Aluepalautus ry:n edustaja uskoo läpimurtoon kolmessa vuodessa:
- Pidän sitä täysin varmana, asia on tosin edennyt hitaasti. Virossa kampanjoitiin parikymmentä vuotta ennen läpimurtoa. Meillä on kampanjoitu pitkään. Veikkaan, että jonkinlainen läpimurto tapahtuu kolmen vuoden sisällä.
Kivaahan se olisi, jos olisi totta. Ikävä kyllä Venäjä näyttää jatkuvasti siirtyvän suuntaan, joka tuo ahdistavasti mieleen 70-luvun Neuvostoliiton, ja Aluepalautus ry:n todellisuudentajua kuvaa parhaiten yhdistyksen kotisivuilla oleva kysely, jossa enemmistö lukijoista näyttää kuvittelevan, että Pariisin rauhansopimus edellyttää Karjalan palautusta.
Muuallakin sekoilu valitettavasti jatkuu:
Karjalan palautusta toivova liikemiesjoukko aikoo valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, koska maan hallitus epäsi heiltä luvan perustaa malmikaivos Suomenlahden pohjaan. Miehet hakivat valtauslupaa Itämereen kaavaillun kaasuputken kulkureitille.
Käsittelystä tulee tosi lyhyt, koska ennakkopäätös on jo olemassa.
Wednesday, October 07, 2009
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tuohon Aluepalautus ry:n kyselyyn voi vastata vaikka kerran päivässä. Minäkin olen antanut siihen jo varmaan kymmenkunta "ääntä". Ihan höpökysely siis ;)
Post a Comment