Pienen kiemurtelun jälkeen ProKarelian mies suostui vastaamaan kysymykseen, joten jatkoin:
#45 ”Olen lukenut Porkkalan palautukseen liittyvien oikeustieteilijöiden lausunnot ja Porklan palautuslain. Lukemisesta on useita vuosia.”
Minä luin ne vähän yli kolme vuotta sitten ja muistan tämmöisiä (olen kertonut jo lukemattomia kertoja mutta antaa mennä kerta vielä):
1) Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden loppuneen Porkkalassa. Erik Castrén ja Paavo Kastari olivat sitä mieltä, että se oli säilynyt, koska Porkkala oli ollut vain vuokralla ja vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli.
2) Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että omaisuuden palautuksen ehtona tuli olla korvauksien palautus, muuten syntyisi perusteeton etu.
3) Palutuslain sanamuotoon pantiin tulkinta, jonka mukaan omistusoikeus ei ollut säilynyt, mistä Sven Högström jätti eriävän mielipiteen.
Sinä selvästikin muistat jotain ihan muuta. Sitten asiaan:
Ehdotan, että kirjaat tänne suunnilleen samalla tarkkuudella kuin yllä, mitä siellä sinun mielestäsi sanotaan.
Sitten yksi tai useampi kolmas osapuoli piipahtaa Kansallisarkistossa ja suorien sitaattien kera ratkaisee, kumman muistikuvat ovat oikeampia.
Jos minä olin väärässä, tuhoan blogin ja lopetan sekaantumisen Karjala-keskusteluun.
Jos minä olin oikeassa, ProKarelia rehabilitoi Reformisuunnitelman, pyytää julkisesti anteeksi kaikilta neuvostobolshuiksi ja FSB:n agenteiksi haukutuilta ja lisää blogimme linkkilistaansa.
Eikö tämä ole tarjous, josta ei voi kieltäytyä?
No comments:
Post a Comment