Jonkin aikaa puituun ProKarelian sietämättömään todellisuudentajuttomuuteen on langennut kirkas toivonsäde. Suomen tyhmin pastori aikoo sekaantua jälleen asioihin, ja se ei voi olla kuin palautuksen eduksi:
Kirkkoherra (TT, BBA) Juha Molari on kirjoittanut teoksen: "Antifasistinen Karjala-kirja". Tämä kirja valmistuu heinäkuussa 2010. Kirjassa käsitellään suomalaisten (ja Virossa asuvien) "Karjalan palauttajien" toimintaa, Aluepalautusta, Pro Kareliaa ja Karjalan Liittoa unohtamatta. Suomalaisten akateemisten uudempien tutkimusten tulokset näyttävät, että Karjala-mytologiaa ja rotuoppia hyväksikäytettiin 1920-1940- lukujen Suur-Suomi -ajattelussa. Mielenkiintoista on selvittää, missä määrin oman aikamme myyttistä Karjala-kirjoittelua leimaa vastaavat tekijät. Myös kirkollinen puuhastelu Karjala-kaipuun siirtämisessä polvelta toisella tulee kirjassa ilmi. Venäläinen kritiikki "Karjala-palauttajia" tuodaan nyt kirjassa suomenkielellä julki
Tiedossa ei ole vielä, onko tulossa taas yksi PDF-tiedosto vai ihan oikea kustanne WC:n lattialle.
PS Täältä löytyi tieto, että tuomiokapitulin päätös varoituksesta on tullut. Pastorilla ei ole kuitenkaan ollut vatsaa ja sukuelimiä kertoa siitä.
Monday, June 28, 2010
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment