Itä-Karjalan keskitysleirit, jälleen kerran

Jatkosodan aikainen miehityshallinto Itä-Karjalassa ja etenkin venäläissiviilien internointi kuuluvat Suomen historian valkoisiin läiskiin. Suomeksi: Niistä voi noin kerran vuosikymmenessä repiä otsikoita ja uskotella paljastaneensa jotain uutta. Valitettavasti jokainen sotaan osallistunut valtio harrasti vastaavia puuhia, useimmat vielä paljon pahemmassa muodossa. Toisaalta jälkeenpäin on syytä todeta, että Suomi epäilemättä toimi väärin, ja etenkin vuoden 1942 nälkäkatastrofi olisi pitänyt välttää. Jo vuonna 1918 nähtiin, mitä tapahtuu pahan elintarvikepulan oloissa vankileirille sullotuille ihmisille. 1942 sama pääsi tapahtumaan
paitsi sotavangeille ja internoiduille siviileille, myös esimerkiksi mielisairaaloiden potilaille, jotka
hekään eivät pystyneet hankkimaan lisäruokaa mustasta pörssistä ja olivat yhtä lailla alttiita pilkkukuumeelle ja muille nälkiintyneisiin ihmisiin ahtaissa oloissa iskeville tartuntataudeille.

Viimeksi Suomen Kuvalehti paljasti, että kuuluisa kuva Petroskoin keskitysleirin lapsista oli
lavastettu, ja että leireillä olleet tosiasiassa kuitenkin pääsivät vähemmällä kuin sisä-Venäjälle
evakuoidut ja joutuivat sen vuoksi sodan jälkeen vainotuiksi pettureina. Kumpikaan tieto
ei tietenkään ollut uutinen asiaan perehtyneille. Mielenkiintoista oli sen sijaan se, minkä nyt näin ensi kertaa painettuna: Edes Venäjän hallitus ei tue leireillä olleiden korvausvaatimuksia Suomelle,
koska rauhansopimus on lopullinen. Jos näin on, niin pulinat pois, sotakorvaukset on maksettu jo kauan sitten. Toisaalta, vaikka leireillä olleilla on selviä syitä liioitella kokemuksiaan, sekä petturuussyytteiden
vaimentamikseksi että korvauksien toivossa, Suomi epäilemättä toimi väärin. Jos rajasta voidaan
neuvotella, on toki voitava neuvotella myös korvauksista internoiduille, ja sama pätee tietysti
toisinpäin.