Viime päivien lehdissä on näkynyt uutisia, joiden mukaan Venäjä olisi tosiaan v.1991-1992 ollut valmis - suorastaan itse tarjoutunut - palauttamaan Karjalan, mutta Suomi ei halunnut tarttua tilaisuuteen. Salainen työryhmä oli kuitenkin laskenut kuinka kalliiksi prosessi olisi tullut ja päätynyt 64 miljardiin silloiseen markkaan, mikä presidentti Koiviston mielestä olisi ollut liian kallis hinta. En nyt puutu sen tarkemmin raha-asioihin, tässä blogissa on kirjoittajia, jotka ymmärtävät niitä paljon paremmin. Sen vain sanon, että mielestäni raha ei voi eikä saa olla Karjalan palauttamisen tai palauttamatta jättämisen keskeinen kriteeri. Mitä merkitystä niillä miljardeilla on viidenkymmenen vuoden kuluttua? Jos köyhä, sotaa käyvä Suomi pystyi vuonna 1941 ottamaan Karjalan takaisin, miksei rauhan tilassa elävä Suomi, joka on vauraampi kuin koskaan historiassaan, siihen pystyisi - jos haluaisi?
Koiviston kantaan vaikutti epäilemättä aito varsinaissuomalainen nuukuus, mutta luulen kuitenkin, että yliviritetty varovaisuus ja Venäjän pelko olivat pääasialliset vaikuttimet. Siitä asenteestahan saatiin selvää näyttöä Baltian maiden itsenäistymispyrkimysten yhteydessä. Olisi ollut kiintoisaa nähdä miten Kekkonen olisi toiminut vastaavissa tilanteissa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment