Molotov-Ribbentrop -sopimus, rikos vai jotain pahempaa?

Lähes jokainen poliittinen bloggeri on kokenut tarpeelliseksi muistaa Molotov-Ribbentrop -sopimuksen 70-vuotispäivää. Ajattelin nostaa esiin jostain syystä harvemmin käsitellyn näkökulman. Lähtökohdaksi voi ottaa vaikka Suomen tyhmimmän pastorin näkemyksen, saakoon pastori vaikka lisää aineistoa tieteelliseen analyysiinsä. Pastori varustaa varmuuden vuoksi salaisen lisäpöytäkirjan kysymysmerkillä, ja siteeraa itseään Gennadi Zhuganovia:

”Jos Suuri isänmaallinen sota olisi alkanut Viron rajoilta, jossa tänään vaikuttavat paikalliset SS-ryhmien seuraajat, fasistit olisivat olleet Leningradista vain 140 km:n päässä. Stalin voitti sopimuksella tilaa ja aikaa, mikä oli yksi tae suureen voittoon vuonna 1945. Politiikassa viisaus on suuri asia”

Ajatellaanpa hetkinen. Kun Saksan hyökkäys sitten alkoi, Saksan ja Neuvostoliiton joukot olivat vastakkain yhteisymmärryksessä sovitulla Euroopan jakolinjalla. Yllätyshyökkäys upposi Neuvostoliittoon kuin veitsi voihin. Etulinjan joukot jäivät joukoittain saarroksiin ja tuhoutuivat. Baltiassa odotettiin vuoden neuvostokomennon jälkeen vuosisataista perivihollista, Saksaa, vapauttajana. Suomi oli katkeroitunut Karjalan menetyksestä, aseistautunut voimakkaasti, ja päästänyt Saksan joukot maahan. Neuvostoliitto oli varjellut suhteitaan Saksaan eikä puuttunut Saksan läsnäoloon Suomessa. Vaikka rajat olivat kauempana Leningradista, vihollinen oli paljon lähempänä rajoja. Jos Neuvostoliitto olisi laajentumishalun sijasta keskittynyt pitämään reunavaltiot puolueettomina, yllätys olisi ollut mahdoton. Tavalla tai toisella Saksa olisi joutunut paljastamaan korttinsa, ja Neuvostoliitolla olisi ollut aikaa reagoida ennen kuin kranaatit olisivat tosissaan alkaneet putoilla. Siksi voidaan sanoa, että sopimus lisäpöytäkirjoineen ja Neuvostoliiton aggressiivinen laajentumis- ja sortopolitiikka oli todellakin jotain pahempaa kuin rikos. Se oli virhe.