuden vapauttamisesta tarkoittaisi tällaista, on vain osoitus todellisuudentajun lopullisesta katoamisesta.

Jos rehellisesti haluttaisiin pohtia, Karjalaan jääneen omaisuuden juridista asemaa, oikea lähtökohta olisi Porkkalan palautus, ainoa tilanne, jossa Neuvostoliitolle luovutettua (tai tietenkin varsinaisesti 'vuokrattua') aluetta ja Toisen korvauslain mukaan korvattua omaisuutta on palautettu. Tarkempi selvitys edellyttäisi käyntiä Valtionarkistossa, jota en ole tehnyt, vaan eipä ole kukaan muukaan tähän keskusteluun osallistunut. Porkkalan palautuskomitean puheenjohtaja Veli Merikoski oli joka tapauksessa sitä mieltä, että menetetyn omaisuuden korvaaminen oli mitätöinyt omistusoikeuden siihen (korvaus ei tietenkään ollut täysimääräinen, mutta sen laittaminen lainausmerkkeihin, kuten eräillä on tapana, ei todellakaan huvita suomalaisten enemmistöä). Julkisoikeuden professorina Merikoski oletettavasti tiesi mistä puhui. Eduskunta sääti kuitenkin lain, jonka mukaan omistusoikeus oli säilynyt, ja siihen sillä oli toki oikeus. Eduskunta voisi myös säätää lain, jonka mukaan omistusoikeus Karjalassa on säilynyt, mutta sitä se ei koskaan tee. Saamme olla jo ihan mielettömän tyytyväisiä, jos Eduskunta joskus säätää lain, jolla Karjala palautetaan. Karjalalla ja Porkkalalla on nimittäin hyvin oleellinen ero, joka ei suinkaan ole se, että suomenruotsalaiset ovat rikkaita ja karjalaiset köyhiä (ikävä kyllä KareliaForumin tietokannan tuhoutuminen on riistänyt ihmsikunnalta tällaisenkin kammottavan ajatuspierun). Ero on siinä, että Porkkala oli pieni ja sekä taloudellisesti että strategisesti äärimmäisen tärkeä alue. Ei ollut olemassa realistista vaihtoehtoa "jätetään sitten Porkkala palauttamatta". Karjalan tapauksessa sellainen on; Suomi on tullut yli 60 vuotta toimeen ilman Karjalaa ja tulee kyllä toimeen jatkossakin. Siksi ei todellakaan kannata vaatia liikaa, siitä seuraa vain että kukaan ei saa mitään.

Minusta puheen Karjalan palautuksesta ei pidä päättyä siihen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin heittää valituksen siihen Ö-mappiin johon se selkeästi kuuluu. On Karjalan palautuksesta kiinnostuneita, joilla joilla on aidosti isänmaallisia motiiveja ja jotka eivät ole ihastuneita siitä inflaatiosta, jonka käsite 'ihmisoikeudet' kärsii tällaisen hölmöilyn takia. Tarttis ehkä tehrä jotain. Erilaisia Karjalan palautusjärjestöjä alkaa olla jo niin paljon, että mukaan mahtuisi myös jonkinlainen non-bullshit -palautusjärjestö.

Anti tulla perusteluja

Vanhaa postausta on iloksemme lainattu siellä sekä täällä. Olen ihan kauheasti samaa mieltä kommentaattorien kanssa siitä, että

"On uskomatonta, että oikeusvaltiossa pakkoluovutettujen alueiden omistusoikeutta koskeva asia on jätetty kaikenmaailman torikokousten ja huutoäänestysten kohteeksi."

Niinpä haastan vastapuolen vastaamaan huutonsa ja lukemaan kerrankin postaukseni läpi ajatuksella ja sen jälkeen esittämään oman, perustellun näkemyksensä. Ei liene liian vaativaa toivoa, että mukaan ei otettaisi

-suoranaisia valheita

-henkilökohtaisia hyökkäyksiä eri mieltä olevia kohtaan, etenkään sellaisia, joissa syytetään yhteyksistä FSB:hen, SKP:hen ja vastaaviin tahoihin

-täysin todellisuudesta irrallaan olevia tuntehikkaita vuodatuksia Karjalan kansan hirvittävistä kärsimyksistä

-tarkoitushakuisesti erilleen revittyjä yksittäisiä lauseita laeista ja sopimuksista

Jos näiden jälkeen on jotain jäljellä, mää ihmettele kauhiast, miksi sitä ei ole esitetty jo vuosia
sitten. Omalla nimellä kirjoittaminen ei ole edes harkinnassa, ennen kuin vastapuoli siistii käytöstään todella huomattavasti. Kirjoittelen toki nettiin myös omalla nimellä, ja viimeksi viime viikolla tuli 'tiedän missä asut' -kommentti.

Vaikka vastapuolella todennäköisesti ei olekaan vatsaa ja sukupuolielimiä vastata, tämä ei varmaankaan jää tähän. Perästä kuuluu, sanoi torvi, eikun torventekijä.

Kekkonen ja Karjala

Karjalan palautuksen vastustajat ovat niin monta kertaa turhaan lausuneet Urho Kaleva Kekkosen nimeä, että on syytä käsitellä vähän laajemminkin Kekkosen suhdetta Karjalan palautukseen. Antakaamme puheenvuoro hovihistorioitsija Juhani Suomelle:

"Edelliseen kytkeytyen Kekkonen vaali yhä ajatusta itärajan korjauksista äärimmäisenä tavoitteenaan valloitetun Karjalan palauttaminen. Se lepäsi yhä 'raskaana hänen sydämellään'. Siksi hän ei voinut hyväksyä neuvostoliittolaisten viljelemää käsitystä Viipurista 'vanhana venäläisenä kaupunkina'.

Kansainvälisen jännityksen kiristyminen ei Kekkosen optimismia horjuttanut, etenkään kun hän uskoi,
että Karjalan osalta 'voi olla, että huonot ajat ovat meille otollisemmat kuin hyvät ajat'. Eikä hän näytä liiemmälti panneen painoa sillekään, että neuvostojohto aika ajoin uhitteli 2. maailmansodan rajojen muuttamisyritysten merkitsevän sotaa. Olihan Hrushtshevin taipuminen kompromissiin Saimaan kanavasta jo osoittanut, ettei näiden puheiden osoite ollut Suomessa.

Lupaavia näkymiä avasi Hrushtshevin vuoden 1963 lopulla julkistama ehdotus aluekiistojen solmimisesta rauhanomaisin keinoin neuvotteluteitse. Samoihin aikoihin pääministeri tunnusti Zavidovossa metsästysretken jälkeen nautitun lounaan välittömän tunnelman herkistämänä:'Me olemme ryöstäneet Suomelta Karjalan, joka oli sen vilja-aitta.' Jopa konkreettisia odotuksia viritti Hrushtshevin vävyn, Izvestijan päätoimittajan Suomen-vierailu elokuussa 1963. Tervehdyskäynnillä Tamminiemessä hän kertoi avomielisesti, ettei Neuvostoliitto tarvinnut Viipuria. Kun Kekkonen välittömästi ehdotti alueen palauttamista, ei vieras sitä torjunut, vaan vihjaisi, että se saattaisi käydä päinsä sopivaa Saksan-kysymyksessä saatavaa korvausta vastaan. Kekkonen painoi tämän visusti korvansa taakse ja palasi asiaan myöhemmin uudelleen, kun Saimaan kanava -ratkaisu ei näyttänyt johtavan hänen toivomiinsa tuloksiin."

Mitä enemmän vakuutat, sen vähemmän vakuutat

KareliaForumilla on jo pitkään vaikuttanut myös eräs itäisen naapurimaamme asukas, valitettavasti lähinnä trollitasoinen vaikkakin toki mielenkiintoisempi kuin forumin suomalaiset trollit. Nyt kyseinen henkilö on julkaissut artikkelin venäläisessä Karelia-lehdessä. Valitettavasti en osaa venäjää (lupaan opetella, jos Karjalan palautus alkaa näyttää todennäköiseltä), joten on turvauduttava forumilla julkaistuun
Babelfishillä tehtyyn käännökseen, joka on suhteellisen ymmärrettävä. Suoraan sanottuna artikkeli on historioitsijan kirjoittamaksi todella tasoton, kaikki vähänkin kiusallinen on sivuutettu. Suomen ja Venäjän Karjala sekoitellaan surutta eikä Suomen Karjalan historiaa käsitellä. Sotiin viitataan vain ohimennen, niissä olisikin paljon kiusallista. Kekkosen toimintaa Suomen ja Neuvostoliiton hyvien suhteiden puolesta ylistetään mainitsematta ollenkaan sitä, että Kekkosen suurena unelmana oli kruunata valtiomiehenuransa Karjalan palautuksella. (Tästä on annettava tunnustus Kekkoselle vaikkei miestä muuten rakastaisikaan. Toisaalta on ehkä kuitenkin hyvä ettei Kekkonen onnistunut, Neuvostoliiton aikana palautuksen poliittinen hinta olisi saattanut olla liian hirveä.)

Kiinnostavampaa kuin artikkelin kyseenalainen sisältö on se, että se on ylipäänsä kirjoitettu. Siinä suhtaudutaan Karjalan palauspyrkimyksiin paljon vakavammin kuin mihin suomalainen todellisuus antaisi aihetta. Taustalla olisi varsin helppoa nähdä huolestumista ja epävarmuutta. Tuskinpa niiden aiheuttajana voi olla sotilaallinen uhka Suomesta. Todella harva suomalainen on niin pönttö ettei tajuaisi sodan Venäjää vastaan sisältävän kestämättömiä terveysriskejä, ja kirjoittajan pitäisi olla vielä paljon pöntömpi ollakseen tajuamatta tätä. Parhaalta selitykseltä tuntuisi täällä jo ennenkin esitetty: Torjuttava uhka tulee Venäjän itsensä sisältä.

Hyvin lyhyt kommentti

Tähän kommenttiin. Suomessa on tietenkin mielipiteenvapaus ja jokaisella on vapaus pilata oma sanomansa. Meillä lienee myös oikeus käyttää esimerkiksi ilmaisuja 'fanaatikko' ja 'kauhukabinetti' ihmisistä, jotka mielestämme ovat älyttömyyksillä pilaamassa meille tärkeän asian.

Mitä tulee 'Suomen vihatuimpaan nettihäirikköön', nimitys tuntuu olevan niin itsestäänselvä, että
kommentaattori kuvitteli meidän maininneen ko henkilön nimeltä. Koko blogissa on tarkoituksella mainittu vain vähän ja ehdottoman tunnettujen julkisuuden ja historian henkilöiden nimiä, ko henkilön nimi on sitäpaitsi netissä tietynlainen tabu. Hyvän maun rajojen koetteleminen ei tällä kertaa ollut ensinkään tarkoituksena, koska siinä lajissa jopa me jäisimme auttamatta toiseksi.

Antisemitismiä

KareliaForumin lemmikkitrolli on iskenyt jälleen. Kommentoimme, koska satumme ihan oikeasti tietämään asiasta jotain. Emme toki halua kiistää sitä, että Suomessa oli sotien välisenä aikana antisemitismiä. Miksipä Suomi olisi silloin ollut erilainen paikka kuin kaikki muut maailman paikat kaikkina muina aikoina? Haluamme vain demonstroida sitä, miten kätevä on blogi, joka ei salli kommentteja. Sen avulla voimme kommentoida trollia ilman että ruokimme sitä rupeamalla oikeaan 'keskusteluun' sen kanssa.

Emme siis yritä väittää, että Suomessa ei olisi ollut lainkaan antisemitismiä. Esimerkiksi 1933 erittäin suosittu suojeluskuntakomppanian päällikkö sai juutalaisuutensa takia osan miehistöä vastaansa. Kuitenkin
1935 Suomen yleissionistien äänenkannattaja Hatikwah julisti:"Me Suomen juutalaiset olemme ja pysymme Suomen kansan, suomalaisen kulttuurin ja suomalaisen synnyinmaan uskollisena osana. Olemme valmiit taistelemaan uskollisesti rinta rinnan suomalaisten veljiemme kanssa, vuodattamaan verta ja kuolemaan sen maan puolesta, jota kutsumme omaksemme." Viipurin seurakuntaan kuului noin 300 juutalaista, jotka menettivät kotiseutunsa samalla tavalla kuin kuin muutkin karjalaiset, jopa seurakunnan arkisto tuhoutui sodassa. Talvisodassa kaatui 15 juutalaista sotilasta ja Jatkosodassa 8. Jatkosodan aikana Syvärillä toimi jopa juutalaisten sotilaiden kenttäsynagoga. Jotkut juutalaiset, kuten kapteeni Salomon Klass ja eräs Tilkassa työskennellyt lotta olisivat saaneet korkeita saksalaisia kunniamerkkejä, jos olisivat suostuneet ottamaan ne vastaan.

Ilahduttavaa

Blogimme on viimein huomattu ja meitä on kommentoitu siellä sun täällä . Pikainen kommentti kommentoijille on tarpeen.

Kannatamme ehdottomasti nykyrajojen muuttamista. Toiminta nykyrajojen puitteissa tarkoittaa käytännössä:
"Venäjä pitää Karjalan ja suomalaiset maksavat." Tällainen ratkaisu ei voisi vähempää kiinnostaa. Emme kuitenkaan pidä välttämättömänä Tarton rauhan rajan palauttamista sellaisenaan. Sekä Suomelle että Venäjälle toiset alueet ovat selkeästi tärkeämpiä kuin toiset. Tämän tunnustaminen tekisi sopimukseen
pääsemisen helpommaksi. Karjalan palautus ei myöskään tarkoita vuoden 1939 Karjalan restituutiota. Sellainen ei olisi mahdollista, eihän enää ole olemassa vuoden 1939 Suomeakaan.

Aiomme jatkossakin leimata fanaatikoiksi sellaiset, jotka leimaavat eri mieltä olevat palautuksen
vastustajiksi, pahemmasta nyt puhumattakaan (todella harmi, että arkisto ei ole enää käytettävissä). Vielä estottomammin leimaamme fanaatikoiksi ihmiset, jotka edustavat kauhukabinetin näkemyksiä.

Forumin maineen menetys ei todellakaan johdu 'kunnianloukkauksen sponsoroinnista', vaan on paljon pitemmän kehityksen tulos. Arkiston tuhoutuminen on todella valitettavaa, jos se olisi vielä käytetävissä,
olisi helppoa osoittaa tällaisten kommenttien pöyristyttävä tekopyhyys:

"Kuten etenkin Suomi24:n ala-arvoinen foorumi osoittaa, on kunnianloukkausdebatti siirtynyt sinne, entisestaan mustaten KareliaForumin mainetta.

Jos KareliaForum todella noudattaisi omia saantojaan ("Alatyyliset, loukkaavat ja hyvän tavan vastaiset viestit poistetaan. Sensurointikynnys on suhteellisen matala.") voisi keskustelu pysya asiassa eika henkilojen solvaamisessa."

Itse 'kunnianloukkaus' tuntuisi liittyvän tähän. Tosiasiassa kysymys ei ole ollenkaan yhtä pahasta asiasta, kuin on kehotus äänestää kammottavaa uusnatsipuoluetta ja sen ehdokkaana olevaa Suomen vihatuinta nettihäirikköä. Kenenkäs nimi on puheenjohtajan paikalla?

Hulluja

Jos Venäjän salainen palvelu haluaisi sabotoida Karjala-keskustelua, riistää siltä uskottavuuden ja tuhota asiaa käsittelevät avoimet foorumit, olisi juuri tuollaisten yliahkerien häirikköjen käyttö tehokas menetelmä. Valitettavasti niitä tuntuu riittävän sen verran ihan omasta takaa, että venäläisten tuskin tarvitsee vaivautua. Lopputulos on joka tapauksesssa sama. Ymmärrän kyllä että kaikki ihmiset eivät voi olla sivistyneitä, järkeviä, laajakatseisia yms - mutta jos edes se natsismi maltettaisiin pitää Karjalan palautus -keskustelun ulkopuolella.

Nyt tää sikailu saa riittää?

Edellisen jutun bitit ovat tuskin ehtineet kuivua, kun KareliaForumin loppu näyttää tulleen. Myös forumin paha henki sanoo saaneensa tarpeekseen. Ikävä kyllä Suomi24:n tähänastinen keskustelukulttuuri ei todellakaan anna aihetta odottaa asiallista keskustelua sielläkään, ja trolli varmaankin seuraa perässä jatkuvan ruokinnan toivossa.

Karjala-keskustelu - henkistä masturbaatiota?

Niille, jotka haluaisivat Karjalan takaisin, keskustelun päämääränä pitäisi olla sellaisten ratkaisujen löytäminen, jotka olisivat hyväksyttäviä sekä Suomelle että Venäjälle. Niillä taas, jotka missään tapauksessa eivät halua Karjalaa takaisin, ei pitäisi olla suurempaa kiinnostusta koko aiheeseen; Karjala ei valitettavasti todellakaan ole tulossa takaisin sellaista vauhtia, että olisi syytä panikoida ja rynnätä torjumaan sitä. Ikävä kyllä Karjala-keskustelun todellisuus ei ole aivan näin rationaalinen.

Esimerkiksi en nyt valitse suomi24:ää, koska muissakin kokouksissa siellä keskustelu pysyttelee visusti kaiken arvostelun alapuolella, vaan KareliaForumin, jonka oikeasti pitäisi edistää palautusta. Ikävä kyllä
menneiden vuosien keskustelu vaikuttaisi juuri joutuneen bittien taivaaseen teknisten ongelmien takia, joten havainnollisia linkkejä menneen keskustelun päättömyyksiin ei voi antaa. Juuri ennen teknisten ongelmien ilmenemistä keskustelijat alkoivat itsekin huomata tilanteen järjettömyyden, mutta diagnoosi keskustelun ongelmasta oli väärä, eli keskustelun tasottomuuden luultiin johtuvan nimimerkillä kirjoittamisesta. Nimimerkillä kirjoittava ei voi nostaa syytettä kunnianloukkauksesta, se on totta. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että valehteleminen, typerä tunteisiin vetoava retoriikka ja herjaaminen olisivat hyvää keskustelukultturia, jos itse kirjoittaa omalla nimellään ja vastustaja nimimerkillä. Olettaisi, että keskustelija, joka pystyy perustelemaan mielipiteensä rationaalisesti, myös tekisi sen ihan nimimerkeistä riippumatta. Kaikki erittäin kyseenalaiseen kielenkäyttöön syyllistyneet palautuksen kannattajatkaan eivät sitäpaitsi ole kirjoittaneet omalla nimellään.

Keskustelu on oikeastaan rappeutunut kahteen erilaiseen mutta yhtäläisen hyödyttömään haaraan. Ensiksi on 'keskustelu' palautuksen vastustajien kanssa, jossa ei ole pienintäkään toivoa siitä, että kumpikaan osapuoli muuttaisi näkemyksiään. Irvokaimmillaan sitä edustaa vuodesta 2002 forumilla viihtynyt
trolli, joka pystyy saamaan koko keskustelun näyttämään tekoälykurssin harjoitustyöltä. Jos palautuksen kannattajat eivät olisi menneet niin täydellisen halpaan, trolli olisi häipynyt saman tien eikä olisi viihtynyt neljää vuotta. Toiseksi on 'keskustelu' jossa fanaatikot taputtelevat toisiaan selkään yhteisen oikeassaolon
merkeissä. Tuloksena on kollektiivinen harha, jossa kuvitellaan Karjalan palautuvan, kun Venäjä haastetaan johonkin mystiseen 'ihmisoikeustuomioistuimeen'. Tuomioistuinta ei ole, ei ole haastemiestä viemään haastetta Venäjälle eikä olisi ulosottomiestä hakemaan Karjalaa takaisin vaikka juttu voitettaisiin. Ja vaikka tuomioistuin olisikin, maailmanhistorian, tai vaikka vain Neuvostoliiton, ihmisoikeusrikkomusten joukossa Karjalan menetys olisi kuitenkin niin kärpässarjaa, ettei se ehtisi käsittelyyn vuosisatoihin.

Karjalan menetyksen ei tarvitse olla maailmanhistoriallinen ihmisoikeusloukkaus, että haluaisimme Karjalan takaisin, haluamme Karjalan takaisin yksinkertaisesti koska se on tärkeä meille. Karjala ei palaudu puhdasoppisella fanaattisuudella vaan älyllä ja rohkeilla poliittisilla aloitteilla. Periaatteeksi sopii sama, jolla
Konstantin Päts aikanaan loi itsenäisen Viron: "Peame tantsima kasvõi vanakuradi vanaemaga."

Ne leirit, ne leirit...

Kun tehdään "paljastuksia" suomalaisten Itä-Karjalassa ylläpitämistä vankileireistä, tuntuvat käsitteet menevän sekaisin. Käytetään mielellään sanaa keskitysleiri, jolla asiaan saadaan luotua melkoisen karmea sävy, koska lukija yhdistää sen mielessään Natsi-Saksan apokalyptisiin kuolemanlaitoksiin. Saksassakin oli eri tyyppisiä leirejä, tunnetuimpia tietysti ne suuret tuhoamisleirit, joihin kerättiin ihmisiä varta vasten tapettaviksi. Toinen laji keskitysleirejä olivat eri tasoiset pakkotyöleirit, joissa epäilemättä oli kova kuri ja ankeat oltavat, vaikkei kaasukammio välittömästi uhannutkaan. Neuvostoliitossa taas melkoinen osa valtakunnan lukemattomista pakkotyöleireistä oli pirullisesti suunniteltuja näännytysleirejä, joissa karuilla olosuhteilla, niukalla ravinnolla ja raskaalla työllä tieten tahtoen tapettiin suurin osa vangeista.
Ne leirit joihin suomalaiset keräsivät vankejaan eivät sentään olleet tuollaisia. Kansainvälisen Punaisen Ristin tarkastajatkin myönsivät, että olosuhteet huomioon ottaen suomalaiset kohtelivat vankejaan humaanisti. Myöskään ei liittoutuneilla sodan jälkeen ollut aihetta syyttää suomalaisia sotarikoksista. Mitä sotavankien ja vihollismaan siviiliväestön kohteluun tulee, ei suomalaisilla ole mitään häpeämistä edes länsiliittoutuneisiin verrattaessa - Neuvostoliitosta puhumattakaan.

Itä-Karjalan keskitysleirit, jälleen kerran

Jatkosodan aikainen miehityshallinto Itä-Karjalassa ja etenkin venäläissiviilien internointi kuuluvat Suomen historian valkoisiin läiskiin. Suomeksi: Niistä voi noin kerran vuosikymmenessä repiä otsikoita ja uskotella paljastaneensa jotain uutta. Valitettavasti jokainen sotaan osallistunut valtio harrasti vastaavia puuhia, useimmat vielä paljon pahemmassa muodossa. Toisaalta jälkeenpäin on syytä todeta, että Suomi epäilemättä toimi väärin, ja etenkin vuoden 1942 nälkäkatastrofi olisi pitänyt välttää. Jo vuonna 1918 nähtiin, mitä tapahtuu pahan elintarvikepulan oloissa vankileirille sullotuille ihmisille. 1942 sama pääsi tapahtumaan
paitsi sotavangeille ja internoiduille siviileille, myös esimerkiksi mielisairaaloiden potilaille, jotka
hekään eivät pystyneet hankkimaan lisäruokaa mustasta pörssistä ja olivat yhtä lailla alttiita pilkkukuumeelle ja muille nälkiintyneisiin ihmisiin ahtaissa oloissa iskeville tartuntataudeille.

Viimeksi Suomen Kuvalehti paljasti, että kuuluisa kuva Petroskoin keskitysleirin lapsista oli
lavastettu, ja että leireillä olleet tosiasiassa kuitenkin pääsivät vähemmällä kuin sisä-Venäjälle
evakuoidut ja joutuivat sen vuoksi sodan jälkeen vainotuiksi pettureina. Kumpikaan tieto
ei tietenkään ollut uutinen asiaan perehtyneille. Mielenkiintoista oli sen sijaan se, minkä nyt näin ensi kertaa painettuna: Edes Venäjän hallitus ei tue leireillä olleiden korvausvaatimuksia Suomelle,
koska rauhansopimus on lopullinen. Jos näin on, niin pulinat pois, sotakorvaukset on maksettu jo kauan sitten. Toisaalta, vaikka leireillä olleilla on selviä syitä liioitella kokemuksiaan, sekä petturuussyytteiden
vaimentamikseksi että korvauksien toivossa, Suomi epäilemättä toimi väärin. Jos rajasta voidaan
neuvotella, on toki voitava neuvotella myös korvauksista internoiduille, ja sama pätee tietysti
toisinpäin.

Karjala ym.

Kun puhutaaan viime sodissa menetettyjen alueiden takaisin saamisesta, käytetään usein ilmausta "Karjalan palautus" - ikään kuin olisi kysymys pelkästä Karjalasta eikä kaikista Neuvostoliiton ryöväämistä alueista. Tuskinpa Karjalan palautuksesta puhujat sentään ovat unohtaneet noiden muiden alueiden olemassaolon, he vain keskittyvät olennaiseen. Paitsi että "Karjala takaisin" on ilmaisuna nasevampi kuin jokin "luovutetut alueet takaisin", ovat nuo muut alueet Karjalaan verrattuina todellakin varsin vähäpätöisiä. Pinta-alansa, väestömääränsä, infrastruktuurinsa sekä historiallisen ja kulttuurisen painoarvonsa puolesta oli Karjala aivan omaa luokkaansa menetettyjen alueiden joukossa ja sen jääminen rajan taakse oli se varsinainen suuri ja korvaamaton menetys, jonka Stalinin rajapolitiikka Suomelle aiheutti. Jos muiden alueiden menettäminen merkitsikin Suomi-neidolle muutamien sormien ja varpaiden amputointia, niin Karjalan myötä raastettiin puoli sydäntä rinnasta.
Ei silti pidä unohtaa noita vaatimattomampiakaan alueita: Petsamoa, Sallaa ja itäisen Suomenlahden saaria, ja jos joskus päästään neuvottelemaan aluepalautuksista, täytyy nekin pitää mukana asialistalla.
Petsamo on - nikkelikaivosta lukuunottamatta - Venäjälle merkityksetöntä aluetta. Suomelle taas Petsamon takaisin saaminen merkitsisi yhteyden avautumista Jäämerelle ja satamaa sen rannalla. Saattaisivatpa jotkut kolttasaamelaisetkin vielä innostua palaamaan heimonsa entisille kotisijoille. Jos venäläiset olisivat muuten valmiita luopumaan Petsamosta, mutta eivät nikkelistä, voisi kaivoksen omistusjärjestelyistä sopia monellakin tavalla. Vaikka sitten pitäisivät venäläiset koko ehtyvän kaivoksen omistuksessaan, kunhan Petsamon muuten palauttavat.
Salla lienee kaikista menetetyistä alueista epämääräisin, vailla omaa selkeää identiteettiä, vain kaistale itäisen Metsä-Lapin korpea, jossa ei ole oikeastaan mitään erityistä. Komeaa seutuahan se on, ja sinnekin jäi monelta koti rajan taakse. Takaisin sopisi Sallakin saada. Venäläiset tuskin tarvitsevat Sallan aluetta, taisivat sen alun perin kaapata saadakseen Suomen rajan kauemmaksi Muurmannin radasta ja Kantalahdesta, millä seikalla ei ainakaan enää pitäisi olla mitään käytännön merkitystä.
Suomenlahden saaret - Suursaari, Seiskari, Lavansaari, Tytärsaari ja Pien-Tytärsaari - voivat olla vaikeampia takaisin saatavia. Itse saaret eivät ole alueina merkittäviä ja aseteknologian kehitys on aikoja sitten tehnyt ne tarpeettomiksi Pietarin puolustuksessa, mutta venäläisten voi olla vaikea hyväksyä saarten myötä pitkälle siirtyvää aluevesirajaa. Venäjällähän on aina ollut traumaattinen suhde merelle pääsyyn, ja nyt kun Baltian maat ovat vapautuneet, joutuu Venäjän laivasto muutenkin taas seilaamaan tässä "suomalaisten lätäkössä", kuten Molotov aikoinaan asian ilmaisi.Venäjän neurooseista huolimatta pitäisi kaikki menetetyt saaret ainakin pyrkiä saamaan takaisin, mutta jos tinkiä täytyy, niin Suursaari vähintään.

FST:n outo muistinmenetys

FST:n ohjelma Petsamosta jätti kummallisella tavalla kertomatta asioita. Petsamon liittäminen Suomeen sai alkunsa jo 1864, kun Siestarjoen asetehtaan alue irrotettiin suuriruhtinaskunnasta. Korvaukseksi Suomelle luvattiin satama Jäämeren rannalla. Leninin hallitus vielä uudisti tämän lupauksen Kansanvaltuuskunnalle
Mielenkiintoinen on myöskin Petsamon alueen vieressä olleen Jäniskosken ja Niskakosken alueen myyminen Neuvostoliitolle 1947; siinä ainakin rajaa muutettiin ilman sotaa.

Kuitenkin Petsamon historia Suomen osana on lyhyt ja sen merkitys suomalaiselle identiteetille
paljon pienempi kuin Karjalan. Jos ja kun kaikkia menetettyjä alueita ei kuitenkaan saada takaisin,
Petsamosta luopuminen ei olisi katastrofi.

Karjala - vahvasti suomalainen

Aika usein kuulee väitteen, että Karjala oli osa Suomea vain 20 vuotta. Tämä on jonkin verran alle puolitotuus. 1940 Karjala oli toki kuulunut itsenäiseen Suomeen vain parikymmentä vuotta, aivan niinkuin esimerkiksi Helsinkikin. Osana Suomea Karjalan historia on toki pitempi ja mielenkiintoisempi.

Viipuri oli Suomen toiseksi tärkein kaupunki jo keskiajalla. Tähän voi jossain määrin perustellustikin vastata, että käsitettä 'Suomi' ei tuolloin vielä edes ollut olemassa. 1500-luvulla Suomi käsitteenä
jo oli selkeästi olemassa, ja Viipuri mainittiin sen kaupunkina. Käkisalmen läänin asema puolestaan on sekä monimutkaisempi että mielenkiintoisempi. Stolbovan rauhassa Ruotsiin liitetty Käkisalmen lääni ei todellakaan ollut osa Suomea, se oli voittomaata, jonka asema vastasi Viron tai Inkerinmaan asemaa valtakunnassa. Verot ja pakkokäännyttäminen luterilaisuuteen saivat suuren osan asukkaista muuttamaan
Venäjälle, ja tilalle asutettiin savolaisia. Paradoksaalisesti Käkisalmen läänistä tuli osa Suomea, kun alue liitettiin Venäjään Uudenkaupungin rauhassa Venäläiset pitivät aluetta, joka varsin tarkkaan vastaa nykyistä luovutettua Karjalaa nimenomaan Suomena. Sitä ei liitetty Inkerinmaahan, jonne perustettiin
Pietarin kaupunki eikä Aunuksen kuvernementtiin, vaan siitä muodostettiin Suomen kuvernementti.
Turun rauhassa itäraja siirtyi Kymijoelle, mutta se tuskin kenenkään mielestä tekee Haminasta tai Lappeenrannasta venäläisiä kaupunkeja. Suomen sodan jälkeen venäläiset sanoivat aluetta 'Vanhaksi Suomeksi' erotukseksi sodassa vallatusta 'Uudesta Suomesta', ja 1811 valtakunnan molemmat osat yhdistettiin keisarillisella julistuksella. Tästä alkoi lähes sadan vuoden mittainen, molempien osapuolien kannalta varsin myönteinen aika. Suomi nautti varsin laajaa autonomiaa, ja oli toisaalta ainoa valtakunnan osa, joka ei tuottanut keisarille huolia ja jossa keisari uskalsi liikkua ilman turvamiehiä. Sekä suomalaisten että venäläisten olisi syytä muistaa tämä, ja venääisten myös se, että Suomen ja Venäjän
suhteen rikkoutuminen ei ollut suomalaisten syy.

Tarton rauha säilytti suuriruhtinaskunnan rajan Karjalassa, Suomi veti sopimuksen mukaisesti joukkonsa
Repolasta ja Porajärveltä. Talvisodassa Neuvostoliitto jopa tunnusti Suomen ja Itä-Karjalan yhteenkuuluvuuden sopimuksessaan Terijoen hallituksen kanssa (Okei, kaikki tunnustanevat tässä Neuvostoliiton lupaukset puhtaaksi hölynpölyksi.). Talvisodan jälkeen luovutettu - tai vapautettu, kuten silloin sanottiin - Karjala yhdistettiin Itä-Karjalan kanssa Karjalais-Suomalaiseksi neuvostotasavallaksi. Tosin luovutettuun Karjalaan ei ollut jäänyt käytännöllisesti katsoen lainkaan suomalaisia ja Itä-Karjalan suomalaiset oli suurimmaksi osaksi tuhottu 30-luvulla. 1947 Viipuri irrotettiin Karjalais-Suomalaisesta
Neuvostotasavallasta, ja 1956 tasavallalta poistettiin neuvostotasavallan status. Nyt Karjalaa voidaan kieltämättä pitää aika venäläisenä, mutta sen suomalainen historia on pitkä, ja suurelta osin nimenomaan venäläisten itsensä määrittelemä.

Isänmaa

(Vastaus Panu Höglundille)
Suomalaisten - kaikkien itämerensuomalaisten kansojen - kohtalona on ollut joutua kahden voimakkaan kulttuuripiirin puristukseen ja jakamaksi. Suomen itäraja on siirtyillyt edestakaisin idän ja lännen kulloistenkin intressien ja voimasuhteiden ehdoilla. En osaa asennoitua mihinkään rajalinjaan ainoana mahdollisena, oikeana tai lopullisena, olipa se sitten määritelty Pähkinäsaaressa, Tartossa tai Pariisissa. Kuitenkin se isänmaa johon olen samaistunut käsittää olennaisina osinaan sellaisiakin paikkoja kuin Viipuri, Kannas, Laatokka. Niin syvällä ovat kansani ja kulttuurini juuret noissa maisemissa, että ilman niitä tuntuu tästä maasta jotakin puuttuvan. Koen aivan luonnolliseksi toivoa rajan taakse jääneiden alueiden takaisin saamista ja pohtia siihen keinoja. En pidä mitenkään mahdottomana sen toteutumistakaan, historia on täynnä yllättäviä käänteitä, eilispäivän mahdottomuudet ovat tämän päivän mahdollisuuksia ja huomisen itsestäänselvyyksiä. Vaikuttiko vielä 1980-luvun alussa siltä, että kymmenen vuoden kuluttua Viro on itsenäinen?
Karjalan palautuksessa ei ole kysymys mistään historian taaksepäinkelauksesta. On selvä asia ettei jotakin 30-luvun Viipuria voida palauttaa entiselleen, sen enempää kuin vaikkapa 50-luvun Helsinkiä, eikä kukaan läheskään täysijärkinen sellaista suunnittelekaan. 2000-luvun Suomelle palautettu Karjala olisi jotakin aivan uutta, jotakin mitä ei koskaan ennen ole ollut, ja minua kovasti kiinnostaisi nähdä millaiseksi se kehittyisi.
Karjalan palautuksen kannattajan ei välttämättä tarvitse tuntea karjalaista kulttuuria ja perinnettä. Karelianismi on eri asia kuin Karjalan palautus. Vaikka itse olenkin perehtynyt kalevalaiseen kansanrunouteen ja opiskellut mm. karjalan kieltä, en näe mitään syytä pitää niistä asioista tietämättömiä itseäni kelvottomampina Karjalan palauttajina. Toisaalta ei kulttuurin tuntemus varmasti ainakaan haitaksi ole. Sen sijaan se porukka joka mesoaa Karjalaa takaisin fasismin, rasismin, militarismin, patologisen ryssävihan, seksuaalisten traumojen, toivottoman typeryyden ja suoranaisen hulluuden merkeissä, on syvästi vastenmielinen ilmiö. Paitsi että kyseiset ominaisuudet itsessään ovat inhottavia, tuollaisella esiintymisellä aiheutetaan vahinkoa koko asian uskottavuudelle ja sitä kautta sen toteutumismahdollisuuksille.

ProKarelia ampui sitten itseään kolmanteenkin jalkaan

Maanantai-iltana ProKarelia sai niin mahtavan skuupin, että siitä piti tehdä tiedote heti, eikä odottaa aamuun ja tarkistaa lähteitä. ProKarelian webbisivuilta juttu sai aika pikaisen lähdön, mutta se oli jo ehtinyt levitä postituslistoille ja Kareliaforumiin. Tarja Halosen suhtautuminen Karjalan palautukseen tästä tuskin muuttuu myönteisemmäksi, eikä Sauli Niinistönkään voi odottaa ilahtuvan. Tarvittaisiinkohan Karjalan palautukseen pikkuisen järkeäkin?

Näin ei saada Karjalaa takaisin eikä päästä presidentiksi

Nyt presidenttiehdokas Arto Lahtikin on keksinyt julistaa suomalaisten omistusoikeutta Karjalaan.
Moinen perustelu Karjalan palautukselle tuskin kestää lähempää oikeustieteellistä tarkastelua eikä todellakaan voisi vähempää kiinnostaa suomalaisten enemmistöä.
Pikemminkin se kuulostaa loukkaavan epäisänmaalliselta: Kysymys ei olekaan halusta korjata
Suomen kokemaa korvaamatonta menetystä, vaan joidenkin ihmisten, tosiasiassa joidenkin nykyään elävien ihmisten vanhempien ja isovanhempien, kärsimiä taloudellisia menetyksiä. (Tästä epäisänmaallisuudesta toivottavasti myös Panu Höglund , jota on tarkoitus kommentoida myöhemmin tarkemmin, on samaa mieltä kanssamme.) Suomalaisia ajatus tympii, mutta ulkomailla se saattaisi aiheuttaa
suoranaisen kammon Karjalan palautusta kohtaan. Maailma on on täynnä raja- ja pakolaisongelmia, jotka
moinen ennakkotapaus omistusoikeuden ikuisuudesta muuttaisi entistäkin vaikeammiksi ratkaista ainakaan rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse. Arto Lahden olisi kannattanut ottaa huomioon, että ne tyypit, jotka syöttvät hänelle ajatuksen tuon argumentin käytöstä, kokeilivat sitä jo eduskuntavaaleissa. Silloin
se tuotti jättiläismäiset 427 ääntä.

Kylähullu

Vaikka emme halua kommentteja tähän blogiin, meitä toki kiinnostaa seurata, miten meitä
blogistanissa ja netissä yleensä kommentoidaan. Ikävä kyllä haku blogeista tuottaa ikävän tuloksen:
Kymmenittäin blogeja, jotka on eri nimistä huolimatta todella helppo tunnistaa saman kestohäirikön tuotoksiksi. Jokaisessa näyttäisi olevan ainesta ainakin yhteen kunnianloukkausjuttuun. Ikävää, että tällaiseen blogien väärinkäyttöön ei tunnu olevan keinoja puuttua. Surkeaa, että moinen kiusankappale oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa, ja sai peräti 118 ääntä, olkoonkin, että asialla oli naurettava natsipuolue. Täysin pöyristyttävää on, että jotkut respektabiliteettiin pyrkivät Karjalan palauttajat ottivat ehdokkuuden vakavasti.

Oikeudenmukaisuutta osa 2

On selvä asia, että Karjalan palauttaminen Suomelle olisi oikeudenmukaista, siinä missä minkä hyvänsä ryöstösaaliin palauttaminen. Kansainvälisessä politiikassa vain pätevät erilaiset säännöt kuin rikosoikeudessa. Varsinainen pääkonnahan on tietysti kaikkien maailman työtätekevien suuri johtaja, isä ja opettaja, toveri Stalin - eivätkä Venäjän nykyiset johtajat ole vastuussa hänen tekemistään rikoksista. Sen sijaan Venäjä, Neuvostoliiton seuraajavaltiona, on vähintäänkin moraalisessa vastuussa Neuvostoliiton aikana tehtyjen vääryyksien korjaamisesta. Karjalassa asuvat venäläiset taas eivät ole syyllisiä tilanteeseen eikä heidän karkottamisensa kodeistaan olisi oikein. On vain hyväksyttävä, että palautettavan Karjalan kylkiäisenä Suomeen saadaan kohtalainen venäläisvähemmistö. On aivan selvä, ettei se voi sujua täysin ilman ongelmia, mutta turha on myöskään mitään kauhuskenaarioita kehitellä. Tuo vähemmistö olisi parinsadantuhannen luokkaa, n. 4% maan väkiluvusta, mikä on todella vähän verrattuna vaikkapa Viroon tai Latviaan.
Venäläisvähemmistön asema kannattaa jo etukäteen suunnitella viisaasti ja humaanisti. Karjalan takaisin saamista ei ainakaan vaikeuttaisi, jos paikalliset venäläiset itse haluaisivat liittyä Suomeen.

Entä nykyiset asukkaat?

Viime tammikuussa Prokarelia sai itsensä Juri Derjabinin kirjoittaman kolumnin. Yleinen sävy, että Karjalan palautuksesta ei periaatteessakaan voida neuvotella, ei tietnkään ollut yllätys. Mielenkiintoista sen sijaan on, että tämän periaatteellisen kannan lisäksi Derjabin puuttui myös palautuksen käytännön ongelmiin, palautuksen hintaan ja nykyväestön asemaan. Aivan kuin jotakin neuvottelemista sittenkin saattaisi olla. Vastineessaan Prokarelia ei kuitenkaan osoittanut hirveän suurta intoa tunkea kenkäänsä tähän mahdollisesti avautuneeseen ovenrakoon. Talouspuolta käsittelimme jo aikaisemmin, nyt on aika pohtia väestökysymystä.
Karjalan palautuksessa totisesti tarvittaisiin hieman joustavampaa asennetta nykyväestöön, kuin

"Nykyisiltä asukkailta ei kysytä mitään. Karjala on osa Suomea, ja nykyiset asukkaat ovat Venäjän Federaation subjekteja, ja Venäjän velvollisuus on huolehtia omista kansalaisistaan." (linkki)

Karjalan palautus rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse ei kerta kaikkiaan etene, jos nykyväestöä ei oteta todella vahvasti huomioon, sanoo joidenkin enmmän tai vähemmän vääristynyt oikeudentaju sitten mitä hyvänsä. Karjalan nykyasukkaiden keskuudesta löytyy myönteistä suhtautumista palautukseen,
ja siihen pitäisi tarttua kiinni ja luvata asukkaille yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista ja myös pitää lupaukset.

Tärkeä kysymys on suhtautuminen omaisuuteen, mitä olemmekin jo sivunneet.
Toinen on Suomen kansalaisuuden saaminen. Periaatteessa olisin sitä mieltä,
että kaikkien pitäisi saada Suomen kansalaisuus halutessaan välittömästi, mutta käytännössä tämä ei olisi Suomelle (eikä EU:lle) hyväksyttävissä. Jos Venäjä palauttaisi Virolle Ivangorodin ja Petserinmaan ja Latvialle Abrenen (mitä pahoin pelkään ei tapahdu), palautussopimukseen voisi ja pitäisi kirjata mahdollisuus välittömään kansalaisuden saantiin. Karjalan kohdalla on kuitenkin kysymys paristasadastatuhannesta ihmisestä. Sellaisen ihmismäärän äkkiä saama mahdollisuus asettua asumaan minne hyvänsä Suomen ja koko EU:n alueelle voisi laukaista kansainvaelluksen, joka johtaisi
kestämättömiin sosiaalisiin ongelmiin. Ratkaisu löytyy siitä, että palautetulla Karjalalla olisi ennen mainitun
taloudellisen autonomian lisäksi myös sopivasti määritelty poliittinen autonomia ja ihmisillä erityinen Suomen kansalaisuudesta poikkeava status. Alueella asuvat venäläiset
voisivat osallistua hallintoon ja matkustaa ilman viisumia EU-maihin, mutta eivät automaattisesti muuttaa muualle Suomeen ja EU:hun. Vaikka kaikkia Suomen kansalaisuuden etuja ei välittömästi saisikaan, palautus merkitsisi nykyasukkaille heti parempia mahdollisuuksia. Tarkkaa määrittelyä autonomian asteesta ja kansalaisuuskysymyksen pitkän tähtäimen hoitamisesta ei kannata vielä pohtia, mutta tässä olisi luonnosta neuvotteluiden lähtökohdalle.

Palautus toisi Suomeen myös satojatuhansia ihmisiä, joiden äidinkieli olisi venäjä, ja tämä olisi otettava huomioon, muuten mikään neuvotteluratkaisu ei olisi mahdollinen. Käytännössä venäjän kielelle olisi Karjalassa annettava virallinen asema, joka vastaisi joko saamen tai ruotsin asemaa. Mahdollisuutena
heitettäköön myös, että venäjän virallinen asema tulisi koko Suomeen, ja esimerkiksi
yksikielisen suomenkielisillä alueilla voisi koulussa valita venäjän ja ruotsin välillä.
Itse en ajatuksesta juuri pidä, mutta 'pakkoruotsista' valittajia se voisi miellyttääkin.

Joka tapauksessa Suomeen on muuttamassa enemmän ja enemmän venäläisiä. Kaakkoisrajan takana on saman verran väkeä kuin koko Suomessa, Suomen on 90-luvulle saakka 'pelastanut' venäläisten maahanmuutolta vain Neuvostoliitto. Sen palauttamista ei toivottavasti moni halua. Jos taas haluaa Karjalan palauttamista, on sen hintana nieltävä nykyasukkaiden erinomaisen hyvä kohtelu.

Raja liian lähellä Pietaria (tai mikä sen nimi nyt milloinkin on)?

Tämä venäläinen sivu Viipurista on mielenkiintoinen. Osa tiedoista on ihan oikein, mutta osa vaikuttaa vitsiltä. Mielenkiintoisesti niiden valtioiden joukossa joiden kanssa Suomi rakensi Leningradia uhkaavia linnoituksia ei mainita Saksaa, ainoastaan Ranska, Belgia ja Britannia. Epäselväksi jää se, mitä on aina pitänyt ihmetellä: miten linnoituslaitteilla hyökätään? Suomen aseistuksestakin jää mainitsematta mm. se pikkuseikka, että mainitut panssarit olivat Renault ja Vickers -merkkisiä. Renaulteissa oli tykit, mutta niitä ei saanut liikkeelle, Vickersit taas liikkuivat, mutta ne oli säästösyistä hankittu ilman aseita. Sellaiset ikävät yksityiskohdat kuin Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimus ja sen salainen lisäpöytäkirja
ja Terijoen hallitus on toki jätetty mainitsematta. Joskus olen nähnyt venäläisten tunnustavan, että koko Talvisota oli hirveä moka, joka vain varmisti sen, että Suomi oli tositilanteessa vihollisen puolella. Silloinkin kyllä Kannas oli ainoa suunta, josta Leningradiin ei hyökätty.

Nykyäänkin olen nähnyt ihmisten väittävän vakavissaan, että liian lähellä oleva raja uhkaisi Pietaria. Vaikka unohdettaisiin se, että Venäjä on ydinasevalta, jonne hyökkääminen sisältäisi kohtuuttomia terveysriskejä, olisiko rajan etäisyydellä Pietarista todellista sotilaallista merkitystä? Jos Kannakselle pystyisi keskittämään niin paljon joukkoja, että niillä voisi oikeasti uhata Pietaria, Venäjän sotilastiedustelussa olisi jonkin verran parantamisen varaa. Toisaalta olen nähnyt laskelmia siitä, kuinka nopeasti ydinohjus ehtisi Pietariin.
Jos taas unohdetaan se oleellinen asia, että ydinhyökkäys kaupunkeja vastaan niin että Venäjän omat ydinaseet jäisivät käyttökelpoisiksi olisi täysin pähkähullu idea, olisiko rajan läheisyydellä merkitystä?
Mahdollisimman läheltä laukaistu ohjus olisi hollilla nousuvaiheessa kun se liikkuu hitaasti, kantoraketti on kiinni taistelukärjessä ja moottori käynnissä. Se olisi iso, hidas ja kuuma maali, johon olisi kohtuullisen hyvät mahdollisuudet osua ihan tavallisella IT-ohjuksella. Kauempaa, esimerkiksi sukellusveneestä
Atlantilta ammttu ohjus tarvitsisi Pietariin lentämiseen vain parikymmentä minuuttia enemmän aikaa, ja silloin torjuttavana olisi pelkkä nopeasti liikkuva taistelukärki, johon ei edes periaattee
ssa pystyisi kuin varsinainen ABM-järjestelmä, jollainen on vain Moskovan ympärillä.

Mikä sitten olisi rajan läheisyyden todellinen merkitys Pietarille? Kerronpa omaan kokemukseen perustuvan esimerkin. Muutama vuosi sitten lomailin Bulgariassa. Maa oli kaunis, mutta silmiinpistävän köyhä, ja kaupungit olivat ankeita. Viimeinen kaupunki, jossa kävin, oli kuitenkin erilainen, siellä oli häivähdys vaurautta ja hyvinvointia. Kadulla kävellessäni ensin luulin olleeni Bulgariassa niin kauan, että aloin hamottaa kyrillistä kirjoitusta ongelmitta, mutta sitten tajusin, että kyltit olivatkin kreikkaa. Kreikan rajalle oli suunnilleen saman verran matkaa kuin Pietarista Rajajoelle. Vähänkään järkevässä maailmassa rajan läheisyys ei ole sotilaallinen uhka vaan taloudellinen menestystekijä

Palautus maksaa ja se on syytä tunnustaa

Karjala on juuri niin tärviöllä kuin voi odottaakin alueelta, joka on nauttinut puoli vuosisataa sosialismin siunauksista. Infrastruktuurin korjaaminen tuottaa julkisia menoja, joita ei pidä
vähätellä, tai kirjoitella ihan hölmöjä. Entinen Itä-Saksa on varoittava esimerkki, se on sotkenut Saksan talouden vuosikymmeniksi. Onneksi positiivinen esimerkki löytyy paljon lähempää,
eli tuosta lahden etelärannalta. Vaikka Virossa on silminnähden paljon ongelmia ja korjattavaa jäljellä, kehitys 15 vuodessa on ollut aivan fantastinen. Mikä oleellisinta, Viro ei ole tuhonnut Suomen taloutta. Se on varmaankin imenyt jonkin verran investointeja, jotka muuten olisivat tulleet Suomeen, mutta siitä on ollut myös monenlaista taloudellista hyötyä Suomellekin.

Tästä pitää ottaa oppia eikä palauttaa Karjalaa yhtä yksioikoisesti kuin Saksan yhdistyminen tehtiin. Jo Karjalan nykyinen väestörakenne sanelee, että sitä ei voida noin vain yhdistää muuhun Suomeen, vaan siitä on muodostettava pitkäksi aikaa, jollei pysyvästikin, autonominen alue (väestökysymyksen kannalta tästä kirjoitetaan lisää myöhemmin). Autonomia olisi myös taloudellinen, eli (luultavasti joitain poikkeuksia, kuten rajavalvontaa lukuunottamatta) julkinen talous rahoitettaisiin alueelta kerätyillä veroilla. Silloin suomalaisen veronmaksajan kukkaro ei kärsisi sen enmpää kuin se kärsii Virostakaan.
Jälleenrakennus ei toki sujuisi samalla vauhdilla kuin jos koko Suomen budjetti kipattaisiin Karjalaan, mutta tilanne olisi hyväksyttävä suomalaisten enemmistölle.

Toinen puoli asiaa on, että aivan kuin Virossakin, hinta- ja palkkatason pitäisi alkuun olla alhainen. Nykyisille asukkaille ei voi mennä lupaamaan suomalaista palkkaa välittömästi, vaan parempaa palkkaa kuin Venäjällä ja suomalaista palkkaa ehkä 10-15 vuoden päästä. Alempi kustannustaso pienentäisi jälleenrakenuksen kustannuksia ja houkuttelisi investointeja samalla tavalla kuin Viroon. Vaikka kustannstaso olisi korkeampi kuin Venäjällä, eiköhän suomalainen hallintokulttuuri riittäisi tekemään Karjalasta Venäjää houkuttelevamman investointikohteen.

Entäpä jos olemme ihan väärässä tässä, ja Karjala on oikeastikin se kultakaivos, johon jotkut tuntuvat uskovan? Ajatuskokeena olettakaamme, että Karjala palautetaan meidän oppiemme mukaan, ja olemme oleet ihan väärässä. Mitään vahinkoa ei ole tapahtunut: Palkat liukuvat heti muun Suomen tasolle, suomalainen minimipalkka ja yleissitovat työehtosopimukset otetaan heti käyttöön sellaisenaan,
budjetit yhdistetään ja vedetään Viipurista suora rahaputki Helsinkiin.

Jos sen sijaan satummekin olemaan oikeassa, mutta Karjala palautetaan siitä
piittaamatta, meillä on käsissämme ikuisessa lamassa viruva valtiontalouden musta aukko.
Käytännössä tästä ei onneksi ole pelkoa, koska palautussuunnitelmalla ei olisi
uskottavuutta eikä palautus onnistuisi ainakaan ilman vallankaappausta Suomessa.

Sana kiertämään

Näyttää siltä, että tätä blogia luetaan, mutta vähänlaisesti. Edes ne innokkaat Karjala-keskustelijat, joita olemme tarkoituksella ja syystä tölväisseet, eivät tunnu olevan tietoisia blogin olemassaolosta.
Pankaapa sanaa kiertämään aihepiiristä kiinnostuneiden keskuuteen, haluamme että tätä lukevat muutkin kuin FSB.

Luotamme siihen, että FSB on tehtäviensä tasalla, ja on jo löytänyt tämän hakukoneilla. Koska haluamme dialogia Venäjän kanssa, FSB on oikeasti todella tervetullut. Viekääpä Putinille terveisiä, että olemme eri mieltä asioista, mutta se ympärileikkausjuttu naurattaa vieläkin. Lupaamme, että emme kaappaa lentokoneita, sillä

Ei meistä sitten varmaan tykkää Olgatkaan
kun jäi kaikilta kaapparipojilta munat Moskovaan!

vähän jatkoa edelliseen

Muutama vuosi sitten webissä oli mielipidekysely Karjalan palautuksesta.
Vastaus vaihtehtojen joukossa oli myös "kyllä, jos Venäjä ensin kunnostaa sen".
Selkokielellä tuo tarkoittaa "ei". Venäjän saaminen palauttamaan Karjala on jo ihan tarpeeksi haastava tehtävä, kaikki siitä yli on täysin mahdotonta. Ikävä kyllä on paljon todennäköisempää, että Venäjä ei palauta Karjalaa, mutta me joudumme siltikin kunnostamaan sen; näköala, joka on minusta hyvä syy ainakin yrittää Karjalan palautusta.

Samantapainen kysymys on nykyväestön kohtalo. Riitta Uosukainen sanoi aikanaan, että Karjala pitäisi ottaa takaisin vain tyhjänä. Selkokielellä Uosukainen sanoi "ei" Karjalan palautukselle.
Julkisuudessa lausunto kuitenkin vääntyi muotoon "Uosukainen vaatii Karjalaa takaisin tyhjänä",
mikä ei ollut vaalikampanjalle varsinaisesti eduksi.

Me uskomme, että sekä taloudellisiin kysymyksiin, että nykyväestön ongelmaan löytyy hyväksyttävät ratkaisut, mutta niistä kirjoitetaan myöhemmin.

Oikeudenmukaisuutta

Karjalan palautuksessa on kysymys tehdyn vääryyden oikaisemisesta, ryöstösaaliin palauttamisesta. Jos todella vaaditaan oikeuden toteutumista, se merkitsisi sitä, että Venäjä palauttaisi Karjalan ja muut kaappaamansa alueet siivottuina, remontoituina ja uudisasukkaista tyhjennetyinä, maksaisi sotakorvaukset takaisin nykyrahaksi muutettuna, kunnollisella korolla ja lisäksi maksaisi itse asianmukaiset sotakorvaukset Suomelle. Pienenä hyväntahdon eleenä ja symbolisena korvauksena niistä sodan aiheuttamista kärsimyksistä, joita ei millään voi oikeasti korvata, sopisi Venäjän luovuttaa Suomelle kunnon kaistale Itä-Karjalasta. Tietysti Venäjän presidentti vielä esittäisi virallisen anteeksipyynnön ja laskisi muhkean kukkaseppeleen sankarivainajien muistomerkille. Silloin kai voitaisiin sanoa, että vääryys on suunnilleen oikaistu. Valitettavasti oikeudenmukaisuus ja poliittiset realiteetit eivät ole ollenkaan sama asia. Karjala pitää yrittää saada takaisin sellaisilla ehdoilla, joihin Venäjä voi suostua, eli jotka se katsoo itselleen edullisiksi. Siksi Suomen pitää olla valmis tinkimään oikeudenmukaisuusvaatimuksista, esim. Tarton rauhan rajoista, saadaksen edes osan Karjalaa takaisin. Sillä voi olla etuja Suomenkin kannalta. Esimerkiksi eräiden pienten alueiden jättäminen Venäjälle pienentäisi huomattavasti palautettavan alueen venäläisväestöä.

Outo suomenvastainen kampanja Venäjällä

Kovin moni ei taida enää muistaa, että nykyisen Tshetshenian sodan alussa venäläiset uudisoivat tappaneensa suomalaisen palkkasoturin. Kun Suomen ulkoministeriö pyysi lisätietoja, uutinen peruttiin kiireesti. Peruminen vain taisi suuntautua ulkomaille, venäläisille tuskin kerrottiin uutisen perättömyydestä.
Myöhemminkin suomenvastainen kirjoittelu on jatkunut, yllättäen innokkaimmat sillä alalla ovat olleet itse suomalaisia: Ruotsissa asuva kirjailija ja Pietarissa asuva sosiologi, joiden ajatusmaailmaan tämä linkki (Löytyy enää webiarkistosta, se on poistettu Carelian sivuilta!)on oivallinen johdatus. Kirjailija vaikuttaa väärinymmärretyltä nerolta, joka on katkeroitunut synnyinmaalleen, jolta ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta. Sosiologi taas vaikuttaa vainoharhaiselta sekopäältä. Kuitenkin sosiologilla on Pietarissa oma salamyhkäinen instituutti, jota jonkin ulkopuolisen tahon täytyy rahoittaa. Tänä vuonna Careliassa ilmestyi myös kirjoitus suomalaisista ja venäläisistä sotaelokuvista: venäläiset ovat yllättäen hyviä ja taiteellisia, suomalaiset huonoja ja sotakiihkoisia.
Nimenomaan elokuvasta Tuntematon sotilas annettiin todella erikoinen kuva. Timo Vihavaisen kirjoitus
Kanava-lehdessä (eikö sillä ole mitään kotisivuja?) paljasti kirjoituksen ilmestyneen alunperin venäjäksi armeijan lehdessä.

Pistää tosiaan miettimään, mitä tässä on takana. Timo Vihavainen tuntui tulkitsevan sen Suomeen osoitetuksi varoitukseksi: ei pidä elämöidä Karjalan palautuksella. Kampanja on kuitenkin selkeästi suunnattu Venäjälle, Suomessa sitä ei edes ole huomannut, jos ei ole aktiivisesti
seurannut asioita. Tuntuisi vaikealta uskoa, että tarkoituksena olisi valmistella yleistä mielipidettä johonkin konkreettisempaan suomenvastaiseen tempaukseen. Sellaisessa olisi hyvin vähän voitettavaa, ja jälki Venäjän EU-suhteissa olisi sekä taloudellisesti että poliittisesti kallis. Toinen mieleen tuleva selitys on, jollei todennäköisempi, niin ainakin mielenkiintoisempi: Tarkoitus on ehkäistä ennakolta sellaista tilannetta jossa Venäjällä voitaisiin kiinnostua Karjalan palautuksesta.

Itse olen ainakin kohtalaisen vakuuttunut siitä, että nykyinen komento Venäjällä
ei kestä ikuisesti. Vallan keskitys ja yhtenäisyyden korostaminen ei poista kansallisia ja alueellisia ristiriitoja.Se vain piilottaa ne ja pitemmän ajan kuluessa pahentaa niitä entisestään, tämähän nähtiin jo Neuvostoliitossa. Ennemmin tai myöhemmin Venäjällä tulee jyrkkä suunnanmuutos.
Se saattaa saada suomalaisten kannalta ikäviäkin muotoja, mutta se voi tuoda myös historiallisen tilaisuuden.

Venäjän ongelma

Venäjä voisi palauttaa suurimman osan kaappaamaansa Karjalaa menettämättä siinä juuri mitään tärkeitä alueita. Venäjän kannaltahan Karjala on enimmikseen merkityksetöntä syrjäseutua, Viipurikin vain vähäpätöinen pikkukaupunki. Venäläisvähemmistöjä on jäänyt rajojen taakse niin paljon jo Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä, että yhden uuden pienen ryhmän syntyminen tuskin nousisi kynnyskysymykseksi, jos Karjalaa todella aletaan palauttaa. Venäjän ongelma on esimerkin, ennakkotapauksen, pelko. Satojen vuosien ajan Venäjä on valloittanut alueita ja alistanut muita kansoja, Neuvostoliitto jatkoi samaa linjaa. Lopulta Neuvostoliitto hajosi ja neuvostotasavallan statuksen saaneet alueet pääsivät irtautumaan imperiumista. Nyt venäläiset pelkäävät, että Venäjä seuraa Neuvostoliiton kohtaloa. Siksi tarrauduttiin niin hysteerisesti Tshetsheniaan, siksi vainotaan marilaisia, siksi ei palauteta Japanille Kuriileja - eikä Suomelle Karjalaa. Suomen ongelma taas on osata toimia tällaisessa lukkiutuneessa tilanteessa niin, että Karjala kuitenkin voitaisiin saada takaisin.

Risti seinään ja hajusuolaa

Joku kirjoittaa järkeviä suomi24:ssä.
Pääsääntöisesti erittäin fiksua pohdintaa, lisään vain muutamia kommentteja.

Puhe rajan kulkemisesta liian lähellä Leningradia oli jo 1939 pelkkä tekosyy, mutta siihen kannattaa tietysti yrittää vedota. On paljon merkittävämpiä syitä olla yrittämättäkään täsmälleen vanhan rajan palautusta.
Tärkein niistä on Koiviston öljysatama. Öljy on niin tärkeää Venäjän taloudelle, että öljysatamista ei varmasti luovuta. Toinen hyvä syy on väestöpoliittinen: Palautettavalle alueelle jäävä väestö puolittuisi.

Repolalla ja Porajärvellä ei nykyään ole juuri mitään merkitystä kenellekään, mutta jos neuvotteluihin päästäisiin, niitä voisi käyttää takeina saavutetun neuvottelutuloksen pysyvyydestä: me pidämme Repolan ja Porajärven, te pidätte Koiviston ja Terijoen.

'Raja taajamiin asti' ei ole minusta mielenkiintoinen ajatus. Karjalan palautuksessa on kysymys ennen kaikea Viipurista, vaikka Sortavala ja Käkisalmi taatusti mahtuvatkin jokaiseen pakettiin, jossa Viipuri on.
Jos Talvisodan lopussa raja olisi vedetty siihen, missä rintamalinja kulki, minä en olisi täällä kirjoittamassa Terijoki takaisin -blogiin. Siinä välissä ehkä Jatkosotakin olisi saattanut jäädä käymättä.
Suomen kannalta se olisi ollut todella hyvä asia, venäläistenkin kannattaisi pohtia asiaa.