Entä nykyiset asukkaat?

Viime tammikuussa Prokarelia sai itsensä Juri Derjabinin kirjoittaman kolumnin. Yleinen sävy, että Karjalan palautuksesta ei periaatteessakaan voida neuvotella, ei tietnkään ollut yllätys. Mielenkiintoista sen sijaan on, että tämän periaatteellisen kannan lisäksi Derjabin puuttui myös palautuksen käytännön ongelmiin, palautuksen hintaan ja nykyväestön asemaan. Aivan kuin jotakin neuvottelemista sittenkin saattaisi olla. Vastineessaan Prokarelia ei kuitenkaan osoittanut hirveän suurta intoa tunkea kenkäänsä tähän mahdollisesti avautuneeseen ovenrakoon. Talouspuolta käsittelimme jo aikaisemmin, nyt on aika pohtia väestökysymystä.
Karjalan palautuksessa totisesti tarvittaisiin hieman joustavampaa asennetta nykyväestöön, kuin

"Nykyisiltä asukkailta ei kysytä mitään. Karjala on osa Suomea, ja nykyiset asukkaat ovat Venäjän Federaation subjekteja, ja Venäjän velvollisuus on huolehtia omista kansalaisistaan." (linkki)

Karjalan palautus rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse ei kerta kaikkiaan etene, jos nykyväestöä ei oteta todella vahvasti huomioon, sanoo joidenkin enmmän tai vähemmän vääristynyt oikeudentaju sitten mitä hyvänsä. Karjalan nykyasukkaiden keskuudesta löytyy myönteistä suhtautumista palautukseen,
ja siihen pitäisi tarttua kiinni ja luvata asukkaille yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista ja myös pitää lupaukset.

Tärkeä kysymys on suhtautuminen omaisuuteen, mitä olemmekin jo sivunneet.
Toinen on Suomen kansalaisuuden saaminen. Periaatteessa olisin sitä mieltä,
että kaikkien pitäisi saada Suomen kansalaisuus halutessaan välittömästi, mutta käytännössä tämä ei olisi Suomelle (eikä EU:lle) hyväksyttävissä. Jos Venäjä palauttaisi Virolle Ivangorodin ja Petserinmaan ja Latvialle Abrenen (mitä pahoin pelkään ei tapahdu), palautussopimukseen voisi ja pitäisi kirjata mahdollisuus välittömään kansalaisuden saantiin. Karjalan kohdalla on kuitenkin kysymys paristasadastatuhannesta ihmisestä. Sellaisen ihmismäärän äkkiä saama mahdollisuus asettua asumaan minne hyvänsä Suomen ja koko EU:n alueelle voisi laukaista kansainvaelluksen, joka johtaisi
kestämättömiin sosiaalisiin ongelmiin. Ratkaisu löytyy siitä, että palautetulla Karjalalla olisi ennen mainitun
taloudellisen autonomian lisäksi myös sopivasti määritelty poliittinen autonomia ja ihmisillä erityinen Suomen kansalaisuudesta poikkeava status. Alueella asuvat venäläiset
voisivat osallistua hallintoon ja matkustaa ilman viisumia EU-maihin, mutta eivät automaattisesti muuttaa muualle Suomeen ja EU:hun. Vaikka kaikkia Suomen kansalaisuuden etuja ei välittömästi saisikaan, palautus merkitsisi nykyasukkaille heti parempia mahdollisuuksia. Tarkkaa määrittelyä autonomian asteesta ja kansalaisuuskysymyksen pitkän tähtäimen hoitamisesta ei kannata vielä pohtia, mutta tässä olisi luonnosta neuvotteluiden lähtökohdalle.

Palautus toisi Suomeen myös satojatuhansia ihmisiä, joiden äidinkieli olisi venäjä, ja tämä olisi otettava huomioon, muuten mikään neuvotteluratkaisu ei olisi mahdollinen. Käytännössä venäjän kielelle olisi Karjalassa annettava virallinen asema, joka vastaisi joko saamen tai ruotsin asemaa. Mahdollisuutena
heitettäköön myös, että venäjän virallinen asema tulisi koko Suomeen, ja esimerkiksi
yksikielisen suomenkielisillä alueilla voisi koulussa valita venäjän ja ruotsin välillä.
Itse en ajatuksesta juuri pidä, mutta 'pakkoruotsista' valittajia se voisi miellyttääkin.

Joka tapauksessa Suomeen on muuttamassa enemmän ja enemmän venäläisiä. Kaakkoisrajan takana on saman verran väkeä kuin koko Suomessa, Suomen on 90-luvulle saakka 'pelastanut' venäläisten maahanmuutolta vain Neuvostoliitto. Sen palauttamista ei toivottavasti moni halua. Jos taas haluaa Karjalan palauttamista, on sen hintana nieltävä nykyasukkaiden erinomaisen hyvä kohtelu.