Monday, November 30, 2009

Ei kai tätä päivää voi sivuuttaa vaikenemalla

Jokseenkin jokainen tiedotusväline on noteerannut Talvisodan syttymispäivän, kai meidänkin on jotain yritettävä sanoa. Äskeinen uutislähetys venäläisten haastatteluineen oli kuvaava: Yksi professorismies puhui suunnilleen asiallisia, mutta useampi haastateltava julisti hyökkäyksen olleen oikeutettu, koska Suomi oli muka liittoutunut Saksan kanssa. Vähän niinkuin kouluikäiset sanovat: joka toisia haukkuu se itse se on.

Varmuuden vuoksi vääryystieteen desantti on vielä käynyt valistamassa venäläisiä Baltian maiden ja Suomen hirveästä fasistisuudesta, miten Suomessa Hitlerin kritisoiminen oli rikos, Erkko (oikeasti anglofiili, jolla oli juutalainen vaimoa) aiheutti talvisodan ja nykyäänki tasavallan presidentin lipussa on hakaristi:

В Финляндии, Эстонии или Латвии возможно использование какой угодно нацистской символики, поскольку по закону это не является преступлением. Интересно отметить, что свастика считается в Финляндии важным государственным символом. В Финляндии свастику можно встретить, например, на государственном президентском флаге, на флаге и погонах финских военно-воздушных сил, на многих военных знаках отличия (в том числе и на высшей военной награде – Кресте Маннергейма, на высшем финском знаке отличия – Кресте Свободы), а также на символике военизированной женской организации «Лотта Свярд» (запрещенной после войны как профашистская).


В 1945–1946 гг. специальным судом Финляндии по обвинению в заключении военного альянса с нацистской Германией были осуждены и как военные преступники приговорены к тюремному заключению восемь финнов: семь министров и один бывший президент страны. За последние годы родственники осужденных вместе с реваншистскими организациями настойчиво добивались пересмотра и изменения приговора. В октябре прошлого года финский верховный суд отклонил прошение о пересмотре приговоров, вынесенных военным преступникам, однако в этом году министерством юстиции Финляндии было начато изучение возможностей пересмотра приговоров за военные преступления. Способ должен быть найден к концу года.

В Финляндии существует тенденция отрицать сам факт военных преступлений на основании утверждений о том, что Финляндия будто бы никогда и не была военным союзником нацистской Германии, а вела свою собственную «отдельную» войну против Советского Союза. В Финляндии наблюдается также четкая тенденция фальсифицировать историю, выставляя в качестве первопричины войны исключительно нападение Советского Союза и совершенно не принимая во внимание предшествовавшие этому финские провокации. В большинстве исследований, посвященных «Зимней войне» 1939–1940 гг., целиком и полностью забыты те ошибки и провокационные выходки финской дипломатии, которые стали решающими факторами, определившими финско-советские отношения, и в итоге привели к войне. Недаром в финском языке осталось выражение «Erkon sota» – «война Эркко»: так, по имени тогдашнего министра иностранных дел Эльяса Эркко, в народе называлась война, которая сейчас превратилась в «Зимнюю».

Стоит напомнить, что «честь фюрера» в национал-социалистской идеологии была одним из важных правовых понятий. Именно поэтому критические высказывания в адрес Гитлера в 1920-30-х годах в Финляндии являлись уголовным преступлением, так что за публичной критикой Германии следовали наказания и карательные санкции. Честь Гитлера в Финляндии охранялась немецким посольством; финский президент также обладал правом предъявить обвинение любому гражданину своей страны. Так, по решению президента Финляндии П. Е. Свинхуфвуда, в 1935 году было начато судебное преследование ученого Феликса Иверсена, принимавшего активное участие в борьбе за мир. Помимо этого, в Финляндии также считалась преступлением критика совместной финско-немецкой подготовки к нападению на Советский Союз. В 1938 году главный редактор демократической газеты «Факел» («Soihtu») был осужден на четыре месяца тюремного заключения за неодобрительную оценку военного сотрудничества Финляндии и Германии.

Самым известным оскорбителем чести Гитлера в Финляндии стал министр иностранных дел Рудольф Хольсти, который под давлением Германии был вынужден в ноябре 1938 года уйти в отставку, после того как на одном из дипломатических фуршетов позволил себе покритиковать фюрера. Финская пресса тут же опубликовала множество компрометирующих Хольсти материалов. В итоге новым министром иностранных дел стал куда более приятный немцам русофоб Эльяс Эркко, который через год довел Финляндию до Зимней войны. Таким образом, стоит обратить особое внимание на то, что выбор Эркко министром иностранных дел стал последствием оскорбления чести Гитлера.

Koomisuuden huipun herra desantti saavuttaa paljastaessaan, että Arne Somersalo oli tuomittu vankilaan Konstantin Pätsin loukkaamisesta 1935:

Следует также напомнить, что Гитлер и Муссолини были не единственными диктаторами, оскорбление чести которых считалось в Финляндии преступлением. Бывший главнокомандующий финских военно-воздушных войск Арне Сормелсало был в 1935 году приговорен к четырем месяцам тюремного заключения за оскорбление чести главы Эстонии Константина Пятса.

Ei satu olemaan käsillä sopivia lähteitä, joista asian voisi tarkistaa, juttu sinänsä saattaa olla paikkansapitävä. Tietämättömille itäisen naapurimaamme asukkaille syntyi kuitenkin todennäköisesti aika virheellisiä käsityksiä, epäilemättä tarkoituksella. Tuskin on sattumaa, että herra desantti ei tullut maininneeksi, että Somersalo oli IKL:n kansanedustaja ja myöhemmin SS-joukkojen yhdysupseeri. Herra desantin esitelmä koski historian vääristelyä. Joka toisia haukkuu...

PS Oli ilo tavata herra desantti silmästä silmään Isossa Omenassa lauantaina. Onkos kivaa kun sinut tunnetaan, mutta sinä et tunne?

Sunday, November 29, 2009

Vieläkin Mainilasta?!

Käsittämätöntä että vieläkin jaksetaan yrittää selitellä Mainilan laukauksia joksikin muuksi kuin mitä ne olivat. Tuon välikohtauksen luonne on ollut selvä alusta asti eli jo seitsemänkymmentä vuotta. Talvisodan taustat olivat aivan muualla kuin Mainilassa: Neuvostoliiton ja Saksan aggressiivisessa politiikassa, joka johti Ribbentrop-sopimukseen, Baltian maiden miehitykseen ja Puolan jakoon - ja johon olisi pitänyt kuulua myös Suomen valtaaminen, minkä Suomen armeija kuitenkin esti. Näytelmän käsikirjoitus oli ollut valmiina jo kauan ennen kuin Neuvostoliitto esitti ensimmäisiäkään aluevaihdosvaatimuksiaan.
Suomalaisilla ei todellakaan ollut mitään syytä järjestää moista provokaatiota siinä tilanteessa eikä edes tykistöä ollut sellaisissa asemissa, joista olisi ollut mahdollista ampua Mainilan kylään. Suomi halusi antaa asian kansainvälisen komission tutkittavaksi, mutta Neuvostoliitto kieltäytyi tästä, koska ei halunnut, että tapahtumien kulku selvitettäisiin. Vaikka Neuvostoliitto piti koko olemassaolonsa ajan kiinni virallisesta valheestaan, saattoi siellä täällä neuvostokirjoittajien teksteissä törmätä kohtiin, joissa talvisodan aloittaminen ja Suomen valloituksen yrittäminen vähintäänkin implisiittisesti myönnettiin. Neuvostoliiton kaaduttua tunnustivat venäläisetkin lopulta virallisesti ampuneensa itse Mainilan laukaukset.

Thursday, November 26, 2009

Blogi 4v, Mainilan laukaukset 70v


Blogin aloitus juuri tällä päivämäärällä neljä vuotta sitten oli sattuma, mutta onnistunut sellainen. Karjalaa ei neljässä vuodessa ole vielä saatu takaisin, mutta saatu näkyvyys on ollut jatkuvasti pienessä kasvussa, ja sen enempää ProKarelia kuin näkyvät palautuksen vastustajatkaan eivät ole enää täysin pystyneet sivuuttamaan meitä. Aika monessa asiassa on myös oltu melko näkyvästi oikeassa.

Päivän toinen syntymäpäiväsankari on ollut tapetilla jo alkuvuodesta lähtien. Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea julkisti helmikuussa oheisen 'todisteen' siitä, että suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset. Suomen tyhmin pastori sen sijaan tyytyi vain vihjailemaan:

Suomen rajalta oli vain 32 kilometriä Leningradiin, jonka porteilla oli nyt vihollinen. Suomen hallitus kieltäytyi mistä tahansa sopimuksesta ja provosoi vihamielisellä käyttäytymisellään sodan puhkeamisen. Suomen armeija liikkui rajantuntumassa ja paukutteli keskenään harjoituksia. Mainilan laukauksia ei ole voitu näyttää todeksi, vaikka tunnetusti siitäkin on väittelyä puoleen ja toiseen.

Eikä hörönaurettava Kim Il-Sungin ihailijakaan sentään aivan varma ole:


Ohjelmassa väitetään "uutena venäläisenä tietona", että Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ns. Mainilan laukausten tekosyyllä vuonna 1939.

Saattaahan asia näin ollakin. Kuitenkaan sen enempää muissa yhteyksissä kyseenalaista mainetta niittänyt "asiantuntija" Timo Vihavainen kuin uusi Venäjällä aiheesta ilmestynyt kirjakaan eivät anna asiasta täyttä selvitystä.

Talvisota pitänee nähdä osana tuon ajan tuhoisaa poliittista prosessia, jonka tältä osin voidaan katsoa käynnistyneeksi jo paljon aikaisemmin. Heinäkuussa 1935 Berliinissä allekirjoitettiin Neuvostoliittoa vastaan tähdätty Suomen ja Saksan välinen sotilaallinen sopimus "antikommunistisen internationaalin" perustamisesta. Suomalainen media suorastaan hykerteli tällä uutisella. Näitä mikrofilmattuja uutisartikkelita on luettavissa Kansalliskirjastossa.

Se, että jonkin suomalaisen tykistöpatterin ammuksia "ei puuttunut", ei todellakaan todista mitään. Mikäli laukaukset olisi ammuttu Suomen puolelta, todisteita ei taatusti olisi jätetty. Muistettakoon, että Suojeluskunnillakin oli tuolloin myös omaa aseistusta. Suomessa riitti tuohon aikaan sotahulluja, joilta tuommoinenkin mielettömyys olisi periaatteessa hyvinkin voinut onnistua.




"Venäläistieto" ei ole uusi. Vastaavia näkemyksiä on sillä taholla esitetty ennenkin, jos kohta myös päinvastaisia arvioita. Varmuutta tähän ehkä jokseenkin toisarvoiseen yksityiskohtaan tuskin koskaan saadaan. Aikalaisten kertomukset asiasta kummallakin puolella rintamaa ovat edelleenkin ristiriitaisia.


Tämäntasoista juttua on viimeksi julkaistu 80-luvulla Taudinkantajassa. Vaikuttaa valitettavasti siltä, että Venäjän ja sen äänitorvien asenteet kovenevat koko ajan. Vielä kolme vuotta sitten Venäjä olisi ollut valmis palauttamaan Japanille Shikotanin ja Habomain rauhansopimusta vastaan, mutta nyt on täysin ehdoton ääni kellossa:

Moskova, 25.11. (Venäjän Ääni) -- Kysymys Etelä-Kuriilien saarten omistuksesta on ratkaistu lopullisesti eikä kuulu enää keskustelujen piiriin, on ilmoittanut Venäjän parlamentin ylähuoneen puhemies Sergei Mironov vastaamalla Japanin hallituksen väitteeseen siitä, että Venäjä on laittomasti miehittänyt Etelä-Kurillien saaret.

Japani on Venäjälle tärkeämpi kuin Suomi, joten Karjalan palautus on vielä kauempana. Katsotaan kuitenkin, kauanko Venäjän uho kestää.

Monday, November 23, 2009

Kypros ja Karjala

ProKarelia on usein vedonnut Kyproksen jakoon ja Pohjois-Kyproksen puolelle jääneeseen omaisuuteen jonkinlaisena ennakkotapauksena Karjalalle. Karjalan ja Kyproksen välillä on kuitenkin hyvin oleellinen ero. Kyproksen jakolinja on pelkkä aselepolinja, joka ei perustu mihinkään kansainväliseen sopimukseen, Pohjois-Kyproksen tasavallan on tunnustanut vain Turkki. Suomen nykyinen itäraja sen sijaan perustuu ihan kansainvälisesti tunnustettuihin ja laillisesti hyväksyttyihin sopimuksiin. Sopimuksia voi ihan perustellusti pitää epäoikeudenmukaisina, mutta se ei valitettavasti tee niistä pätemättömiä. Siksi karjalaisten omaisuudenpalautusjutuilla ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä edes käsittelyyn EIT:ssä, vaikka kyproksenkreikkalaiset ovat siellä jopa voittaneet.

Jotain yhteistäkin kieltämättä on. Nimittäin kyproksenkreikkalaisten yksityishenkilöiden innokas pohjoiseen jääneen omaisuuden tavoittelu haittaa vakavasti pyrkimyksiä päättää saaren jako kompromisseihin perustuvalla poliittisella sopimuksella, johon kummalllakin osapuolella olisi haluja. Karjalan palautuksen suhteen halut ovat Suomessakin, Venäjästä nyt puhumattakaan, paljon heikompia. Siksi omaisuudenpalautushölmöily on todella tuhoisaa Karjalan palautukselle.

Tuesday, November 17, 2009

Eikö SAFKA enää maita?

Äskettäin uudisoimamme vääryystieteen desantin äkkikäännös on saanut jatkoa. Suomen tyhmin pastori on perääntymässä epäjärjestyksessä. Joko äskettäisellä Moskovan reissulla on tullut ohje rajoittaa vähän, tai sitten Tuomiokapitulin paperit ovatkin alkaneet kirvellä peräpäätä. Vaikka hörönaurettava antifasistinen komitea näyttääkin jatkavan toimintaansa, se vaikuttaa olevan väsähtämässä. Ei tällä vielä Karjala palaudu, mutta vilpittömään vahingoniloon on aihetta.

Monday, November 09, 2009

Nurinkurista oikeustiedettä

Ennenkin tapaamamme itseoppinut kansainvälisen oikeuden ekspertti on tiettävästi ymmärtänyt ottaa hatkat aivokuolleena syntyneestä Suomen Karjalan pakolaiset -järjestöstä, mutta jaksaa edelleen julistaa todella kummallista oikeustiedettään kommentissaan erään SAFKAa lähellä olevan järjen jättiläisen blogissa:

Tuohon pienenä lisähuomatuksena, että Neuvostoliitto ainakin omien tietojeni mukaan kylläkin kansallisti Kuriilien saaret kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla toisin kuin Suomen pakkoluovutetut alueet. Samoin oli kansallistettu kansainvälisen oikeuden mukaisesti mm. saksalaisten omistamat alueet. Ainoa, joka jäi kansainvälisen oikeuden mukaisesta menettelystä ”väliin”, olimme me…

Asia on valitettavasti täysin päinvastoin. Japanin ja Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän välillä ei ole rauhansopimusta. Neuvostoliitto liitti Kuriilit itseensä ihan yksipuolisella päätöksellä kansainvälisen oikeuden vastaisesti, ja Japani ei ole luopunut suvereniteetistaan neljän eteläisen saaren osalta. Tämän takia näiden neljän saaren palauttamisesta on venäläistenkin mielestä helpompaa neuvotella kuin Karjalasta, joka on luovuettu ihan pätevällä rauhansopimuksella.

Monday, November 02, 2009

Mahdollista laskua ei kyllä makseta

Kuten muistamme, ProKarelia suhtautui perustelujen kysymiseen perin nuivasti:

Tilaustyöstä yleensä laskutetaanJos halutaan tilaustöitä, niistä yleensä laskutetaan. Suosittelemme oikeudellisen selvityksen tilaamista yliopistolta tai aa-toimistolta, jos sellaiseen on tarve.

Nyt kuitenkin sekä omilla sivuilla että Uudessa Suomessa on yritetty esittää perusteluja. Jälki on kuitenkin kauniisti sanottuna huonoa, mahdollinen lasku jää kyllä maksamatta. Sanoja on paljon, mutta asiaa vähän. Muutamaa kohtaa on syytä kommentoida, vaikka kommentit ovatkin vain vanhan kertausta.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, Neuvostoliiton perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden. Voidaan perustellusti sanoa, että suomalaiset evakot yhä omistavat pakkoluovutetuilla alueilla olevan omaisuutensa, vaikka tämä omistus onkin ollut latenttia yli 60 vuotta. Omistus ei siten ole ollut aktiivista ja toimivaa, eikä omistaja ole päässyt hallinnoimaan omaisuuttaan tai käyttämään omistajan oikeuksiaan.

Seuraavassa on otettu eräitä esimerkkejä, jotka vahvistavat omistusoikeuden pysyvyyteen liittyviä näkemyksiä. Artikkelissa ei tarkastella yksityiskohtaisesti Tarton rauhansopimusta tai Pariisin rauhansopimusta tai niitä varhaisempia kansainvälisiä sopimuksia. Myöskään Porkkalan tai Hangon alueiden palautusta alkuperäisille omistajille ei tarkastella.


Syytä olisi aloittaa siitä, mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu. Jos sitten haluaa poiketa siitä, pitää perustella, miksi. Tarton rauhasopimuksella ei asiassa ole juuri relevanssia, se koskee tyystin erilaista tilannetta ja on valitettavasti ollut mitätön jo vuodesta 1940. Hangon, ja yleisemmin Karjalan, tilanne takaisinvaltauksen jälkeen on sen sijaan kovinkin oleellinen.
Omistusoikeuden palauttamisesta takaisinvaltauksen jälkeen säädettiin laki, silloinkaan ei katsottu, että omistusoikeus olisi automaattisesti säilynyt. Omistusoikeuden palautus ei myöskään ollut ehdoton, jos oli saanut pika-asutuslain perusteella tilan, siitä oli luovuttava. Sittemmin Erik Castrén käsitteli omistusoikeuden kohtaloa luovutetuilla alueilla 1950 kirjassaan Kansainvälinen oikeusseuraanto ja oli selkeästi sitä mieltä, että omistusoikeus oli lakannut. Porkkalan palautus onkin sitten asia, jota pitäisi ehdottomasti käsitellä, tosin houkutus sivuuttaa se on toki hyvin ymmärrettävä. Kun omistusoikeuden kohtalosta silloin käytiin oikeustieteellistä keskustelua, Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden lakanneen Porkkalassakin. Erik Castrén ja Paavo Kastari puolestaan katsoivat omistusoikeuden säilyneen Porkkalassa, koska Porkkala oli ollut ainoastaan vuokrattu, ei kokonaan luovutettu, ja vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli. Omistusoikeus palautettiin silloinkin säätämällä erityinen laki, ja palautus ei silloinkaan ollut ehdoton vaan edellytti saatujen korvausten palauttamista.

Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi yksipuolisesti voinut siirtää, koska se ei demokraattisena maana sosialisoinut evakkojen omaisuutta, eikä mitään omistusoikeuteen liittyvää oikeustoimea tehty.

Suomen valtio nimenomaan luovutti evakkojen omaisuuden ehdoitta Neuvostoliitolle. Demokraattisena valtiona se teki sen selkeästi pakkotilanteessa ja perustuen perustuslain säätämisjärjestyksessä säädettyihin lakeihin. Valtio myös korvasi omaisuutta siinä määrin kuin senhetkisessä vaikeassa tilanteessa pystyi.