Monday, May 21, 2007

Niinpä niin

Oleellinen ero suomalaisten ja mm. keski-eurooppalaisten ja esimerkiksi Japanin Sahalinin saarten tilanteeseen on se, ettei ainakaan Tarton yliopiston toimeksiantomme seurauksena tekemästä tutkimuksesta löytynyt vuoteen 1957 mennessä mitään mainintaa, että Neuvostoliiton normeissa tai laeissa Suomen pakkoluovutetut alueet olisi kansallistettu kuten kansainvälinen oikeus edellyttää, jolloin omistusoikeuden siirtyminen oli kansainvälisen oikeuden mukaan hyväksytty toimenpide.

Auktoriteettiin vetoaminen ei ole hyväksyttävää, vaan on tietenkin täysin mahdollista, että Suomen kaikkien aikojen merkittävin kansainvälisen oikeuden asiantuntija on väärässä. Tässä kuitenkin vedotaan vain toiseen, varmuuden vuoksi anonyymiin auktoriteettiin. Ainoa asia-argumentti on täysin infantiili. Mitä ihmettä varten Neuvostoliiton olisi pitänyt kansallistaa jotain, joka oli luovutettu sille Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksissa.

Jos Suomi luopuikin valtiollisesta oikeudestaan pakkoluovutettujen alueiden valtionhallinnon osalta, sillä ei ollut oikeus luopua sellaisesta, mitä se ei omistanut, eli yksityisomistajien omistusoikeudesta alueella oleviin alueisiin, kiinteistöihin ja tiloihin.

Höpsistä pussiin ja pussilla päähän, aivan varmasti oli oikeus. Jos on eri mieltä, oikeusjuttu pitää nostaa Suomea vastaan, ei Venäjää vastaan. Mitään voittamisen mahdollisuutta ei tietenkään ole, mutta joillekin se valitettavasti tunnu olevan este.





No comments: