Kun tehdään "paljastuksia" suomalaisten Itä-Karjalassa ylläpitämistä vankileireistä, tuntuvat käsitteet menevän sekaisin. Käytetään mielellään sanaa keskitysleiri, jolla asiaan saadaan luotua melkoisen karmea sävy, koska lukija yhdistää sen mielessään Natsi-Saksan apokalyptisiin kuolemanlaitoksiin. Saksassakin oli eri tyyppisiä leirejä, tunnetuimpia tietysti ne suuret tuhoamisleirit, joihin kerättiin ihmisiä varta vasten tapettaviksi. Toinen laji keskitysleirejä olivat eri tasoiset pakkotyöleirit, joissa epäilemättä oli kova kuri ja ankeat oltavat, vaikkei kaasukammio välittömästi uhannutkaan. Neuvostoliitossa taas melkoinen osa valtakunnan lukemattomista pakkotyöleireistä oli pirullisesti suunniteltuja näännytysleirejä, joissa karuilla olosuhteilla, niukalla ravinnolla ja raskaalla työllä tieten tahtoen tapettiin suurin osa vangeista.
Ne leirit joihin suomalaiset keräsivät vankejaan eivät sentään olleet tuollaisia. Kansainvälisen Punaisen Ristin tarkastajatkin myönsivät, että olosuhteet huomioon ottaen suomalaiset kohtelivat vankejaan humaanisti. Myöskään ei liittoutuneilla sodan jälkeen ollut aihetta syyttää suomalaisia sotarikoksista. Mitä sotavankien ja vihollismaan siviiliväestön kohteluun tulee, ei suomalaisilla ole mitään häpeämistä edes länsiliittoutuneisiin verrattaessa - Neuvostoliitosta puhumattakaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment