Nettihavaintoja

Kareliaforumin kirjoittelu on höperöitynyt niin perinpohjaisesti, että sitä ei viitsi kommentoida lainkaan. Sen sijaan parilta yllättävältä taholta on tullut positiivista kontribuutiota.

Suomi24:ssä on kirjoitus, joka ansaitsee huomiota:

"Tiedän että rikon aikaisemman lupaukseni kun kirjoitan taas tänne palstalle. Kuitenkin, maailmassa on suurempiakin lupauksia rikottu, joten menkööt.

Tämä asia on taas pulpahtanut mieleeni kun lainasin kirjastosta kaksi kirjaa: Veikko Saksi: Karjalan reformi ja Yrjö Pessi: Karjalamme rajan takana.

Vaikka kumpaakin kirjaa voi hieman moittia reaalipolitiikan tajun puutteesta;-molemmat kirjoittajat esittävät sen näkemyksen, että Venäjä palauttaa Karjalan koska heillä on paha mieli koska he ovat olleet tuhmia- niin kummassakin hyvin kiehtovalla tavalla arvioidaan Karjalan palautuksen jälleenrakennuksen kustannuksia."

Kumpikin noista kirjoista edustaa kuitenkin nykytilanteeseen verrattuna realistista kantaa, kysymys on Karjalan palatuksesta, ei 60 vuotta sitten menetetyn ja vain osittain korvatun omaisuuden palautuksesta.
Ajatus yritetään todellakin saada hyväksyttäväksi suomalaisten enemmistölle eikä vain kouralliselle kiihkoilijoita. Liioin aivokuollutta vaatimusta sotakorvausten palautuksesta ei noita kirjoja tehtäessä vielä ollut. Venäjä ei tietenkään palauta Karjalaa hyvää hyvyyttään, mutta se voisi palauttaa sen koska se ei oikeasti tarvitse sitä, jos vain olisi tarjota sopivia porkkanoita. Rahaa Venäjä tarvitsee aina, sellaista porkkanaa ei ole, joka saisi Venäjän palauttamaan sotakorvaukset.

"Molemmat kirjoittajat myös, mielestäni oikeasti, toteavat että kyse on koko Suomen asiasta, ei vain karjalaisten asiasta. Itse en usko alkuunkaan noihin laskelmiin kuinka Suomeen tulee 10% talouskasvu ja täystyöllisyys kun Karjala kunnostetaan enkä usko että alueen nykyväestö hievahtaisikaan mutta silti mielestäni sen takaisin saaminen tulisi olla politiikan kulmakivi; vähän samalla tavalla kuin Saksan Liittotasavallan perustuslakiin oli kirjattu artikla, joka määräsi uudelleenyhdistymisen olevan tavoitteena. Nythän ko artikla on vanhentunut."

Amen.

"Moni on sanonut, että vaikka ajatus Karjalan palautuksesta sinänsä olisikin ok niin ko asian tiimoilta on eniten äänessä niin uskomattomien pösilöiden ja taukkien joukkio, että väkisinkin alkaa tuntea antipatiaa moisten ihmisten puuhastelua kohtaan."

Hear, hear!

"Joillekin ihmisille vastustuksen motiivina on kontolle väistämättömästi tuleva venäläisvähemmistö sekä alueen kunnostuksen kustannukset. Molemmissa asioissa palautusjärjestöt ovat olleet mielestäni vastuuttomia. Ei ole mahdollista, että Karjala palautuisi ilman merkittävän kokoista, 300000-400000, venäläisvähemmistöä. Minua ei ryssäviha riivaa mutta joitakin ihmisiä se tuntuu riivaavaan sen verran, että se riittää palautuksen vastustamiseksi. Kuitenkin, palautusjärjestöiltä vastuutonta yrittää maalailla skenaarioita, että moiselta vähemmistöongelmalta mukamas voitaisiin välttyä.

Toinen asia, jossa palautusjärjestöt ovat olleet vastuuttomia on alueen taloudellisen tilanteen selostaminen. Vaikka Karjala pitkällä aikavälillä olisikin Suomen taloudelle suuri voimatekijä, palautuksen alkuvaiheissa tulisi valtiolle hyvin voimakkaita paineita sekä korottaa verotusta että ottamaan lisää valtionvelkaa. Palautusjärjestöjen esittämät skenaariot alueen välittömästä hyödystä Suomen talouselämälle on monilta tahoin ammuttu alas joten tulisi olla rehellinen."

Juuri näin. Tässä on kysymys ihan todellisista ongelmista, jotka tulee tunnustaa. Karjalan palautus voisi onnistua vain sentapaisilla järjestelyillä, joita on hahmoteltu palautussuunnitelmassamme.

"Venäjä tuskin koskaan Karjalaa Suomelle takaisin antaa mutta se, että meidän valtiojohtomme ei ole 50-luvun jälkeen asiaa edes esille ottanut, on valtiojohdolle suuri häpeä."

Asia ei ehkä ole aivan noin yksioikoinen. Kekkonen kyllä yritti loppuun ainakin Hrushtshevin kauden loppuuun ottaa asiaa esille, mikä hänen kunniakseen mainittakoon. Saattaa tosin olla onni, että palautus ei onnistunut silloin, Neuvostoliiton aikana palautuksen poliittinen hinta olisi saattanut olla todella hirveä.
90-luvulla Venäjä yritti saada uuteen naapuruussopimukseen pykälää, joka olisi eksplisiittisesti kieltänyt rajojen muuttamisen, mutta Suomi ei siihen suostunut. Kyllä ovea siis on pidetty ainakin hiukan raollaan.
Nyt ei missään tapauksessa ole otollinen hetki, mutta sellainen saattaa vielä tulla. Venäjällä vapaamieliset ja autoritaariset hallitsijat ovat aina vuorotelleet, nykyistä vallankeskitystä seuraa vielä joskus vastareaktio.


Toinen myönteinen nettihavainto on Vihreän liiton kansanedustajaehdokkaan Timo Juurikkalan kirjoitus Karjalasta. Siinä on perin hyviä ajatuksia. En erehdy antamaan mitään äänestyssuosituksia, mutta tutustukaa.