Tuesday, October 23, 2007

Suomi24 ja eräs keskustelija lähes ylittävät itsensä

Suomi24:ssä on vaihteeksi ajauduttu kiistaan omistuskysymyksestä. Muuan keskustelija (ei tarvita Sherlock Holmesia arvaamaan oikea nimi) vaati lähdetiedolla varustettua sitaattia, ja jopa sai sen:

Kansainvälisen oikeuden dosentti Tauno Suontausta
Lakimies-lehdessä 1955:

"Mutta voidaan huomauttaa, ja on huomautettukin, että omistusoikeuden menetyksestä ei voi olla kysymys senkään vuoksi, että missään laissa ei ole nimenomaista säännöstä omistusoikeuden menetyksestä. Tätä huomautusta tarkasteltaessa on ensinnäkin otettava huomioon, että Suomen oikeuden mukaan, joka tässä suhteessa on samalla kannalla kuin muiden maiden oikeusjärjestykset yleensä, pakkolunastus tai muu puuttuminen yksityisiin oikeussuhteisiin voi tapahtua, paitsi lain nojalla, myös välittömästi itse lailla. Tällaisena lakina tulee kysymykseen 23.9.1944 välirauhansopimuksen voimaansaattamisesta annettu laki (AsK n:o 645/1944), joka on säädetty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla, ja jonka mukaan välirauhansopimuksen määräykset, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, ovat voimassa niin kuin niistä on sovittu. Jos lähdetään siitä edellä esitetystä kannasta, että välirauhasopimuksen määräyksiin välttämättömäsi sisältyi puuttuminen yksityisiin omistussuhteisiin Porkkalan alueella, on sinä lakina, jolla tuo pakko-oton luontoinen puuttuminen omistussuhteisiin on tapahtunut, pidettävä juuri välirauhansopimksen voimaansaattamislakia. Jos yksityisten omistussuhteiden säilyminen johdetaan siitä, ettei ole annettu mitään lakia, jossa omistussuhteiden raukeamisesta olisi nimenomaan säädetty, niin on pakko tulla siihen omituiseen tulokseen, että koko Porkkalan vuokra-alueen luovutus on oikeudellista perustaa vailla, koska myöskään ei ole annettu erityistä lakia, jolla alueen omistajat olisi velvoitettu alistumaan edes omaisuuden käyttöoikeuden rajoituksiin, jotka ovat mahdollisia vain lain nojalla tai lailla. On siis pakko todeta, että muodollisoikeudellisilla perusteilla ei voida sitovasti osoittaa, että Porkkalan alueen omistussuhteet olisivat säilyneet. Päinvastoin voidaan todeta, että välirauhansopimuksen voimaansaattamislain lisäksi ei erityinen Porkkalan alueen kiinteistöjä koskeva pakkoluovutuslaki ollut tarpeen."

Suontaustan kanssa on eri mieltä Kansainvälisen oikeuden professori Erik Castrén, joka vastineessaan toteaa:

"Sen johdosta, että tohtori Suontausta edellä olevan kirjoituksen alaviitassa 10 vetoaa käsityksensä tueksi eräisiin allekirjoittaneen teoksiin, haluan huomauttaa seuraavaa. Hänen mainitsemissaan kohdissa on kysymys ainakin ensi sijassa omaisuuden kohtalosta niillä alueilla, jotka luovutettiin Neuvostoliitolle lopullisin vaikutuksin, ja joilla Neuvostoliiton oikeusjärjestys tuli rajoituksitta voimaan."

No eihän luupäihin mikään pysty eikä nurinkurisintakaan argumenttia hävetä:

Niin? Kyse on tuossa Porkkalan VUOKRA-alueesta, ei LUOVUTETUSTA Karjalasta.

Käsitykseni Venäjän oikeuslaitoksesta ei ole kovin korkea, mutta ei edes sitä saisi kiusata täysin järjetöntä argumentaatiota vaativilla hölynpölyjutuilla.

No comments: