Coming soon

English version of the return plan. To be followed by a Russian version based on it, translated by a resident of ceded Karelia.

Nimistä ei ainakaan luovuta

Helsingin Kuolemajärvi-kerhon puheenjohtaja Juha Ylitalo kirjoitti 13.1. Helsingin Sanomien yleisönosastossa lepsuilusta luovutetun alueen paikannimistön käytössä tiedotusvälineissä. Tuo kirjoitus on täyttä asiaa.
Virheet - kuten Kuolemajärven muuttuminen Kuolemanjärveksi Helsingin Sanomien talvisota-aiheisessa artikkelissa - kielivät lähinnä tietämättömyydestä ja huolimattomuudesta, mutta ikävämmän vaikutuksen tekee sodan jälkeen annettujen venäläisten nimien käyttö paikkakunnista, joilla on vuosisatojen aikana vakiintunut suomenkielinen nimi. Näistä nimistä täytyy edelleen pitää kiinni jo periaatteellisistakin syistä. Sitä paitsi monilla kiistattoman ulkomaisillakin paikkakunnilla on perinteinen suomenkielinen nimi; suomeksihan puhutaan Tukholmasta, Kööpenhaminasta, Hampurista jopa Kapkaupungista, miksei siis myös Ensosta ja Koivistosta?
Vieraan valloittajan kolonialistisen nimeämispolitiikan myötäilyä kuvaa mielestäni hyvin eräs Friedrich Nietzscheltä peräisin oleva ilmaus: henkisesti oksettavaa matelemista.

Balalaikka perseeseen ja Lexuksella rajan yli

Suomen tyhmin pastori on sitten ollut Espoon tuomiokapitulin kuultavana. Asia menee sitten kurinpitoasiamiehen käsittelyyn, mikä saattaa merkitä monoa. Venäjän propagandan kannalta tilanne on varma voitto, sille ei voi mitään. Joko monoa tulee, ja Venäjä saa haluamansa marttyyrin julistamaan suomalaisten ja virolaisten kauheaa fasismia ja saarnaamaan Karjalan palautusta vastaan, tai sitten kirkko alkaa antaa periksi painostuksen edessä. Kun pastori epäilemättä on yllytettävissä aina vain hullumpiin tempauksiin, periksiantamisen tie johtaisi lopulta vain Lenin-sedän patsaaseen kirkossa. Kirkolle on parempi antaa Venäjälle sen haluama marttyyri heti.

Ei pitäisi olla edes vaikeaa, sen verran pahasti pastorin arvostelukyky viiraa:

Kirkkoherra Juha Molari teki myös tänään 12.1.2010 salaisen mp4-videonauhan suljetusta istunnosta Espoon tuomiokapitulissa. Samanlaisen hän teki myös 7.4.2009, kun keskusteli piispa Mikko Heikan ja lainoppineen asessori Pekka Leinon kanssa, joiden mukaan tulisi harkita omakohtaisesti pappisviran jatkoa. Tarvittaessa myös tuo video julkaistaan, mikäli Heikka ei tee johtopäätöksiä eläkeikänsä suhteen.

Alatyylissä ja kunnianloukkauksen hipomisessa ei olisi pastorille mitään uutta, mutta tämä voisi alkaa kiinnostaa syyttäjääkin.

Ei ole muuten pastorin ystävienkään arvostelukyvyssä hurraamista.

Sunnuntaiaamun juorupläjäys

Suomen vihatuin nettihäirikkö, ja yksi Karjala-keskustelun tuhoajista, se, jota aivokuolleena syntynyt Koko Suomen Liitto, kehotti äänestämään, on hakenut poliittista turvapaikkaa Norjasta. Häkki oli heilahtamassa, vaikka pöpilä olisi oikeampi paikka. Toivokaamme hänelle onnea samasta syystä kuin Jussi Hermajalle aikoinaan: että pysyisi poissa Suomesta.

Ei kai tätä päivää voi sivuuttaa vaikenemalla

Jokseenkin jokainen tiedotusväline on noteerannut Talvisodan syttymispäivän, kai meidänkin on jotain yritettävä sanoa. Äskeinen uutislähetys venäläisten haastatteluineen oli kuvaava: Yksi professorismies puhui suunnilleen asiallisia, mutta useampi haastateltava julisti hyökkäyksen olleen oikeutettu, koska Suomi oli muka liittoutunut Saksan kanssa. Vähän niinkuin kouluikäiset sanovat: joka toisia haukkuu se itse se on.

Varmuuden vuoksi vääryystieteen desantti on vielä käynyt valistamassa venäläisiä Baltian maiden ja Suomen hirveästä fasistisuudesta, miten Suomessa Hitlerin kritisoiminen oli rikos, Erkko (oikeasti anglofiili, jolla oli juutalainen vaimoa) aiheutti talvisodan ja nykyäänki tasavallan presidentin lipussa on hakaristi:

В Финляндии, Эстонии или Латвии возможно использование какой угодно нацистской символики, поскольку по закону это не является преступлением. Интересно отметить, что свастика считается в Финляндии важным государственным символом. В Финляндии свастику можно встретить, например, на государственном президентском флаге, на флаге и погонах финских военно-воздушных сил, на многих военных знаках отличия (в том числе и на высшей военной награде – Кресте Маннергейма, на высшем финском знаке отличия – Кресте Свободы), а также на символике военизированной женской организации «Лотта Свярд» (запрещенной после войны как профашистская).


В 1945–1946 гг. специальным судом Финляндии по обвинению в заключении военного альянса с нацистской Германией были осуждены и как военные преступники приговорены к тюремному заключению восемь финнов: семь министров и один бывший президент страны. За последние годы родственники осужденных вместе с реваншистскими организациями настойчиво добивались пересмотра и изменения приговора. В октябре прошлого года финский верховный суд отклонил прошение о пересмотре приговоров, вынесенных военным преступникам, однако в этом году министерством юстиции Финляндии было начато изучение возможностей пересмотра приговоров за военные преступления. Способ должен быть найден к концу года.

В Финляндии существует тенденция отрицать сам факт военных преступлений на основании утверждений о том, что Финляндия будто бы никогда и не была военным союзником нацистской Германии, а вела свою собственную «отдельную» войну против Советского Союза. В Финляндии наблюдается также четкая тенденция фальсифицировать историю, выставляя в качестве первопричины войны исключительно нападение Советского Союза и совершенно не принимая во внимание предшествовавшие этому финские провокации. В большинстве исследований, посвященных «Зимней войне» 1939–1940 гг., целиком и полностью забыты те ошибки и провокационные выходки финской дипломатии, которые стали решающими факторами, определившими финско-советские отношения, и в итоге привели к войне. Недаром в финском языке осталось выражение «Erkon sota» – «война Эркко»: так, по имени тогдашнего министра иностранных дел Эльяса Эркко, в народе называлась война, которая сейчас превратилась в «Зимнюю».

Стоит напомнить, что «честь фюрера» в национал-социалистской идеологии была одним из важных правовых понятий. Именно поэтому критические высказывания в адрес Гитлера в 1920-30-х годах в Финляндии являлись уголовным преступлением, так что за публичной критикой Германии следовали наказания и карательные санкции. Честь Гитлера в Финляндии охранялась немецким посольством; финский президент также обладал правом предъявить обвинение любому гражданину своей страны. Так, по решению президента Финляндии П. Е. Свинхуфвуда, в 1935 году было начато судебное преследование ученого Феликса Иверсена, принимавшего активное участие в борьбе за мир. Помимо этого, в Финляндии также считалась преступлением критика совместной финско-немецкой подготовки к нападению на Советский Союз. В 1938 году главный редактор демократической газеты «Факел» («Soihtu») был осужден на четыре месяца тюремного заключения за неодобрительную оценку военного сотрудничества Финляндии и Германии.

Самым известным оскорбителем чести Гитлера в Финляндии стал министр иностранных дел Рудольф Хольсти, который под давлением Германии был вынужден в ноябре 1938 года уйти в отставку, после того как на одном из дипломатических фуршетов позволил себе покритиковать фюрера. Финская пресса тут же опубликовала множество компрометирующих Хольсти материалов. В итоге новым министром иностранных дел стал куда более приятный немцам русофоб Эльяс Эркко, который через год довел Финляндию до Зимней войны. Таким образом, стоит обратить особое внимание на то, что выбор Эркко министром иностранных дел стал последствием оскорбления чести Гитлера.

Koomisuuden huipun herra desantti saavuttaa paljastaessaan, että Arne Somersalo oli tuomittu vankilaan Konstantin Pätsin loukkaamisesta 1935:

Следует также напомнить, что Гитлер и Муссолини были не единственными диктаторами, оскорбление чести которых считалось в Финляндии преступлением. Бывший главнокомандующий финских военно-воздушных войск Арне Сормелсало был в 1935 году приговорен к четырем месяцам тюремного заключения за оскорбление чести главы Эстонии Константина Пятса.

Ei satu olemaan käsillä sopivia lähteitä, joista asian voisi tarkistaa, juttu sinänsä saattaa olla paikkansapitävä. Tietämättömille itäisen naapurimaamme asukkaille syntyi kuitenkin todennäköisesti aika virheellisiä käsityksiä, epäilemättä tarkoituksella. Tuskin on sattumaa, että herra desantti ei tullut maininneeksi, että Somersalo oli IKL:n kansanedustaja ja myöhemmin SS-joukkojen yhdysupseeri. Herra desantin esitelmä koski historian vääristelyä. Joka toisia haukkuu...

PS Oli ilo tavata herra desantti silmästä silmään Isossa Omenassa lauantaina. Onkos kivaa kun sinut tunnetaan, mutta sinä et tunne?

Vieläkin Mainilasta?!

Käsittämätöntä että vieläkin jaksetaan yrittää selitellä Mainilan laukauksia joksikin muuksi kuin mitä ne olivat. Tuon välikohtauksen luonne on ollut selvä alusta asti eli jo seitsemänkymmentä vuotta. Talvisodan taustat olivat aivan muualla kuin Mainilassa: Neuvostoliiton ja Saksan aggressiivisessa politiikassa, joka johti Ribbentrop-sopimukseen, Baltian maiden miehitykseen ja Puolan jakoon - ja johon olisi pitänyt kuulua myös Suomen valtaaminen, minkä Suomen armeija kuitenkin esti. Näytelmän käsikirjoitus oli ollut valmiina jo kauan ennen kuin Neuvostoliitto esitti ensimmäisiäkään aluevaihdosvaatimuksiaan.
Suomalaisilla ei todellakaan ollut mitään syytä järjestää moista provokaatiota siinä tilanteessa eikä edes tykistöä ollut sellaisissa asemissa, joista olisi ollut mahdollista ampua Mainilan kylään. Suomi halusi antaa asian kansainvälisen komission tutkittavaksi, mutta Neuvostoliitto kieltäytyi tästä, koska ei halunnut, että tapahtumien kulku selvitettäisiin. Vaikka Neuvostoliitto piti koko olemassaolonsa ajan kiinni virallisesta valheestaan, saattoi siellä täällä neuvostokirjoittajien teksteissä törmätä kohtiin, joissa talvisodan aloittaminen ja Suomen valloituksen yrittäminen vähintäänkin implisiittisesti myönnettiin. Neuvostoliiton kaaduttua tunnustivat venäläisetkin lopulta virallisesti ampuneensa itse Mainilan laukaukset.

Blogi 4v, Mainilan laukaukset 70v

Blogin aloitus juuri tällä päivämäärällä neljä vuotta sitten oli sattuma, mutta onnistunut sellainen. Karjalaa ei neljässä vuodessa ole vielä saatu takaisin, mutta saatu näkyvyys on ollut jatkuvasti pienessä kasvussa, ja sen enempää ProKarelia kuin näkyvät palautuksen vastustajatkaan eivät ole enää täysin pystyneet sivuuttamaan meitä. Aika monessa asiassa on myös oltu melko näkyvästi oikeassa.

Päivän toinen syntymäpäiväsankari on ollut tapetilla jo alkuvuodesta lähtien. Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea julkisti helmikuussa oheisen 'todisteen' siitä, että suomalaiset ampuivat Mainilan laukaukset. Suomen tyhmin pastori sen sijaan tyytyi vain vihjailemaan:

Suomen rajalta oli vain 32 kilometriä Leningradiin, jonka porteilla oli nyt vihollinen. Suomen hallitus kieltäytyi mistä tahansa sopimuksesta ja provosoi vihamielisellä käyttäytymisellään sodan puhkeamisen. Suomen armeija liikkui rajantuntumassa ja paukutteli keskenään harjoituksia. Mainilan laukauksia ei ole voitu näyttää todeksi, vaikka tunnetusti siitäkin on väittelyä puoleen ja toiseen.

Eikä hörönaurettava Kim Il-Sungin ihailijakaan sentään aivan varma ole:


Ohjelmassa väitetään "uutena venäläisenä tietona", että Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ns. Mainilan laukausten tekosyyllä vuonna 1939.

Saattaahan asia näin ollakin. Kuitenkaan sen enempää muissa yhteyksissä kyseenalaista mainetta niittänyt "asiantuntija" Timo Vihavainen kuin uusi Venäjällä aiheesta ilmestynyt kirjakaan eivät anna asiasta täyttä selvitystä.

Talvisota pitänee nähdä osana tuon ajan tuhoisaa poliittista prosessia, jonka tältä osin voidaan katsoa käynnistyneeksi jo paljon aikaisemmin. Heinäkuussa 1935 Berliinissä allekirjoitettiin Neuvostoliittoa vastaan tähdätty Suomen ja Saksan välinen sotilaallinen sopimus "antikommunistisen internationaalin" perustamisesta. Suomalainen media suorastaan hykerteli tällä uutisella. Näitä mikrofilmattuja uutisartikkelita on luettavissa Kansalliskirjastossa.

Se, että jonkin suomalaisen tykistöpatterin ammuksia "ei puuttunut", ei todellakaan todista mitään. Mikäli laukaukset olisi ammuttu Suomen puolelta, todisteita ei taatusti olisi jätetty. Muistettakoon, että Suojeluskunnillakin oli tuolloin myös omaa aseistusta. Suomessa riitti tuohon aikaan sotahulluja, joilta tuommoinenkin mielettömyys olisi periaatteessa hyvinkin voinut onnistua.


"Venäläistieto" ei ole uusi. Vastaavia näkemyksiä on sillä taholla esitetty ennenkin, jos kohta myös päinvastaisia arvioita. Varmuutta tähän ehkä jokseenkin toisarvoiseen yksityiskohtaan tuskin koskaan saadaan. Aikalaisten kertomukset asiasta kummallakin puolella rintamaa ovat edelleenkin ristiriitaisia.

Tämäntasoista juttua on viimeksi julkaistu 80-luvulla Taudinkantajassa. Vaikuttaa valitettavasti siltä, että Venäjän ja sen äänitorvien asenteet kovenevat koko ajan. Vielä kolme vuotta sitten Venäjä olisi ollut valmis palauttamaan Japanille Shikotanin ja Habomain rauhansopimusta vastaan, mutta nyt on täysin ehdoton ääni kellossa:

Moskova, 25.11. (Venäjän Ääni) -- Kysymys Etelä-Kuriilien saarten omistuksesta on ratkaistu lopullisesti eikä kuulu enää keskustelujen piiriin, on ilmoittanut Venäjän parlamentin ylähuoneen puhemies Sergei Mironov vastaamalla Japanin hallituksen väitteeseen siitä, että Venäjä on laittomasti miehittänyt Etelä-Kurillien saaret.

Japani on Venäjälle tärkeämpi kuin Suomi, joten Karjalan palautus on vielä kauempana. Katsotaan kuitenkin, kauanko Venäjän uho kestää.

Kypros ja Karjala

ProKarelia on usein vedonnut Kyproksen jakoon ja Pohjois-Kyproksen puolelle jääneeseen omaisuuteen jonkinlaisena ennakkotapauksena Karjalalle. Karjalan ja Kyproksen välillä on kuitenkin hyvin oleellinen ero. Kyproksen jakolinja on pelkkä aselepolinja, joka ei perustu mihinkään kansainväliseen sopimukseen, Pohjois-Kyproksen tasavallan on tunnustanut vain Turkki. Suomen nykyinen itäraja sen sijaan perustuu ihan kansainvälisesti tunnustettuihin ja laillisesti hyväksyttyihin sopimuksiin. Sopimuksia voi ihan perustellusti pitää epäoikeudenmukaisina, mutta se ei valitettavasti tee niistä pätemättömiä. Siksi karjalaisten omaisuudenpalautusjutuilla ei ole pienintäkään mahdollisuutta päästä edes käsittelyyn EIT:ssä, vaikka kyproksenkreikkalaiset ovat siellä jopa voittaneet.

Jotain yhteistäkin kieltämättä on. Nimittäin kyproksenkreikkalaisten yksityishenkilöiden innokas pohjoiseen jääneen omaisuuden tavoittelu haittaa vakavasti pyrkimyksiä päättää saaren jako kompromisseihin perustuvalla poliittisella sopimuksella, johon kummalllakin osapuolella olisi haluja. Karjalan palautuksen suhteen halut ovat Suomessakin, Venäjästä nyt puhumattakaan, paljon heikompia. Siksi omaisuudenpalautushölmöily on todella tuhoisaa Karjalan palautukselle.

Eikö SAFKA enää maita?

Äskettäin uudisoimamme vääryystieteen desantin äkkikäännös on saanut jatkoa. Suomen tyhmin pastori on perääntymässä epäjärjestyksessä. Joko äskettäisellä Moskovan reissulla on tullut ohje rajoittaa vähän, tai sitten Tuomiokapitulin paperit ovatkin alkaneet kirvellä peräpäätä. Vaikka hörönaurettava antifasistinen komitea näyttääkin jatkavan toimintaansa, se vaikuttaa olevan väsähtämässä. Ei tällä vielä Karjala palaudu, mutta vilpittömään vahingoniloon on aihetta.

Nurinkurista oikeustiedettä

Ennenkin tapaamamme itseoppinut kansainvälisen oikeuden ekspertti on tiettävästi ymmärtänyt ottaa hatkat aivokuolleena syntyneestä Suomen Karjalan pakolaiset -järjestöstä, mutta jaksaa edelleen julistaa todella kummallista oikeustiedettään kommentissaan erään SAFKAa lähellä olevan järjen jättiläisen blogissa:

Tuohon pienenä lisähuomatuksena, että Neuvostoliitto ainakin omien tietojeni mukaan kylläkin kansallisti Kuriilien saaret kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla toisin kuin Suomen pakkoluovutetut alueet. Samoin oli kansallistettu kansainvälisen oikeuden mukaisesti mm. saksalaisten omistamat alueet. Ainoa, joka jäi kansainvälisen oikeuden mukaisesta menettelystä ”väliin”, olimme me…

Asia on valitettavasti täysin päinvastoin. Japanin ja Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän välillä ei ole rauhansopimusta. Neuvostoliitto liitti Kuriilit itseensä ihan yksipuolisella päätöksellä kansainvälisen oikeuden vastaisesti, ja Japani ei ole luopunut suvereniteetistaan neljän eteläisen saaren osalta. Tämän takia näiden neljän saaren palauttamisesta on venäläistenkin mielestä helpompaa neuvotella kuin Karjalasta, joka on luovuettu ihan pätevällä rauhansopimuksella.

Mahdollista laskua ei kyllä makseta

Kuten muistamme, ProKarelia suhtautui perustelujen kysymiseen perin nuivasti:

Tilaustyöstä yleensä laskutetaanJos halutaan tilaustöitä, niistä yleensä laskutetaan. Suosittelemme oikeudellisen selvityksen tilaamista yliopistolta tai aa-toimistolta, jos sellaiseen on tarve.

Nyt kuitenkin sekä omilla sivuilla että Uudessa Suomessa on yritetty esittää perusteluja. Jälki on kuitenkin kauniisti sanottuna huonoa, mahdollinen lasku jää kyllä maksamatta. Sanoja on paljon, mutta asiaa vähän. Muutamaa kohtaa on syytä kommentoida, vaikka kommentit ovatkin vain vanhan kertausta.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, Neuvostoliiton perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden. Voidaan perustellusti sanoa, että suomalaiset evakot yhä omistavat pakkoluovutetuilla alueilla olevan omaisuutensa, vaikka tämä omistus onkin ollut latenttia yli 60 vuotta. Omistus ei siten ole ollut aktiivista ja toimivaa, eikä omistaja ole päässyt hallinnoimaan omaisuuttaan tai käyttämään omistajan oikeuksiaan.

Seuraavassa on otettu eräitä esimerkkejä, jotka vahvistavat omistusoikeuden pysyvyyteen liittyviä näkemyksiä. Artikkelissa ei tarkastella yksityiskohtaisesti Tarton rauhansopimusta tai Pariisin rauhansopimusta tai niitä varhaisempia kansainvälisiä sopimuksia. Myöskään Porkkalan tai Hangon alueiden palautusta alkuperäisille omistajille ei tarkastella.

Syytä olisi aloittaa siitä, mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu. Jos sitten haluaa poiketa siitä, pitää perustella, miksi. Tarton rauhasopimuksella ei asiassa ole juuri relevanssia, se koskee tyystin erilaista tilannetta ja on valitettavasti ollut mitätön jo vuodesta 1940. Hangon, ja yleisemmin Karjalan, tilanne takaisinvaltauksen jälkeen on sen sijaan kovinkin oleellinen.
Omistusoikeuden palauttamisesta takaisinvaltauksen jälkeen säädettiin laki, silloinkaan ei katsottu, että omistusoikeus olisi automaattisesti säilynyt. Omistusoikeuden palautus ei myöskään ollut ehdoton, jos oli saanut pika-asutuslain perusteella tilan, siitä oli luovuttava. Sittemmin Erik Castrén käsitteli omistusoikeuden kohtaloa luovutetuilla alueilla 1950 kirjassaan Kansainvälinen oikeusseuraanto ja oli selkeästi sitä mieltä, että omistusoikeus oli lakannut. Porkkalan palautus onkin sitten asia, jota pitäisi ehdottomasti käsitellä, tosin houkutus sivuuttaa se on toki hyvin ymmärrettävä. Kun omistusoikeuden kohtalosta silloin käytiin oikeustieteellistä keskustelua, Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden lakanneen Porkkalassakin. Erik Castrén ja Paavo Kastari puolestaan katsoivat omistusoikeuden säilyneen Porkkalassa, koska Porkkala oli ollut ainoastaan vuokrattu, ei kokonaan luovutettu, ja vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli. Omistusoikeus palautettiin silloinkin säätämällä erityinen laki, ja palautus ei silloinkaan ollut ehdoton vaan edellytti saatujen korvausten palauttamista.

Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi yksipuolisesti voinut siirtää, koska se ei demokraattisena maana sosialisoinut evakkojen omaisuutta, eikä mitään omistusoikeuteen liittyvää oikeustoimea tehty.

Suomen valtio nimenomaan luovutti evakkojen omaisuuden ehdoitta Neuvostoliitolle. Demokraattisena valtiona se teki sen selkeästi pakkotilanteessa ja perustuen perustuslain säätämisjärjestyksessä säädettyihin lakeihin. Valtio myös korvasi omaisuutta siinä määrin kuin senhetkisessä vaikeassa tilanteessa pystyi.

Nyytisiä-oheter

Vääryystieteen desantin tutkintapyyntö ProKareliasta on heitetty sinne minne se kuuluukin. Poliisilla on varmaan desantin tuotoksille jo oma roskis. ProKarelian tutkintapyynnöt saanevat pian ihan yhtä ansaitusti vastaavan kohtelun.

Isompi uutinen on, että desantti on hyvin äkillisesti kääntänyt kelkkansa. Vain päivää aikaisemmin desantti uhosi jo tietävänsä päivän, jolloin Venäjän erikoisjoukot vapauttavat Anton Salosen. Mielenmuutos on sen verran raju, että sille täytyy olla jokin raskaan sarjan syy. Minä en keksi kuin yhden. Desantin mielipiteenmuokkaus Venäjällä oli sen verran taitavaa ja tehokasta, että Putin alkoi pelätä ikävää valintatilannetta: näyttää heikolta ja menettää kasvonsa, tai tehdä jotain dramaattista ja sössiä bisnekset pitkäksi aikaa. No, parempi vaihtoehto, että desantti menettää kasvonsa. Jotenkin en jaksa uskoa, että desantti uhrautuu herransa puolesta iloisin mielin.

Suomen tyhmin pastori sen sijaan ei ole korjannut näkemyksiään vaan kirmaa hidastamatta kohden marttyyrinkruunua.

Go raibh míle maith agat

Panu Höglund, tuo yhtä taitava kuin provokatorinenkin, ja siten myös erittäin luettu blogisti, on maininnut meidät myönteiseen sävyyn uusimmassa kirjoituksessaan. Kävijälaskuri saattaa vielä tänään ehtiä kaikkien aikojen ennätykseen, hopeasijalla ollaan jo. Kiitokset ovat totisesti paikallaan.

PS 20.10. Kävijälaskuri on paukkunut uuteen ennätykseen jo kahtena peräkkäisenä päivänä. Kiitokset ovat vielä enemmän paikallaan.

Varmuuden vuoksi julkaisen kommenttini täälläkin

Kommentoin jälleen Uudessa Suomessa ProKarelian puuhamiehen blogia, kyselin hieman perusteluja tälle:

Pariisin rauhansopimuksessa 1947 raja siirtyi, mutta kiinteistöjen omistusoikeus ei siirtynyt. Omistuksesta tuli latentti, koska suomalaiset omistajat eivät voi hyödyntää ja halutessaan siirtää kiinteistöomistustaan.

Kirjoittaja laittoi nopeasti kommenttien moderoinnin päälle, joten kommenttini, jossa oli joukko linkkejä tähän blogiin, ei välttämättä ilmesty koskaan. Varmuuden vuoksi julkaisen sen täällä. Lukijat voivat itse arvioida, onko se mahdollinen julkaisematta jättäminen perusteltua:

Minäkin olen esittänyt erinäisiä perusteluja omien kantojeni tueksi. En nyt rupea niitä tässä toistamaan, vaan annan linkit:

http://karjalatakaisin.blogspo…uksia.html
http://karjalatakaisin.blogspo…viite.html
http://karjalatakaisin.blogspo…erran.html
http://karjalatakaisin.blogspo…upuhe.html
http://karjalatakaisin.blogspo…ouser.html

Ihan ilmaiseksi.

PS 17.10. Kommenttia ei todellakaan julkaistu. Että tämmöistä avoimmuutta.

Ikävä kyllä en jaksa uskoa

Aluepalautus ry:n edustaja uskoo läpimurtoon kolmessa vuodessa:

- Pidän sitä täysin varmana, asia on tosin edennyt hitaasti. Virossa kampanjoitiin parikymmentä vuotta ennen läpimurtoa. Meillä on kampanjoitu pitkään. Veikkaan, että jonkinlainen läpimurto tapahtuu kolmen vuoden sisällä.

Kivaahan se olisi, jos olisi totta. Ikävä kyllä Venäjä näyttää jatkuvasti siirtyvän suuntaan, joka tuo ahdistavasti mieleen 70-luvun Neuvostoliiton, ja Aluepalautus ry:n todellisuudentajua kuvaa parhaiten yhdistyksen kotisivuilla oleva kysely, jossa enemmistö lukijoista näyttää kuvittelevan, että Pariisin rauhansopimus edellyttää Karjalan palautusta.

Muuallakin sekoilu valitettavasti jatkuu:

Karjalan palautusta toivova liikemiesjoukko aikoo valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska maan hallitus epäsi heiltä luvan perustaa malmikaivos Suomenlahden pohjaan. Miehet hakivat valtauslupaa Itämereen kaavaillun kaasuputken kulkureitille.

Käsittelystä tulee tosi lyhyt, koska ennakkopäätös on jo olemassa.

Merivaltaushölmöilyn odotettu loppu

Hallitus ei myönnä lupaa Nord Streamin kaasuputkihankkeen kapulointiin tarkoitetulle kaivosvaltaukselle.
---
Kaivosviranomaisen mukaan lupaa ei pidä myöntää, koska valtaushakemusta ei ole tehty kaivostoimintaa varten vaan muissa tarkoituksissa.

Päätös on täysin linjassa KHO:n ennakkopäätöksen kanssa, jonka ProKarelian puuhamies itse antoi:

Kaivosvaltaushakemus oli tehty ajankohtana, jolloin valtaushakemuksen tekijän julkisesti vastustama kierrätyskeskushanke oli jo ollut suunnitteilla. Valtaus kohdistui kierrätyskeskusta koskevan asemakaavaehdotuksen ydinalueelle, pääosin jätteenkäsittelyn korttelialueelle. Vaikka hakija oli kertomansa mukaan valinnut valtauksen kohteen geologin avustuksella, hän ei ollut esittänyt selvitystä mainitsemistaan, asiassa merkityksellisiksi katsomistaan 1960-luvulta lähtien suoritetuista geologisista tutkimuksista, havainnoista ja löydöksistä. Hakijan esittämät seikat kaivoskivennäisten olemassaolon otaksunnan tueksi olivat näin jääneet puutteellisiksi ja yleisluonteisiksi.

Olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen oli ilmeistä, että valtausta ei ollut tehty kaivoslain 12 §:n mukaisen valtausoikeuden käyttämistä varten, vaan muussa tarkoituksessa kuin mihin valtaus kaivoslain mukaan on käytettävissä.

On oikeasti hyvä, ettei kaivoslakia anneta väärinkäyttää sen enempää kiristykseen kuin nimbyilemiseenkään. Hölmöily ei taatusti parantanut Karjalan palautuksen uskottavuutta. Ainoa voittaja oli mukana huseerannut asianajaja, joka sai palkkionsa eikä poikkeuksellisesti tällä kertaa (ainakaan vielä) varoitusta asianajajaliitolta. Yritetäänköhän seuraavaksi tavalliseen tapaan häiriköidä EIT:tä?

Viipuri mielessäin...

Tulipa taas tyhjennettyä tällaisia Viipurin nimellä ja Viipurin linnan kuvalla varustettuja lakritsipusseja. Tuossa tummemmassa liehuu Suomen lippukin tornissa. Vaikkei Karjalaa saataisikaan takaisin lakupala kerrallaan, on ilahduttavaa, että tälläkin pienimuotoisella tavalla pidetään yllä tietoisuutta siitä, että Viipuri on osa Suomen kansallista perintöä - kiusa se on pienikin kiusa. Samalla asialla ovat liikeyritykset, jotka ovat itsepäisesti säilyttäneet Viipurin nimessään, mieleeni tulee ainakin Viipurin kukka ja Viipurin hautaustoimisto. Sitten ovat vielä seurat ja yhdistykset kuten Viipurilainen osakunta, Viipurin lauluveikot, Viipurin urheilijat ja Viipurin nyrkkeilijät (jonka riveissä itsekin olen varhaisnuoruudessani ehtinyt huitoa). Viipurin linnan 700-vuotisjuhlan kunniaksi 90-luvun alussa julkaistu postimerkki oli myös hieno ele. Ajankohta julkaisuun olikin otollinen: muutamaa vuotta aikaisemmin ei olisi uskallettu - ja tiedä häntä uskallettaisiinko enää...

Tasapuolisuuden vuoksi lyötäköön toistakin osapuolta

Profetiamme lähestyy edelleen toteutumistaan: Tuomiokapitulin tutkinta-asiamiehen selvitys Suomen tyhmimmän pastorin toilauksista on valmistunut.

Ps. kirkkoherra on toiminut lupauksensa mukaisesti sen jälkeen kun sai skannattua tuomiokapitulin asiapaperit: selvitys kelpasi kirkkoherralle perseensä pyyhkimiseen.

Tämäkin saattaa edistää profetian toteutumista:

Molarin esimies piispa Mikko Heikka tunnetaan kovan linjan oikeistolaisena, samaten hänen kaksi poikaansa Taneli ja Henrikki Heikka.

Haetaan kunnalliskodista uudet miehet palauttamaan Karjala

Aikoja sitten ja ansiosta edesmennyttä KareliaForumia lukeneet muistavat varmaan sen vallanneen häirikkölauman. Kyllä, palautusta vastustavia häiriköitä oli, ja olen heidät aikaisemmissa postauksissa noteerannut. Nyt kuitenkin palasivat jälleen mieleen palautusta kannattaneet häiriköt, etunenässä tunnettu matkakirjailija, eräs sekopää, joka kuvitteli omistavansa maatilan Käsnäselässä ja nyttemmin oikealla nimellään Uudessa Suomessa häiriköivä uusnatsi. Kaikille oli yhteistä se, että asia-argumentteja ei kuunneltu eikä esitetty, vaan eri mieltä olevat leimattiin sosialisteiksi tms. Forumin moderaattori vaikutti silloin suhteellisen järkevältä ihmiseltä, jolta vain puuttui sisua ja selkärankaa puuttua asiattomuuksiin. Ikävä kyllä kyseinen henkilö on nyttemmin surullisen selvästi omaksunut KareliaForumin häiriköiden elkeet, mikä nähtiin jälleen räikeästi Uudessa Suomessa. Keskustelu ei koskenut suoraan Karjalan palautusta, vaan sotasyyllisyyttä. Eräs kommentaattori, jonka näkemyksiä en suinkaan jaa kirjoitti:

”Jatkosodan syyt voisi ehkä tiivistää seuraavaan tapaan:
1. Tärkeimpänä talvisodan, johon olimme syyttömät, aiheuttama trauma ja menetykset.
2. Myöhemmät hermopaineet (Baltian bolsevisointi kesällä 1940, elokuun sotahuhut, Moltovin Berliinin käynti marraskuussa, tammi-helmikuun nikkelikriisi) ja niistä johtuva epäluottamus maiden kesken.
3. Neuvostoliiton liennytyskäänteen myöhästyminen.
4. Pelko ehdottoman puolueettomuuden tuomasta kahden rintaman sodasta ainakin Lapissa ja Suomenlahdella. Ulkopoliittisten vaihtoehtojen puute.
5. Saksalaisten pienet pyynnöt (sitominen) ja suuret lupaukset (Karjala). Ainutkertaiseksi käsitetty tilaisuus korvauksen saamiseen.
6. Pika-asutuksen vaikeudet, joista sotarakaisu vapauttaisi.
7. Suomen varautumisista huolimatta Neuvostoliiton aloite, ilmaoffensiivi 25.6.1941, jota käytettiin ulkopoliitttisesti hyväksi. Tämän vuoksi esim. Englanti ei julistanut tässä vaiheessa Suomelle sotaa.
8. Suomen aktiivisuutta on ehkä vaikea ymmärtää lyhyellä aikavälillä, mutta helppo pitemmällä.”

(Jokipii, Jatkosodan synty, s.624-625)

Minusta tuohon ei ole juuri mitään huomautettavaa. Mutta blogisti antaa leimakirveen heilua täysin holtittomasti:

V.Hariselle: #88. Sinä olet saanutkin mieleisesti opettajan Jokipiistä. Jos Jokipii ei löydä jatkosodalle mitään muista kuin suomalaisia syitä, niin kovasti on poika asenteellinen. Joutuu hänen tutkijanetiikkansa ja -kykynsäkin kyseenalaistamaan.

Hän jopa johtaa suomalaiset syyllisiksi talvisotaan ja siitä aiheutuneisiin traumoihin ja menetyksiin. Jos tässä on kaikki, niin huh.

Mitäs jos lukisit välillä vähän vähemmän vasemmalle kallellaan olevia tutkijoita?

Ei helvetti, ei tuollaiselle ole mitään oikeutusta. ProKarelia on valitettavasti henkisessä konkurssissa, ja jostain pitäisi nyt saada uudet miehet tilalle.

Sotasyyllisyystuomioiden purkaminen, miten ja varsinkin miksi

ProKarelia on taas jatkanut sotasyyllisyystuomioiden kumoamisesta jauhamista sekä omilla sivuillaan että Uudessa Suomessa. Jostain syystä se, että KKO ei todellakaan voi kumota tuomioita perustuslain vastaisina ei tunnu millään menevän perille:

N-E:lle: #62. Kuule, sinun pitäisi nyt mennä sisäluvun ja luetun ymmärtämisen kurssille. Minä olen useampaan kertaa todennut, että sotasyyllisyyslaki säädettiin muodollisesti oikealla proseduurilla.

Kyllä se voi olla perustuslain vastainen. Ei taannehtiva laki oikein tai väärin laadittuna ole perustuslain mukainen. Vaihda sinä nyt vuorostasi joku asianajaja avuksesi.

Sinä voit V.Harisen kanssa olla Suomen syyllisyyden kannalla ja varmasti tehdä Suomesta talvisodankin hyökkääjän. Kummallinen maa se Suomi, kun puolusti itseään.

Perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksytty laki tekee poikkeuksen perustuslakiin. Se ei silloin ole perustuslain vastainen eikä KKO voi sitä sellaisena purkaa. Sen purkamiseksi pitäisi säätää uusi takautuva laki perustuslain säätämisjärjestyksessä. Tämä olisi toki mahdollista, mutta jostain syystä sitä ei vaadita. Ehkä siksi, että tunnettu asianajaja ei silloin pääsisi kirjoittamaan laskua.

Oleellisempi kysymys on kuitenkin, miksi tuomiot sitten pitäisi yli 60 vuoden jälkeen purkaa. Ryti, Rangell, Linkomies ja Kivimäki armahdettiin jo 1949. Kaikki ovat jo vuosikymmeniä sitten kuolleet ja haudattu suunnilleen arvovaltaisimpaan paikkaan, mitä Suomesta löytyy. Kuolemanjälkeinen rehabilitointi ei välttämättä synnytä hirveän myönteisiä assosiaatioita.

Jos tuomiot purettaisiin, seuraisiko siitä käytännössä jotain hyvää? Minä tai yleensä enemmistö suomalaisista ei ole koskaan pitänyt tuomioita oikeudenmukaisina ja tuomittuja oikeina rikollisina. Tuomioiden kumoaminen ei muuttaisi mitään. Tuomioiden kannattajiakin toki löytyy, esimerkiksi hörönaurettavasta antifasistisesta komiteasta. Muuttuisiko safkalaisten kanta tuomioiden kumoamisesta? No aivan varmasti ei.

Aivan erityisesti tuomioiden kumoaminen ei vaikuttaisi kenekään kantaan Karjalan palautukseen. Jokainen, joka pitää sotasyyllisyyttä relevanttina Karjalan palautuksen kannalta on automaattisesti menetetty tapaus, jota ei kannata yrittääkään käännyttää palautuksen kannattajaksi. Miksi siis ProKarelia harrastaa tällaista henkistä masturbaatiota?