Mahdollista laskua ei kyllä makseta

Kuten muistamme, ProKarelia suhtautui perustelujen kysymiseen perin nuivasti:

Tilaustyöstä yleensä laskutetaanJos halutaan tilaustöitä, niistä yleensä laskutetaan. Suosittelemme oikeudellisen selvityksen tilaamista yliopistolta tai aa-toimistolta, jos sellaiseen on tarve.

Nyt kuitenkin sekä omilla sivuilla että Uudessa Suomessa on yritetty esittää perusteluja. Jälki on kuitenkin kauniisti sanottuna huonoa, mahdollinen lasku jää kyllä maksamatta. Sanoja on paljon, mutta asiaa vähän. Muutamaa kohtaa on syytä kommentoida, vaikka kommentit ovatkin vain vanhan kertausta.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, Neuvostoliiton perustuslaki tunsi yksityisomaisuuden. Voidaan perustellusti sanoa, että suomalaiset evakot yhä omistavat pakkoluovutetuilla alueilla olevan omaisuutensa, vaikka tämä omistus onkin ollut latenttia yli 60 vuotta. Omistus ei siten ole ollut aktiivista ja toimivaa, eikä omistaja ole päässyt hallinnoimaan omaisuuttaan tai käyttämään omistajan oikeuksiaan.

Seuraavassa on otettu eräitä esimerkkejä, jotka vahvistavat omistusoikeuden pysyvyyteen liittyviä näkemyksiä. Artikkelissa ei tarkastella yksityiskohtaisesti Tarton rauhansopimusta tai Pariisin rauhansopimusta tai niitä varhaisempia kansainvälisiä sopimuksia. Myöskään Porkkalan tai Hangon alueiden palautusta alkuperäisille omistajille ei tarkastella.

Syytä olisi aloittaa siitä, mitä asiasta on aikaisemmin kirjoitettu. Jos sitten haluaa poiketa siitä, pitää perustella, miksi. Tarton rauhasopimuksella ei asiassa ole juuri relevanssia, se koskee tyystin erilaista tilannetta ja on valitettavasti ollut mitätön jo vuodesta 1940. Hangon, ja yleisemmin Karjalan, tilanne takaisinvaltauksen jälkeen on sen sijaan kovinkin oleellinen.
Omistusoikeuden palauttamisesta takaisinvaltauksen jälkeen säädettiin laki, silloinkaan ei katsottu, että omistusoikeus olisi automaattisesti säilynyt. Omistusoikeuden palautus ei myöskään ollut ehdoton, jos oli saanut pika-asutuslain perusteella tilan, siitä oli luovuttava. Sittemmin Erik Castrén käsitteli omistusoikeuden kohtaloa luovutetuilla alueilla 1950 kirjassaan Kansainvälinen oikeusseuraanto ja oli selkeästi sitä mieltä, että omistusoikeus oli lakannut. Porkkalan palautus onkin sitten asia, jota pitäisi ehdottomasti käsitellä, tosin houkutus sivuuttaa se on toki hyvin ymmärrettävä. Kun omistusoikeuden kohtalosta silloin käytiin oikeustieteellistä keskustelua, Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden lakanneen Porkkalassakin. Erik Castrén ja Paavo Kastari puolestaan katsoivat omistusoikeuden säilyneen Porkkalassa, koska Porkkala oli ollut ainoastaan vuokrattu, ei kokonaan luovutettu, ja vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli. Omistusoikeus palautettiin silloinkin säätämällä erityinen laki, ja palautus ei silloinkaan ollut ehdoton vaan edellytti saatujen korvausten palauttamista.

Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi yksipuolisesti voinut siirtää, koska se ei demokraattisena maana sosialisoinut evakkojen omaisuutta, eikä mitään omistusoikeuteen liittyvää oikeustoimea tehty.

Suomen valtio nimenomaan luovutti evakkojen omaisuuden ehdoitta Neuvostoliitolle. Demokraattisena valtiona se teki sen selkeästi pakkotilanteessa ja perustuen perustuslain säätämisjärjestyksessä säädettyihin lakeihin. Valtio myös korvasi omaisuutta siinä määrin kuin senhetkisessä vaikeassa tilanteessa pystyi.