Saataisiinko viimein farssin viimeinen näytös?

Asianajaja Silvennoinen on siten vienyt Paulan jutun jälleen EIT:n päätettäväksi. Silvennoinnoisen listaamat valituksen pääkohdat ovat seuraavat:

1) Venäjä rikkoi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaavaa 6 artiklaa Viipurin tonttijutussa. Lopputulos oli, että asiaa ei voida käsitellä yleisessä tuomioistuimessa Venäjällä. Näin siitä huolimatta, että EIT oli aiemmin edellyttänyt oikeudenkäynnin käymistä ensin Venäjällä.

2) Venäjä on rikkonut Kalle Paulalle 14 artiklassa taattua, kansallisen syntyperään perustuvaa syrjintäkieltoa. Kalle Paula katsoo, että Venäjän oikeuslaitos syrjii häntä sen takia, että hän on suomalainen. Venäjä ei suo suomalaisille samanlaista oikeudellista asemaa kuin venäläisille. Tämä pätee erityisesti Karjalan alueen suomalaisiin, joilta on riistetty heidän omistamansa kiinteä omaisuus, eikä asiaa suostuta edes käsittelemään oikeudessa, koska vaatimuksen esittäjänä on suomalainen.

3) Ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa on rikottu: Jokaisella on oikeus nauttia rauhassa omasta omaisuudestaan. Nyt Kalle Paulalle tässä artiklassa taattua yksityisen omaisuuden suojaa on loukattu, kun häneltä on riistetty hänen tonttinsa omistusoikeus ilman laillista perustetta. Hänelle ei suoda edes mahdollisuutta vaatia oikeudessa takaisin omaa omaisuuttaan, vaan ilmoitetaan että asia on valtioiden välinen.

Lähtökohtana omaisuuden menettämiselle oli Neuvostoliiton 30.11.1939 aloittama Suomen talvisota, jolloin valittaja joutui jättämään kotinsa. Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona jatkaa tätä valittajaan kohdistuvaa ihmisoikeusrikosta, jonka Neuvostoliitto aloitti.

4) Euroopan Neuvoston parlamentaarikkojen yleiskokous (PACE) päätti 25.01.2006 julistuksessaan tuomita Euroopan kommunistihallintojen toteuttamat ihmisoikeusrikokset. Valittaja vetoaa myös tähän julkilausumaan. Neuvostoliiton oikeusjärjestelmä kommunistisena järjestelmänä oli rikollinen, eikä sille saa antaa mitään merkitystä, kun tämän Viipurin kiinteistön omistussuhteita arvioidaan.

Venäjän oikeuslaitos esitti, että koska Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta, ei tontin omistus ole siirtynyt Kalle Paulalle isältään Neuvostoliiton lakien mukaisesti vuonna 1941. Oikeuslaitos perusti päätöksensä myös Neuvostoliiton perustuslakiin vuodelta 1936.

5) Kansainvälisessä oikeudessa on pääsääntönä, että valtioiden väliset sopimukset (kuten rauhansopimukset) eivät ulota vaikutuksiaan yksityisiin oikeussuhteisiin, kuten yksityiseen maanomistukseen. Jos valtioiden välinen raja siirtyy, ei tällä ole vaikutusta yksityiseen maanomistukseen. Maanomistus säilyy ennallaan. Venäjä on rikkonut tätä kansainvälisen oikeuden pääsääntöä.

1) Käsitykseni Venäjän oikuslaitoksesta ei kauniisti sanottuna ole kovin korkea. Silti on tunnustettava, että molemmat päätökset olivat täysin järkevästi perusteltuja (vaikkakin päätösten välillä oli kiistaton ristiriita).

2) Hovioikeuden tulkinta, että asia on valtioiden välinen, on täysin järkevä eikä mitään syrjintää.

3) Jotta ko. lisäpöytäkirjaan voisi vedota, omistusoikeuden pitäisi olla kiistaton. Omistusoikeutta ei kuitenkaan tunnusta edes Suomi, saati sitten Venäjä, jonka lainsäädännön alle Karjala (valitettavasti) kuuluu.

4) EIT ei taastusti voi ruveta konkreettisesti mitätöimään Neuvostoliiton tekemisiä. Minustakin olisi ihan kiva, jos se voisi tehdä niin, mutta jokin realismi täytyy olla, ja jos mitätöiminen olisi mahdollista, se kyllä pitäisi aloittaa ihan muualta.

5) Kansainvälisessä oikeudessa asia ei ole ollenkaan noin yksioikoinen. Erik Castrén esimerkiksi on käsitellyt asiaa, mutta kun tulos ei ole mieleinen, niin se on kätevästi voitu julistaa 'kansainvälisen oikeuden vastaiseksi'.

Silmiinpistävää on muuten että vetoaminen Pariisin rauhansopimuksen 27 artiklaan ei ole mukana valituksessa. Sitä kannattaa todellakin tarjoilla vain täydellisille ääliöille, EIT:ssä se olisi aikaansaanut huutonaurukohtauksen ja valituksen välittömän lentämisen Ö-mappiin.

Toivottavasti EIT kieltäytyy tuhlaamasta aikaansa selvään asiaan, ja sen jälkeen edes osa Karjalan palauttajista tajuaa, että oikeussali on aivan väärä paikka Karjalan palautukselle, ja että yli 60-vuotta sitten tapahtuneet taloudelliset menetykset todellakin ovat EVVVK, ja niihin keskittyinen tekee palautukselle pelkkää hallaa.

Putki päällä

Venäjän Itämeren pohjalle suunnittelema kaasuputki on aiheuttamiensa ympäristö- ym. ongelmien lisäksi tuomassa uusia haasteita myös Karjalan palautus -skenaarioihin. Putken merenalainen osuus nimittäin alkaisi Viipurista, jonka merkitys Venäjälle täten kasvaisi - mistä tietysti seuraa, että halukkuus sen palauttamiseen vähenee. Viipurista ollaan tekemässä Koiviston öljysataman kaltaista strategista kohdetta, josta ei helposti suostuta luopumaan. Putken maanpäällisenkin osan on kaavailtu kulkevan Suomen nykyisen itärajan vierellä, joten rajanmuutoksia Laatokan-Karjalankaan suuntaan ei voisi tehdä ilman että se pahuksen putki pyörii jaloissa.
Vielä sentään lienee hiukan toivoa kaasuputkihankkeen kaatumisesta. Useimmat Itämeren ympäristön valtiot vastustavat sitä lähinnä ekologisin perustein. Kunhan vain Saksa vielä luopuisi hankkeesta, ei Venäjälle taitaisi jäädä mitään paikkaa putken toiselle päälle, jolloin se täytyisi jättää rakentamatta. Kaasu on kuitenkin Euroopassa kysyttyä, ja kun Venäjällä puolestaan on kova tarve näyttää läsnäoloaan Itämerellä, saattaa putki kuitenkin tulla, kunhan edes jokin maa sen vastaanottajaksi suostuu. Karjalan ja Viipurin kannalta tilanne on kuitenkin sama, vaikka kiskoisivat putken sieltä Kaliningradiin.
Jos kaasuputki rakennetaan, siitä varmasti aiheutuu hankaluuksia Karjalan palautuksesta neuvoteltaessa. Toisaalta, siinä vaiheessa kun Venäjältä muuten löytyy valmiutta palauttaa Karjalaa, homma tuskin enää kaatuu pelkkään kaasuputkeen. Sen kohtalosta voitanee sopia ja löytää monenkinlaisia ratkaisuja. Kulkeehan putkia nytkin muiden maiden alueella ja Suomi varmaan on maa, josta venäläisille olisi siinä suhteessa vähiten huolen aihetta.
Laiha lohdutus joka tapauksessa on, että kaasuputki ei ole mikään ikuisuusongelma. Se ei edusta tulevaisuuden teknologiaa, vaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua kelpaa lähinnä romuraudaksi, kun kaasukentät alkavat ehtyä.

Ei helvetti

Paremman puutteessa täytyy taas kommentoida uskomatonta yhdistelmää: Suomen idioottimaisinta keskustelupalstaa ja Suomen idioottimaisinta Karjala-keskustelijaa:

Uusikaupunki on aina kipuillut saman kysymyksen kanssa: tuleeko autotehdas vai eikö se tule. VÄlillä on tehty Saabia, välillä Porschea, sitten Ladaa ja milloin mitäkin.

Uudenkaupungin ihmisten huoli on siinä, luoko joku työpaikkoja vai ei. Jos työpaikat menee, ihmiset kärsivät. Henkisten ongelmien lisäksi köyhyys lisääntyy kun kukaan ei maksa kunnon palkkaa.

Kemijärvellä ja Summassa menetettiin kertaheitolla massiiviset määrät työpaikkoja. Ihmiset eivät voi hetkessä keksiä mitään ratkaisua yllättävän työttömyyden edessä. Se on IHMISEN HÄTÄ, johon kaikki humaanit ihmiset tietysti toivovat ratkaisun.

Bochumissa Nokia antaa kenkää yli 2000:lle työntekijälle, jotka suuttuivat tästä todella pahasti, kun tiedämme. Melkein koko Saksan kansa eli myötätuntoisesti näiden ihmisten kanssa.

He suuttuivat, koska he MENETTIVÄT TYÖPAIKKANSA.

Miksi ihmiset sitten haluavat työpaikkoja, jos he vain "maksavat veroja"? Jos työntekijät olisivat vain "veronmaksajia", ei kai kukaan haluaisi ensimmäistäkään työpaikkaa.

He ehkä voisivat kokeilla pimeitä töitä, jossa työnantaja ei maksa veroja valtiolle vaan maksaa könttäsumman työntekijälle. Tässä on se ongelma, että se on laitonta, ja ilmiantajien luvatussa maassa pimeistä töistä jää pian kiinni.

Mistä siis johtuu, että Uudessakaupungissa, Kemijärvellä, Summassa ja Bochumissa ihmiset osoittavat jopa mielenosoitusten kautta, että IHMISET HALUAVAT TYÖPAIKKOJA?

Ehkä se johtuukin siitä, että työpaikoista IHMISILLE MAKSETAAN RAHAA.

Voisiko tämä asia olla näin yksinkertainen?

Siksi jatkan sen tosiasian toistamista, että Karjalan palautuksen jälkeen IHMISILLE MAKSETAAN RAHAA, koska jos Karjala "tulee kalliiksi", se tarkoittaa automaattisesti, että siellä on työpaikkoja, ja työpaikoista MAKSETAAN IHMISILLE RAHAA.

Kannatan Karjalan palautusta, koska se ANTAA IHMISILLE TYÖTÄ, ja TYÖSTÄ MAKSETAAN PALKKAA ja PALKKA ON RAHAA.

Ei helvetti. Kukaan Karjalan palautuksen vastustaja ei pystyisi kääntämään ihmisiä palautusta vastaan yhtä tehokkaasti kuin tämä pösilö. Aikuisten oikeesti, me uskomme, että Karjalan palautus olisi saatavissa kannattavaksi, ja olemme yrittäneet luonnostella sitä, miten. Asia on kuitenkin vakava, ja sitä olisi pohdittava aivoilla eikä ruumiinosalla, joka soveltuu paremmin istumiseen.

Löytöjä litteiden kivien alta

Suoli24 ei ole parantanut tasoaan, mutta sieltä löytyi mielenkiintoinen linkki. Äärinationalistista venäläispropagandaa tuottavista suomalaisista tunnemme entuudestaan sosiologin ja ruotsinsuomalaisen kirjailijan. Nyt seuraan liittyi toimittaja. Toimittajan katkeruus tuntuu kohdistuvan ennen kaikkea Viroon, mutta Suomikin saa osansa:
skip to main | skip to sidebar

Apartheidin perusta

(Julkaistu 13.12.2004 Molodosh Estonija -lehdessä)

Suomi laillistaa Baltian
apartheid-politiikan

Suomi on näytellyt merkittävää roolia Baltian venäläisvähemmistön oikeuksia rajoittavan kansalaisuuspolitiikan synnyssä Euroopassa. Suomi on ollut varmasti läsnä silloin, kun venäläisten oikeuksia on poljettu, mutta erityisesti silloin, kun oikeuksien loukkauksille on tarvittu laillisuuden kaapu. Suomi on vienyt läpi Euroopan Neuvostossa (EN) venäläisten kansalaisuuden riiston. Viron ja Latvian EU-jäsenyyden kummisetänä Suomi lanseerasi Euroopassa ”integrointi”-sanalle positiivisen sisällön, vaikka se toimii näissä maissa juuri päinvastoin segregaation perustana. Suomen lobbaustyön tuloksena EU:ssa on nyt miljoona venäläistä vailla eurooppalaisia oikeuksia.
Pitkäaikainen
prosessi
Suomen rooli tulee korostetusti esiin Viron kohdalla. Pro Estonia-lehdessä (2004/1) suomalainen, kokoomuspuolueen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi kertoo seikkaperäisesti, kuinka vaikean haasteen eteen suomalaiset joutuivat vuonna 1993 Euroopan Neuvostossa saadakseen läpi tulkinnan Baltian ”miehityksestä”. Sille on vaikea löytää tukea faktoista. ”Miehitys” on avainsana, jolla kansalaisuuden epääminen venäjänkieliseltä väestöltä perusteltiin. Särkijärven mukaan Venäjä antoi EN:lle yksipuolista tietoa jättäen kertomatta oleellisimman asia, ”miehityksen”.
”Neuvostovallan aika Baltiassa katsotaan nykyään miehitykseksi. Olisi outoa, jos miehitetyksi tullut maa joutuisi vielä jälkikäteen suomaan miehittäjilleen ylimääräisiä etuja. Neuvostoliiton aikana Baltiaan tulleet venäläiset olivat siis edelleen ulkomaalaisia, samoin heidän jälkeläisensä”, Särkijärvi kirjoittaa.
Venäjää
vastaan
Suomalaiset liittoutuivat Viron EN-jäsenyydestä neuvoteltaessa Venäjää vastaan ryhtyen vakuuttamaan muiden maiden delegaatioita puolustamaan Viron jäsenyyttä.
”Jotta Viron jäsenhakemus käsiteltäisiin asiallisesti, oikean tiedon pohjalta, laadin Viron delegaation avulla lyhyen selostuksen siitä, miksi Venäjän vaatimukset eivät olleet perusteltuja”, Särkijärvi toteaa.
Suomen delegaatioon kuului kymmenen kansanedustajaa, joukossa nykyinen presidentti Tarja Halonen ja Euroopan komission laajentumisasioista vastaava komissaari Olli Rehn. He veivät asian käsittelyn EN:ssa omiin poliittisiin ryhmiinsä.
”Tällä tavoin saavutimme kattavasti kaikki kollegamme”, Särkijärvi huomauttaa.
Särkijärven omassa ryhmässä, Euroopan Demokraattiryhmässä, jouduttiin tekemään vielä henkilövaihdoksia, jotta Viron jäsenyys saatiin hyväksyttyä.
”Ryhmän puheenjohtaja oli tukeutunut asiassa venäläiseen informaatioon, ja me jouduimme sitten vaihtamaan hänet toiseen brittikonservatiiviin”, Särkijärvi muistelee.
Ennakkotapaus
omaan käyttöön
Suomessa on piirejä, joille on ollut äärimmäisen tärkeää hankkia Viron ja Latvian kansalaisuuspolitiikalle kansainvälinen hyväksyntä ennakkotapauksena omia tarkoitusperiä varten. Revanssihenkinen, Karjalan palautusta ajava kansanliike Pro Karelia on yksi näistä. Järjestön suomenkielisillä nettisivuilla ohjeet palautetun Karjalan venäläisten kohteluksi ovat Latvian ja Viron mallin mukaisia. Karjalassa olevalla venäläisväestöllä ei olisi oikeutta Suomen kansalaisuuteen. Heidät katsottaisiin ulkomaalaisiksi. Järjestö määrittelee alueelle jäävälle venäläiselle vähemmistölle erikseen asumisoikeuden, rajoittaa heidän poliittisia oikeuksiaan ja liikkumisvapauttaan. Kaikenlaisen väestöpoliittisen toiminnan päämääränä on venäläisten määrän vähentäminen alueella.
Etnokratiat
takaisin EU:ssa
Edellisen kerran Euroopassa massiivinen kansalaisuuden riisto tapahtui Natsi-Saksassa vuonna 1935, kun natsit Nürnbergin lakeihin vedoten poistivat juutalaisilta oikeuden Saksan kansalaisuuteen. Yhteiskuntajärjestelmiä, joissa demokraattiset oikeudet koskevat vain tiettyä etnistä ryhmää, voidaan pitää etnokratioina. Ne harjoittavat väistämättä fasistista politiikkaa puolustaessaan valtaväestön erioikeuksia.
Suomen sitoutuminen nationalististen apartheid-valtioiden, Viron ja Latvian tukemiseen on johtanut siihen, että EU:ssa etnokratiat ovat nyt hyväksyttyjä. Fasismi tekee paluutaan Eurooppaan.
Leena Hietanen
Kainalo:
Pro Estonia ja Pro Karelia
Pro Estonia-lehti on perustettu vuonna 1989 tukemaan Viron itsenäisyyttä. Sen painos on 2500-4000 kappaletta. Lehti on pyhittäytynyt Viron kulttuurin, talouden ja politiikan esittelyyn hartaudella, jossa ei pahaa sanaa Virosta löydy. Se on niin sanottujen estofiilien lehti. Heitä yhdistää palava rakkaus virolaisiin ja russofobia.
Pro Karelia kansanliike tuli virallisesti julkisuuteen vasta 1999. Sen tavoitteena on saada Venäjä palauttamaan ennen toista maailman sotaa Suomelle kuulunet alueet Karjalasta, Petsamosta ja Sallasta. Karjala ei tarkoita tässä yhteydessä Venäjän Karjalan tasavaltaa vaan Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksissa Neuvostoliitolle luovutettavaksi määrättyä aluetta Karjalasta. Järjestön vetoomuksen Karjalan palautuksesta on allekirjoittanut hiukan yli 100 000 henkeä viisi miljoonaisesta Suomen kansasta. Kansanliikkeen kannattajia on tasaisesti eri väestöryhmistä professoreista kensaareilihin ja toimittajiin. Heitä yhdistää revanssihenki ja russofobia.
Leena Hietanen

Kommentit:
1.Artikkeli julkaistiin venäjäksi Molodesh Estonija-lehdessä 13.12.2004. Artikkelin otsikko oli muutettu muotoon ”Kansalaisuus murtaen”. Apartheid-sana oli myös sensuroitu.
2.Suomen delegaatioon kuuluivat kansanedustajat Tarja Halonen, Olli Rehn, Mirja Ryynänen, Jaakko Laakso, Sirkka-Liisa Anttila, Iris Hacklin, Martti Tiuri, Kaarina Dromberg, Gunnar Jansson ja Jouni J. Särkijärvi.

Miehitystulkinnan saaminen läpi Euroopan neuvostossa tuskin oli niin kauhean vaikeaa, koska Baltian maiden liittämisen Neuvostoliittoon de jure tunnustaneet maat voidaan laskea sirkkelimiehen yhden käden sormilla. ProKarelian linja väestöasiassa oli alunperin täysin järkevä, mutta lienee nyttemmin joutunut yleisen todellisuudentajun katoamisen uhriksi. Me olemma käsitelleet asiaa ennenkin, niin palautussuunnitelmassa kuin muutenkin. Pieni kertaus lienee kuitenkin tarpeen.

Karjalan palauttaminen rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse voi onnistua vain ratkaisulla, joka on kaikkien osapuolten hyväksyttävissä. Alueella nykyisin asuva väestö on selkeästi yksi osapuolista. Ratkaisu, jossa Karjalaan jäävä väestö jäisi vaille oikeuksia ei varmaankaan olisi hyväksyttävä sen enempää heille kuin Venäjän valtiollekaan, joten se on täysin poissuljettu. Välitön Suomen kansalaisuuden antaminen kaikille halukkaille olisi periaatteessa hyvä ratkaisu, mutta luultavasti sen enempää Suomi kuin EU:kaan olisi iloinen parinsadantuhannen venäläisen äkillisestä ilmestymisestä EU:n alueelle ja työmarkkinoille. Ainoa mahdollisuus on kompromissi, jollaista olemme yrittäneet luonnostella. Väliaikainen erityisstatus, joka sisältäisi täydet oikeudet Karjalassa, mutta ainoastaan kestoviisumia vastaavan vapaan liikkuvuuden EU:n alueella. Täysi Suomen kansalaisuus olisi myönnettävä myöhemmin kaikille halukkaille ilman ehtoja. Kukaan ei varmaankaan yritä väittää Suomen luovuttaneen Karjalaa vapaaehtoisesti. Kun tällaisten väitteiden kiistäminen ei ole tarpeen, ei myöskään ole tarpeen käyttää Baltian venäläisiä ennakkotapauksena.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on sitten, miksi toimittaja kirjoittaa ja miksi sosiologi ja kirjailija kirjoittavat. Ovatko kaikki vain yksittäisiä maalaistaajamamielenterveysongelmaisia, vai onko toiminnalla jonkinlainen venäläinen tilaus? Jos on, mikähän mahtaa olla sen motiivi. Tuskin venäläisillä viiraa niin pahasti, että Suomea pidettäisiin sotilaallisena uhkana. Mutta hermostuttaako ajatus Karjalan rauhanomaisesta palauttamisesta jotenkin? Olisi toki hauskaa, jos hermostuttaisi.

TV:ssä

Tänään alkaa ruotsinkielisellä tv-kanavalla kolmiosainen sarja, jonka aiheena on kolme menetetyn Karjalan kaupunkia: Viipuri, Sortavala ja Käkisalmi. Katsokaa!

No totta tosiaan

ProKarelian perinteinen kevätkaappausyritys Karjalan liitossa lähestyy jälleen, ja siihen liittyvästä Veikko Saksin kirjoituksesta kannattaa nostaa esiin joitakin katkelmia:

Ei tilanne sillä korjaannu, että työnnetään eri mieltä olevat syrjään. Se ei hyödytä mitään, että kieltäydytään asian käsittelystä.
---
Reagoidessaan palautuskritiikkiin olisi paljon hedelmällisempää, jos Laukkanen käsittelisi vastauksessaan kritiikin aihetta, eikä vain pyrkisi dementoimaan kritiikin esittäjää.
---
Palautusjärjestöissä toimivat haluavat palauttaa liiton ajamaan perinteisiä päämääriään: suomalaista karjalaista kulttuuria sekä Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamista. Palautustyö on liitossa hunningolla. Liiton poliittisen johdon lipeäminen yhteisestä tavoitteesta ei ole edistänyt asiaa. Mutta ei se voi estääkään oikeuden toteutumista.

ProKarelialla olisi tosiaan syytä yrittää vaihteeksi elää niinkuin opettaa. Sen nykyinen linja on luotu nimenomaan työntämällä väärinajattelevat palautuksen kannattajat syrjään. ProKarelian ympärillä käydyssä keskustelussa ei myöskään ole koskaan suostuttu käsittelemään kritiikin aihetta, vaan on julistettu kritiikin esittäjät esimerkiksi "kateellisiksi". Ironisesti ensimmäisinä uhreina olivat ProKarelian alkuperäisten linjausten puolustajat. Tuloksena ProKarelia on livennyt pahasti Karjalan palautuksesta ja ajautunut tukemaan oikeudenkäyntejä, joiden järjettömyyttä ja toivottomuutta täälläkin on moneen kertaan turhaan yritetty selittää. Valitettavasti asianajajien rikastuminen ei ole ainoa seuraus, joka oikeudenkäynneistä on ollut. Karjalan palautus on menettänyt suuren osan uskottavuuttaan samalla.

Hirvee ylläri II

Pietarin oikeus on nyt sitten heittänyt farssioikeudenkäynnin sinne minne se kuuluu:

Tapausta pohtinut pietarilainen tuomioistuin totesi, ettei asia kuulu lainkaan siviilioikeuden piiriin, vaan on valtioiden välinen kysymys.

---

"Pariisin rauhansopimuksessa 1947 Suomi luopui kaikista vaatimuksista alueeseen. Koska tontti tuli Neuvostoliiton omaisuudeksi kansainvälisellä sopimuksella, asian käsittely siviilioikeudessa lopetetaan", mustaan kaapuun pukeutunut tuomari Olga Kulikova sanoi.

---

"Perustuslaki vuodelta 1936 määritti kaiken maan valtion omaisuudeksi", päätöksessä todetaan.Venäjän nykylain mukaan aikanaan kansallistettua omaisuutta ei palauteta.

Itsensä nurkkaan maalannut ProKarelia ei tietenkään voi tunnustaa linjansa konkurssia, vaan tiedotteessa vedotaan Tarton rauhansopimukseen, joka valitettavasti ei ole enää voimassa, ja idioottimaisuuden huippuna jälleen Pariisin rauhansopimuksen sodan johdosta takavarikoitua suomalaisomaisuutta koskevaan artiklaan:

Tekikö Pietarin oikeus Pariisin rauhansopimuksen vastaisen päätöksen, sillä sopimus vahvistaa omistusoikeuden pysyvyyden:

”27 artikla
Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla.”

Oli kysymys sitten mistä hyvänsä, kaikkien on syytä toivoa, että mikään tuomioistuin ei missään eikä koskaan hyväksy tällaista vääristelyä. Todennäköisesti EIT ei edes ota valituksia käsiteltäväkseen, koska niin vanhat asiat eivät kuulu sen toimivaltaan, ja todelliset asianomistajat ovat kuolleet.

Sen jälkeen sokea Mantakin näkee ProKarelian konkurssin, ja ehkä jotain järkevääkiin toimintaa Karjalan palauttamiseksi voidaan taas käynnistellä.

Valtioiden välinen asia

Viipurilaisen leikkipuiston tonttia koskevassa oikeudenkäynnissä tuli yllättävä käänne, kun pietarilainen oikeusistuin päätti, ettei kyse ole ollenkaan siviilioikeuden alaan kuuluvasta jutusta, vaan se on valtioiden välinen asia. Niin tai näin, kansainvälinen tai siviilioikeus, tontin palauttaminen tai palauttamatta jättäminen - Karjalan takaisin saantia se ei edistä metrin vertaa. Hyvä kuitenkin että tuli esiin tuo käsite 'valtioiden välinen asia', koska sellaisena on Karjalan palautus joka tapauksessa järjestettävä, nuo yksittäiset tontit ovat kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä - eikä yhdenkään tontin alue sitäpaitsi edes palaudu Suomelle, vaikka se entisen omistajan perilliselle vastoin kaikkia ennakko-odotuksia palautettaisiinkin.

Valtakunnan vessanseinä pysyy ja paranoo

Tätä hengentuotetta on pakko lainata tännekin. Se täyttää ainakin netiketin törkeän rikkomisen, mahdollisesti jopa rikoksen tunnusmerkit, joten se saattaa kadota. Kirjoittajasta ei ole ihan varmaa tietoa, mutta joku KareliaForumin vakiokasvoista on kyseessä:

Sinä olet tappolistalla ensimmäisten joukossa, patologit saavat tutkia kuolinsyytäsi viidenkymmenen vuoden päästä?
Sinut ilmeisesti tullaan ampumaan myös ensimmäisten joukossa?
Mallihan on saatu Neuvostobolshevikeiltä.

Ennen ampumista sinulta voidaan kysyä tämä kysymys, paljonko Neuvostoliitto maksoi korvauksia tekemistään vahingoista Suomen Valtiolle, suomensukuisille karjalaisille ja omaisuutensa menettäneille suomen karjalaisille?

Kohtalosi on karu sillä niskalaukaus voi sattua väärään paikkaan kun ampuja on vodkahumalassa, sitten kidut haudan pohjalla aatetovereittesi kanssa.

Kyllä Karjala-keskustelu on hyvissä käsissä. Kiitti vitusti, ProKarelia. Jos reformisuunnitelmaa ei olisi vesitetty, tämä porukka olisi lähtenyt ovet paukkuen ja tilanne voisi olla nykyään ihan järkevä.

Joulua

Karjala-keskustelua netissä

Luovutettukarjala.fi -sivustolla näyttää olevan myös keskustelua Karjalan palautuksesta. Vaikka Suomi24:ään verrattuna kaikki on parannusta, keskustelua näyttää dominoivan pari vanhaa tuttua, joista toinen vaikuttaa entistäkin mielenvikaisemmalta ja toinenkin on edelleen jotenkin pihalla. Hs.fi sen sijaan lopetti keskustelun kestoaiheista, kuten kielipolitiikasta ja Karjalan palautuksesta. Keskustelijat tuntien en usko, että maailma menetti mitään.

Älä osta Viipurista - vielä

ProKareliakin on huomannut SVR:n Viipuriin rakentamat asunnot. Kommentti on valitettavasti tuttua tuubaa. Jossain on tavallaan perääkin:

Lehti ja rakennusyhtiö näyttävät uutisoinnissaan kokonaan unohtaneen, että Viipuri on keskeinen osa Neuvostoliiton Suomelta 1944 pakkoluovuttamaa aluetta. Viipuri on suomalainen kaupunki, joka nyt on venäläisten hallussa. Viipuri oli Suomen helmi, maan toiseksi suurin kaupunki ja kansainvälisin kaupunki ennen talvisotaa. Se oli Suomen portti Venäjälle ja Neuvostoliittoon.

Tosin rakennusyhtiö tuskin on tätä unohtanut. Sen sijaan se on muistanut, että asian toitottaminen lopettaisi bisnekset nyky-Venäjällä lyhyeen. Sen jälkeen ProKarelia hyppääkin reaalitodellisuudesta omaan kanonisoituun todellisuuteensa, jota yksikään oikeusoppnut ja yksikään oikeusistuin ei tunnusta:

Rakentamiseen liittyvä ongelma on ihmisoikeudellinen, tarkemmin sanoen esineoikeudellinen. Se on myös moraalinen. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 raja siirtyi Suomen ja Neuvostoliiton välillä uuteen paikkaan. Mutta vain raja ja hallinto siirtyivät.

Jos Karjala halutaan takaisin, tällainen haihattelu pitäisi haudata lopullisesti, ja pyrkiä kaikin keinoin lisäämään suomalaista läsnäoloa Karjalassa yleensä ja Viipurissa erityisesti. Ei kuitenkaan olisi vältämättä hyvä idea maksaa öljytulojen pöhöttämän Venäjän talouden nostamia hintoja. Sen enempää hillitön noususuhdanne kuin kauniisti sanottuna kyseenalaisilla keinoilla saavutettu poliittinen stabiilisuuskaan eivät ole ikuisia. Jos ja kun talous romahtaa, omaisuuden hinta putoaa ja rajusti. Koska poliittinen vakaus luultavasti romahtaa samalla, pahimmassa tapauksessa kaikki menee taas kerran. Jos kuitenkin hyvin käy, sen jälkeen voi ostaa paljon halvemmalla, parhaassa tapauksessa euroilla...

Uusi gallup

MC infon tekemän mielipidetiedustelun mukaan on Karjalan palautusta haluavien prosenttiosuus hieman kasvanut edelliseen, vuonna 2005 tehtyyn kyselyyn verrattuna. Palautuksen kannattajia oli nyt 38%, kun kaksi vuotta sitten oli ollut 36%. Palautuksen vastustajien määrä oli sen sijaaan laskenut reilummin, 51%: sta 43%:iin. Peräti 47%:in mielestä Suomen pitäisi ottaa asia puheeksi Venäjän johdon kanssa - mikä viittaa siihen että aktiivisten kannattajien lisäksi olisi paljonkin asiaan periaatteessa myötämielisesti suhtautuvia, jotka eivät kuitenkaan syystä tai toisesta halua julistautua varsinaisiksi palautuksen kannattajiksi. Olisikohan tähän ilmiöön yhtenä syynä eräiden näkyvien kannattajapiirien retoriikka ja toimintatavat, joihin ei haluta samaistua? Takavuosien ulkopoliittisesta arkailusta on kyselyn mukaan pitkälti päästy eroon: 72% katsoo että Suomessa voi puhua vapaasti Karjalan palutuksesta, 13% vaatii varovaisuutta ja vain 11% haluaa kieltää koko keskustelun.
Muutama prosenttiyksikkö sinne tai tänne ei kuitenkaan ole olennaisinta. Tilanne on joka tapauksessa se, että kun niinkin suuri osa kansasta joko kannattaa Karjalan palautusta tai suhtautuu siihen vähintäänkin neutraalisti ja valtaenemmistö vielä uskoo että asiasta voi ja saa vapaasti puhua, on käsittämätöntä että Karjala-keskustelun yleinen taso on sellainen kuin on. Eiväthän kaikki palautuksen kannattajat ole idiootteja, tuskin edes suurempi osa kuin väestöstä keskimäärin, mutta idiootiksi leimautumista varmaan pelätään. Siispä te kaikki suunnilleen järjissänne olevat Karjalan palautusta kannattavat kansalaiset, tulkaa joukolla ulos komerosta ja osallistukaa keskusteluun, ei jätetä Karjalaa sekopäiden temmellyskentäksi!

Pientä kohtuullistamista

Hesarin pikku-uutisen mukaan ainakin ruhtinas Emanuele Filiberto on hieman kohtuullistanut korvausvaatimuksiaan, tarkemmin sanottuna yhteen euroon. Korvausvaatimukset eivät ilmeisesti ole saavuttaneet erityistä suosiota Italiassa:

"It's truly nonsense," said lawmaker Renzo Lusetti of the family's request, adding he believed the statute of limitations on that grievance had surely run out.

Communist lawmaker Pino Sgobio called it a "a sign of moral, civil and social decadence".

Giulio Andreotti, an 88-year-old former prime minister who has been serving in parliament since 1946, seemed to quote from memory that Italy only seized the Savoy assets belonging to the former king. That was a fifth of the assets of Umberto II's father, he told Italian media.

Jos ProKareliassa olisi jäljellä vähänkin arvostelukykyä, asiaa ei olisi uudisoitu.

Korkeimman siunausta ja rauhallista elämän iltaa

Blogi täyttää tänään kaksi vuotta, ja on todettava, että Karjala-keskustelulla ei mene hyvin. Lukijamäärä on laskenut, eikä järjellisen keskustelun katalysoiminen ole onnistunut. KareliaForum on kokenut ansaitun kohtalon, ja keskustelun taso valtakunnan vessanseinässä ei ole ainakaan noussut, kyseenalaista on, voisiko se enää laskeakaan. ProKarelia ja sen ympärille ryhmittyneet aivokuolleet järjestöt, Aluepalautus ja Suomen Karjalan "pakolaiset", ovat juuttuneet harhaiseen yksinpuheluun kanonisoidun totuutensa ympärille. Todellista keskustelua se kanoninen totuus ei kestäisikään. Blogi voi korkeintaan ylpeillä yhdellä näkyvämmällä kontribuutiolla keskusteluun: ProKarelia ei luultavasti olisi keksinyt valehdella Porkkalan palautuksesta, jollei blogissa olisi vähän aikaisemmin kerrottu, mitä mieltä Porkkala-komitean asiantuntijat todellisuudessa olivat olleet. Ikävää vain, että ProKarelia näytti luottavan siihen, että kukaan ei ota itse selvää asioista tai lue tätä blogia, eikä todellakaan joutunut pettymään. Blogi yrittää olla elossa vielä silloin, kun viimeinenkin omaisuudenpalautusoikeudenkäynti on naurettu ulos jokaisesta oikeusasteesta asianajajat ovat itkeneet koko matkan pankkiin. Ehkä silloin on vielä mahdollisuuksia heittää palautuksen ryssijät syrjään ja yrittää jälleen käynnistää järkevä toimita Karjalan palautuksen puolesta.

Pienet sammakot, pienet sammakot

Totisesti on ikävää olla aina oikeassa. Kuten tuli vuosi sitten kirjoitettua, KareliaForumilla keksityt typeryydet päätyvät lopulta ProKarelian virallisiksi kannoiksi. Taas oltiin oikeassa. Vuosi sitten KareliaForumin paha henki kirjoitti (alkuperäistä tekstiä ei ole enää verkossa):

"Vaan karjalaisille suvuille kuuluu Karjalan maat takaisin sellaisenaan.

Tälle on vain yksi vaihtoehto: jokainen evakkosuku vaatii Suomen valtiolta miljardin euron korvauksia maanpuolustuksen epäonnistumisesta ja yli 60 vuoden kärsimyksestä ja yli 60 vuoden maantuoton menetyksestä ja särystä ja kivusta ja ihmisoikeuksien halveksimisesta ja ihmisoikeuksien palauttamisen tekemättömyydestä.

Biljoonien ja triljoonien korvausten ja Suomen konkurssin asemesta ehdotan ensimmäistä vaihtoehtoa: maat takaisin kokonaisuudessaan suvun omistukseen, ja menneiden avustusten unohtamista."

Nytpä ProKarelia on omaksunut tämän hienon idean:

Italiassa maanpakolaiset osaavat arvostaa ihmisoikeuksiaan myös taloudellisesti. MTV3/Reuters uutisoi 21.11.07, että Italian viimeinen kuningas ja hänen miespuoliset jälkeläisensä vaativat ihmisoikeusrikkomuksesta Italialta 260 milj. euron korvauksia. He eivät saaneet astua Italian kamaralle vuosina 1946-2002.

Suomen Karjalan pakolaisetkaan eivät saaneet astua kotiensa maankamaralle vuosikymmeniin. He eivät vieläkään saa palata omille juurilleen tai hallita omia kiinteistöjään Karjalassa tai muilla pakkoluovutetuilla alueilla.

Suomalaisten pakolaisten tulisi hakea Venäjältä korvauksia tästä ihmisoikeusrikkomuksesta. Jos yksinkertaisuuden vuoksi oletetaan, että Karjalan laulumailla oli 40 000 kotitaloutta ja jokainen niistä vaatii saman, minkä Italian Umberto II:n poika, prinssi Vittorio Emanuele ja pojanpoika Emanuele Filiberto, on lasku jokseenkin suuri, 5 200 mrd. euroa. Se on 3.5-kertainen verrattuna Yhdysvaltain ja lähes 30-kertainen verrattuna Suomen vuotuiseen kansantuloon.

Karjalaiset olisivat varmasti tyytyväisiä vähempäänkin. Tosin yli 60 vuoden maankäytön vuokra, metsien myynti ja omaisuuden turmeleminen eivät aivan pieniä summia ole. Ehkä Suomen valtiojohtokin osallistuisi laskun maksamiseen, koska se ei ole toiminut omien maitten takaisinsaannin turvaamiseksi. Veronmaksajille sitä rasitetta ei kuitenkaan tule asettaa. Ajattelemisen arvoinen asia.

Vittorio Emmanuele ei välttämättä ole ihan suositeltava roolimalli, vaikka onkin aikaisemmin menestynyt oikeusjutuissa. Oikeudessa esitetyistä vaatimuksistakaan ei kannattaisi puhua totuutena ennen oikeuden päätöstä, aivan kuin ei kannattaisi puhua totuutena sellaisista laintulkinnoista, joita ei ole hyväksynyt sen enempää yksikään oikeusistuin kuin yksikään oikeustieteilijäkään.

Vittorio Emmanuele, luultavasti yrittää vedota YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 13 artiklaan. Karjalaisten ei ehkä kannata vedota siihen...

Muuten Suomen valtion haastaminen oikeuteen on toki perusteltua. Se nimittäin todella luovutti Karjalan ehdoitta rauhansopimuksessa, ja vielä sitoutui luopumaan yksityisistäkin oikeudellisista vaatimuksista. Suomen valtio ei siten voi toimia Karjalan asiassa muuta kuin poliittisten neuvottelujen kautta. Järjissään ollessaan ProKareliakin vielä halusi ratkaista asiat neuvotteluteitse. ProKarelian olisi todella aika tehdä lopullinen itsemurha haastamalla Suomen valtio oikeuteen.

PS ProKarelian idioottimainen mielikuvituskorvaus on todellakin noin 30-kertainen verrattuna Suomen kansatuloon. Sen sijaan se ei ole USA:n kansantuloon verrattuna 3,5-kertainen vaan noin puolet siitä. ProKarelian lukujen perusteella USA;n kansantuote olisi noin kymmenkertainen Suomeen verrattuna. Noin numerotaidottomien ei pitäisi sekaantua Karjalan palautukseen.

Blogia pukkaa

KareliaForumilla häiriköinyt trolli, joka kunnostautui mm. Vladimir Putinia ihannoivan uusnatsikaman kääntäjänä ja levittäjänä, on nyt perustanut blogin Venäjän ylistämistä varten. Kyllähän maailmaan blogeja mahtuu, siitä vaan. Jos käytte katsomassa, älkää viitsikö ruokkia trollia kommentoimalla. Keskimääräinen lyhtypylväs on mielenkiintoisempi keskustelukumppani.

Hirvee ylläri

Viipurin oikeudenkäyntifarssi sai sitten odotettavissa olleen lopun. Prokarelian tiedote asiasta ansaitsee kommentteja

---
Perusteluiksi venäläinen oikeusistuin katsoi kolme asiaa:

- Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta 30.04.1941, jolloin Kalle Paulan isä, Kaarle Paula, kuoli
- Tontin omistusoikeus oli siirtynyt Neuvostoliitolle jatkosodan päättyessä
- Kanne oli nostettu liian myöhään

Suvereenia demokratiaa toteuttava Venäjä lähti siten päätöksessään siitä, ettei länsimaisella perimysjärjestyksellä ole mitään merkitystä. Kaarle Paula ei kuitenkaan ollut Neuvostoliiton kansalainen, vaan suomalainen.

Oikeuden päätös on rankka isku kaikille ulkolaisille tahoille, jotka omistavat suoraan tai välillisesti jotain Venäjällä. Venäjän oikeuslaitos ei tunnusta ulkomaista perimystä. Siihen verrattavaa on omistusoikeuden siirtyminn kaupan tai lahjoituksen muodossa. Oikeuden päätöksestä voi tulla Venäjän tulevia investointeja arvioiden todella vakavia seurauksia.

Toisena perusteena todettu omistusoikeuden siirtyminen Neuvostoliitolle on sellaista uutta oikeutta, josta ei ole ollut tietoa. Neuvostoliitto oli YK:n jäsen ja se, samoin kuin Venäjä, on ratifioinut mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen. Sen 17. artiklassa vahvistetaan omistusoikeuden pysyvyys.

---

On hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto laatinut minkäänlaista lakia, jolla kiinteistöjen omistusoikeus olisi siirtynyt sille. Ei myöskään Venäjä ole sellaista lakia laatinut.

Moskovan sopimuksessa 1940 tai Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ei ole sanaakaan mainintaa siitä, että kiinteistöjen omistusoikeus jotenkin siirtyisi Neuvostoliitolle. Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi voinut siirtääkään, koska Suomi demokraattisena maana ei harjoita omaisuuden sosialisointia.

Oikeuden perusteluissa ei ole todellakaan mitään ihmeellistä. Kun on tutustunut Porkkala-komitealle annettuihin asiantuntijalausuntoihin, tietää, että sama tulos olisi suomalaisenkin oikeuden perusteella odotetttavissa. Tietenkään kysymys ei ole siitä, että Venäjä ei tunnustaisi ulkomaista perimystä. Kysymys on siitä, että Neuvostoliitto ei sitä tunnustanut, eikä yksityistä omistusta yleensäkään. Tietenkin Suomi saattoi luovuttaa yksityistä omaisuutta Neuvostoliitolle. Kysymys ei ollut mistään sosialisoinnista, vaan demokraattisesti valitun eduskunnan hyväksymistä laieista ja sopimuksista.

Toivottavasti oikeudenkäynti ylemmissäkin oikeusasteissa loppuu yhtä lyhyeen. EIT:lläkin on onneksi peruste olla tuhlaamatta aikaansa asiaan. Sääntöjen mukaan EIT:lle voi valittaa vain vahingon kärsinyt itse, ja hän kuoli jo 1941.

Tyrmistyttävää tyrmistystä

Viipurin järjettömän oikeudenkäynnin tuomari on yllättäen vaihdettu. ProKarelian tiedote asiasta onnistuu taas alleviivaamaan tilanteen järjettömyyttä:

Toinen tyrmistyttävä asia oli EIT:n 09.02.2007 antaman venäjänkielisen päätöksen sanamuoto: ”että Karjalan suomalaiset kiinteistönomistajat eivät ole käytäneet kaikkia sisäisiä oikeusturvakeinoja loppuun”. Hakijan olisi pitänyt ensin käydä läpi kaikki oikeusasteet Venäjällä.

Mistä lähtien Venäjän oikeusasteet ovat olleet Suomen valtion sisäisiä oikeusturvakeinoja? Päätöksen sanamuoto osoittaa joko perusteellista tiedon puutetta EIT:ssä suomalaisesta oikeusjärjestelmästä tai kuvitelmasta, että Suomen oikeusjärjestelmä on jotenkin alisteinen Venäjän oikeusjärjestelmälle. Ehkä EIT:ssä oleville suomalaisille juristeille on jäänyt autonomian tai syvä suomettumisen aika jotenkin vaikuttamaan päätöksentekoon?

Eikö suomettumiskortin käytöllä ole mitään rajoja? Kiinteistöt valitettavasti sijaitsevat Venäjällä, jos niitä yrittää vaatia takaisin, se on tietenkin tehtävä venäläisessä oikeudessa. Varmaan Suomen valtiokin vielä haastetaan, ennen kuin tämä farssi loppuu?

Mitä sitten on jäljellä? ProKarelia on mennyt halpaan ja lyönyt kaikki rahansa vetoa kuolleen hevosen puolesta. Koko Karjalan palautus saattaa saada lopullisen kuoliniskun. Me voimme ainakin sanoa, että yritimme kaikin voimin puhua järkeä.

Suomi24 ja eräs keskustelija lähes ylittävät itsensä

Suomi24:ssä on vaihteeksi ajauduttu kiistaan omistuskysymyksestä. Muuan keskustelija (ei tarvita Sherlock Holmesia arvaamaan oikea nimi) vaati lähdetiedolla varustettua sitaattia, ja jopa sai sen:

Kansainvälisen oikeuden dosentti Tauno Suontausta
Lakimies-lehdessä 1955:

"Mutta voidaan huomauttaa, ja on huomautettukin, että omistusoikeuden menetyksestä ei voi olla kysymys senkään vuoksi, että missään laissa ei ole nimenomaista säännöstä omistusoikeuden menetyksestä. Tätä huomautusta tarkasteltaessa on ensinnäkin otettava huomioon, että Suomen oikeuden mukaan, joka tässä suhteessa on samalla kannalla kuin muiden maiden oikeusjärjestykset yleensä, pakkolunastus tai muu puuttuminen yksityisiin oikeussuhteisiin voi tapahtua, paitsi lain nojalla, myös välittömästi itse lailla. Tällaisena lakina tulee kysymykseen 23.9.1944 välirauhansopimuksen voimaansaattamisesta annettu laki (AsK n:o 645/1944), joka on säädetty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, ja jonka mukaan välirauhansopimuksen määräykset, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, ovat voimassa niin kuin niistä on sovittu. Jos lähdetään siitä edellä esitetystä kannasta, että välirauhasopimuksen määräyksiin välttämättömäsi sisältyi puuttuminen yksityisiin omistussuhteisiin Porkkalan alueella, on sinä lakina, jolla tuo pakko-oton luontoinen puuttuminen omistussuhteisiin on tapahtunut, pidettävä juuri välirauhansopimksen voimaansaattamislakia. Jos yksityisten omistussuhteiden säilyminen johdetaan siitä, ettei ole annettu mitään lakia, jossa omistussuhteiden raukeamisesta olisi nimenomaan säädetty, niin on pakko tulla siihen omituiseen tulokseen, että koko Porkkalan vuokra-alueen luovutus on oikeudellista perustaa vailla, koska myöskään ei ole annettu erityistä lakia, jolla alueen omistajat olisi velvoitettu alistumaan edes omaisuuden käyttöoikeuden rajoituksiin, jotka ovat mahdollisia vain lain nojalla tai lailla. On siis pakko todeta, että muodollisoikeudellisilla perusteilla ei voida sitovasti osoittaa, että Porkkalan alueen omistussuhteet olisivat säilyneet. Päinvastoin voidaan todeta, että välirauhansopimuksen voimaansaattamislain lisäksi ei erityinen Porkkalan alueen kiinteistöjä koskeva pakkoluovutuslaki ollut tarpeen."

Suontaustan kanssa on eri mieltä Kansainvälisen oikeuden professori Erik Castrén, joka vastineessaan toteaa:

"Sen johdosta, että tohtori Suontausta edellä olevan kirjoituksen alaviitassa 10 vetoaa käsityksensä tueksi eräisiin allekirjoittaneen teoksiin, haluan huomauttaa seuraavaa. Hänen mainitsemissaan kohdissa on kysymys ainakin ensi sijassa omaisuuden kohtalosta niillä alueilla, jotka luovutettiin Neuvostoliitolle lopullisin vaikutuksin, ja joilla Neuvostoliiton oikeusjärjestys tuli rajoituksitta voimaan."

No eihän luupäihin mikään pysty eikä nurinkurisintakaan argumenttia hävetä:

Niin? Kyse on tuossa Porkkalan VUOKRA-alueesta, ei LUOVUTETUSTA Karjalasta.

Käsitykseni Venäjän oikeuslaitoksesta ei ole kovin korkea, mutta ei edes sitä saisi kiusata täysin järjetöntä argumentaatiota vaativilla hölynpölyjutuilla.

Sleepy Sleepers

Bändin taiteellisesta tasosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta Karjalan palautuksesta laulaminen silloin kun aihe oli mahdollisimman epämuodikas ja poliittisesti arka, on kunnioitusta ansaitseva provokaatio. Anarkiaa Karjalassa-biisin ohella muistettakoon vielä kappaleet IC:llä Karjalaan ja Kaapataan lentokone Moskovaan.

Edelleen pihalla kuin lintulauta

ProKarelia näyttää jatkavan järkähtämättä todellisuudesta vieraantumista: kun ei Suomi eikä Venäjä innostu Karjalan palautuksesta, nostetaan aina vain vaatimuksia. Nyt ei sotakorvauksien palautus enää riitä, nyt vaaditaan jo Venäjää korvaamaan sotavahinkoja:

Neuvoksen puhe on ymmärrettävissä monella tavalla, myös siten, että Venäjä kokee ahdistavana sen, että se Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vuoksi joutuu suhtautumaan maahan eri lailla kuin aikaisemmin. Koska positiiviset haasteet nyt ovat muodissa, voidaan asiaa katsella positiivisena siten, että Venäjä sen jälkeen ryhtyy korjaamaan Stalinin aikaisia aggressioita, palauttaa Karjalan ja muut pakkoluovutetut alueet ja sopii Suomen kanssa sodan kustannusten ja sotakorvausten hoitamisesta.

Ei minulla toki periaatteessa olisi mitään moista vastaan. En kuitenkaan jaksa uskoa Venäjän hyvyyteen, ei se suostuisi ilman pakkoa. Yrityksiin pakottaa Venäjää taas liittyy kiistattomia terveysriskejä. Ehkä kuitenkin pitäisi tyytyä realistisempiin tavoitteisiin ja jatkuvan vaatimusten korottamisen sijasta yrittää löytää sellaisia kompromisseja, että ne kelpaisivat sekä Suomelle että Venäjälle. Yksi asia on näyttää valitettavasti varmalta. Jos Karjala joskus palautuu, ProKarelia huutaa: "Väärin palautettu!"

Tervetuloa todellisuuteen

ProKarelialla on edelleen vaikeuksia elää samassa maailmassa kuin me muut:

Sotakorvausten palauttaminen on vielä sopimatta. 45 000 km2 palauttaminen ja 60 vuoden käyttö on sopimatta. Luottamus rakennetaan vain luottamusta herättävistä teoista.

Totta kai olisi oikein, jos Venäjä palauttaisi Karjalan, maksaisi takaisin sotakorvaukset, ja vielä maksaisi Karjalan käytöstäkin. Ikävä kyllä maailma ei ole oikeudenmukainen eikä joulupukkia ole olemasssa. Jos Karjala oikeasti halutaan takaisin, on valitettavasti tehtävävä ennennäkemättömiä kompromisseja. Niiden, joille moinen ei kelpaa, jää vaihtoehdoiksi Karjalasta luopuminen tai lopullinen irtautuminen todellisuudesta.

Keventävä historiapläjäys

Youtubestä löytyy rohkea ja omaperäinen Karjala-keskustelun avaus syvimmän suomettumisen ajalta. SNS veti tästä herneet nenään.

Häivähdys haircutia

Kun tänään olin kotimatkalla, bussikuskilla oli radio auki. Yhtäkkiä tajusin, että siellä ensin luettiin päiväkäsky n:o 4, ja sitten soitettoiin Karjalan jääkärien marssi. Tuntui vähän, että olen harrastanut näitä juttuja liikaa. Spooky.

Asiallista?

ProKarelia julkaisee oman ilmaisunsa mukaan asiallisia lukija-artikkeleita. Nyt se julkaisi Karjala-lehdessäkin ilmestyneen kirjoituksen. Kirjoitus sinänsä ei ole kirjoittajansa kauheimpia, mutta yksi kohta tökkää todella rajusti silmään:

Koivisto haikaili Suur-Venäjää ja väheksyi suomalaisten omia ihmisoikeuksia.

Koivistoa voi ihan perustellusti syyttää ylivarovaisuudesta ja näkemyksen puutteesta. Ylläolevalla sen sijaan ei ole minkäänlaista oikeutusta, ja sen julkaiseminen on jälleen yksi osoitus siitä, miten ProKarelia irrottautuu todellisuudesta ja rikkoo välinsä kaikkiin todellisiin päättäjiin.

Laki ja oikeus

Kuten yleensäkin ihmisten välisessä kommunikoinnissa, myös Karjala-keskustelua sotkevat monenlaiset käsitesekaannukset. Yksi tärkeimmistä liittyy oikeudenmukaisuuteen; monilla keskustelijoilla menevät sekaisin moraalinen oikeus, juridinen päätöksenteko ja poliittinen realismi. Jos joku sanoo, ettei Karjalaa todennäköisesti saada takaisin vetoamalla kansainvälisiin tuomioistuimiin, hänet leimataan palautuksen vastustajaksi. Jos joku mainitsee Pariisin rauhansopimuksen olemassaolon, hänen väitetään hyväksyvän Karjalan miehityksen. Jos joku muistuttaa Karjalan nykyisten asukkaiden normaaleista ihmisoikeuksista, häntä pidetään venäläistämisen kannattajana. Esimerkkejä riittää loputtomiin.
Moraaliselta kannalta Karjalan ryöstäminen Suomelta oli ehdottomasti ja yksiselitteisesti väärin. Sen vahvistanut rauhansopimus oli tehty pistooli ohimolla, eikä se siksi olisi pätevä normaalissa siviilioikeudessa, mutta valitettavasti tämä ei päde valtioiden välisiin sopimuksiin - eikä varsinkaan rauhansopimuksiin, joista suurin osa on tehty pakon edessä. Sitä paitsi, vaikka tällainen sopimus olisikin kansainvälisen oikeuden silmissä juridisesti pätemätön, ei ole olemassa sellaista mahtia, joka oikeasti voisi pakottaa suurvallan noudattamaan lakia. Siksi ei oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen vetoaminen ole järkevä tapa yrittää saada Karjalaa takaisin - ei ainakaan ennen kuin Venäjän yksinvaltiaana on joku erityisen herkkäomatuntoinen Suomen ystävä. Sitä ennen on vain yritettävä käydä asiasta kauppaa, oli se moraaliselta ja juridiselta kannalta kuinka väärin tahansa.

Keskiarvo tiedetään, mutta mikähän mahtaa olla mediaani?

Suomi24:n mutapaini on taas laskeutunut ennennäkemättömiin sfääreihin. Esimerkiksi suomalainen oikeustiede pannaan järjestykseen suorastaan ainutlaatuisella asiattomuudella:

Moskovan YYA-totuuden suodattamat oikeustieteilijät ovat varmasti samalla kannalla kuin Moskovan saneleman totuuden sisäistäneet vallankäyttäjät ja historioitsijatkin: Suomi oli yksin syyllinen kaikkeen siihen, josta karjalaiset joutuivat maksamaan korkeimman hinnan, eikä kenelläkään suomalaisilla ole ikinä mitään oikeuksia, joita puolustaa ja joiden perään kysellä.

Keskustelu nosti kuitenkin esiin mielenkiintoisen kysymyksen: Koska Toisella korvauslailla korvattiin myös suurten yritysten menetyksiä, korvauksien jakauma on varmasti perin omituinen, ja keskiarvo kuvaa huonosti sitä, missä määrin tavallisen karjalaisen menetyksiä korvattiin. Mediaani sopisi tarkoitukseen paremmin, mutta tilastoja on yllättävän vaikea löytää.

Korvausasteikkohan meni näin:

Omaisuuden arvo	Korvaus alarajalla	Korvaus % ylimenevästä osasta
500,000-1,000,000	500,000	50
1,000,000-2,000,000	750,000	45
2,000,000-4,000,000	1,200,000	30
4,000,000-8,000,000	1,800,000	15
8,000,000-16,000,000	2,400,000	6
16,000,000-32,000,000	2,880,000	2
32,000,000-	3,200,000	10

Virallisella rahanarvokertoimella noista saisi euroja suunnilleen kymmenellä jakamalla, mutta se ei kerro hirveän paljon mitä omaisuus todella merkitsi tuohon aikaan.

Törmäys todellisuuteen odotettavissa?

Sunnuntainen toivomuksemme saattaa käydä toteen hyvinkin pian. Jotkut ovat eksyneet todellisuudesta niin kauas, että siitä on pakko seurata jotain:

Uudistan ostotarjoukseni, mutta muutetussa muodossa. Kaikki te pakkoluovutetulla alueella kiinteisöjä omistavien sukujen edustajat, jos sukunne maa on arvotonta, tarjotkaa sitä minulle ”arvottomaan” hintaan. Ostan sen pois suvultanne. Ei kai se mitenkään sitten haittaa, että palautuksen toteutuessa olen Suomen rikkain mies? Silloin minulla on varaa vaikka lahjoittaa maat takaisin niiden oikeille omistajasuvuille. Uskon vankasti siihen, että pakkoluovutetut alueet vielä palautuvat suomalaisille.

Tämän nyt luulisi olevan tarjous, josta moni ei voi kieltäytyä. Toisaalta olemattoman omaisuuden myyminen pätemättömällä kauppakirjalla menee sangen kyseenalaiseksi, vaikka ostaja olisikin niin pihalla, että mikään varsinainen harhauttaminen ei olisi tarpeen. Pikainen joutuminen leivättömän pöydän ääreen kuulostaa aika todennäköiseltä, ja silloin varmaan huudetaan apuun sitä asianajaa, jonka peukalosta kaikki on imetty. Sitten on vain kaksi mahdollisuutta: tuhota uransa ajamalla täysin järjetöntä ja tuhoontuomittua juttua tai tuhota uransa perääntymällä julkisesti huijauksestaan.

Kokeilu

Kun KareliaForumista on päästy, yritämme edistää keskustelua sallimalla kommentoinnin blogissa. Katsotaan onnistuuko vähänkään asiallinen keskustelu.

Selvän teki

KareliaForum pistetään ilmeisesti lopullisesti tukkoon. Se pösilö, joka tuhosi sekä Forumin että koko suomalaisen Karjala-keskustelun, häipyi Forumilta jo aikoja sitten, mutta käänne parempaan ei ollut enää mahdollinen. Paras toivo on nyt siinä, että erään tunnetun asianajajan huijausbisnes lopultakin ammuttaisiin näkyvästi alas. Se saattaisi palauttaa vähän järkeä keskusteluun. Retorinen kysymys: Missä on kyseisen asianajanan lisuri, jonka piti valmistua jo vuosi sitten? Ei tainnut oikein sopia yhteen bisneksien kanssa.

Järjen ääni

Yrjö Pessi on puuhannut Karjalan palautusta ennen useimpia muita, ja on oikeasti perehtynyt esimerkiksi Porkkalan palautukseen. Pessi lieneekin suurelta osin vastuussa ProKarelian suunnitelmissa alunperin olleesta järjestä ja realismista. Nyt Pessillä oli siviilirohkeutta sanoa Suomen Kuivalehdessä, että jos Karjala olisi ollut ostettavissa takaisin 15 miljardilla se olisi pitänyt ostaa. Ei kirkua "epistä, epistä", ja vaatia sitä ilmaiseksi. Pessi sanoi, että ne 15 miljardia olisi helppo saada kokoon. Niin olisikin, ajatellaanpa, että saataisiin vain 100 000 suomalaista innostumaan asiasta. Summa tekisi vain 150 000 per kärsä. Minä ainakin julkisesti lupaan, että minulta liikenisi se.

EU ja Karjala

Lauantain hesari toisti jälleen väitteen, että EU:n jäsenillä ei saisi olla rajasotkuja. Tätä väitettä on syytä tarkastella historian valossa.

1952 yksi perustajajäsenistä oli Saksan liittotasavalta, jonka itäraja oli koko maailmanrauhaa uhkaava sotku.

1973 sekä Yhdistynyt Kuningaskunta, että Irlannin tasavalta liittyivät, se, että Pohjois-Irlannin asema oli uuisen jäsenten välillä kiistanalainen, ei vaikuttanut asiaan.
aja
1981 Kreikka liittyi, vaikka Turkin vastaisella rajalla oli pientä sotkua.

2004 liittyi Kypros, jonka alueesta puolet on Turkin miehittämä, ja Viro ja Latvia, joiden itäraja ei vieläkään perustu mihinkään sopimukseen.

Niinpä

Alkaa näyttää selvältä, että 90-luvun alussa on todellakin ollut jotakin tekeillä Karjalan palautuksen suhteen. Ainakin Venäjällä asia on ollut esillä, enkä pitäisi täysin mahdottomana sitäkään, että Suomessakin jotkut olisivat olleet siitä tietoisia. Ilmeisesti Venäjä kuitenkin alkoi epäröidä eikä Suomessakaan innostuttu asiasta, meni hyvä tilaisuus hukkaan. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä miten Suomessa olisi reagoitu, jos Venäjä olisi aivan avoimesti tarjoutunut myymään Karjalan. Sen nyt ainakin tästä opimme, ettei Karjalan palautus ole Venäjälläkään mikään ikuinen tabu-aihe, vaan sopivissa tilanteissa siitä voidaan oikeasti keskustella. Täytyy vain toivoa, että niitä tilanteita tulee jatkossakin ja että Suomella on halua ja rohkeutta niihin tarttua.

Curiouser and curiouser

Ensin Kainuun Sanomat väitti, että Venäjä tarjosi Karjalaa, Koivisto lasketutti hinnan ja sitten kieltäytyi. Sitten Burbulis ja Koivisto kielsivät kaiken. Nyt Fjodorov väittää, että venäläiset laskivat hinnan, mutta luopuivat ideasta kertomatta suomalaisille. Lievää törkeämmin ristiriitaista, mutta alkaa olla selvä, että jotain totuutta tässä on takana. Merkittävää, että venäläiset ovat kerran menneet sörkkimään suurta tabua, voi olla että siihen kosketaan toistekin. Muutenkin asian liepeillä liikkuu levottomia juttuja. Fjodorov ilmaisi huolensa Suur-Suomi -yhdistyksestä. Eikö kukaan ole kertonut hänelle, että kyseessä on käytännössä yksi kylähullu? ProKarelia puolestaan on edelleen täysin pihalla:

Puheet kauppahinnasta kuulostavat groteskilta pilalta. Jeltsin toi presidentti Martti Ahtisaarelle vahvasti esille, että hän Ahtisaaren kanssa tuomitsee Stalinin aggressiot. Kuitenkin Venäjä olisi halunnut näiden aggressioiden uhrilta uuden korvauksen ryöstösaaliin palauttamisesta. Sanoma on erittäin ristiriitainen ja kuvastanee Venäjän johdossa vallinnutta ahdinkoa.

YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan mukaan omistusoikeus on yksi ehdottomista ihmisoikeukista. Rajan siirto ei muuta omistusoikeutta. Pariisin rauhansopimuksessa siten vain raja siirtyi, omistusoikeus jäi ennalleen. Miksi suomalaiset ostaisivat omia alueitaan takaisin? Ne tulee palauttaa ja yleisen oikeustajun ja läntisen oikeusjärjestelmän mukaan ryöstösaaliin ottajan velvollisuus on maksaa korvaukset aiheutuneista menetyksistä ja tappioista.

Tietenkin olisi oikein, jos Venäjä palauttaisi Karjalan ja maksaisi vielä korvauksia. Olisi myös tietenkin kivaa, jos kaikki ihmiset olisivat kilttejä jne. Jos Karjala halutaan takaisin tuollaisilla ehdoilla, sitä saadaan odottaa kunnes helvetti jäätyy umpeen. Jos Karjala halutaan oikeasti takaisin, siitä täytyy olla valmis maksamaan. Jatkosota, tähän asti vakavin yritys Karjalan palauttamiseksi, maksoi monessakin mielessä paljon ja lisäksi epäonnistui. Jos Karjala saataisiin oikeasti takaisin, ja hinta olisi pelkkää rahaa, se olisi maailmanhistorian paras kauppa.

YK:n ihmisoikeuksien julistus muuten löytyy esimerkiksi täältä, ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus lisäpöytäkirjoineen löytyy täältä. Alkeellinenkin lukutaito riittää sen huomaamiseen, että omistusoikeus ei ole yksi ehdottomista ihmisoikeuksista. Lisäksi ko. sopimukset ovat vuosilta 1948 ja 1950 (puhumattakaan siitä, milloin Suomi ja Venäjä allekirjoittivat ne), joten niihin ei millään voi vedota vuosilta 1940-47 olevien sopimusten kumoamiseksi. ProKarelia on tässä luonut oman kanonisoidun totuutensa, josta ei voi keskustella avoimesti, koska se ei todellakaan kestä minkäänlaista päivänvaloa.

On täysin mahdollista, että tilaisuus Karjalan palauttamiseen vielä tulee. Silloin Suomella pitäisi olla kovan tason valtiomies, joka pystyisi neuvottelemaan sekä Suomelle että Venäjälle hyväksyttävän sopimuksen. Jos ja kun ProKarelia ei sellaista sopimusta voisi hyväksyä, niin voi voi. Sen sijaan non-bullshit palautusjärjestöä todella tarvittaisiin. Esimerkiksi yksityinen rahoitus voisi kummasti edistää Karjalan palautusta. Se vain edellyttäisi lähtökohdaksi, että hyöty Karjalan palautuksesta ohjautuisi ensisijaisesti niille, jotka ovat tehneet jotain sen eteen, ei niille, joiden esi-isät ovat joskus omistaneet Karjalassa jotain.

Mistä on kysymys?

Nyt sitten jo presidentti Koivistokin vakuuttaa, ettei Venäjä yhdeksänkymmenluvun alussa tarjoutunut palauttamaan Karjalaa eikä mitään salaista kustannustenlaskentatoimikuntaa ollut - tai ettei ainakaan hän ollut sellaisesta tietoinen. Tuskin onkaan uskottavaa, että tuollaisia hankkeita kovin pitkälle kehiteltäisiin maan silloisen presidentin ja ulkoministerin tietämättä mitään koko asiasta, mutta tuskin Kainuun Sanomatkaan on juttunsa aivan täysin hatusta tempaissut. Mahdollistahan on ettei kumpikaan osapuoli - toisaalta Koivisto ja muut poliitikot, toisaalta Kainuun Sanomien tietolähde - välttämättä suoranaisesti valehtele. Ehkä Venäjän ehdotukset ovat olleet vain varovaista epävirallista tunnustelua tai vihjailua diplomaatti- ja virkamiestasolla eikä mitään virallisia prosesseja koskaan aloitettu, kustannuslaskelmia saatettiin laatia yksityisesti. Silti jää avoimeksi kysymyksiä: Mistä lehti on tietonsa saanut? Löytyykö ketään, joka on ollut mukana tekemässä noita laskelmia? Vai valehteleeko sittenkin joku? Tuossa historian vaiheessa, kun Neuvostoliittoa innolla purettiin, olisi hyvinkin voitu esittää joitain tuollaisia ehdotuksia. Poliitikot jotka siinäkin tilanteessa torjuivat Karjalan palautuksen, eivät varmasti enää halua kaivaa sitä esiin nykyisessä Venäjän imperialistisen uhittelun ilmapiirissä.

Ei savua ilman tulta?

MUsta alkaa nyt TUntua, että väitteillä Karjalan palautusmahdollisuudesta 90-luvun alussa on jonkinlainen todellisuuspohja. Koivistolla tuntuisi olevan jotain salattavaa. Se, että Burbulis kieltää kaiken, ei tietenkään ole yllätys. Kuinka vakava mahdollisuus sitten oli, on ihan toinen asia. Syytä muistaa, että myöskään Kuriilit eivät palautuneet siihen aikaan. Täysin mahdollista, että vaikka Suomella olisi silloin ollut presidentti, jolla olisi ollut rohkeutta ja näkemystä, palautus ei olisi sittenkään toteutunut.

Nyt kun Venäjän taloutta paisuttaa öljyraha, ja politiikka koostuu vallankeskityksestä ja neuvostonostalgisesta pullistelusta, Karjalan palautus tuntuu kaukaiselta. Venäjä ei kuitenkaan välttämättä ole sen enempää poliittisesti kuin taloudellisesti kovin vahva ja stabiili (vilkaiskaa vaikka Menon & Motyl: Venäjän elpyminen on harhaa, Ulkopolitiikka 2/07). Tilanne voi vielä muuttua rajusti, ja silloin meiltä kysytään rohkeutta ja näkemystä.

Ikävä kyllä ProKarelian näkemys on vain entistä enemmän hukassa:

Ajatuskin siitä, että Neuvostoliitto ensin hyökkäsi Suomeen, tuhosi ihmisiä ja omaisuutta, vaati valtavat sotakorvaukset (nykyrasitteena noin 60 mrd. euroa) ja vei 12 % maa-alueesta, ja sen jälkeen vaatisi palauttamisesta korvauksen, olisi täysin käsittämätön.

Kyllä ajatus on täysin käsitettävä, se että Karjala palautettaisiin noin vain sydämen hyvyydestä ja synnintunnosta olisi käsittämätöntä. Ylläoleva näyttäisi poliitikon ovelalta tavalta tyrmätä palautus asettamalla sille mahdottomia ehtoja, mutta ProKarelian julkilausumassa sitä on kai pidettävä puhtaana hölmöytenä. Samassa julkilausumassa pitää valitettavasti vielä vähentää uskottavuutta entisestään toistamalla tämäkin hölynpöly:

Hän myöskin unohti, että kansainvälisten sopimusten mukaan suomalaiset edelleen omistavat rajan taakse jääneet maat.

Jos tilaisuus palautukseen joskus tulee, palautus on hyväksytävä demokraattisesti ja sen hinta täytyy ottaa vakavasti. Vaikka pitkän aikavälin tuotot varmasti lopulta vetäisivät palautuksen voiton puolelle, ei olisi hyväksyttävää, jos lyhyen aikavälin kustannukset raunioittaisivat julkisen talouden. Palautus pitäisi organisoida fiksummin kuin vain liittämällä Karjala suoraan muuhun Suomeen, jotenkin siihen tyyliin kuin palautussuunnitelmassamme on luonnosteltu, ja omaisuuden palautus evakoiden jälkeläisille ei ikinä menisi läpi. Karjalaisten pitäisi olla ensimmäisinä sijoittamassa rahojaan palautukseen, ei kärttämässä peruteetonta etua vedoten isovanhempiensa menetyksiin.

Menetetty tilaisuus

Viime päivien lehdissä on näkynyt uutisia, joiden mukaan Venäjä olisi tosiaan v.1991-1992 ollut valmis - suorastaan itse tarjoutunut - palauttamaan Karjalan, mutta Suomi ei halunnut tarttua tilaisuuteen. Salainen työryhmä oli kuitenkin laskenut kuinka kalliiksi prosessi olisi tullut ja päätynyt 64 miljardiin silloiseen markkaan, mikä presidentti Koiviston mielestä olisi ollut liian kallis hinta. En nyt puutu sen tarkemmin raha-asioihin, tässä blogissa on kirjoittajia, jotka ymmärtävät niitä paljon paremmin. Sen vain sanon, että mielestäni raha ei voi eikä saa olla Karjalan palauttamisen tai palauttamatta jättämisen keskeinen kriteeri. Mitä merkitystä niillä miljardeilla on viidenkymmenen vuoden kuluttua? Jos köyhä, sotaa käyvä Suomi pystyi vuonna 1941 ottamaan Karjalan takaisin, miksei rauhan tilassa elävä Suomi, joka on vauraampi kuin koskaan historiassaan, siihen pystyisi - jos haluaisi?
Koiviston kantaan vaikutti epäilemättä aito varsinaissuomalainen nuukuus, mutta luulen kuitenkin, että yliviritetty varovaisuus ja Venäjän pelko olivat pääasialliset vaikuttimet. Siitä asenteestahan saatiin selvää näyttöä Baltian maiden itsenäistymispyrkimysten yhteydessä. Olisi ollut kiintoisaa nähdä miten Kekkonen olisi toiminut vastaavissa tilanteissa.

Tervetuloa!

Blogia on nyt ensimmäisen kerran varmuudella luettu IP-osoitteesta, joka asuu Venäjällä. Valitettavasti ei sentään vielä valtionhallinnon osoitteesta. Jos ette vie terveisiä Vladimir Putinille, niin viekää edes Johan Bäckmanille.

Karjala(!) takaisin

Omaisuudenpalautusoikeudenkäyntien juridista ja reaalipoliittista mielettömyyttä on jo käsitelty tässä blogissa niin perusteellisesti, ettei asian sitä puolta tarvinne tässä yhteydessä taas kerrata. Ihmettelenpä vain mitä tekemistä tuolla touhulla on Karjalan palautuksen kanssa. Eihän Karjalaa saada takaisin Suomelle sillä, että jotkut suomalaiset havittelevat sieltä taloja ja tontteja. Vaikka kaikki suomalaisten aikoinaan omistamat kiinteistöt palautettaisiin niiden omistajien perikunnille, ei Suomi saisi sillä keinoin neliömetriäkään Karjalasta takaisin. Alue pysyisi osana Venäjää, siellä olisivat voimassa Venäjän lait ja vartioisi Venäjän armeija. Jos joku haluaa omistaa talon Venäjällä, se on hänen oma asiansa, mutta Karjalan saamista takaisin Suomelle tuollaiset hankkeet eivät ainakaan edistä. Suomessa Karjalan palautus leimautuu yksityisten ihmisten kiinteistökeinotteluksi, vaikka sen pitäisi olla koko kansan yhteinen isänmaallinen pyrkimys. Karjalassa asuvien venäläisten epäluulot ja vastarinta Karjalan palautusta kohtaan vain voimistuvat, jos siihen liittyy asunnon ja omaisuuden menetyksen uhkaa. Jos Karjala halutaan saada takaisin, se tarkoittaisi ainakin alkuvaiheessa venäläisten omistamia taloja Suomeen kuuluvassa Karjalassa eikä suomalaisten omistamia taloja Venäjään kuuluvassa Karjalassa. Tietysti kiinteistöjä siirtyisi ajan mittaan yhä enemmän suomalaiseenkin omistukseen uudisrakentamisen ja normaalin kiinteistökaupan kautta - evakkojen perillisille olisi kohtuullista antaa etuosto-oikeus sukunsa maihin ja vaikkapa joitakin verohelpotuksia.

M.O.T.

Blogin olemassololle näyttää olevan todella hyvät perusteet. Se, jos haluaa Suomelle historiallisesti ja kulttuurisesti mittaamattoman tärkeän alueen jälleen osaksi Suomea on täysin eri asia kuin se, jos haluaa takaisin esivanhempiensa yli 60-vuotta sitten menettämää omaisuutta, jota ei ei korvattu täysimääräisesti. Viitisenkymmentä vuotta Karjalan palautus tarkoitti vain ensiksimainittua. Nyt ProKarelia ja KareliaForum ovat siirtymässä kokonaan jälkimmäisen palautuskäsityksen taakse, ja perustellakseen sitä joutuvat täydellisesti sulkeutumaan kaikilta poikkeavilta näkemyksiltä. Vaihtoehdolle on tarvetta.

Juuri niinkuin suunnitelmassa on hahmoteltu

No mutta hyvä ystävä, miten sie sen Karjalan tulevaisuudessa palautat, jos kaikki suomalaisomistajien omistamat maatilat, kiinteistöt jne. ovat siirtyneet uusille venäläisomistajille suomalaisten ”korvaansa lotkauttamatta”? Ja miks sie et voi tulla tälle palstalle keskustelemaa, ettei tarvitsisi seilata www-sivulta toiselle? Ei se pelkäämäsi klikki sinua elävältä niele.

Suurin osa luovutettua Karjalaa on melkoista perähikiää venäläisten näkökulmasta, joten läheskään kaikki omaisuus tuskin on siirtymässä yksityisomistukseen. Se, joka siirtyy, muuttuisi todennäköisesti Karjalan palautuksessa paljon arvokkaammaksi, joten sen omistajilla saattaisi olla aihetta suhtautua palautukseen myönteisesti.

Tämä alkaa muuten kammottavasti näyttää siltä, että Karjala todella on joillekin vain ja ainoastaan synonyymi menetetylle omaisuudelle. Ei pidä sitten ihmetellä, jos se on useimmille EVVK ellei suorastaan EVVVK. Karjalan palautuksen profiloiminen hieman isänmaallisemmaksi asiaksi toisi varmasti ymmärtämystä nuoremmistakin sukupolvista. Tästä kirjoitetaan toivottavasti lähitulevaisuudessa jotain kaunopuheisempaakin.

Ei, KareliaForumiin ei kannata kirjoittaa, koska sinne kaikki hautautuu hölynpölyn alle.

Mitä helvetin oikeusoppineita muka?

Jos suomalaisten oikeusoppineiden mielestä mitään juridista oikeutta ei ole, tartumme seuraavaksi siihen ”oljenkorteen”, jolla näitä juridisia perusteita näyttää olevan, nimittäin kansainvälisen oikeuden asiantuntijoihin. Sitä paitsi SKapan valituksen tehneen Markku Fredmanin, ja uskoisin, että myös oma-aloitteisesti EIT-valitusprosessiin ryhtyneen Kari Silvennoisen mielestä juridisia perusteita asian selvittämiseksi on (vaikkakin mahdollisuudet myönteiseen päätökseen EIT:ssa ovat pienet), ja he edustavat myös suomalaisia oikeusoppineita.

Kumpikaan arvon herroista ei ole edes oikeustieteen lisensiaatti. Sen sijaan Erik Castrén, Tauno Suontausta, Veli Merikoski ja myöhemmiltä ajoilta Jukka Kemppinen ovat hieman raskaamman sarjan miehiä. Heidän kantojaan eivät myöskään ole sanelleet omat bisnekset.

Ja kun ei todellakaan tunnu menevän perille: Poliittisella ratkaisulla tarkoitan Karjalan palautusta. Se voi tulevaisuudessa tulla mahdolliseksi. Sen sijaan mikään Suomen tai Venäjän poliittinen päätöksentekoelin ei taatusti koskaan rupea lahjoittamaan mitään kenellekään vain siksi, että hänen esivanhempansa omistivat sen joskus eivätkä saaneet täysimääräisiä korvauksia. Etuosto-oikeus markkinahintaan oli järkevä ja suomalaisten enemmistölle hyväksyttävä ratkaisu. Sen hylkääminen ryssi Karjalan palautuksen, pahimmassa tapauksessa lopullisesti.

Eikö mene millään perille?

Vai mikä olisi tässä tilanteessa ollut blogipuussa istujan mielestä se toimiva suomalainen poliittinen ratkaisuvaihtoehto suomalaisten kenties viimeisen pakkoluovutettuja alueita koskevan juridisen oikeuden turvaamiseksi?

Mitään juridista oikeutta ei ole edes suomalaisten oikeusoppineiden mielestä, joten sellaista ei todellakaan pidä yrittää hakea. Poliittista ratkaisua varten pitäisi hakea jotain sellaista, jonka sekä Suomi että Venäjä voisivat hyväksyä. Tällä hetkellä Venäjälle ei varmaankaan kelpaisi mikään, mutta tilanne voi muuttua. Siksi pitäisi keskittyä Suomeen. Isovanhempien kokemat taloudelliset menetykset, joita ei korvattu täysimääräisesti ovat EVVK, siksi ne pitää unohtaa.

Punaisen sillin parhaat selkäpalat

Kotikutoiset kansainvälisen oikeuden asiantuntijat heittävät yhä vain levottomampaa juttua:

Kieltämättä oli yllätys kuulla, että Moskovan ja Pariisin rauhansopimukset ovat kv. oikeuden vastaisia. Esim. Pariisin rauhansopimus on kuulemani mukaan oikeuden vastainen mm. siksi, että sen allekirjoittajina toimii suuri joukko maita, joilla ei ollut käytännössä mitään tietoa Suomesta eikä mitään tekemistä Suomen kanssa.

Kummastakin sopimuksesta olisi tosiaan sanottavissa yhtä sun toista kielteistä, mutta tuo on jo todella levotonta. Koko liuta maita oli tosiaan muodollisesti sodassa Suomea vastaan, joten on sangen perusteltua, että ne tekivät myös muodollisesti rauhan (urbaanilegendan mukaan Suomi olisi vieläkin sodassa jotain banaanitasavaltaa vastaan). Eikä parempaa seuraa:

Rauhansopimuksen tekstit eivät mielestäni rikkoneet sopimusten syntyvaiheessa ihmisoikeuksia, koska niitä ei nykyisten sopimusten ja julistusten mielessä vielä silloin ollut olemassakaan, mutta Pariisin rauhansopimuksen 27. artiklan noudattamatta jättäminen rikkoo mielestäni esimerkiksi Venäjän 1907 allekirjoittamaa ja 1909 ratifioimaa Laws and Customs of War on Land -sopimusta, joka velvoittaa kunnioittamaan yksityishenkilöiden kunniaa, uskontoa ja oikeuksia ml. yksityisomaisuus, jota ei voi pakkolunastaa sodan seurauksena.

Eipä taida olla näyttöä sodan takia takavarikoidusta suomalaisesta omaisuudesta, jota ei olisi palautettu rauhanteon jälkeen. Sitä pykälä tarkoittaa, on täydellistä harhaa kuvitella muuta. Turha myöskin vedota Venäjän allekirjoittamiin sopimuksiin, joita Neuvostoliitto ei tunnustanut.

Asianajaja, jonka kanssa näistä asioista keskustelin, sanoi, että Tarton rauhansopimus puolestaan on oikeuden mukainen, koska se on maiden kahdenvälinen sopimus eikä loukannut kenenkään oikeuksia. Se siis oli ainakin tämän asianajajan mielestä eräänlainen oman aikansa win-win.

Tuolla perusteella voi toki hyvinkin perustellusti sanoa, että Tarton rauhansopimus oli oikeudenmukainen ja nuo myöhemmät eivät. Se näkemys ei vain kelpaa lakituvassa, sitä voisi vain käyttää perusteluna sille, että pitäisi poliittisena prosessina neuvotella uusi ja parempi sopimus. Se olisi ainoa keino Karjalan palautukseen. Pikku hiljaa alkaa kyllä herätä kysymys, ovatko nuo asianajajat vain asiakkaan laskuun toimivia puppugeneraattoreita, vai olisiko taustalla suorastaan pyrkimys ohjata Karjala-keskustelu poliittisen ratkaisun etsimisestä taatusti tuhoon tuomittuun oikeudenkäyntifarssiin.

Tapu tapu

Yksi niistä käsittämättömistä järjen jättiläisistä, jotka olivat mukana tuhoamassa ProKarelian alkuperäistä reformisuunnitelmaa, on iskenyt vaihteeksi oikein kunnolla kortteja pöytään:

Venäläisillä ja puolalaisilla on ollut aikaa rakentaa erinäisiä leirejä. Osviecim eli Auschwitz oli kuitenkin työleiri eikä siellä siis ole edes ollut yhtään mitään oikein virallisestikaan. Tarkoitat ilmeisesti Treblinkaa tai Birkenauta? Niistäkin on sodan jälkeen erilaisia havaintoja, mikä viittaa suureen manipulointiin.

USA rakenteli tunnetusti kaasukammioita miehittämälleen alueelle. Miksi ei myös NL ja vaikkapa yhteisestä sopimuksesta? Omat rikokset voi näin perustella tai jättää pimentoon.

---

On selvää, että voittajavaltiot ovat laatineet monta täysin valheellista kirjaa. Lisäksi tuollaiseen kannustetaan. Siionistit ovat luoneet holokaustiteollisuuden ja pyrkivät syyttelemään lähes jokaista maata ja kansaa viranomaisineen. Heillä on syyttelyn ja valehtelun kulttuuri, jolla on nyt tilaisuus ja tilaisuus tekee usein varkaan. Monet muistelijat voivat toteuttaa poliittisia ja henk. koht intohimojaan ja kostoa. Juutalaisuuteen kuuluu jo vanhatestamentillisilta ajoilta asti traditiona voivotella kärsimyksiä ja vainoja.

Olisikohan ProKarelian aika ottaa pää pois perseestä, tehdä selvä pesäero hulluihin, ja palata alkuperäiseen reformisuunnitelmaan? Muutama katkeroitunut karjalaiskääkkä saattaa vetää herneen nenään, mutta päätökset mahdollisesta Karjalan palautuksesta tekevät kuitenkin (ainakin toivottavasti) muut ihmiset, joilla on mandaatti kaikilta suomalaisilta.

Ne venäläiset...

Asiaa on aiemminkin käsitelty tässä blogissa, mutta kerrattakoon vielä: Jos siis Karjala tai edes osa siitä joskus palautetaan Suomelle, saadaan kaikella todennäköisyydellä kaupanpäällisiksi alueella asuvat venäläiset. Tuo väestö olisi suurimmillaankin reilusti alle kymmenen prosenttia koko Suomen väkiluvusta, ehkä vain muutama prosentti, jos rajanvedossa tingitään sopivasti Tarton rauhan rajasta. Tätä venäläisväestöä tulee kohdella humaanisti, ensinnäkin siksi että se on sivistysmaan tapa toimia ja toiseksi siksi että se on järkevää. Siis ei mitään pakkosuomalaistamista, karkotuksia, syrjintää tms. Tämä linja tulee tehdä kunnolla selväksi jo etukäteen, koska se vähentää venäläisten vastahakoisuutta Karjalan palauttamista kohtaan. On aivan selvä, ettei kaikki tule sujumaan täysin ilman ongelmia - eihän mikään koskaan suju - mutta toimimalla viisaasti ongelmat voidaan minimoida.
Viro ei ole mikään ennakkotapaus. Viron venäläisvähemmistö on huomattavasti suurempi ja virolaisten suhde miehittäjään traumaattisempi. Viisikymmentä vuotta oli Virolla kysymyksessä suoranainen pelko kansallisesta olemassaolosta venäläistämispaineen alla. Siksi täytyi vasta itsenäistyneessä maassa ryhtyä voimakkaasti tukemaan viron kieltä ja virolaisuutta. Viro kyllä kohtelee venäläisiään suunnilleen oikeusvaltion tavoin, mutta varmasti se on jonkin verran tinkinyt venäläisyyden tukemisesta virolaisuuden tukemisen hyväksi. Mistään todellisesta sorrosta tai ihmisoikeuksien loukkaamisesta ei kuitenkaan ole kysymys - sellaisesta ei Viroa ole syyttänyt mikään vakavasti otettava taho. Joka tapauksessa olisi Suomen tilanne erilainen, ihan jo venäläisvähemmistön koon takia. Virossa ilmenneistä ongelmista voidaan myös oppia ja siten välttää joitakin ristiriitoja. Sitä paitsi pronssisoturijupakan jäljet johtavat Venäjälle, siinähän oli suurimmaksi osaksi kysymys Moskovan masinoimasta uhittelusta. Silloin kun Venäjä vapaaehtoisesti palauttaa Suomelle Karjalan, lienevät välit sen verran sopuisat, ettei Moskovalla ole tarvetta käyttää Suomen venäläisväestöä tuollaisten näytösten välikappaleena.

Vastaus:

Kuuleha sie kirjottelija, miksi sinne blogiin ei voi lähettää vastausviestiä muut kuin salaperäisen blogiringin jäsenet?

Blogi on perustettu nimenomaan osoittamaan, että sille ProKarelian ja KareliaForumin valtaansa ottaneelle klikille on vaihtoehto; voi kannattaa Karjalan palautusta nielemättä mitä tahansa hölynpölyä. Blogia voi kommentoida esimerkiksi KareliaForumilla, kommentti luetaan ja siihen vastataan, mutta klikki pysyy poissa tästä blogista.

Sitten pari kommenttia vastauksiin:

Tuomioja oli toki väärässä, jos nimitti korvauksia täysimääräisiksi, mutta ei toki yhtä törkeä kuin ne, jotka vähättelevät Suomen vaikeassa tilanteessa tekemää miljardiluokan satsausta puhumalla "korvauksista".

Porkkalan palautuksen yhteydessä korvauksia (ei siis "korvauksia", törkimykset) takaisin perittäessä toki otettiin huomioon omaisuuden arvon lasku. Erikoista, että asiantuntijana esiintyvä ei tunnu tätä tietävän. Käytännössä tämä olisi nykyään todella hankalaa, ja siksi alkuperäisen ProKarelian reformisuunnitelman ajatus etuosto-oikeudesta markkinahintaan olisi ainoa järkevä ratkaisu. "Me ei viitsitä maksaa mitään" on toki inhimillisesti ymmärrettävä asenne, mutta ei kovin toimiva sen enempää poliittisesti kuin juridisestikaan.

Säälipisteiden ruinauksen aika jälleen kerran

Te (useimmat) luulette näköjään, että evakot saivat täyden korvauksen menettämästään omaisuudesta. Se ei ollut täysi korvaus edes niille pienimpien tilojen omistajille, joiden korvauksia väitetään täydeksi. Suurimpien tilojen omistajille ei väitettykään maksetun täyttä korvausta. Korvaus riitti ainoastaan pienen maapalan ostamiseen – yleensä paljon pienemmän kuin kotitila Kannaksella oli ollut. Sillä pääsi jotenkin alkuun, kun työpäivää jatkettiin yöstä.

Monet saivat ns. kylmän tilan, jolla ei ollut peltoa juuri ollenkaan. Pellot oli raivattava korvesta. Myös niin sanotut pellot parannettiin itse viljelykuntoon, rakennettiin asunnot ja tuotantorakennukset vuosien kuluessa toimiviksi tiloiksi jatkaen päivää yöllä. Jos karjalaiset olisivat saaneet jatkaa tiloillaan Suomen Karjalassa, näitä ylimääräisiä tuotannon viivytyksiä ei olisi ollut. Ei myöskään "korvausraha" ilmaista ollut, vaikka olisi saanutkin rahana. Suurin osa "korvauksista" maksettiin obligaatioina, joita ns. kultareunaisia asutustilojen myyjät vaativat heti maksuksi.

Ajatelkaapa vähän: Miten Suomen valtio olisi voinut maksaa "täyttä" korvausta yli 400 000 ihmisen asuntojen, tuotantolaitosten jne. menetyksestä, kun samanaikaisesti oli maksettava mahdottomat "sotakorvaukset" Neuvostoliitolle, toivuttava muusta sodan aiheuttamista puutteesta ja järjestettävä sosiaalihuolto, koulutus ja muu yhteiskunnan toimivuus voimakkaasti lisääntyvälle väestölle?

Vastaus kysymykseen: Suomen valtio ei olisi mitenkään voinut maksaa täyttä korvausta.

Sitten muutama vastakysymys:

Kun tuntuu jollain tasolla sentään tajuavan, että Suomella oli sodan aikana ja sen jälkeen kaikenlaista ikävyyttä ja menoa, kannattaako vittuilla puhumalla "korvauksista"?

Heräisivätkö nuo asutustilansa raivanneet evakot kenties henkiin, jos heidän lapsenlapsensa saisivat itselleen täysin ilmaista rahaa?

Jos korvaukset olisivat olleet täysimääräiset, eli siis merkittävästi isommat, kasvaisiko aulius niiden takaisinmaksuun?

Jos ne oikeusjutut, joilla EIT:tä kiusataan, olisivat oikeasti järjellisiä ja juridisesti perusteltuja, olisiko säälipisteiden ruinaaminen ensinkään tarpeen.

Ei, en tietenkään oikeasti odota saavani mitään vastauksia.

Viro ja Karjala, taas vaihteeksi

KareliaForumilla kirjoitetaan taas niin kauheaa soopaa, että kommentointi on välttämätöntä.


Kysymys ei ole vertailusta vaan ennakkotapauksesta. Missä muussa Euroopan maassa SYNTYPERÄINEN yli 10 % väestönosa jää vaille kansalaisuutta ilman valtaväestön kielen hallintaa? Viro kohtelee venäläis väestöään huonommin kuin esim. Israel omaa sisäistä arabiväestöään, jotka ovat saaneet paitsi kansalaisuuden, myös mm. omakieliset koulut yliopistoa myöden.

Miten Suomi voi Viron esimerkin jälkeen vakuutaa, että venäläisväestöä kohdeltaisiin palautuksen jälkeen ilman nöyryytyksiä EU:n kansalaisten veroisina.

Virossa lähdettiin itsenäisen Viron tasavallan restituutiosta, mikä ei ollut millään muotoa itsestään selvä, yksimielinen eikä ongelmaton päätös. Suurelta osin siihen oli vaikuttamassa trauma 'vapaaehtoisesta' liittymisestä Neuvostoliittoon, mitä Suomella ei ole. Vaikka kaikenlaisia tulkintoja kuuleekin, vielä koskaan kukaan ei ole yrittänyt väittää, että Suomi olisi luovuttanut Karjalan vapaaehtoisesti. Politiikkaa ei todellakaan tarvitse sovittaa tämän alleviivaamiseksi. Mistähän kirjoittaja on muuten saanut käsityksen, että Virossa ei muka olisi venäjänkielisiä kouluja? Venäjänkielistä korkeakouluopetustakin kyllä löytyy. Toki virolaiset olivat joissain asioissa toimia paremminkin, esimerkiksi kunnollisen venäjänkielisen tv-kanavan puute kostautui pronssisoturikriisin yhteydessä, ja sellaista ollaankin nyt perustamassa.

Jotta Karjalan palautus olisi mahdollista, nykyväestön asemasta on tehtävä neuvotteluvaiheessa väestön kannalta edullinen kompromissi. Mikään vuotta 1939 edeltäneen Karjalan restituutio ei ole sen enempää tarpeellinen kuin mahdollinenkaan, ja pyrkimys sellaiseen, esimerkiksi älyttömien oikeusjuttujen avulla, ei voi muuta kuin haitata yrityksiä Karjalan palauttamiseksi.

Lain ja mutun ero ei taida olla kaikille selvä

Suomen valtion olisi pitänyt maksaa kaikki korvaukset täysimääräisinä ja sitten tehdä paperit omistusoikeuden siirtymisestä tms. pakkolunastuksesta. Näin ei ole tapahtunut.

Niin rauhansopimukset kuin korvauslaitkin hyväksyttiin Eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestyksessä, joten niistä ei kerta kaikkiaan voi urputtaa missään oikeusistuimessa. Lakiteknisesti muuten kyseessä ei todellakaan ollut pakkolunastus vaan pakko-otto.

Jälleen tämä järjettömyys

Pariisin rauhansopimuksesta löytyvät Alueelliset määräykset, Poliittiset määräykset, Maavoimia, sotalaivastoa ja ilmavoimia koskevat määräykset, Sotakorvaus ja palautus ja Taloudelliset määräykset, jonka 27. artikla on tämä:

”Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juriidisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla.”

Niin, suomalaista omaisuutta ainakin Britanniassa oli jäädytetty sodanjulistuksen jälkeen, ja sen palauttaminen oli normaali osa rauhansopimusta. Tähän pykälään vetoaminen osoittaa jo aivan täydellistä todellisuudesta irtautumista.

No siksi

Miksi oikeusjuttu olisi pitänyt nostaa Suomea vastaan. Valitus tehtiin Venäjän federaatiota vastaan, koska omaisuus, jonka omistusoikeuden katsotaan olevan voimassa, on Venäjän federaation eikä Suomen valtion alueella ja ongelma on se, ettei federaatio tunnusta tuota oikeutta.

No siksi kun Suomi oli luovuttanut Karjalan nahkoineen karvoineen Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksissa, vaikka siihen ei muka ollut oikeutta.

Niinpä niin

Edellinen postaus on näemmä luettu, ja kommentit ovat valitettavasti sitä mitä oli syytä odottaa.

Lukaisin jo aiemmin tuon saman tekstin. Se, mistä siinä voi olla samaa mieltä, on se, ettei tuo siteerattu teksti ole "jumalan sanaa" eikä edes kansainvälisen oikeuden mukaista tekstiä.

Oleellinen ero suomalaisten ja mm. keski-eurooppalaisten ja esimerkiksi Japanin Sahalinin saarten tilanteeseen on se, ettei ainakaan Tarton yliopiston toimeksiantomme seurauksena tekemästä tutkimuksesta löytynyt vuoteen 1957 mennessä mitään mainintaa, että Neuvostoliiton normeissa tai laeissa Suomen pakkoluovutetut alueet olisi kansallistettu kuten kansainvälinen oikeus edellyttää, jolloin omistusoikeuden siirtyminen oli kansainvälisen oikeuden mukaan hyväksytty toimenpide.

Auktoriteettiin vetoaminen ei ole hyväksyttävää, vaan on tietenkin täysin mahdollista, että Suomen kaikkien aikojen merkittävin kansainvälisen oikeuden asiantuntija on väärässä. Tässä kuitenkin vedotaan vain toiseen, varmuuden vuoksi anonyymiin auktoriteettiin. Ainoa asia-argumentti on täysin infantiili. Mitä ihmettä varten Neuvostoliiton olisi pitänyt kansallistaa jotain, joka oli luovutettu sille Moskovan ja Pariisin rauhansopimuksissa.

Jos Suomi luopuikin valtiollisesta oikeudestaan pakkoluovutettujen alueiden valtionhallinnon osalta, sillä ei ollut oikeus luopua sellaisesta, mitä se ei omistanut, eli yksityisomistajien omistusoikeudesta alueella oleviin alueisiin, kiinteistöihin ja tiloihin.

Höpsistä pussiin ja pussilla päähän, aivan varmasti oli oikeus. Jos on eri mieltä, oikeusjuttu pitää nostaa Suomea vastaan, ei Venäjää vastaan. Mitään voittamisen mahdollisuutta ei tietenkään ole, mutta joillekin se valitettavasti tunnu olevan este.

ad nauseam

Menee kieltämättä jankkaukseksi, mutta ei voi antaa vaikutelmaa, että riittävän usein toistettu hölynpöly muuttuisi totuudeksi. Prokarelia on jälleen ottanut kantaa palautukseen tavalla, joka ei millään ilveellä uppoa muihin kuin fanaattisimpiin palautuksen kannattajiin ja jossa jälleen yritetään vedota alueella muka olevaan suomalaiseen omaisuuteen. Vastattakoon siis täällä jälleen kerran kysymykseen, joka esitettiin aiheestä syntyneessä keskustelussa suomi24:ssä: Mistä löydät sieltä sellaisen tekstin, että evakoiden yksityinen oamisuus on siirtynyt NL:n valtiolle? Eli vilkaiskaamme Erik Castrénin kirjaa Kansainvälinen oikeusseuraanto (1950).

Toisen maailmansodan aikana poikettiin yksityisomaisuuden suojaa koskevasta periaatteesta, kuten sanottu, Suomen joutuessa talvisodan jälkeen luovuttamaan Neuvostoliitolle osan alueitaan, jolloin myös niiden yksityisomaisuus menetettiin, ja Itämeren valtioiden Neuvostoliittoon liittymisen jälkeen näiden valtioiden alueilla suoritetun omaisuuden kansallistamisen johdosta. - Tämän maailmansodan jälkeen tähän mennessä solmituista rauhansopimuksista Italian rauhansopimuksessa on, kuten samoin jo aikaisemmin on selostettu, eräitä määräyksiä, jotka koskevat saavutettujen oikeuksien laajemmalle tai suppeammalle ulottuvaa suojaa Italian Euroopassa luovuttamilla alueilla. Suomen rauhansopimuksessa noudatettiin samaa periaatetta kuin talvisodan jälkeisessä vastaavassa sopimuksessa, mikä merkitsi sitä, että myös nyt luovutetulla Petsamon alueella olevat yksityisten varallisuusoikeudet raukesivat korvauksetta.

Tietenkään ylläoleva ei ole mitään jumalansanaa, mutta extraordinary claims need extraordinary evidence, ja tämän vuosituhannen puolella keksittyä väitettä omistuoikeuden säilymisestä ei ole perusteltu kunnolla vaan täysin infantiileilla argumenteilla ja suoranaisilla valheilla. Karjalan palauttajat ovat maalanneet itsensä nurkkaan ja tilanteesta eivät hyödy kuin Venäjä ja asianajajien bisnekset.

Ei, valitettavasti en usko, että ylläoleva sitaatti muuttaisi tilannetta mitenkään. Aivan kuin kaikki aikaisemmatkin palauttajien kanonisoidun totuuden vastaiset asia-argumentit, se unohtuu nopeammin kuin kukaan ehtisi sanoa kognitiivinen dissonanssi.

Outoja petikavereita

Uusimmassa Karjala-lehdessä oli peräti lysti uutinen. Aluepalautus ry oli osallistunut Suomen sosiaalifoorumiin, epäilemättä täysin tietämättömänä siitä, millainen tilaisuus se on. Sosiaalifoorumi oli myös hyväksynyt sen, epäilemättä yhtä täydellisen tietämättömyyden takia. Kun asia oli valjennut Sosiaalifoorumin järjestäjille, oli tullut pientä sanomista. Olen vilpittömän vahingoniloinen kummankin osapuolen takia.

Salainen blogi

Arvoisa kollegamme ei enää päästä rahvasta edes lukemaan blogiansa. Tähän hänellä on toki kiistaton oikeus, ei tulisi mieleenkään esimerkiksi lyödä heinällä. Tuntuu vain jotenkin epäjohdonmukaiselta. Panee myöskin miettimään motiiveja: onko ilmennyt jokin äkillinen uhka Karjalan palautuksen toteutumisesta.

Töö on meie sõber, seda me ei puudu. Alkohool on meie vaenlane, seda me hävitame

Arvon kollegamme haluaa Viron viimeaikaisten tapahtumien valossa kiinnittää huomiotamme venäläisväestön asemaan palautetussa Karjalassa.
Yhdymme kollegaan kiihkeästi. Tämä on todellakin tärkeä asia, ja nykyväestön asema on palautusneuvotteluissa sovittava erittäin hyväksi, ja sopimuksesta on pidettävä kiinni viimeistä piirtoa myöten. Tämä on ehdottoman välttämätönta, jos Karjala halutaan takaisin. Ikävä kyllä Karjalan palautuksen näkyvimmät puolestapuhujat eivät ole tajunneet tätä(kään). Karjalan palautuksesta sitäpaitsi ei tarvitse, voi eikä saa neuvotella, jollei Venäjää hallitse jokin suurinpiirtein luotettava taho.

Siltä varalta, että joku oikeasti uskoisi, että Venäjä on ajanut Euroopan vuosituhannen tähän asti pahimpaan poliittiseen kriisiin siksi, että Viro siirtää patsasta 2km ja tusinan verran vainajia bussipysäkin alta hautausmaalle, vappuun sopiva sitaatti Tuure Lehéniltä (Työväenluokan maailmankatsomus, s. 100):

On tehtävä ero syyn ja aiheen välillä. Aihe on ilmiöiden pinnalla näkyvä tapahtuma, joka edeltää toista tapahtumaa ja esittää jonkinlaista "kätilön" osaa tämän syntymisessä, mutta ei ole sen todellinen syy. Sodat ja vallankumoukset puhkeavat usein verrattain mitättömistä aiheista, kun niiden todelliset edellytykset ovat kypsyneet. Sarajevon laukaus ei ollut suinkaan ensimmäisen maailmansodan syy, eikä saippua-annosten pienentäminen Saksan laivastossa vuoden 1918 vallankumouksen syy, mutta näiden tapahtumien välittöminä aiheina ne esittivät huomattavaa osaa. Aiheet löytyvät, kun syyt ovat tarpeeksi painavia. Ei ole kuultu, että jokin ryyppytilaisuus olisi jouduttu peruuttamaan sopivan aiheen puuttumisen vuoksi.