Osallituin kommentointiin täällä. Varmuuden vuoksi kopioin kommentin tänne turvaan:
”Karjala ei ollut yksityisen omaisuuden osalta silloinkaan ”valtion omaisuutta”. Karjalaiset saivat maanhankintalain mukaiset korvaukset pakkoluovutetulle alueelle jääneistä tiloistaan, mutta heiltä ei vaadittu korvauksia vastaanottaessaan lainmukaisia allekirjoituksia siitä, että korvausten vastaanottaminen tarkoittaisi omistusoikeudesta luopumista. Korvaukset voidaan katsoa myös korvauksiksi sodan aiheuttamasta omaisuuden hallinta- eikä omistusoikeuden menetyksistä.”
Tälle väitteelle ei ole vieläkään esitetty mitään kunnollisia perusteluja. Asiaa on käsitelty oikeustieteessä mm. Porkkalan palautuksen yhteydessä ja olen moneen kertaan antanut kirjallisuusviitteet. On tietysti ihan luvallista olla eri mieltä, mutta oikea menettely on sillloin tämä: Selostetaan viitteiden kera, mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu ja sitten perustellaan, miksi se on väärin. Kirjoittajan asiantuntemusta kuvaa jo se, että hän kirjoittaa Maanhankintalaista, jonka perusteella lunastettiin maata siirtoväen asutukseen. Korvaukset maksettiin ihan toisen lain, Toisen korvauslain perustella.
Oikeasti, edes tuon omaisuudenpalautushölmöilyn tuotteistanut asianajaja ei voinut lisensiaattityössään väittää osoittaneensa omistusoikeuden säilyneen, ja siksi lisensiaattityön olemassaolo yritetään innokkaasti salata, tieto siitä on mm. poistettu Wikipediasta.
Niin kauan kuin mitään kunnollisia perusteita ei osata esittää, omaisuudenpalautushölmöily vain tuhoaa Karjalan palautuspyrkimysten uskottavuutta.
Kysyn vielä täällä samaa, mitä kysyin blogissa jo vuosia sitten:
Jos Karjalan palautuksessa on ensisijaisesti kysymys siitä, että joidenkin ihmisten isovanhemmat kärsivät yli 60 vuotta sitten taloudellisia menetyksiä, joita ei korvattu täysimääräisesti, miksi ei palautuksen sijasta korjata tätä? Korvaamatta jääneen osuuden korvaaminen maksaisi (lyhyellä tähtäimellä, pitkällä uskon että Karjalan palautus kannattaisi) murto-osan siitä minkä Karjalan palautus. Lisäksi sen voisi toteuttaa ilman mitään ulkopoliittisia ongelmia sen enempää Venäjän kuin muuhunkaan suuntaan. Miksi tätä ei ehdoteta? Kukaan ei aikanaan vastannut mutta vastaus on selvä: Moinen ehdotus naurettaisiin välittömästi pellolle. Aivan samalla tavalla nauretaan pellolle Karjalan palautus, kun sitä markkinoidaan omaisuuden palautuksella.
Aion tivata noita kelvollisia juridisia perusteita edelleen, kunnes ne ilmestyvät tai kunnes kommentteja aletaan sensuroida. Helppo arvata kumpi tapahtuu, mutta blogiin ette pääse käsiksi.
No comments:
Post a Comment