Tuesday, May 23, 2006

"asiantuntijoiden mukaan"

Tähän mennessä eri mieltä meidän kanssamme omaisuuskysymyksissä olevat ovat paitsi kieltäytyneet yrittämästäkään ymmärtää meidän argumentaatiotamme, myös kieltäytyneet yrittämästäkään perustella omaa kantaansa muuten kuin viittaamalla epämääräisesti "asiantuntijoihin". Helsingin Sanomat näyttää lopultakin löytäneen yhden näistä asiantuntijoista. Tutkimus, johon vedotaan, on peräti lisuri. Tosin tiedekuntaneuvoston pöytäkirjoista ei vielä löydy mainintaa lisurin hyväksymisestä ja ko henkilö itsekin esittäytyy asianajotoimistonsa sivuilla vain kandiksi. Asianajajan tehtävä toki onkin kaivaa laeista esille tarkoitushakuisia tulkintoja, mutta kannattaisi tosiaan muistaa, että jos asia menee oikeuteen, myös vastapuolelta löytyy asianajajia. Erityisen kummalliselta tuntuu viittaus Saksan yhdistymiseen ja Viron itsenäistymiseen. Kummassakin maassa tehty päätös oli poliittinen, ei juridinen. Ainakaan Virossa se ei ollut mitenkään yksimielinen eikä itsestään selvä, ja Saksassa se koski tietenkin vain entisen DDR:n aluetta, ei Itä-Preussia, joka olisi jotenkin analoginen Karjalan kanssa.

Enemmistö Karjalan palauttajista tuntuu nyt olevan lyömässä vetoa täysin häviöön tuomitun hevosen puolesta ja pystyy perustelemaan sen itselleen vain sulkemalla tajuntansa kaikilta ennakkokokäsityksistä poikkeavilta ajatuksilta ja julistamalla kaikki eri mieltä olevat vähintään kommunisteiksi.

No comments: