ProKareliakin on huomannut SVR:n Viipuriin rakentamat asunnot. Kommentti on valitettavasti tuttua tuubaa. Jossain on tavallaan perääkin:
Lehti ja rakennusyhtiö näyttävät uutisoinnissaan kokonaan unohtaneen, että Viipuri on keskeinen osa Neuvostoliiton Suomelta 1944 pakkoluovuttamaa aluetta. Viipuri on suomalainen kaupunki, joka nyt on venäläisten hallussa. Viipuri oli Suomen helmi, maan toiseksi suurin kaupunki ja kansainvälisin kaupunki ennen talvisotaa. Se oli Suomen portti Venäjälle ja Neuvostoliittoon.
Tosin rakennusyhtiö tuskin on tätä unohtanut. Sen sijaan se on muistanut, että asian toitottaminen lopettaisi bisnekset nyky-Venäjällä lyhyeen. Sen jälkeen ProKarelia hyppääkin reaalitodellisuudesta omaan kanonisoituun todellisuuteensa, jota yksikään oikeusoppnut ja yksikään oikeusistuin ei tunnusta:
Rakentamiseen liittyvä ongelma on ihmisoikeudellinen, tarkemmin sanoen esineoikeudellinen. Se on myös moraalinen. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 raja siirtyi Suomen ja Neuvostoliiton välillä uuteen paikkaan. Mutta vain raja ja hallinto siirtyivät.
Jos Karjala halutaan takaisin, tällainen haihattelu pitäisi haudata lopullisesti, ja pyrkiä kaikin keinoin lisäämään suomalaista läsnäoloa Karjalassa yleensä ja Viipurissa erityisesti. Ei kuitenkaan olisi vältämättä hyvä idea maksaa öljytulojen pöhöttämän Venäjän talouden nostamia hintoja. Sen enempää hillitön noususuhdanne kuin kauniisti sanottuna kyseenalaisilla keinoilla saavutettu poliittinen stabiilisuuskaan eivät ole ikuisia. Jos ja kun talous romahtaa, omaisuuden hinta putoaa ja rajusti. Koska poliittinen vakaus luultavasti romahtaa samalla, pahimmassa tapauksessa kaikki menee taas kerran. Jos kuitenkin hyvin käy, sen jälkeen voi ostaa paljon halvemmalla, parhaassa tapauksessa euroilla...
Lehti ja rakennusyhtiö näyttävät uutisoinnissaan kokonaan unohtaneen, että Viipuri on keskeinen osa Neuvostoliiton Suomelta 1944 pakkoluovuttamaa aluetta. Viipuri on suomalainen kaupunki, joka nyt on venäläisten hallussa. Viipuri oli Suomen helmi, maan toiseksi suurin kaupunki ja kansainvälisin kaupunki ennen talvisotaa. Se oli Suomen portti Venäjälle ja Neuvostoliittoon.
Tosin rakennusyhtiö tuskin on tätä unohtanut. Sen sijaan se on muistanut, että asian toitottaminen lopettaisi bisnekset nyky-Venäjällä lyhyeen. Sen jälkeen ProKarelia hyppääkin reaalitodellisuudesta omaan kanonisoituun todellisuuteensa, jota yksikään oikeusoppnut ja yksikään oikeusistuin ei tunnusta:
Rakentamiseen liittyvä ongelma on ihmisoikeudellinen, tarkemmin sanoen esineoikeudellinen. Se on myös moraalinen. Pariisin rauhansopimuksessa 1947 raja siirtyi Suomen ja Neuvostoliiton välillä uuteen paikkaan. Mutta vain raja ja hallinto siirtyivät.
Jos Karjala halutaan takaisin, tällainen haihattelu pitäisi haudata lopullisesti, ja pyrkiä kaikin keinoin lisäämään suomalaista läsnäoloa Karjalassa yleensä ja Viipurissa erityisesti. Ei kuitenkaan olisi vältämättä hyvä idea maksaa öljytulojen pöhöttämän Venäjän talouden nostamia hintoja. Sen enempää hillitön noususuhdanne kuin kauniisti sanottuna kyseenalaisilla keinoilla saavutettu poliittinen stabiilisuuskaan eivät ole ikuisia. Jos ja kun talous romahtaa, omaisuuden hinta putoaa ja rajusti. Koska poliittinen vakaus luultavasti romahtaa samalla, pahimmassa tapauksessa kaikki menee taas kerran. Jos kuitenkin hyvin käy, sen jälkeen voi ostaa paljon halvemmalla, parhaassa tapauksessa euroilla...
No comments:
Post a Comment