Kuten yleensäkin ihmisten välisessä kommunikoinnissa, myös Karjala-keskustelua sotkevat monenlaiset käsitesekaannukset. Yksi tärkeimmistä liittyy oikeudenmukaisuuteen; monilla keskustelijoilla menevät sekaisin moraalinen oikeus, juridinen päätöksenteko ja poliittinen realismi. Jos joku sanoo, ettei Karjalaa todennäköisesti saada takaisin vetoamalla kansainvälisiin tuomioistuimiin, hänet leimataan palautuksen vastustajaksi. Jos joku mainitsee Pariisin rauhansopimuksen olemassaolon, hänen väitetään hyväksyvän Karjalan miehityksen. Jos joku muistuttaa Karjalan nykyisten asukkaiden normaaleista ihmisoikeuksista, häntä pidetään venäläistämisen kannattajana. Esimerkkejä riittää loputtomiin.
Moraaliselta kannalta Karjalan ryöstäminen Suomelta oli ehdottomasti ja yksiselitteisesti väärin. Sen vahvistanut rauhansopimus oli tehty pistooli ohimolla, eikä se siksi olisi pätevä normaalissa siviilioikeudessa, mutta valitettavasti tämä ei päde valtioiden välisiin sopimuksiin - eikä varsinkaan rauhansopimuksiin, joista suurin osa on tehty pakon edessä. Sitä paitsi, vaikka tällainen sopimus olisikin kansainvälisen oikeuden silmissä juridisesti pätemätön, ei ole olemassa sellaista mahtia, joka oikeasti voisi pakottaa suurvallan noudattamaan lakia. Siksi ei oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen vetoaminen ole järkevä tapa yrittää saada Karjalaa takaisin - ei ainakaan ennen kuin Venäjän yksinvaltiaana on joku erityisen herkkäomatuntoinen Suomen ystävä. Sitä ennen on vain yritettävä käydä asiasta kauppaa, oli se moraaliselta ja juridiselta kannalta kuinka väärin tahansa.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment