Friday, April 30, 2010

Seinä puhuu, vaan ei vastaa

ProKareliaa lähelläoleva taho reagoi lopulta kommentteihini Uuden Suomen blogissa:


#28. Täsmennän vähän: Porkkalan osalta ei käsittääkseni ollut suurta erimielisyyttä siitä, jatkuiko omistusoikeus vai ei. Paremmin kyse oli siitä, onko latentti omistusoikeus aito omistusoikeus. Ja sitten tietysti kysymys siitä, palautuuko omistus. Lopputuloksen näemme jokainen. Omistus palautui.

Tätä omistuskysymystä koko Euroopan mittakaavassa käsittelee EUEEP eli The European Union of Exiled and Expelled People. Sen nettisivuilta http://www.uese.eu/eng/ ei tästä asiasta tietoa löydy, mutta organisaation sisällä asiaa on käsitelty enemmän. Aikanaan perustelut tulevat esille.

Ei myöskään kannata unohtaa YK:n Pinheiron periaatteita, jotka sanovat yksiselitteisesti, että jokaisella pakolaisella on oikeus palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin. Pro Karelian nettisivujen sisäisestä hausta löytyy Pinheiron periaatteilla kaksi artikkelia, joissa kohtuullisen laajasti selvitetään asiaa.

ja vastasin:

#28 ja #29 Tuon lehden olen toki lukenut, ja siinä ei todellakaan ole kelvollisia vastauksia kysymyksiin. Kun kysyin asiaa ProKarelialta, minua kehotettiin teettämään selvitys asianajotoimistolla.

Mitä Porkkalan palautukseen tulee, oli todellakin kysymys siitä, oliko omistusoikeus lakannut.

Veli Merikoski ja Tauno Suontausta olivat sitä mieltä, että omistusoikeus oli lakannut Porkkalassa. Erik Castrén ja Paavo Kastari katsoivat, että se oli säilynyt Porkkalassa, koska Porkkala oli ollut vain vuokralla ja koska se oli ollut vuokralla vain lyhyen aikaa. Porkkalan palautuslaki sääti, että mikään Porkkalan alueella olevaa omaisuutta koskeva oikeustoimi, joka on tehty ennen lain hyväksymistä, ei ole pätevä. Laissa siis katsottiin, että omistusoikeus oli lakannut, ja se palautettiin lailla. Tämän takia Sven Högström jätti eriävän mielipiteen.

Kaikki tämä on helposti tarkistettavissa, kun raahustaa Kansallisarkistoon, ja pyytää Porkkala-komitean paperit nähtäväkseen. Vielä pienemmällä vaivalla voi etsiä käsiinsä seuraavat julkaisut:

Tauno Suontausta: Porkkalan vuokra-alueen palautus ja yksityiset omistussuhteet. Lakimies 1955, 906-920.

Erik Castrén: Keskustelua oikeudesta Porkkalan maahan. Lakimies 1955, 921-926.

Erik Castrén: Kansainvälinen oikeusseuraanto. Vammala 1950.

Ei, en aio olla tyytyväinen, ennen kuin saan kysymyksiin vähintään yhtä yksityiskohtaiset vastaukset lähdeviitteiden kera.

Asia on muuten esitetty kohtuullisen totuudenmukaisesti siinä lisensiaattityössä, jonka olemassaolo jostain kumman syystä yritetään pimittää.


Kehotuksesta teettää selvitys asianajotoimistolla lisää täällä.

Tuosta mainitusta Karelia klubi -lehdestä lisää täällä.

Pimitetystä lisensiaattityöstä mm. täällä.

Porkkalan palautuksesta laajemmin tällä haulla.

No comments: