Karjala takaisin vai omaisuus takaisin

Päämäärämme on menetetyn Karjalan palauttaminen Suomelle. Yksityisten ihmisten talojen ja tonttien omistussuhteet ovat eri asia. Sinänsä on ymmärrettävää, että evakkojen perilliset haluavat saada takaisin omistukseensa sukunsa vanhan kotipaikan, mutta Karjalan palautuksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Karjalan palautusta ajavien henkilöiden ja järjestöjen profiloituminen julkisuudessa vain taloista ja tonteista riitelijöiksi sotkee ja jarruttaa varsinaista asiaa. Suomessa se vie uskottavuuden Karjalan palautuksen idealta yhteisenä kansallisena projektina ja saa sen näyttämään pienen kuppikunnan kiinteistökeinottelulta. Karjalan venäläisen väestön keskuudessa taas puheet omaisuuden palauttamisesta herättävät turhaa pelkoa ja vastustusta. Paikallisten venäläisten saaminen mahdollisimman myötämielisiksi alueen Suomeen liittämistä kohtaan on asia, johon kannattaa oikeasti kiinnittää huomiota.

Kyselyitä luvassa

Blogger osaa kaikenlaista. Taidan seuraavaksi leikkiä hieman kyselyillä. Lähinnä huumorimielessä, toki.

Jatkoa edelliseen

Debatti jatkuu:

Koen hyvin mielenkiintoiseksi sen, että käytät nimimerkkiä "Karjala takaisin" ja kerrot haluavasi Karjalan takaisin. Kun sitten katson kirjoituksistasi, kuka tai mikä on kaikkein suurin rikollinen Karjala-kysymyksen hoitamisessa, niin se on Pro Karelia ja minä.

Arveletko, että tämä on tehokkain tapa hoitaa tätä asiaa? Eli tapella kaikkein voimakkaimmin niitä vastaan, jotka kaikkein eniten vievät asiaa eteenpäin? Jos asian hoito jäisi sinun blogisi varaan, se olisi jo unohdettu vuosikausia sitten."

Kuten olen useamminkin kertonut, juuri ProKarelia sai minut 90-luvulla kiinnostumaan
Karjalan palautuksesta: näytti siltä, että olisi mahdollista kehittää poliittinen kompromissi, joka tekisi sen mahdolliseksi. Kun ProKarelia on sittemmin toistuvasti
toiminut tavoilla, jotka tuntuvat aiheuttavan pelkkää vahinkoa palautuksen uskottavuudelle, mitä olisi pitänyt tehdä? Vaieta? Minusta on ollut tärkeää yrittää ylläpitää käsitystä, että toisenlainen Karjalan palautus on mahdollinen. Karjalaa en ole palauttanut, mutta olenko ollut väärässä? Onko jokin ProKarelian hellimistä ja minun arvostelemistani ideoista tuottanut tulosta? Onko EIT palauttanut omaisuutta? Onko "merivaltaus" edistänyt Karjalan palautusta?

"Annat myöskin blogissasi väärää tietoa. Minulle sopii ihan hyvin, että palkkaat ulkopuolisen tutkijan selvittämään, kuka on oikeassa missäkin kysymyksessä. Olen kuitenkin ehdottanut, että perehdyt asiaan uudelleen."

Tässä on nyt sana sanaa vastassa. Siksi olen ehdottanut yhtä tai useampaa puolueetonta ratkaisijaa. Kukaan minun palkkaamani ei tietenkään olisi sitä.

"Olet myös nostanut Porkkalan kysymyksen ensisijaiseksi asiasta. Ensisijainen asia ovat keksinäiset ja kansainväliset sopimukset, ei Porkkalan palautus, joka on yksi esimerkki siitä, että muutoksia tapahtuu."

Porkkalan palautuksen yhteydessä tehtiin hyvin oleellinen selvitys siitä, mitä sopimukset ja lait asioista sanovat. Tulos oli se, että ne eivät riitä, vaan tarvitaan uutta lainsäädäntöä. Tämä on vielä enemmän totta, jos Karjala palautetaan.

"Joudun pakostakin ihmettelemään, mitä sinun todelliset tavoitteesi ovat. Jos ne ovat puhtaat, tule keskustelemaan niistä. Kerro kuka olet, sovitaan tapaamisen aika ja keskustellaan aivan kuin ihmiset nokikkain. Nyt istut tiukasti nimimerkin suojassa ja teet hyökkäyksiä toisensa jälkeen. Pidän sellaista outona menettelynä."

Minulla on ihan oikea elämä, jossa Karjalan palautus on pelkkä sivujuonne (enkä edes ole ainoa tätä nimimerkkiä käyttävä). En totisesti halua siviiliminälleni ikävyyksiä. Lienemme sentään yhtä mieltä siitä, että agumenttien sisältö on tärkeä, ei niiden esittäjä. Omalla nimellä esiintymällä saisi vain ikävyyksiä, mutta ei tulisi yhtään paremmin kuulluksi.

ProKarelian kanonisoitu totuus

Jouduin jälleen verkkodebattiin ProKarelian edustajan kanssa. Yritin uudistaa kesäisen haasteeni, että puolueeton taho ratkaisisi, kumpi meistä kertoo totuuden Porkkalan palautuksen yhteydessä tehdyistä oikeustieteellisistä selvityksistä. Ei taaskaan kelvannut. Kummallinen reagointi mieheltä, joka on erittäin varma asiastaan ja vielä saarnaa avoimuuden puolesta. Tosin nyt oli sentään pakko myöntää, että Tauno Suontausta ja tarkemmin ajatellen myös komitean puheenjohtaja Veli Merikoski katsoivat omistusoikeuden lakanneen jo Porkkalassakin, mutta he olivat tietenkin väärässä. Ihmetyttää vain, että jos omistusoikeuden säilyminen oli jotenkin itsestäänselvä juttu, miten sitä ei ProKareliassakaan tiedetty ennenkuin tällä vuosituhannella. Ja miksiköhän Porkkalan palautukseen perehdyttiin vasta nyt, eikä jo kymmenen vuotta sitten. Se on sentään asian juridiikan kannalta pikkuisen relevantimpi asia kuin esimerkiksi Hammurabin laki.




Kun ProKarelian edustajalla oli vielä otsaa kanonisoida omat kirjoituksensa alkuperäislähteiden veroisiksi, mennä myöhempien KareliaForumin moderaattoreiden selän taakse piiloon, ja syyttää allekirjoittanutta tietämättömäksi, tuntui, että pitää reagoida jotenkin. Ensin ajattelin hakea lisätietoa Kansallisarkistosta. Vanhoja papereita ei sovi ruveta skannailemaan, mutta mieleen tuli, että viime käynnin jälkeen olen hankkinut kamerakännykän. Sitten tuli kuitenkin mieleeni sekä vaivattomampi että ilkeämpi idea. Päätin testata kamerakannykkää ensin salaperäiseen lisuriin, ja selvittää vähän laajemmin, miten siiinä asiaa käsitellään. Anteeksi kuvien huono laatu. Oli ensimmäinen kerta, kun kuvaan moista, eikä kännykkäkään kaksinen ole.

Ensin kansilehti:




Kirjoittaja joutuu myöntämään, että Erik Castrénin kanta perustui nimenomaan siihen, että Porkkala oli vain vuokralla:





Perimmältään kysymystä ei voitu ratkaista juridisesti, vaan kysymyksessä oli poliittinen päätös (Näin olisi myös Karjalan palautuksen yhteydessä, ja asiaa kannattaisi ihan oikeasti ajatella):



Vuokra-ajan lyhyyden merkitys Paavo Kastarin lausunnossa ja Sven Högströmin eriävä mielipide sivuutetaan kokonaan.

Loppujen lopuksi kirjoittaja joutuu tunnustamaan, ettei ole saanut selvää vastausta kysymykseen, kuka omistaa Karjalan maat, vaan se saadaan ehkä EIT:stä muutaman vuoden kuluttua:






Vastaus saatiin sitten 10.10.2008. Olisi tosiaan aika tunnustaa se. Kirjoittajakin voisi poistaa omilta webisivuiltaan tämän väitteen:

Tutkimustulosteni mukaan (Pariisin rauhansopimuksen 1947 mukaisen) rajantakaisen kiinteistöjen omistajien omistusoikeudet eivät ole sammuneet. Talvisodan jatkosota, ns. jatkosota päättyi 4.9.1944. Pidän tällä päivämäärällä kiinteistörekisteriin merkittyjä omistajia kiinteistöjen oikeina omistajina. Tämä tarkoittaa, että Karjalan, Petsamon, Sallan ja Kuusamon itäosien sekä Suomenlahden saarten yksityisillä maanomistajilla tai heidän perillisillään on runsaasti selvitettäviä asioita Venäjän federaation kanssa.

Sitten ei tarvitsisi enää niin innokkaasti sensuroida Wikipediaa.

Laajennnettua kommenttia Uuden Suomen puheenvuoroon

Uuden Suomen blogeissa on jälleen kirjoitus Karjalasta. Siinä on toisaalta hyviä ajatuksia, mutta toisaalta myös levottomia juttuja.

- Vieraani BBA-ohjelmassa Mikkelissä 1990-luvulla, professori Vassily K Dermanov Pietarista, otti puheeksi luovutetun Karjalan. Hänen mukaansa alue tulisi säilymään takapajuisena, koska venäläisillä ei ole riittävästi mielenkiintoa alueen kehittämistä kohtaan.

- Alueen kannalta pelastus olisi, jos se liitettäisiin autonomisena alueena Suomeen. Hän sanoi, että Pietarissa keskusteltiin tällaisesta mahdollisuudesta, koska Pietarin elintarvikehuolto tulisi huomattavasti paremmin hoidetuksi jos Karjalan alue toimisi tehokkaasti.

Tämäntapaisia ajatuksia esitetään aina silloin tällöin Venäjällä. niihin pitäisi yrittää ottaa kiinni. Pitäisi hylätä kaikki ajatukset yli 70 vuoden takaisen tilanteen restituutiosta ja sen sijaan pyrkiä rakentamaan jotain uutta, johon väistämättä kuuluisi pitkälle menevä autonomia.

- Presidentti Urho Kekkonen piti Karjalan palautusta yllä käymissään keskusteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa. Tähän hänellä oli juridiset oikeudet, koska Pariisin rauhansopimuksessa on artikla 27, jonka mukaan Karjalaan jäänyttä omaisuutta voidaan vaatia takaisin niiden entisille omistajille.

Tätä tuli kommentoitua blogiin. Kekkosesta on tullut kirjoitettua ennenkin, ja 27 artikla -sekoilusta vielä enemmän.

- Vaikkakin se rahallinen vaatimus oli törkeä, sekin olisi kannattanut maksaa. Kyse oli nimenomaan sijoituksesta. Neuvottelut olisi joka tapauksessa pitänyt aloittaa.

- Kun Koivisto tyrmäsi asian esittelyn, hän syyllistyi totaaliseen perustuslain rikkomiseen. Asia olisi pitänyt viedä eduskuntaan. Ulkoasianvaliokunnan olisi pitänyt päättää, lähteekö Paasio Moskovaan ja minkälaisin eväin.

Kyllä, hinta olisi kannattanut maksaa. Mitään ei saa ilmaiseksi, ja kun Karjalaa yritettiin palauttaa 1941-44, hinta oli vielä paljon pahempi ja mitään ei saatu. Koivisto syyllistyi epäilemättä ylivarovaisuuteen ja näköalattomuuteen, mutta tuskin minkään lain rikkomiseen.

- Keijo Liinamaa totesi, että ministeri Väinö Leskisen sydänkohtaus oli järjestetty. Tämän tiesivät useat Liinamaalle tappouhkauksia saatelleet puolueen ydintä lähellä olevat henkilöt. Liinamaa itse koki samanlaisen järjestetyn sydänkohtauksen, mitä oli ennakoitu levittämällä huhua, että hänellä muka olisi ollut synnynnainen sydänvika.

Tämä ei välttämättä edistä kirjoittajan uskottavuutta.

- Minun käsitykseni on, että dosentti Hannu Rautkallio on niissä kommenteissa, joissa hän puhuu 1950-luvun ja Novosibirskin asioista, mitä todennäköisimmin aivan oikeassa. Näillä tempuillaan Kekkonen rakensi sitä valtansa perustetta, jolla hän nousi presidentiksi ja säilytti presidenttiyden.

- Mutta se Kekkonen, josta kirjassani puhun (vuodesta 1969), oli isänmaallinen mies, joka näki tilanteen sellaisena, että jos hän luopuu presidenttiydestä, meillä on kahden KGB-miehen hoitama Suomi ja se viedään mahdollisimman nopeasti sosialismiin. Sitä kehitystä Kekkonen lähti estämään roikkumalla vallassa.

Kekkonen pisti Rautkallion isän telkien taakse. Rautkallio vihaa Kekkosta ihan yhtä sokeasti kuin Juhani Suomi ihailee. Kekkonen oli sekä lahjakas että häikäilemätön, ja olisi taatusti pystynyt vielä 60-70 -lukujen vaihteessa hoitelemaan vallanperimyksen mielensä mukaisesti. Valitettavasti Kekkonen sen sijaan tarrautui valtaan, mutta menetti vähitellen otteensa asioista, ja käytännössä valta juuri silloin alkoi liukua sille porukalle, joka otti ihan vakavissaan liturgian rauhasta ja ystävyydestä.

PS Kommenttini sai jonkinasteista ymmärtämystä:

4.12.2010 14:09 Veikko Saksi

Karjala takaisin 13:36. Käsitykseni on sama kuin sinulla. Artikla 27 ei sovellu tähän asiaan.

Luulen, että artiklaa esille tuovat henkilöt katsovat asian siten, että sillä hetkellä, kun Karjala ja muut pakkoluovutetut alueet joutuivat Neuvostoliiton hallinnon alle, niistä tuli liittoutuneiden alueella olevia alueita. Ja sen vuoksi ne pitää palauttaa.

Kummallinen olisi moinen katsantokanta, koska omaisuutta Karjalassa ei takavarikoitu sodan aikana ja takia, vaan nimenomaan luovutettiin rauhansopimuksessa, ja vielä maalle, jossa ei ollut omistusoikeutta.

Kommentti Karjalasta

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli haastateltu Karjalan tasavallan johtajaa Andrei Nelidovia. Nelidov pitää Karjalaa Suomen luontaisena yhteistyökumppanina ja lähialueyhteistyötä tärkeänä. Suomalaisia matkailijoita ja investoijia kaivataan. Karjalan kielen opetustakin Nelidov väitti tuettavan, vaikka suurin osa väestöstä ei siitä olekaan kiinnostunut. Huomiota kiinnitti lausuma, joka Venäjällä rehottavan historianvääristelyn keskellä edustaa harvinaista rehellisyyttä: "Jokaisen Karjalassa pitää kunnioittaa historiaa ja tietää, että asumme alueella, joka on aina kuulunut näille kansoille [karjalaiset, vepsäläiset, suomalaiset], jotka nyt muodostavat kymmenen prosenttia väestöstä."

Elämän tarkoitus

Venäjän TV:ssä on tänä iltana (taitaa olla tätä kirjoittaessa jo käynnissä) suuri keskustelu Talvisodasta. Kuka siellä esiintyykään suomalaisena asiantuntijana kuin ystävämme vääryystieteen desantti. Tässä näkyy selkeästi desantin ja koko hörönaurettavan safkan elämän tarkoitus: tuottaa propagandaa Venäjän sisäiseen käyttöön. Suomesta sentään onneksi löytyy suhteellisen harvoja niin tyhmiä ihmisiä, että jopa safkan jutut menevät täydestä.

Huomenna ilmestyy kirja - miksi

ProKarelia näkyy huomenna julkaisevan uuden kirjan, jota kommentoitakoon jo etukäteen:

Tarton rauhan 90-vuotispäivänä 14.10.2010 julkaistaan uusi kirja: Karjalan ja Petsamon palautus. Kirjan tekijän, päätoimittaja Veikko Saksin, alustus käsittelee sotasyyllisyysasiaa, josta oikeusministeri on vasta julistanut perustuslain vastaisia tuomioita hyväksyvän lausunnon.

Eikö oikeusministerin, oikeuskanslerin tai muiden oikeusviranomaisten tarvitsekaan välittää siitä, että maassamme on yhä voimassa mittavia perustuslain rikkomisia, joiden korjaamiseen ei kiinnitetä mitään huomiota?

Suosivatko oikeusministeri, valtioneuvosto ja presidentti perustuslain vastaista toimintaa laajemminkin kansalaisten oikeudeksi?

Asiaahan on tullut käsiteltyä aiemminkin, mutta ehkä pitää kerrata. Perustuslaki ei ole (toisin kuin ehkä USA:ssa) mikään pyhä asia. Perustuslakia voidaan muuttaa tai siihen tehdä poikkeuksia yksinkertaisesti säätämällä lakeja perustuslain säätämisjärjestyksessä. Sotasyyllisyystuomiot perustuvat perustuslain säätämisjärjestyksessä säädettyyn lakiin, ja ne voidaan kumota vain samanlaisella. Karjalan palautuksen kannalta tällä ei olisi mitään merkitystä. Jos joku oikeasti pitää sotasyyllisyystuomioita oikeina, hän toki varmasti myös vastustaa Karjalan palautusta, mutta tuomioiden purkaminenkaan ei saisi häntä muuttamaan mieltään.

Kirja-uutuus käsittelee sotasyyllisyyttä, sotaan syyllisyyttä, evakkojen omaisuuden restituutiota ja palautuskysymystä kansallisten ja kansainvälisten sopimusten ja lakien pohjalta.

Kuten jo lukemattomia kertoja on tullut toistettua, omaisuuuden restituution vaatimus tekee laakista Karjalan palautuksesta hyvin harvojen ihmisten harrastuksen, joka ei ikinä voi toteutua ilman vallankaappausta (joka varmaan sisältäisi sellaisia perustuslain rikkomisia, jotka eivät perustuisi perustuslain säästämisjärjestyksessä säädettyihin lakeihin).

Kirjan yhtenä peruskysymyksenä on se, ovatko väkivallan ja sillä uhkaamisen avulla synnytetyt sopimukset sitovia ja arvokkaita ja luovatko ne sitä syvää luottamusta, mikä on kaiken inhimillisen toiminnan perusta.

Valitettavasti, jos lähdettäisiin siitä, että väkivallan ja sillä uhkaamisen avulla syntyneet sopimukset eivät olisi sitovia, maailma muuttuisi aika sekasortoiseksi paikaksi. Luottamusta ne eivät tietenkään luo. Siksi niitä olisi hyvä muuttaa. Muuttamisen lähtökohta ei kuitenkaan voisi olla se, että sopimuksen eivät ole päteviä, vain se, että ne ovat huonoja.

Achtung, Juden!

Erinäisten Karjalan palautuksen vastustajien suhtautuminen juutalaisiin ja Israeliin on ollut johdonmukaisen epäjohdonmukaista, asia on ollut tässä blogissa esillä kerran jos toisenkin. Tökkäsipä silmiin Ha'aretzissa ilmestynyt suomalaisen kirjoittama juttu Suomen juutalaisista sodissa. Karjalan palautusta se ei sentään käsittele, mutta mainitsee toki Viipurin tärkeänä Suomen juutalaisten keskuksena. Meidän on syytä julkaista linkki, safka ei sitä taatusti tee.

Karjala-keskustelua Uudessa Suomessa

Panu Höglund nimitti kerran Uuden Suomen blogaajia hiuksianostattavaksi pimahtaneistoksi. Ainakin he ovat osoitus, että omalla nimellä kirjoittaminen ei ole tae tasosta. Nyt herra Karl Haushofer (nimi vaikuttaa kyllä vahvasti tekaistulta) kirjoitti Karjalan palautusta vastaan, ja vanha tuttavamme KareliaForumilta vastasi. Koska tuttavamme uskottavuus on syystäkin aika alhaalla, lienee syytä esittää omatkin kommenttinsa keskusteluun:

1. Petsamon luovutus Suomelle toisi yhden ylimääräisen valtion mukaan kilpailemaan Barentsinmeren luonnonvaroista. Venäjä ja Norja solmivat juuri sopimuksen jolla Barentsin alueen öljy- ja kaasuvarat jaetaan, eivätkä nämä kaksi maata todellakaan halua yhtä ylimääräistä valtiota mukaan jakamaan kakkua.

- Mitä sitten? Petsamo on Suomen alue, ja sellaiseksi sovittu "ikuisiksi ajoiksi". Ei ne Barentsinmeren luonnonvarat niin helppoja hyödynnettäviä ole, että pieni siivua Suomea näiden luonnonvaroilta rikkaiden maiden etua merkittävästi heikentäisi. Kun Suomi saa Petsamon, tehdään uudet sopimukset.

2. Petsamon luovutus toisi Suomen ja EUn mukaan myös kilpailemaan vähitellen avautuvan koillisen merireitin satamapalveluista. Ilman alueluovutuksia EU:n mahdolliset kuljetukset tulevat olemaan Venäjän ja Norjan satamien varassa - asetelma mistä Venäjän olisi järjetöntä luopua. Miksi se haluaisi päästää EU:n ilmaiseksi kilpailemaan Murmanskin kanssa?

- Murmanskin satamalla nyt ei ole juuri tekemistä EU:n kanssa. Murmanskin satama on kaukainen, viisumien, vainoharhojen ja viivytysten takana. Koillinen merireitti ei sitä paitsi avaudu koskaan, jos maapallo pyörii radallaan: pohjoisessa on kylmä, etenkin yli kuuden kuukauden talven aikana.

Petsamo olisi toki kiva, mutta pitää muistaa, että sillä ei ole Suomelle sellaista kansallista ja historiallista merkitystä kuin Karjalalla. Taloudellistakaan merkitystä sillä ei ole, nikkeliä ja mannerjalustan luonnonvaroja Venäjä ei luovuttaisi, satamasta ei olisi iloa ilman miljardien hintaisia teitä ja ratoja. Petsamosta pitää heti tinkiä, jos siten voidaan edistää Karjalan palautusta.

3. Tarton rauhan raja kulkee nykyisin Pietarin esikaupunkien läpi. On absurdi ajatus, että Venäjä luovuttaisi osan toiseksi suurimmasta kaupungistaan vieraalle valtiolle!

- Tämä on silkka valhe. Pietarin esikaupunkiin on Rajajoelta edelleen se 30 km. Siellä, Pietarin esikaupunkien ulkopuolella on Lahta-niminen paikka (siis Lahti, vanhaa inkerinsuomalaista perua). Lahtan ja Rajajoen välissä on metsää, suota, joutomaata sekä erillisiä KAUPUNKEJA, mm. Lisii Nos, Aleksandrovka ja Siestarjoen kaupunki. Tosiasiassa Pietarin hallinnollista aluetta on vedetty kauas kauas länteen, ja Terijoen alueen nimeksi on keksitty "Kylpylöiden piiri". Ne eivät ole Pietarin esikaupunkeja, eikä itse kaupunki ole siirtynyt mihinkään. Etäisyys on sama kuin aina ennenkin.

Joka tapauksessa myös Terijoesta pitää tarvittaessa voida tinkiä. Samalla olisi mahdollista vähentää oleellisesti palautettavan alueen väkimäärää. ProKarelia, vielä järjissään ollessaan, jätti Terijoen reformisuunnitelman ulkopuolelle. Pois se on jäänyt myös nykyajan kaunokirjallisissa palautuksissa, eli Remeksen kirjoissa.

4. Pääosa Venäjän öljynviennistä kulkee Koiviston ja Uuraan satamien kautta. Molemmat sijaitsevat luovutetulla alueella. Lienee sanomattakin selvää, ettei Venäjä luovuta sen taloudelle elintärkeää infrastruktuuria vieraan valtion hallintaan.

- Eihän yksityisessä omistuksessa oleva satama KOSKAAN ole vieraan VALTION hallinnassa. Sehän on AINA yksityisessä hallinnassa. Tälläkin hetkellä Suomen valtion alueella on runsaasti yksityistä, ulkomaalaista omistusta, alkaen tietysti suurlähetystöistä mutta myös laajoja maa-alueita on ulkomaalaisessa omistuksessa. Eihän Venäjän Transneft-yhtiö mihinkään luovu omasta yksityisestä omaisuudestaan, vaikka sille edullinen pääsy EU:n sisämarkkinoille saamalla oman omaisuutensa nopeasti kohentuvan infrastuktuurin piiriin. Heidän omaisuutensa ARVO nousisi: käyttöarvo ja myyntiarvo.

Tähän pätee sama kuin Petsamoonkin. Jos Koivisto ja Uuras ovat tärkeitä Venäjälle ja Viipuri on tärkeä Suomelle, raja pitää tarvittaessa vetää siihen väliin.

5. Itämeren kaasuputki lähtee Viipurista ja päätyy Saksaan. Itämeren kaasuputki on strateginen hanke, jonka ainoa tarkoitus on rakentaa kolmansista maista riippumaton energialinkki Venäjän ja Saksan välille. Luovuttamalla Viipurin Suomelle Venäjä samalla luovuttaisi myös miljardeja euroja maksavan Itämeren kaasuputken Suomelle, joutuen tulevaisuudessa maksamaan siitä vuokraa ja luovuttamaan sen hallintaoikeuden Suomelle. Mitä järkeä?

- EI TIETENKÄÄN Venäjä mitään putkea Suomelle luovuta. Venäjän Gazprom-yritys omistaa AINA oman putkensa, kuten KAIKKI yksityiset yritykset omistavat OMANSA. Suomi ei ole kommunistinen diktatuuri, vaan yksityistä omaisuutta kunnioittava markkinatalous-monipuoluedemokratia. Millä perusteella Gazprom joutuisi maksamaan "vuokraa" omistamastaan putkesta? Millä perusteella yksityinen putki tulisi "Suomen hallintaoikeuteen"? Ei tietenkään. Se on yksityistä omaisuutta, ja Suomi KUNNIOITTAA yksityistä omaisuutta. Päinvastoin - Venäjä saisi putken lähtökohdankin EU:n sisämarkkinoille, ja siitä voisi olla vain etua kaupankäynnille.

Putki on nykyisellään suorastaan vainoharhaisen ajattelun tulos. Sen pitäisi olla Venäjän ja koko EU:n välinen. Olisi koko EU:n etu, että kaasu kulkisi.

6. Vaikka Laatokan pohjoispuolinen Karjala on pääosin kehittymätöntä aluetta, on Karjalan kannakselle rakennettu viimeisen kymmenen vuoden aikana varsin kallista infrastruktuuria, erityisesti rikkaiden loma-asuntoja eli datshoja. Esimerkiksi Terijoella on valehtelematta ainakin useiden satojen miljoonien eurojen arvosta huviloita, joista monet omistavat Venäjällä vaikutusvaltaa omaavat ihmiset. Näillä ihmisillä tuskin on halua luovuttaa omaisuuttaan vieraalle valtiolle.

- Mitä sitten? Eihän yksityinen omaisuus ole millään tavalla riippuvainen valtioista! Suomen kansalaiset omistavat Viron Saaremaalla isoja tontteja, eikä yksikään heistä ole joutunut "luovuttamaan omaisuuttaan" vieraalle valtiolle. Yksityinen omaisuus on yksityistä omaisuutta. Suomi EI OLE kommunistinen diktatuuri, jossa takavarikoidaan yksityistä omaisuutta. Sen sijaan venäläiset hyötyisivät pääsemällä EU:n sisämarkkinoille, saamalla oman omaisuutensa nopeasti kohentuvan infrastuktuurin piiriin. Heidän omaisuutensa ARVO nousisi: käyttöarvo ja myyntiarvo.

Tässä kohtaa matkakirjailija osuu toki naulakon kantaan. Karjalan palautus ei saisi vaikuttaa nykyisiin omistussuhteisiin alueella, muuten se ei olisi hyväksyttävissä Venäjällä. Juuri tästä syystä ajatus omaisuuden restituutiosta on vaarallinen houre.

7. Turvallisuuspolitiikka. Neuvostoliitto sai työnnettyä II maailmansodan päätteeksi rajan kauemmaksi Pietarista. Venäjä tuskin haluaa luovuttaa tätä saavuttamaansa etua ilmaiseksi pois. Vaikka juuri tällä hetkellä Pietarin turvallisuutta ei akuutisti uhkaa kukaan, niin mistä voimme tietää ettei näin ole kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä?

- Suomi EI UHKAA ketään tai mitään, koskaan. Tuo turvallisuusnäkökulma edustaa vainoharhaisuutta. Se on mielisairautta. Sen varaan ei kukaan asioita tutkinut laita mitään painoarvoa. Sen sijaan Venäjä itse muodostaa uhkan kaikille naapureilleen, joten Venäjän on itse palautettava varastamansa, etnisen puhdistuksen alueen, jotta sen oma imago uhkaavana laajentumishaluisena etnisenä puhdistajana hälvenisi.

Rajan sijainnilla ei nykyaikana ole mitään merkitystä. Kukaan ei hyökkäisi Venäjälle hyökkäämällä maitse Pietariin, eikä Kannakselle voisi keskittää salassa joukkoja yllätyshyökkäystä varten. Leningradin turvallisuus oli alun perinkin pelkkä veruke.

Nyytisiä - oheter

Suomen tyhmin pastori on päässyt Iltalehden lööppiin tämän nerokkaan videon ansiosta. Tuomiokapitulikin on jo ehtinyt ilahtua. SAFKA, venäläiset ja tshetsheenit ovat onnistumassa johdattamaan tyhmän pastorin marttyyriuteen. Tshetsheenien kunniaksi on todettava, että he eivät sentään yritä esiintyä pastorin ystävinä.

Toisella puolen rintamaa vanha tuttu aasinajaja on joutunut myöntämään tappionsa:

Lopputuloksena jutulla oli (jonka lopputuloksen vielä vahvisti Venäjän korkein oikeus vuonna 2008), että juttua ei lainkaan saatu käsitellä Venäjän oikeusistuimissa. Omituinen lopputulos. Olimme varmoja, että EIT tulee tämän takia langettamaan sanktion Venäjälle. EIT:hen pantiin vireille juttu Paula v. Russian federation. Toisin kuitenkin kävi. Äärimmäisen huonon onnen takia (vai oliko kyseessä ohjattu toiminta – olihan kyse Venäjän osastosta) asian ratkaisi 17.10.2008 neuvostoliittolainen (syntynyt Azerbaizanissa, saanut koulutuksensa neuvostoliitossa ja toiminut neuvostoliittolaisena tuomarina) tuomari, K Hajieyv.

EIT:n tie on loppuun kuljettu tämän tontin osalta. EIT:ssä on tosin vireillä vielä muita valituksia, joita ei ole käsitelty. Täytyy varmaan toimia, kuten Venäjän korkein oikeus määräsi: Asia on saatettava kansainvälisen julkisen oikeuden piiriin ja ratkaistavaksi valtioiden välisin neuvotteluin. Mutta mikä valtio ottaa Paulan tonttiasian ajaakseen?

Toivottavasti se on Suomi.


Jos aasinajaja olisi vaivautunut lukemaan edes oman lisurinsa, lopputulos ei olisi ollut aivan yhtä yllättävä eikä tarvitsisi syytellä tuomaria puolueellisuudesta.

Ei, mikään valtio ei taatusti rupea ajamaan tonttiasiaa missään oikeudessa. Suomi korvasi jo 60 vuotta sitten tontin osittain. Jos Suomea alkaisivat sukupolvien takaiset taloudelliset menetykset tosissaan ahistaa, Suomi voisi koska tahansa maksaa lisää korvauksia. Jokainen tajunnee, että moisen esittäjä naurettaisiin pellolle. Aika lopettaa omaisuudenpalautushölmöily, ja keskittyä Karjalan palautukseen.

Uutta vanhaa musiikkia

Liljan loisto -orkesteri on julkaissut levyn "Takaisin Karjalan maille". Äänite sisältää perinteisiä Karjala-aiheisia lauluja uusina reggae-sovituksina. Jamaikalaisessa reggae-musiikissahan on toistuvana aiheena mustien orjien jälkeläisten kaipuu takaisin Afrikkaan. Kun suomalainen reggae-artisti Puppa J löysi viime jouluna appivanhempiensa vanhoilta vinyylilevyiltä Veikko Lavin "Evakon laulun", hän oivalsi, että kaipuuta menetettyyn kotimaahan ja siitä kertovia lauluja löytyy lähempääkin kuin Jamaikalta.

Tyhmän pastorin yritys olla hauska?

Suomen tyhmin pastori on nyt päästänyt pitkän ajatuspierun, jossa ehdotetaan Suomen palauttamista Venäjän suuriruhtinaskunnaksi, toki ilman turhaa autonomiaa. Kyseessä on varmaankin parodian yritys, mutta parodia vaatii kertalukuja enemmän älyä kuin pastorilta löytyy. Jos pastori ymmärtäisi vähänkään oman etunsa päälle, profiili olisi hieman matalampi. Kiinnostaisi vain tietää, milloin pastori tekee tyhmiä oma-aloitteisesti ja milloin suomalaisten ja venäläisten 'ystävien' yllyttämänä.

Isot sakot venäläiskollegalle

Sortavalassa lentolehtisiä levitellyt kollega on saanut vain sakkoja, vaikka 3-5 vuottakin olisi ollut mahdollinen, ehkä tämä johtui Suomen tyhmimmän pastorin esirukouksesta:

Petroskoin alioikeus on tuominnut 47-vuotiaalle Vjatšeslav Dreznerin 100 000 ruplan eli 2560 euron sakkoihin ekstremistisen aineiston levittämisestä. Sakkosumma on poikkeuksellisen suuri Karjalan tasavallassa, jossa keskikuukausitulo on 300-400 euroa.

Valitettavasti arvon kollegan tiedot asioista eivät ole kovin tarkkoja:

Oikeus toteaa päätöksessään Dreznerin levittäneen kuluvan vuoden alussa Sortavalan alueella lehtisiä, joissa esitetään vetoomus Karjalan tasavallan, Leningradin oblastin (Karjalan kannas) ja Murmanskin oblastin liittämisestä Suomeen. Drezner lähetti lehtisiään myös sähköpostitse suomalaisille, ruotsalaisille ja yhdysvaltalaisille tiedotusvälineille.

Korkeatasoisissa monivärilehtisissä väitettiin hieman virheellisesti, että kyseiset alueet kuuluivat ennen vuotta 1939 kokonaisuudessaan Suomelle.

Joka tapauksessa Venäjä on huolissaan, ja se on mielenkiintoista.

Myönteinen yllätys Petroskoista

Tässä blogissa on parikin kertaa viitattu Petroskoissa ilmestyvän Carelia-lehden kirjoitteluun, eikä kovinkaan myönteisessä mielessä. Uusimmassa numerossa (7/2010) oli kuitenkin jotain aivan muuta: Viktor Paason kirjoitus Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan syntytausta. Suomalaiselle ei jää sen historiantulkinnoista juuri huomauttamista. "Monien kansojen ja maiden kohtalo olisi voinut olla toinen, jos Stalin olisi ollut kaukonäköisempi ja harkitsevaisempi peluri", sitä mekin olemme sanoneet parikin kertaa. Paaso pääsee suorastaan yllättämään: "Näin Kuusinen teki sen, mistä hän haaveili jo vuonna 1900 tunnetussa runossaan, että vielä se päivä koittaa, jolloin Karjalan heimo on vapaa ja liittynyt kantaheimoonsa Suomen kansaan. Suur-Suomen luominen olikin hänen vanha unelmansa."

Saakohan Paaso ensi kesänä päänsä seipään nenään Seligerin leirillä vaiko peräti sen kolmesta viiteen vuotta häkkiä?

Pääsimmekö eroon Suomen tyhmimmästä pastorista?

Suomen tyhmin pastori on jälleen kerran (postausta on nähtävästi editoitu jälkeenpäin, mutta kommentit ovat tallella ja niistä näkyy mistä alunperin oli kysymys) lopettamassa:


Enimmillään yli 3000 lukijaa on lukenut blogiani päivässä. Merkittävien valtiovierailujen aikana blogini lukijoiden määrä on ollut aina noin 2000 lukijaa päivässä. Kun on tavallinen hiljainen aika, niin lukijoita on ollut keskimäärin 600-800 päivässä. En tietenkään luule, että kaikki lukijat olisivat yhtä vainoharhaisia Venäjää vastaan kuin anonyymit kommentaattorit ovat olleet. Olen tehnyt myös seikkaperäisiä havaintoja, miten blogiani on lukenut satunnaisesti ammattimaisesti myös Viron Kapo. Ehkä he ovat monta kertaa kätkeytyneet minulta, mutta olen minä löytänyt heidät myös riittävän monta kertaa. Suomen valtioneuvostosta on tiettyjen ministereiden nettiliittymistä käyty blogissani. Myös eduskunnan tietokoneilta on saavuttu blogiini. Suomen puolustusvoimista on seurattu ulkopolitiikkaan ja terrorismiin liittyviä kirjoituksiani. Afganistanista Naton joukoista on saavuttu blogini lukijoiksi, kun aihe on ollut sopiva. Euroopan parlamentista on saavuttu yhä uudestaan blogini lukijoiksi. Venäjän ulkoministeriöstä Kremlistä on seurattu satunnaisesti blogiani. Monet toimittajat ovat keränneet omaan käyttöönsä tietoa blogistani. Se on ollut halpaa tietoa. Tästä alkaen en kirjoita enää blogissani mitään poliittisiin aiheisiin liittyviä kirjoituksia. En tee myöskään aiheeseen liittyviä videoita. Lopetan kaiken julkisen ilmaisen kirjoittamisen mainituista aihepiireistä ja muistakin aihepiireistä; olen saanut osakseni liian paljon asiatonta leimaamista ja uhkailuja toimeentuloani vastaan. Olisihan se hullua vain kärsiä, kun kärsimyksellä ei edes voita mitään euroa tai ruplaa oman elämän hyväksi. Luulin sinisilmäisesti, että rakentava ja kriittinen keskustelu voisi korjata suomalaista Venäjä-ajattelua, mutta en usko enää edes sellaiseen korjausliikkeeseen.

Koska pastori edelleen kuvittelee harjoittaneensa rakentavaa ja kriittistä keskustelua ja uskoo toimittajien saaneen häneltä arvokasta tietoa, mistään varsinaisesta järkiintymisestä ei ole kyse. Kyllä pastori taas yllytetään vauhtiin, siihen menee luultavammin viikkoja kuin kuukausia. Karjala-kirjaa taisimme kuitenkin jäädä paitsi.

Minne jäi kirkkoherran kirja?

Heinäkuu oli ja meni, mutta Suomen tyhmimmän pastorin lupaamaa Karjala-kirjaa ei ole näkynyt. Taitaa olla taas muita huolia, mm. pastorin törkykirjoitukset ovat taas poikineen postia tuomiokapituliin. Antakaa nyt kirkkoherralle kenkää, kun se kerjäämistään kerjää.

Desantilla on kollega

Kuuluisa venäläinen historioitsija Nikolai Starikov puhui Seliger-2010-nuorisofoorumissa mm. Suomen ja Venäjän välisestä talvisodasta 1939-1940. Starikovin mielestä britit uhkasivat Pietaria jo kansalaissodan aikana ja tämä oli vaarassa toistua. Neuvostoliitolla oli oikeudelliset perusteet tarjota Suomelle reilua aluevaihtoa. Stalin loppujen lopuksi vain palautti imperiumille ne alueet, jotka Aleksanteri I oli liittänyt Suomeen. Ranskalaiset ja britit antoivat Suomelle valtavasti katteettomia vaatimuksia, jotka saivat Suomen ehdottomasti kieltäytymään neuvotteluista Neuvostoliiton kanssa. Suomen järjetön käyttäytyminen viittasi ulkomaiden antamiin suuriin lupauksiin.

Starikov tuntuu tuntevan historiaa sentään vähän paremmin kuin herra desantti, esimerkiksi Vanhan Suomen liittäminen muuhun Suomeen on tiedossa. Mielenkiintoista myös, että antifasisti syyttääkin kaikesta Ranskaa ja Britanniaa, Saksaa ei yhtäkkiä mainitakaan.

Jaa että kuuluisa historijoitsija? Kauppatieteistä valmistunut mielipidejournalisti.

Desantin tekniikat

Vääryystieteen desantti on iloksemme julkaissut blogissaan hesariinkin päässeen luentonsa historian väärentämisestä. Siinä sivutaan vähän Karjalaakin.

Возьмем, к примеру, финских реваншистов: они ведут информационную войну против России, утверждая, что будто бы следует вернуть Финляндии Карелию, хотя можно предельно легко установить, что Карелия до войны не принадлежала Финляндии, а была советской республикой, в 1941–1944 гг. оккупированной финнами, которые покрыли ее сетью концлагерей. Однако, ссылаясь на факт того, что на Карельском перешейке найдены бывшие финские поселения (в частности, кладбища), финские реваншисты получают возможность контакта с местными жителями и стремятся развить в них чувство вины за пресловутые сталинские преступления, пытаясь создать иллюзию того, что они якобы живут на финской земле.

Наглядным примером искажения истории стал располагающийся в Ленинградской области город Выборг – основанное шведами в XII веке поселение, тем не менее, подчинявшееся власти Великого Новгорода. Таким образом, это было объединение древнего русского городища со шведским замком. Однако финские реваншисты сейчас опираются только на время так называемой Зимней воны 1939–1940 гг., утверждая, что город около двадцати лет входил в состав Финляндии, и значит, теперь якобы следует вернуть его Финляндии, несмотря на то, что в действительности эта область веками принадлежала России. Для достижения своей цели финские реваншистские организации рапространяют в газетах, книгах и Интернете свою пропаганду (в том числе и на русском языке), с помощью которой стремятся сформировать в жителях Ленинградской области ложное чувство неловкости за то, что в их праве проживания на данной территории якобы имеются какие-то неразъясненные правовые вопросы. Основная цель в данном случае заключается в том, чтобы непосредственно внедрить в проживающих в этой области русских людей чувство вины. Именно поэтому финский реваншизм представляет собой серьезную угрозу для безопасности российского государства.

Soopa on jatkokehittelyä sille, mitä käsitelty täällä ja täällä, mutta väite Viipurista Novgorodin alaisena ruotsalaisena linnana on kieltämättä uutta. Kaikki tarpeelliset kommentit on oikeastaan kirjattu jo tänne.

Varsinaisesti ainoa mielenkiintoinen kysymys on edelleen miksi. Miksi Venäjä tarvitsee tällaista soopaa? Tuntuu edelleen siltä, että vallanpitäjät pelkäisivät sitä, että jos Venäjä muuttuisi - God forbid - joskus oikeasti demokraattiseksi, siitä voisi seurata mitä kauheaa tahansa, jopa Karjalan palautus.

Lopun alku Suomen tyhmimmälle pastorille - toivottavasti

Tuomiokapituli katsoo, ettei Molari ole esittänyt eikä asiassa muutoinkaan ole tullut ilmi mitään seikkaa, joka puoltaisi Molarin esittämiä näkemyksiä hänen edellä kerrottujen ilmaisujensa tyylillisestä luonteesta, merkityksestä tai raamatullisen tradition taikka kirkon eetoksen mukaisuudesta. Molari on kerrotulla tavalla 21.4.2009 ja 22.9.2009 julkaisemissaan bogeissa kirjoittaessaan käyttänyt loukkaavaa ja epäasiallista, väkivaltaisen menettelyn puoltamiseksikin tulkittavaa kieltä. Tällä menettelyllään hän on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan sekä käyttäytynyt virka-asemaansa sopimattomalla tavalla. Sen vuoksi tuomiokapituli harkitsee oikeaksi antaa Molarille hänen menettelystään tällä päätöksellä kirkkolain 23 luvun 8 §:n 2 momentin mukaisen kirjallisen varoituksen.

Ei kelvannut

Edellä esitettyä haastetta ei otettu vastaan. Vilahdus tietystä avoimuudesta kuitenkin näkyi:

karjala takaisin #49. Kiitos kommenteistasi. En ryhdy kirjaustoimiin, minulla on meneillä suurempi projekti, joka vaatii ajan.

Koska huomautuksesi ovat asiallisia ja perustelet niitä, perehdyn uudelleen asiaan nykyistä tarkemmin ja palaan siihen, en kuitenkaan lähiaikoina.

Ei sinun tarvitse tuhota blogiasi olit oikeassa tai väärässä. Sinulla on yhtä suuri oikeus blogiisi kuin minullakin ja päinvastoin.

Karjalan palautus -kirja korvasi Reformisuunnitelman. Mikä tahansa suunnitelma ja selvitys elää. Uuden tiedon valossa asiat voivat muuttua. Perusasia ei koskaan muutu. Karjala on osa Suomea ja tulee palauttaa.

Pro Karelia ei ole haukkunut ketään neuvostobolshuiksi tai FSB-agenteiksi. Sinä sekoitat jotkut itsenäiset kommentoijat tai kirjoittajat Pro Karelian linjaksi. Luulenpa, että tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun kirjoitan sanan ”neuvostobolshu”. Se ei kuulu Pro Karelian sanavarastoon.

Kiitos tarjouksesta, siitä voi hyvin kieltäytyä. Keskityn mainitsemaani suurempaan projektiin, mutta otan sanoistasi vaarin ja perehdyn ajan kanssa uudelleen Porkkalan kysymykseen.

Julkinen haaste ProKarelian edustajalle

Pienen kiemurtelun jälkeen ProKarelian mies suostui vastaamaan kysymykseen, joten jatkoin:

#45 ”Olen lukenut Porkkalan palautukseen liittyvien oikeustieteilijöiden lausunnot ja Porklan palautuslain. Lukemisesta on useita vuosia.”

Minä luin ne vähän yli kolme vuotta sitten ja muistan tämmöisiä (olen kertonut jo lukemattomia kertoja mutta antaa mennä kerta vielä):

1) Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden loppuneen Porkkalassa. Erik Castrén ja Paavo Kastari olivat sitä mieltä, että se oli säilynyt, koska Porkkala oli ollut vain vuokralla ja vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli.

2) Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että omaisuuden palautuksen ehtona tuli olla korvauksien palautus, muuten syntyisi perusteeton etu.

3) Palutuslain sanamuotoon pantiin tulkinta, jonka mukaan omistusoikeus ei ollut säilynyt, mistä Sven Högström jätti eriävän mielipiteen.

Sinä selvästikin muistat jotain ihan muuta. Sitten asiaan:

Ehdotan, että kirjaat tänne suunnilleen samalla tarkkuudella kuin yllä, mitä siellä sinun mielestäsi sanotaan.

Sitten yksi tai useampi kolmas osapuoli piipahtaa Kansallisarkistossa ja suorien sitaattien kera ratkaisee, kumman muistikuvat ovat oikeampia.

Jos minä olin väärässä, tuhoan blogin ja lopetan sekaantumisen Karjala-keskusteluun.

Jos minä olin oikeassa, ProKarelia rehabilitoi Reformisuunnitelman, pyytää julkisesti anteeksi kaikilta neuvostobolshuiksi ja FSB:n agenteiksi haukutuilta ja lisää blogimme linkkilistaansa.

Eikö tämä ole tarjous, josta ei voi kieltäytyä?

Julkinen kysymys ProKarelian edustajalle

Pohdittuani jonkin aikaa, mitä ProKarelian täällä osoittamalle uskomattomalle luupäisyydelle pitäisi tehdä, päätin aloittaa yksinkertaisella kysymyksellä, jonka kopioin tänne talteen:

Nyt ihan yksinkertainen kysymys johon voi (ja pitää) vastata kyllä tai ei:

Oletko itse lukenut Porkkala-komitean arkistossa olevat oikeustieteilijöiden lausunnot ja Porkkalan palautuslain (minä olen)?

Epäilen, että mitään vastausta ei tipu, koska on helppo arvata, että vastauksesta riippumatta odotettavissa olisi hankalia jatkokysymyksiä. Jotenkin sitä peräänkuulutettua avoimuutta puuttuu.

Kirkkoherraa aivopierettää jälleen

Jonkin aikaa puituun ProKarelian sietämättömään todellisuudentajuttomuuteen on langennut kirkas toivonsäde. Suomen tyhmin pastori aikoo sekaantua jälleen asioihin, ja se ei voi olla kuin palautuksen eduksi:

Kirkkoherra (TT, BBA) Juha Molari on kirjoittanut teoksen: "Antifasistinen Karjala-kirja". Tämä kirja valmistuu heinäkuussa 2010. Kirjassa käsitellään suomalaisten (ja Virossa asuvien) "Karjalan palauttajien" toimintaa, Aluepalautusta, Pro Kareliaa ja Karjalan Liittoa unohtamatta. Suomalaisten akateemisten uudempien tutkimusten tulokset näyttävät, että Karjala-mytologiaa ja rotuoppia hyväksikäytettiin 1920-1940- lukujen Suur-Suomi -ajattelussa. Mielenkiintoista on selvittää, missä määrin oman aikamme myyttistä Karjala-kirjoittelua leimaa vastaavat tekijät. Myös kirkollinen puuhastelu Karjala-kaipuun siirtämisessä polvelta toisella tulee kirjassa ilmi. Venäläinen kritiikki "Karjala-palauttajia" tuodaan nyt kirjassa suomenkielellä julki

Tiedossa ei ole vielä, onko tulossa taas yksi PDF-tiedosto vai ihan oikea kustanne WC:n lattialle.

PS Täältä löytyi tieto, että tuomiokapitulin päätös varoituksesta on tullut. Pastorilla ei ole kuitenkaan ollut vatsaa ja sukuelimiä kertoa siitä.

Kenellä on perusteet ja kuka pistää omiaan

Puheenaolevassa keskustelussa pistin lopulta suoraa sitaattia siteerauskelpoisista (tuntuu ProKareliassa olevan tuntematon käsite, ilmeisesti kukaan siellä ei ole edes lukenut, saati sitten kirjoittanut tieteellistä tekstiä) lähteistä. Ei kelvannut:

"karjala takaisin #146. Kovasti on Suontausta ollut pakko-pakko pinnalla. Hän on rinnastanut välirauhansopimuksen voimaansaattamisesta annetun lain pakkoluovutukseen ja lisäksi hän on viitannut välirauhansopimuksen määräyksiin.

Ei niissä kummassakaan kohdassa ole yksityisten kiinteistöjen luovutukseen liittyvää lausumaa tai pakkoluovutukseen viittaavaa lausumaa. Kaukaa on vedetty johtopäätökset.

Ja palataan vielä siihen, että enemmistö katsoi omistuksen säilyneen, joten sekin on selvä juttu."

Selvästikään mikään asia-argumentti ei pysty horjuttamaan ProKarelian harhoja. Jos oikeasti kuuntelisi asiaperusteluja olisi varmaan heti kateellinen jurputtaja, neuvostobolshu ja FSB:n agentti, ja sehän ei toki käy.

Yhdeltä innokkaalta palautuksen vastustajalta pyydettiin haastatteluakin, koska vastustajan mielipiteet voi aina helposti dissata. Väärin ajattelevat palautuksen kannattajat ovat paljon vihatumpia.

ProKarelian d-d-d-d- no se jokin d:llä alkava

Aikaisemmissakin entryissä kuvatussa keskustelussa ProKarelian miehen muisti tuntuu todella pätkivän:

"Sinähän voit vaatia perusteluja ja kun kerran sinulle pyhää sanaa ovat aikaisemmat kirjoitukset, niin lue Karjalan palautus -kirja ja lue uudelleen Pro Karelian sivuilla ja Karelia Klubi -lehdessä sekä Karjalan Kuvalehdessä olevat artikkelit.

Niidenhän pitäisi olla sinulle faktoja. Jos eivät ole, niin sinun tulee perustella huolellisesti oma eriävä kantasi. Et ole sitä missään vaiheessa tehnyt."

Annoin oleelliset kirjallisuusviitteet ProKarelian kommenttiosastolla 24.6.2008.

Koska tietenkin blogissa olevat kirjoitukset voivat jäädä huomaamatta, lähetin sähköpostissa liudan linkkejä 1.10.2008.

Laitoin samat linkit Uuden Suomen kommenttiosastolle 16.10.2009.

Selostin uudelleen oleellisimmat asiat Uuden Suomen kommenttiosastolla 29.4.2010.

Sitten annoin taas viitteet puheenaolevassa keskustelussa 17.6.2010 ja laajemman perustelun tänään.

Lisäksi on päässyt unohtumaan rahan arvon käsite:

"Suuri osa evakoista joutui myymään obligaatiot heti voidakseen maksaa osan heille myydyn, usimmiten kylmän, tilan kauppahinnasta. Obligaatioiden ”kultaobligaatio-ominaisuudesta” eli indeksiehdosta olisi hyötynyt paljonkin siinä inflaatiotilanteessa, jos obligaatiot olisi voinut pitää itsellään pitemmän aikaa."

Ei, enemmän arvottomampaa rahaa ei ole parempi kuin vähemmän arvokkaampaa.

Porkkalan palautus muistetaan väärin:

"Porkkalan osalta eräät oikeusoppineet katsoivat, että koska omistusoikeus oli latentti, sitä ei ole olemassa enää. Latentti tarkoittaa sitä, ettei omistaja voi käyttää omistustaan mitenkään hyväkseen tai määrätä omaisuudestaan.

Päätökseksi ja enemmistöksi tuli ainoa oikea kanta, että olkoon omistus tiettynä hetkenä latentti tai ei, omistus oli jatkumo."

Ei, ei todellakaan ollut noin.

Mun isi on vahvempi kuin ProKarelian isi

Uuden Suomen blogeissa käydyssä keskustelussa ProKarelian mies on ottanut käyttöön auktoriteettiin vetoamisen, henkilökohtaiset vihjailut ja tunteisiin vetoamisen:

"karjala takaisin #55. On vaikea saada selvää, mitä oikein haluat sanoa. Oletko sitä mieltä, että omistus siirtyi korvauslain perusteella vai et? Keneen viittaat, kun kirjoitat ”kirjoittajasta”? Tässäkin blogissa on aika monta kirjoittajaa.

Omistusoikeuden osalta totean vielä yksinkertaisesti, että luotan mm. kansleri, professori Kauko Sipposen kannanottoon paljon enemmän kuin sinun tai muiden, jotka yrittävät kehitellä omistusoikeudesta omia muunnelmiaan.

Jos omassa blogissasi jotain kyselet, ei ole mitään varmuutta, miten kukaan hoksaa sellaisen olemassaoloa ja rientää sinne vastaamaan."

"karjala takaisin #91. Pakkoluovutettujen alueitten palautus on ensinnäkin ihmisoikeudellinen ja kansainvälisoikeudellinen kysymys. Pitäisikö uhria mielestäsi rangaista vai antaa hänelle oikeutta?"

Minä voi helposti iskeä pöytään isompia auktoriteetteja. Erik Castrén on isoin, mitä Suomesta löytyy. Veli Merikoski, Tauno Suontausta ja Paavo Kastarikin pärjäävät ihan hyvin Kauko Sipposen kanssa. Kaikilta on lisäksi ihan tieteellisesti perusteltuja lausuntoja tai suorastaan julkaisuja, eikä vain epämääräisesti viitattua mielipidettä. Joten ihan minun muunnelmistani ei tosiaan ole kysymys.

Ja ihminen, joka väittää olevansa ihmisoikeusrikoksen uhri, koska isovanhemmat kärsivät yli 60 vuotta sitten taloudellisia menetyksiä joita ei korvattu täysimääräisesti, on lähinnä kuvottava.

Ja niitä perusteluja olen moneen otteeseen tivannut paitsi täällä blogissa, myös sekä Uuden Suomen että ProKarelian kommenttiosastoilla. Niitä vain ei koskaan tipu.

Safkan uusi tyhmä kannanotto Karjalan palautukseen

Uuden Suomen blogeissa on jo jonkin aikaa ollut näkyvillä uusi ennen näkemätön safkalainen, joka on vaikuttanut kauniisti sanottuna yksinkertaiselta. Jopa muihin safkalaisiin verrattuna nimimerkki heidi on vaikuttanut huonolta vitsiltä. Nyt arvon nimimerkki on julkaissut kannanoton Karjalan palautukseen. Ei helvetti, ei näin tyhmää ihmistä voi ollakaan. Täysin sekavaa tekstiä luovutettu Karjala ja Itä-Karjala suloisessa sekamelskassa. Lukekaa itse, mutta ei mitään nestettä suussa.

Miettikääs tätä

Parissa viime postauksessa kuvattu sekaantuminen keskusteluun on taas ollut valaisevaa. Ihmisten kyky sulkeutua epämiellyttäviltä tosiasioilta (samoin kuin kyky tunkea lainausmerkkejä joka paikkaan) on aina yhtä hämmästyttävä. Tämä sai minut miettimään, miksi tieto, jonka luulisi olevan mieluinen, ei kiinnosta. Tässä blogissa on nimittäin jo aikoja sitten paljastettu, että omaisuudenpalautushölmöilyn tuotteistanut aasinajaja on kirjoittanut lisuriinsa ihan muuta kuin on syöttänyt asiakkailleen. Miksi Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea ei ole tarttunut tähän tietoon, vaikka sekä vääryystieteen desantti että Suomen tyhmin pastori todistetusti lukevat tätä blogia? Safkan blogissa käy parikymmentä kertaa niin paljon ihmisiä kuin täällä, sieltä tieto leviäisi nopeasti, ja aasinajaja olisi nopeasti kusessa. Aasinajajanhan pitäisi olla safkan ja tyhmän pastorin perivihollinen.

Yksinkertainen vastaus on, että jopa safkalaisilla aivoilla tajuaa, että omaisuudenpalautushölmöily on uhka Karjalan palautukselle, ei Venäjälle. Jos on vähänkin taipumusta salaliittoteorioihin, tulee mieleen myös monimutkaisempi vastaus...

jatkoa edelliseen

Lisäsin kommenttiketjuun vielä tämän:

#58:

”Se EIT-valitus, jota viestini koskevat, ei liity millään tavalla Karjalan palauttamiseen eikä valtioiden välisen rajan muuttamiseen. Siinä ei myöskään katsota asioita Suomen lainsäädännön vaan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta syystä siitä, että valituksen tarkoituksena on näyttää toteen, että suomalaisten omistusoikeus pakkoluovutetulle alueelle jääneeseen omaisuuteen ei ole päättynyt. EIT-valituksen on toimeksiantomme mukaisesti laatinut asianajaja Markku Fredman, eikä hänellä käsitykseni mukaan ole mitään salattavaa Wikipediassa.”

Valitettavasti valitus liittyy Karjalan palautukseen, koska se osaltaan nakertaa pyrkimysten uskottavuutta. Se myös lentää auttamatta roskikseen, koska sen Wikipediaan pysyvän porttikiellon saaneen asianajajan valitukset ovat jo lentäneet sinne. Tarvittaessa Venäjän edustaja osaa varmaankin toimittaa EIT:hen suomalaisen kansainvälisen oikeuden professorin kirjoittaman kansainvälisen oikeuden oppikirjan vuodelta 1950.

#61:

”Omistusoikeuskysymys on epäselvä, ja henk.koht. toivon, että EIT:n vastaus tulee joskus antamaan edes jonkinlaisen selvyyden tähän monia harmittamaan jääneeseen asiaan.

Oikeastaan asian selvittäminen kuuluisi valtioille ja niitä velvoittaa tähän mm. Euroopan ihmisoikeussopimus, jonka sekä Suomen valtio että Venäjän federaatio ovat ratifioineet.

Yksi kimmoke valituksen tekemiseen oli, kun sanoin Lappeenrannassa Karjala tulevaisuudessa -seminaarissa Karjalan Liiton pj. Markku Laukkaselle, että näyttää siltä, että omistusoikeus olisi yhä voimassa ja sain häneltä vastauksen: ”Onko asiasta oikeudellista näyttöä.””

Mitä epäselvää on sellaisessa, jonka oikeustieteilijät ovat potkineet kuoliaaksi viimeistään 1956? Mitä relevanssia voi olla Euroopan ihmisoikeussopimuksella, joka on solmittu, ratifioinnista puhumattakaan, vuosia Pariisin rauhansopimuksen jälkeen? Oikeudellista näyttöä ei todellakaan ole, ja asian enempi ”selvittäminen” ei hyödytä muita kuin palautuksen vastustajia ja ahneita lakimiehiä.

Sensuurin varalta kopioitu kommentti

Osallituin kommentointiin täällä. Varmuuden vuoksi kopioin kommentin tänne turvaan:

”Karjala ei ollut yksityisen omaisuuden osalta silloinkaan ”valtion omaisuutta”. Karjalaiset saivat maanhankintalain mukaiset korvaukset pakkoluovutetulle alueelle jääneistä tiloistaan, mutta heiltä ei vaadittu korvauksia vastaanottaessaan lainmukaisia allekirjoituksia siitä, että korvausten vastaanottaminen tarkoittaisi omistusoikeudesta luopumista. Korvaukset voidaan katsoa myös korvauksiksi sodan aiheuttamasta omaisuuden hallinta- eikä omistusoikeuden menetyksistä.”

Tälle väitteelle ei ole vieläkään esitetty mitään kunnollisia perusteluja. Asiaa on käsitelty oikeustieteessä mm. Porkkalan palautuksen yhteydessä ja olen moneen kertaan antanut kirjallisuusviitteet. On tietysti ihan luvallista olla eri mieltä, mutta oikea menettely on sillloin tämä: Selostetaan viitteiden kera, mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu ja sitten perustellaan, miksi se on väärin. Kirjoittajan asiantuntemusta kuvaa jo se, että hän kirjoittaa Maanhankintalaista, jonka perusteella lunastettiin maata siirtoväen asutukseen. Korvaukset maksettiin ihan toisen lain, Toisen korvauslain perustella.

Oikeasti, edes tuon omaisuudenpalautushölmöilyn tuotteistanut asianajaja ei voinut lisensiaattityössään väittää osoittaneensa omistusoikeuden säilyneen, ja siksi lisensiaattityön olemassaolo yritetään innokkaasti salata, tieto siitä on mm. poistettu Wikipediasta.

Niin kauan kuin mitään kunnollisia perusteita ei osata esittää, omaisuudenpalautushölmöily vain tuhoaa Karjalan palautuspyrkimysten uskottavuutta.

Kysyn vielä täällä samaa, mitä kysyin blogissa jo vuosia sitten:

Jos Karjalan palautuksessa on ensisijaisesti kysymys siitä, että joidenkin ihmisten isovanhemmat kärsivät yli 60 vuotta sitten taloudellisia menetyksiä, joita ei korvattu täysimääräisesti, miksi ei palautuksen sijasta korjata tätä? Korvaamatta jääneen osuuden korvaaminen maksaisi (lyhyellä tähtäimellä, pitkällä uskon että Karjalan palautus kannattaisi) murto-osan siitä minkä Karjalan palautus. Lisäksi sen voisi toteuttaa ilman mitään ulkopoliittisia ongelmia sen enempää Venäjän kuin muuhunkaan suuntaan. Miksi tätä ei ehdoteta? Kukaan ei aikanaan vastannut mutta vastaus on selvä: Moinen ehdotus naurettaisiin välittömästi pellolle. Aivan samalla tavalla nauretaan pellolle Karjalan palautus, kun sitä markkinoidaan omaisuuden palautuksella.

Aion tivata noita kelvollisia juridisia perusteita edelleen, kunnes ne ilmestyvät tai kunnes kommentteja aletaan sensuroida. Helppo arvata kumpi tapahtuu, mutta blogiin ette pääse käsiksi.

Espanjankielinen kirja tulossa?

ProKarelian mukaan Karjalan palautuksesta on tekeillä yliopistotasoinen espanjankielinen kirja. Otin vapauden lähettää tekijälle sähköpostia ja yllyttää häntä omistuskysymysten huolelliseen käsittelyyn. Saa nähdä, löytääkö hän niitä perusteluja joita ProKarelia ei suostu esittämään, vai julistetaanko hänetkin neuvostobolshuksi ja FSB:n agentiksi.

Kustanne on WC:n lattialla

Osui viimeinkin käsiin hörönaurettavan Suomen antifasistisen komitean ensimmäinen kustanne, Antifasistin päiväkirja. Tekeleen kirjoittaja on safkalaisista se, joka on yhtä fanaattinen kuin desantti ja yhtä tyhmä kuin pastori. Siitä huolimatta tulos lähes järkytti. "Kirja" on oleellisesti pelkkä printti blogikirjoituksista. Mielenkiintoisinta siinä on ehkä henkilöhakemisto: Jopa vasemmistoliittolainen Venäjän pikku apulainen on joutunut pahisten listalle. Toisaalta Bjorn Thunder on lopultakin saanut anteeksi sen, että nuorena rakasti enemmän itseään kuin Neuvostoliittoa. Karjalan palautuksen kannalta mielenkiintoista materiaalia ei löytynyt.

Marttyyrinkruunu kajastaa Suomen tyhmimmälle pastorille

Suomen tyhmin pastori selvisi kuin koira veräjästä ProKarelian kantelusta, mutta liperit uhkaavat jälleen karista aikaisemminkin noteeratun arvostelukyvyttömyyden takia. Kirkkoherran umpiluussa näyttää jopa käväisevän ajatus, että jotain on tullut mokattua. Heti perään tulee sitten kyllä taattua safkaa:



Pyydän anteeksi

Pyydän anteeksi, että olen vihaisena kirjoittanut hyvin tylysti tuomiokapitulia vastaan, jonka olisin toivonut silloin niin kuin toivon yhä edelleen toimivan Jumalan oikean evankeliumin palvelijana pikemmin kuin tietyllä tavalla tulkittujen suomalaisten (tai virolaisten) poliittisten ääriryhmien puhemiehenä. Saamani tiedon mukaan Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Kauklahden kappelissa kyläkirkossa sunnuntaina 16.5. klo 12 Mare Palgi Kosen saarnasi ja kuvaili tyypillisen nykyvirolaisen identiteettimyytin mukaisesti, miten Neuvostoliitto oli kaiken pelon takana ja kirkon nykyongelmien syy, mutta samanaikaisesti vaikeni täysin Viron luterilaisen kirkon osallisuudesta alueella toimitettuun holokaustiin, joka tapahtui vain vähän aiemmin.

Lupaan harkita takaisin kirkkoon liittymistä, jos pastori tosiaan potkaistaan pihalle. Toivottavasti pastori viihtyy päätoimisena marttyyrinä, propagandistina ja Karjalan palautuksen vastustajana eikä koskaan tajua, miten häntä vedätettiin. Tai jos kuitenkin tajuaa, kostakoon mieluiten vedättäjistä pahimmalle.

Yhdessä jäähyllä

Vääryystieteen desantin blogi Uudessa Suomessa lähti jäähylle jo kuukausia sitten, kun kielenkäyttö meni liian törkeäksi. Nyt herra desantti on saanut seurakseen yhden julkisuuden innokkaimmista Karjalan palauttajista. Kyseinen henkilö muistetaan jo edesmenneeltä KareliaForumilta häpeämättömänä henkilökohtaisuuksiin menijänä ja täysin kuurona asia-argumenteille. Toivottavasti herra desantti ymmärtää jäähyaitiossa osoittaa kunnioitustaan miehelle, joka on vahingoittanut Karjalan palautuspyrkimysten uskottavuutta enemmän kuin mihin herra desantti ikinä pystyy.

Me taas jäämme odottelemaan, milloin jäljelle jääneet palauttajat vastaavat kysymyksiimme. Emme pidätä henkeä.

Seinä puhuu, vaan ei vastaa

ProKareliaa lähelläoleva taho reagoi lopulta kommentteihini Uuden Suomen blogissa:

Karjala takaisin: #26. Teet hyvin laajoja kysymyksiä, joihin odotat vastausta omassa linkissäsi. Olisi parempi tehdä kysymys niin, että se näkyy.

Ja toinen mahdollisuus, voisit lähettää kysymyksen esim. Pro Karelialle ja vasta sen jälken todeta, että sinulle ei ole vastattu mitään. Kuka ehtii tai haluaa kaikilla saiteilla olla vastaamassa?

Porkkalan omistuskysymyksessä yksi erimielisyys oikeusoppineilla oli se, onko omistusoikeus lakannut, koska se on latentti vai jatkuuko se. Ei kai sinänsä kovin suurta erimielisyyttä ollut siitä, onko omistus voimassa vai ei.

Omistusoikeuteen liittyvä kokonaisuus löytyy täältä: http://kareliaklubi.com/Kareli…/index.php Lehti 18 eli Karelia Klubi -lehti no 18. Siinä on aika paljon käsitelty omistusta eri näkökulmista. Jos haluat lehden printtiversiona, laita siitä maili ja osoitteesi.

#28. Täsmennän vähän: Porkkalan osalta ei käsittääkseni ollut suurta erimielisyyttä siitä, jatkuiko omistusoikeus vai ei. Paremmin kyse oli siitä, onko latentti omistusoikeus aito omistusoikeus. Ja sitten tietysti kysymys siitä, palautuuko omistus. Lopputuloksen näemme jokainen. Omistus palautui.

Tätä omistuskysymystä koko Euroopan mittakaavassa käsittelee EUEEP eli The European Union of Exiled and Expelled People. Sen nettisivuilta http://www.uese.eu/eng/ ei tästä asiasta tietoa löydy, mutta organisaation sisällä asiaa on käsitelty enemmän. Aikanaan perustelut tulevat esille.

Ei myöskään kannata unohtaa YK:n Pinheiron periaatteita, jotka sanovat yksiselitteisesti, että jokaisella pakolaisella on oikeus palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin. Pro Karelian nettisivujen sisäisestä hausta löytyy Pinheiron periaatteilla kaksi artikkelia, joissa kohtuullisen laajasti selvitetään asiaa.

ja vastasin:

#28 ja #29 Tuon lehden olen toki lukenut, ja siinä ei todellakaan ole kelvollisia vastauksia kysymyksiin. Kun kysyin asiaa ProKarelialta, minua kehotettiin teettämään selvitys asianajotoimistolla.

Mitä Porkkalan palautukseen tulee, oli todellakin kysymys siitä, oliko omistusoikeus lakannut.

Veli Merikoski ja Tauno Suontausta olivat sitä mieltä, että omistusoikeus oli lakannut Porkkalassa. Erik Castrén ja Paavo Kastari katsoivat, että se oli säilynyt Porkkalassa, koska Porkkala oli ollut vain vuokralla ja koska se oli ollut vuokralla vain lyhyen aikaa. Porkkalan palautuslaki sääti, että mikään Porkkalan alueella olevaa omaisuutta koskeva oikeustoimi, joka on tehty ennen lain hyväksymistä, ei ole pätevä. Laissa siis katsottiin, että omistusoikeus oli lakannut, ja se palautettiin lailla. Tämän takia Sven Högström jätti eriävän mielipiteen.

Kaikki tämä on helposti tarkistettavissa, kun raahustaa Kansallisarkistoon, ja pyytää Porkkala-komitean paperit nähtäväkseen. Vielä pienemmällä vaivalla voi etsiä käsiinsä seuraavat julkaisut:

Tauno Suontausta: Porkkalan vuokra-alueen palautus ja yksityiset omistussuhteet. Lakimies 1955, 906-920.

Erik Castrén: Keskustelua oikeudesta Porkkalan maahan. Lakimies 1955, 921-926.

Erik Castrén: Kansainvälinen oikeusseuraanto. Vammala 1950.

Ei, en aio olla tyytyväinen, ennen kuin saan kysymyksiin vähintään yhtä yksityiskohtaiset vastaukset lähdeviitteiden kera.

Asia on muuten esitetty kohtuullisen totuudenmukaisesti siinä lisensiaattityössä, jonka olemassaolo jostain kumman syystä yritetään pimittää.

Kehotuksesta teettää selvitys asianajotoimistolla lisää täällä.

Tuosta mainitusta Karelia klubi -lehdestä lisää täällä.

Pimitetystä lisensiaattityöstä mm. täällä.

Porkkalan palautuksesta laajemmin tällä haulla.

Kuin seinille puhuisi

Uuden Suomen blogeihin on ilmestynyt uusi Karjalan palauttaja, peräti lukiolainen. Kokeilinpa kommentoida häntä:

”Alueen kiinteistöjen omistusoikeus, varsinaisessa merkityksessään, on edelleen suomalaisilla de jure. Tämän määrittelevät mm. YK:n asiakirjat.”

ProKareliaa lähellä oleva taho on toistuvasti kieltäytynyt perustelemasta tätä väitettä, siis ihan oikeasti juridiikan kannalta, joten kysytäänpäs nyt sinulta. Erityisesti haluaisin vastausta seuraaviin yksityiskohtiin:

1) Miksi kukaan ei keksinyt tätä Porkkalan palautuksen yhteydessä? Asiaa penkoneet oikeustieteilijät olivat erimielisiä siitä, oliko omistusoikeus säilynyt Porkkalassa, mutta säilymisen kannattajat perustelivat säilymistä sillä, että Suomen suvereenisuus ei kokonaan lakannut Porkkalassa ja että Porkkala oli vuokrattuna vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli. Loppujen lopuksi Porkkalan palautuslaki sisälsi implisiittisesti sen, että omistusoikeus ei ollut säilynyt edes Porkkalassa (tästä tosin jätettiin eriävä mielipide).

2) Miksi se asianajaja, joka kotisivuillaan väittää osoittaneensa omistusoikeuden säilymiseen, ei osoittanut sitä lisensiaattityössään? Silloin ei olisi tarvinnut niin tarmokkaasti pimittää lisensiaattityön olemassaoloa Wikipediasta.

3) Miksi jokainen oikeusjuttu, jolla omaisuutta on yritetty eri oikeusasteista vaatia takaisin, on lentänyt suoraan Ö-mappiin?

Sitten pari kysymystä politiikasta, ei siis juridiikasta.

1) Kun suomalaisia yleisesti epäilyttää talouspuoli Karjalan palautuksessa, onko yhtään järkevää levitellä argumentteja, jotka saavat Karjalan palautuksen näytämään suppean ihmisjoukon taloudellisen edun tavoittelulta?

2) Edistääkö palautuspyrkimysten uskottavuutta, kun jatkuvasti toistellaan väitettä, jota ei osata tai haluta perustella kunnolla?

Vastauukseksi tuli syvä hiljaisuus. Ei sentään uhannut laskuttaa perusteluista. Syytä siis kysyä uudelleen ja kovempaa:

Edistääkö palautuspyrkimysten uskottavuutta, kun jatkuvasti toistellaan väitettä, jota ei osata tai haluta perustella kunnolla?

Vältä veroa - kirkosta eroa

Hiippakunnan kurinpitoasiamies on päättänyt olla antamatta monoa Suomen tyhmimmälle pastorille. Suomessa on toki mielipiteenvapaus, toisin kuin Venäjällä, jossa tämän blogin pitäjäkin ilmeisesti saisi kolmesta viiteen vuotta linnaa. Kenenkään ei kuitenkaan ole pakko kuulua kirkkoon ja rahoittaa neuvostopropagandaa. Eroakirkosta.fi auttaa. Säästyneillä verorahoilla voi ostaa vaikkapa Karjala-olutta.

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatkoa. Tarjoileeko arvoisa ev. luth. kansankirkkomme meille seuraavaksi peppupanoesitelmiä, Lenin sedän kuvia kirkkoihin, vai kenties Rytin hirttäjäiset.

Berija Karjalaa palauttamassa

Lavrenti Berija oli tunnetusti vähemmän mukava heppu, jonka ampumiseen löytyi varmasti yllin kyllin syitä. Siksi oli tuplastikin yllättävää löytää seuraava tieto syytteistä Beriaa vastaan:

Treason. It was alleged, without any proof, that "up to the moment of his arrest Beria maintained and developed his secret connections with foreign intelligence services". In particular, attempts to initiate peace talks with Hitler in 1941 through the ambassador of Bulgaria were classified as treason; it was not mentioned that Beria was acting on the orders of Stalin and Molotov. It was also alleged that Beria, who in 1942 helped organize the defense of the North Caucasus, tried to let the Germans occupy the Caucasus. There were also allegations that "planning to seize power, Beria tried to obtain the support of imperialist states at the price of violation of territorial integrity of the Soviet Union and transfer of parts of USSR's territory to capitalist states." These allegations were due to Beria's suggestion to his assistants that in order to improve foreign relations it was reasonable to transfer the Kaliningrad Oblast to Germany, part of Karelia to Finland, the Moldavian Soviet Socialist Republic to the Romanian Popular Republic and the Kuril Islands to Japan.

Vaikea tietää, mitä tästä oikeastaan pitäisi ajatella. Berija oli taatusti setä, jolta ei olisi kannattanut ottaa karkkia. Kuitenkin jälleen yksi osoitus, että Karjalan palautus on kummitellut ja kummittelee edelleenkin, myös Venäjällä.

Pikkusormesta koko käteen, eli kertausta ProKarelian tragediasta

Tulin taas Uuden Suomen blogeissa osallistuneeksi keskusteluun ProKareliasta, ja pieni selventävä kertaus ProKarelian harhautumisesta on paikallaan:

Alunperin ProKareliakin tajusi, että isovanhempien taloudelliset menetykset eivät suomalaisten enemmistöä kiinnosta, mutta sen sijaan se, kestäisikö julkinen talous Karjalan palautuksen, kiinnostaa hyvinkin kovasti. Lisäksi ainakin Yrjö Pessi oli perehtynyt Porkkalan palautukseen, joten asian juridinen puolikin oli tiedossa. Siksi ProKarelian alkuperäinen reformisuunnitelma sisälsi sen aika itsestäänselvän ajatuksen, että Karjalan maapohja siirtyisi palautuksessa valtion omaisuudeksi.

Kymmenisen vuotta sitten ainakin KareliaForumilla nousi muutaman nimeltä mainitsemattoman kiihkoilijan aloitteesta kapina tätä, kuten silloin kauniisti sanottiin, 'sosialismipykälää' vastaan. Kiihkoilijat kieltäytyivät johdonmukaisesti sen enempää kuuntelemasta kuin käyttämästäkään mitään rationaalisia argumentteja: ProKarelian puolustajien selitettiin kadehtivan karjalaisia (!) ja olevan neuvostobolshuja ja FSB:n agentteja. Täysin häikäilemättömästi väitettiin, että Karjalaan jäänyttä maaomaisuutta ei korvattu, vaikka asian voi tarkistaa mistä hyvänsä lähdeteoksesta. Ja kaikki argumentit siitä, että Karjalan palautuksen pitäisi tapahtua suomalaisten enemmistölle hyväksyttävillä ehdoilla, hukutettiin vuodatuksiin evakoiden kärsimyksistä.

Tiedossani ei ole, minkälaista painostusta netin ulkopuolella esiintyi, mutta lopulta ProKarelia käänsi selkänsä puolustajilleen, ja antoi pirulle sen proverbiaalisen pikkusormen: Reformisuunnitelmaa 'tarkistettiin' niin, että Eduskunta päättäisi aikanaan, mitä omaisuudelle tapahtuisi.

Koska lienee aika itsestäänselvää, minkä päätöksen Eduskunta aikanaan tekisi, oli tarpeen seuraavaksi suorittaa amputaatio ranteesta: Karjalan palautus -kirjassa omaisuus julistetaan palautettavaksi.

Sitten lähtikin jo käsi kyynärpäätä myöten: piti alkaa kuvitella, että omistusoikeus olisi nykyisinkin voimassa ja sitä voisi penätä takaisin oikeusteitse. Idean tuotteisti eräs aasinajaja, jonka piti tehdä asiasta lisurikin. Lisuri vain joutui ristiriitaan bisneksien kanssa, ja siksi ProKarelia on siitä hiljaa (tämä blogi ei). ProKarelia joutui myös kirjoittamaan aivan selvää valhetta Porkkalan palautuksesta perustellakseen kantaansa, mutta sitäkään ei valitettavasti huomionut kuin tämä blogi. Perusteluja kannalleen ProKarelia tarjoutui antamaan vain laskua vastaan.

Kun sitä kättä vielä oli olkavarren verran jäljellä, loppu piti antaa jo todella mielikuvituksekkaalla tavalla: Kuvittelemalla, että kiltti Neuvostoliitto oikeasti halusikin karjalaisten pitävän omaisuutensa, ja 27 artikla sodan takia takavarikoidun omaisuuden palauttamisesta oikeasti tarkoittaakin tätä.

Lopputulos: Ei mitään uskottavuutta sen enempää Suomessa kuin Venäjälläkään, ja ylpeys estää tilanteen pelastamisen.

Mitä Sortavala edellä, sitä Ivangorod perässä

Kuten muistamme, helmikuussa Sortavalassa kerättiin nimiä sen puolesta, että järjestettäisiin kansanäänestys Suomeen liittymisestä. Ivangorodissa eräs kaupunginvaltuutettu on kerännyt nimiä, jotta järjestettäisiin kansanäänestys Viroon liittymisestä. Nimienkeruu ei ole edes ensimmäinen, edellinen oli jo kymmenen vuotta sitten. Kerääjä itsekään ei oikeasti usko mahdollisuuksiinsa, eikä Ivangorod kiinnosta suuresti virolaisiakaan. Menetetyistä alueista Petserinmaata pidetään tärkeämpänä. Edellisellä nimienkeruulla oli kuitenkin sen verran vaikutusta, että liittovaltio antoi Ivangorodille lisärahoitusta, joka kuitenkin katosi paikallishallinnon taskuihin. Odotamme mielenkiinnolla hörönaurettavan antifasistisen komitean kommentteja.

Tätäkään päivää ei voi sivuuttaa

Talvisodan päättymistä käsitellään tänään jokseenkin joka paikassa, yritetäänpä ottaa hieman erilainen näkökulma ja jatkaa siitä mitä kirjoitettiin syksyllä. Suomen tyhmimmän pastorin blogissa on nykyisin mottona:

«Глупо поступает страна, которая ищет себе друзей далеко, а врагов – среди соседей» «Tyhmä maa etsii ystävät kaukaa ja viholliset naapureista»

Jos Neuvostoliitto olisi ollut hieman kohtuullisempi rauhanehdoissaan, ja jättänyt Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan Suomelle, puolueettomuus olisi taatusti kiinnostanut Suomea vähän enemmän. Baltian maiden miehitykset ja Kalevan alasampuminen siinä yhteydessä eivät nekään olleet varsinaisia luottamusta herättäviä toimia. Suomella oli vahva motivaatio hakea apua sieltä, mistä sitä sai, eli Saksasta, ja Neuvostoliitto ei hyökkäämättömyyssopimuksen takia voinut estää saksalaisten joukkojen läsnäoloa Suomessa. Baltiassa puolestaan Neuvostoliiton järjestämät Siperian piknikit saivat ihmiset odottamaan Saksaa, vuosisataista perivihollistaan, vapauttajana.

Kovasti näyttäisi siltä, että Neuvostoliitto teki parhaansa saadakseen vihollisia sekä rajojensa sisä- että ulkopuolelle, ja lopulta antoi yllättää itsensä housut nilkoissa. Siinäpä kiistaton asema maailmanhistoriassa.

Oikeesti, odottiko joku muuta?

Korkein hallinto-oikeus (KHO) ei tutki Itämeren kaasuputkesta tehtyä valitusta.Valtioneuvosto antoi viime marraskuussa suostumuksensa Nord Stream -yhtiön kaasuputkihankkeelle. Valittaja vaati tämän päätöksen kumoamista, mutta KHO jätti valituksen tutkimatta
---
KHO:n torstaina antaman päätöksen mukaan hakemukset oli jätetty muusta syystä kuin kaivosasiasta. Lisäksi hakijan selvitykset muun muassa merenpohjan kaivoskivennäisistä ja tutkimustöistä olivat puutteellisia ja epäuskottavia.

Ilmeisesti ehdin kommentoimaan asiaa ennen ProKarelian äänitorvea. Jään odottamaan ruikutusta poliittisesta päätöksestä, vaikka sokea Mantakin kyllä näkee päätöksen oikeaksi.

Edistikö tämä hölmöily muka jotenkin Karjalan palautusta, tai ylipäänsä mitään muuta kuin asiassa huseeranneen aasinajajan bisneksiä? Varmaan aasinajaja valittaa vielä EIT:hen, joka luultavasti on jo hankkinut dedikoidun roskiksen aasinajajan valituksia varten.