Hirvee ylläri

Viipurin oikeudenkäyntifarssi sai sitten odotettavissa olleen lopun. Prokarelian tiedote asiasta ansaitsee kommentteja

---
Perusteluiksi venäläinen oikeusistuin katsoi kolme asiaa:

- Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta 30.04.1941, jolloin Kalle Paulan isä, Kaarle Paula, kuoli
- Tontin omistusoikeus oli siirtynyt Neuvostoliitolle jatkosodan päättyessä
- Kanne oli nostettu liian myöhään

Suvereenia demokratiaa toteuttava Venäjä lähti siten päätöksessään siitä, ettei länsimaisella perimysjärjestyksellä ole mitään merkitystä. Kaarle Paula ei kuitenkaan ollut Neuvostoliiton kansalainen, vaan suomalainen.

Oikeuden päätös on rankka isku kaikille ulkolaisille tahoille, jotka omistavat suoraan tai välillisesti jotain Venäjällä. Venäjän oikeuslaitos ei tunnusta ulkomaista perimystä. Siihen verrattavaa on omistusoikeuden siirtyminn kaupan tai lahjoituksen muodossa. Oikeuden päätöksestä voi tulla Venäjän tulevia investointeja arvioiden todella vakavia seurauksia.

Toisena perusteena todettu omistusoikeuden siirtyminen Neuvostoliitolle on sellaista uutta oikeutta, josta ei ole ollut tietoa. Neuvostoliitto oli YK:n jäsen ja se, samoin kuin Venäjä, on ratifioinut mm. YK:n ihmisoikeusjulistuksen. Sen 17. artiklassa vahvistetaan omistusoikeuden pysyvyys.

---

On hyvä muistaa, ettei Neuvostoliitto laatinut minkäänlaista lakia, jolla kiinteistöjen omistusoikeus olisi siirtynyt sille. Ei myöskään Venäjä ole sellaista lakia laatinut.

Moskovan sopimuksessa 1940 tai Pariisin rauhansopimuksessa 1947 ei ole sanaakaan mainintaa siitä, että kiinteistöjen omistusoikeus jotenkin siirtyisi Neuvostoliitolle. Suomen valtio ei omistusoikeutta olisi voinut siirtääkään, koska Suomi demokraattisena maana ei harjoita omaisuuden sosialisointia.

Oikeuden perusteluissa ei ole todellakaan mitään ihmeellistä. Kun on tutustunut Porkkala-komitealle annettuihin asiantuntijalausuntoihin, tietää, että sama tulos olisi suomalaisenkin oikeuden perusteella odotetttavissa. Tietenkään kysymys ei ole siitä, että Venäjä ei tunnustaisi ulkomaista perimystä. Kysymys on siitä, että Neuvostoliitto ei sitä tunnustanut, eikä yksityistä omistusta yleensäkään. Tietenkin Suomi saattoi luovuttaa yksityistä omaisuutta Neuvostoliitolle. Kysymys ei ollut mistään sosialisoinnista, vaan demokraattisesti valitun eduskunnan hyväksymistä laieista ja sopimuksista.

Toivottavasti oikeudenkäynti ylemmissäkin oikeusasteissa loppuu yhtä lyhyeen. EIT:lläkin on onneksi peruste olla tuhlaamatta aikaansa asiaan. Sääntöjen mukaan EIT:lle voi valittaa vain vahingon kärsinyt itse, ja hän kuoli jo 1941.