Blogimme onnittelee voittajaa lämpimästi

Vuoden 2012 Trolli-Finlandia-palkinnon on voittanut valtiotieteiden tohtori, dosentti Johan Bäckmanin synnyttämä julkisuus- ja mediaoperaatio. Valinnan suoritti juontaja ja Suomi24-verkkopalvelun johtaja Jussi Halli.

Kohudesanttia ad nauseam

Vääryystieteen desantti on jälleen käynyt valistamassa naapureita historian väärentämisestä Suomessa. Tässä vähän kohokohtia:

Mainilan laukauksia ei koskaan ammuttu, vaan konnamaiset suomalaiset aiheetta syyttivät Neuvostoliittoa niiden lavastamisesta:

Есть и другие примерытого, как финны фальсифицировали историю уже в ходе событий истории: известные«выстрелы Майнила» («Майнилан лаукауксет»), о которых информировало радиоМосквы 26.11.1939. Согласно данным советской радиопередачи, советскиепограничники заметили со стороны финнов семь выстрелов, которые попали натерриторию СССР. Финские власти моментально решили сфабриковать дело противсоветского руководства о том, что советская артиллерия около границы сФинляндией якобы стреляла в собственных пограничников, чтобы иметь повод для нападенияна Финляндию. В этих целях, в финском генштабе ночью собрали «показания»финских пограничников, которые заявили, что они якобы «видели» с территорииФинляндии, как советская артиллерия стреляла в своих на территории СССР.Показания противоречивые. Хотя на самом деле, никаких «выстрелов Майнила» небыло. Но до сихпор, придуманная история «выстрелов Майнила» является главным событиемпридуманной и фальсифицированной истории т.н. «зимней войны».

 Jo sana 'jatkosota' on uusnatsismia, russofobiaa ja sotilaallinen uhka Venäjää vastaan:


Надо сказать, что использование термина «яткосота» к сожалению, такжесвидетельствует о том, что автор поддерживает нацизм –ведь сам термин «яткосота» существует для того, чтобы оправдать и поддержатьоперацию «Барбаросса». Таким образом, читатель должен быть внимателен,поскольку все труды, использующие этот термин («яткосота»), отражают крайневраждебную русофобскую идеологию, неонацизма и экстремизма. Слово «яткосота» – это информационное оружие, военнаяугроза против России.

Neuvostoliittolaiset partisaanit eivät tietenkään tappaneet mitään siviilejä, moinen on vain natsien keksintöä:

Понятно, что тенденция искажений, откровенная ложь, опять связаны с общей тенденцией фальсификации и отрицания союзничества Финляндии с нацистской Германией. Если Финляндия действительно воевала «одна», если она была жертвой сталинского нападения и угрозы «оккупации», если было «единство народа» против СССР, тогда боевые действия и разведывательные операции немецких гарнизонов и на других военных объектах около границы легче фальсифицировать, используя версию намеренного нападения на мирное население. Хотя здесь опять то, что пишет, например псевдоисторик Эрккиля, очень похоже на нацистскую пропаганду военного периода. Именно нацисты создавали мифологию о том, что цель советских партизан – это массовое уничтожение мирного населения, женщин и детей. Хотя в указанных случаях, которые спустя 60 лет изучает псевдоисторик Эрккиля, уже невозможно доказать, кто убил кого, и почему.

 

Ja sokerina pohjalla korttelin suurimmat peräpukamat, eli Karjala ei ole koskaan kuulunut Suomelle ja Tarton rauhalla ei ole mitään tekemistä Karjalan kanssa. Karjalan palautus tarkoittaakin Suur-Suomea:

 

В финском реваншизме 1990-х и 2000-х годов также есть интересная тенденцияфальсифицировать историю второй мировой войны. Главный лозунг финскихреваншистов «Вернуть Карелию» (по-фински «Карьяла такайсин») никакого реальногоотношения к действительности не имеет – ведьКарелия же никогда не была в составе Финляндии. Части ее были оккупированынемецкими и финскими оккупантами, но это, конечно, не дает никакого права на её«возвращение». Если смотреть на официальную пропаганду организации«ПроКарелия», то на фоне лозунга «вернуть Карелию» они требуют от России насамом деле регионы от Баренцева моря до островов Финского залива, в соответствиис Юрьевским мирным договором 1920-ого, что не имеет никакого отношения к Карелии.Таким образом, лозунг «вернуть Карелию» для финских реваншистов – это всего лишь туманный занавестребований создания «великой Финляндии» с разнообразными территориальнымипретензиями.

 

Petsamohan se siinä

Tällaista karttaa näytettiin Suomea käsitelleessä amerikkalaisessa talk show -ohjelmassa.Välirauhan aikaiset rajathan ne siinä, Karjala menetetty, mutta Petsamo tallella, sen pohjoisosaan on tainnut tulla vieläpä vähän lisää lääniä. Virokin on saanut pitää Petserinmaan ja ulottuu koillisessa Pietariin asti, Liettua leviää suorastaan muinaisten suurvalta-aikojensa malliin. Olipa kyse huumorista, tietämättömyydestä tai pienestä piikistä Venäjän suuntaan, tuollaiset provokaatiot ovat hauskoja ja samalla muistuttavat Venäjän/Neuvostoliiton imperialistisesta politiikasta pieniä naapurimaita kohtaan ja niiden kärsimistä aluemenetyksistä.

Kuka siellä?

Blogia on eilen ja tänään luettu erittäin ahkerasti kuuden anonyymiproxyn kautta. Kaikki blogin lukeminen on tietysti myönteistä, mutta tämä herättää uteliaisuutta: mitähän lukijan todellinen IP paljastaisi?

Kas Karjalan sanomia

Viimeksi Karjalan sanomat julkaisi vääryystieteen desantin sekoilua. Nyt onkin vuorossa jotain aivan muuta: myönteiseen sävyyn kirjoitettu juttu ProKarelian uudesta kirjasta. Kirjaa en ole vielä nähnyt, mutta Karjalan sanomien juttu ei paljasta suurempia sammakoita. Ainakaan omaisuuden restituutio -tuubaa ei mainita. Sotahistorian osuus ei kyllä tunnu ihan rehelliseltä, suomalaiset sukellusveneet aloittivat sotatoimet jo 22.6. 1941. Tämän pitäisi olla kaikkien tiedossa, ja vaikka sitä voisi jälkiviisaasti arvostella, se varmasti tuntui silloin hyvältä idealta. Keskustelu näyttää oleva menossa vaihteeksi parempaan suuntaan, varsinkin kun desantilta on lopultakin paska osunut tuulettimeen.

Bätmän oli mielipuoli, lopulta se hullu kuoli

Vääryystieteen desantti on parantanut kuin sika juoksuaan:

Petroskoissa toimii Karjalan palautusta vastustava venäläinen nuorisojärjestö Uusi Karjala, joka auttaa venäläisiä maahanmuuttajia Suomessa ja puolustaa heidän oikeuksiaan.
— Uusi Karjala -kansalaisjärjestön toiminta on suunnattu Suomen puolella asuvien meikäläisten kansalaisten oikeuksien puolustamiseen. Me seuraamme tarkasti kaikkia suomalaisten poliitikkojen mielipiteenilmauksia ja mediassa julkaistua kritiikkiä, Uusi Karjala -nuorisojärjestön puheenjohtaja Aleksandr Kalkko kertoo.
Noin kymmenen vuotta sitten syntyneet revansistien salaseurat eivät saa laajaa julkisuutta Suomessa. Monet suomalaiset eivät tiedä niistä mitään, useammat poliitikot kieltävät seurojen olemassaolo.
— Olen seurannut revansistien toimintaa jo yli kymmenen vuotta. Suomalaisten historiantutkijoiden mukaan toisen maailmansodan aikana suomalaiset pyrkivät saamaan Itä-Karjalan ja Kuolan niemimaan alueet. Nykyäänhän on tiettyä että suomalaisilla oli aikeissaan saada suuremmat alueet: Pohjois-Norjan, Eestin, Ruotsin ja Latvian alueet ja myöskin Pietarin ja Orenburgin, suomalainen ihmisoikeusaktivisti dosentti Johan Bäckmann kertoo.
Bäckmanin mukaan Karjala takaisin -motto ei pidä paikkaansa, koska Karjala ei ollut koskaan osa Suomea. Kummankin maan asukkaat on harhautettu ja he ovat tietosodan orjia
Lisää lue Karjalan Sanomista 26.09.12.

On niin paksua, että ei oikein pysty kommentoimaan. Siteeksi on taas hitunen totta, joissain piirissä todella puhuttiin Suur-Suomesta, johon olisi kuulunut myös Viro, Länsipohja ja Ruija.

Ilta-Sanomia

Lauantain iltsarissa oli kaksikin Karjalaa sivuavaa kirjoitusta, jotka valitettavasti löytyvät vain maksullisesta digilehdestä netistä.

Kekkosen entinen adjutantti kertoi, että Kekkonen oli päässyt Hruštšovin kanssa niin pitkälle, että  Hruštšov teetti selvitystä Viipurin palauttamisesta. Kaikki meni kuitenkin pieleen, kun Hruštšov siirrettiin syrjään, ja Brežnev suhtautui Kekkosen uusiin yrityksiin ehdottoman kielteisesti. Tästähän on ollut puhetta ennenkin, ja asiaa on epäilty jopa Hruštšovin syrjäyttämisen yhdeksi syyksi. Miten lie, osoittaa kuitenkin, että aina kannattaa yrittää, Kekkonenkin yritti.

Toinen kirjoitus käsitteli Karjalan tasavallan kiinnostusta Suomea kohtaan. Vanha tuttavamme Svobodnaja pressa oli kirjoittanut Karjalan tasavallan asukkaiden kiinnostuksesta Suomeen liittymiseen. Jutun kirjoittanut Vitali Slovetski oli kuitenkin haluton puhumaan iltsarin toimittajien kanssa, ja jutussa olevat oudot väitteet suomalaisten lähetysjärjestöjen separatistisesta propagandasta antavat vähän aihetta epäillä, että perimmäinen tarkoitus olisi vain rakennella viholliskuvia.

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen...

Aihepiiriä on sivuttu aikaisemminkin. Nyt asian kaivoi esiin Jukka Tarkka:

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kertoo tuoreessa, Suomen kylmää sotaa käsittelevässä kirjassaan Karhun kainalossa, että presidentti Urho Kekkonen yritti kesäkuussa 1968 saada Viipurin takaisin Suomelle.

Hän ehdotti Tarkan mukaan kesäkuussa 1968 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen silloiselle pääsihteerille Leonid Brežneville vaihtokauppaa.

Saadakseen Viipurin Kekkonen olisi antanut kaistaleen pohjoisinta Lappia ja tunnustanut DDR:n

Tarkan mielestä presidentti eksyi "valtiosäännön, rikoslain ja terveen järjen rajojen tuolle puolen."

Valtiosäännöstä ja rikoslaista en olisi varma. Terveen järjen suhteen Tarkka taitaa valitettavasti olla oikeassa. Venäjä ei taatusti palauta Karjalaa pelkästään hyvä omantunnon saadakseen, vaan meillä pitää olla jotain konkreettista tarjottavaa Venäjälle. ProKarelia huutaa tietysti tässä, että sehän on ihan väärin, ryöstösaalis on palautettava ilmaiseksi. Toki, mutta jos halutaan Karjala takaisin ennen maailmankaikkeuden lämpökuolemaa, periaatteista on syytä tinkiä. Kekkonen saattoi olla valmis tinkimään liikaa. Pitäisi löytää jokin keskitie Kekkosen uhkarohkeuden ja Koiviston ylivarovaisuuden väliltä.

Löylyä, löylyä lissää...

Venäjän hallituksen lehti: Suomi ei nuodata Pariisin rauhansopimusta, Suomen ulkoministeriö yhteistyössä revansistien kanssa

Venäjän hallituksen lehti Rossijskaja Gazeta kirjoittaa tänään, että Suomen ulkoministeriön edustaja Hannu Halinen on osallistunut suomalaisen revanssijärjestön "ProKarelian" kokouksiin Helsingissä. "ProKarelia" on revansistinen järjestö, joka levittää Pariisin 1948 rauhansopimuksen kieltämää revansistista propagandaa. Rossiiskaja Gazeta yritti selvittää tilannetta sekä Suomen kantaa Karjala-kysymykseen, mutta UM:n Venäjän yksikön päällikkö Jaana Teckenberg kieltäytyi kommentoimasta. "ProKarelia levittää rankaisematta revansistista propagandaa", Rossiiskaja Gazeta kirjoittaa.
http://www.rg.ru/2012/09/12/finlandia-site.html

Ei tarvita Sherlock Holmesia päättelemään tämän jutun suomalaista 'tietolähdettä'.  

Vääryystieteen desantti vauhdissa Petroskoissa

Пресс-конференция правозащитника Йохана Бекмана в Петрозаводске

Широкоизвестный финский правозащитник, председатель Антифашисткого комитета Финляндии Йохан БЕКМАН выступает в пресс-конференции в г. Петрозаводске в 18.9.2012 в 10.00-12.00 ч. по теме «Защита прав русскоязычного населения в Финляндии и необоснованные претензии финских реваншистов» вместе с молодежной организацией «Новая Карелия» и с ее председателем Александром КАЛЬКО в отелье «Прионежский» (ул. Федосовой, 46). Дополнительная информация: petrosinfor@gmail.com

Dosentti Johan Bäckmanin lehdistötilaisuus suomalaisen revansismin ongelmasta

Dosentti Johan Bäckmanin pitää lehdistötilaisuuden aiheesta REVANSISMIN ONGELMA JA VENÄJÄNKIELISEN VÄESTÖN TILANNE SUOMESSA 18. syyskuuta 2012 kello 10-12 Petroskoissa hotelli Äänisen konferenssisalissa (osoite Ulitsa Fedosovoi 46). Tilaisuuden järjestää Karjalan palautusta vastustava venäläinen nuorisojärjestö Uusi Karjala, jonka puheenjohtaja Aleksandr Kalkko esiintyy myös lehdistötilaisuudessa. Tilaisuus on venäjänkielinen. Tiedustelut: petrosinfor@gmail.com

 

 

Karjalan palautuksella on kuin onkin uskottavuutta, koska se jaksaa huolestuttaa Venäjää.

Taas Karjalaa Usarissa

Usarissa vaikuttava sotahistorioitsija ottaa kantaa ehdotukseen selvittää huhut epävirallisista Karjala-keskusteluista 90-luvun alussa:


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kuopus Olli Immonen on tämänpäiväisten uutisten mukaan aikeissa tiedustella hallituksen valmiutta lähihistoriaa koskevaan selvitykseen. Valokeilaan olisi tarkoitus asettaa huhujen mukaan oletettavasti 1990-luvun alussa käydyt Suomen ja Venäjän väliset keskustelut Karjalan palauttamisesta.

---

Miksipä siis ei? Immosen pyynnössä ei periaatteessa ole mitään kohtuutonta eikä mahdotonta, vaikka itse selvitys osoittautuisikin täysin tarpeettomaksi ja todistaisi huhun pelkäksi huhuksi. Samalla saataisiin myös kerrankin lähihistoriaa koskevia arkistoja avoimiksi paitsi meillä, myös itänaapurissa, josta tämä tarjous Karjalan palauttamisesta kuulemma on aikoinaan tullut. Selvitys itse asiassa edellyttäisi suomalais-venäläistä yhteisprojektia. Nämä ovat onnistuneet hyvin ennenkin.Mutta ennen kuin toimeen tartutaan, niin kansanedustaja Immoselta toki voisi kysyä, olisiko hän lopultakaan vakuuttunut mahdollisen selvityksen tuloksista? Huhtiniemen ja Pyynikin kuvitteellisten joukkohautojen tapaukset ovat esimerkkejä siitä, että historioitsijoita ei välttämättä edes haluta uskoa. Kaikissa tapauksissa ammattitutkijoita on myös syytelty "virallisen totuuden" esittämisestä propagandana, ja esitetty verraten kyseenalaisia arvoita heidän poliittisista motiiveistaan tavalla, jota eräässä luottamustoimessa esimiehenäni toimiva ammattitoveri Ilona Kemppainen on osuvasti kuvaillut.Kansanedustaja Immonen on antanut viitteitä omasta suhtautumisestaan kotimaamme tiedeyhteisöön toteamalla, että "yliopistomme ovat tällä hetkellä valitettavasti täynnä kommunisteja ja entisiä Stasin agentteja". Keille hän siis uskoisi tämän lähihistoriaa koskevan tärkeän selvityksen, jos akatemia on hänen mielestään näinkin mädännäinen? Ja mikäli selvitys vahvistaisi tarinan tuulesta temmatuksi ja antaisi presidentti Koivistolle puhtaat paperit Karjala-asiassa, niin suostuisiko Immonen uskomaan tutkimuksen lopputulosta? Vai epäilisikö hän kukaties tällöinkin tutkijain vaikutteita?

Minä olen kyllä saanut vahvan vaikutelman, että jotakin tuohon aikaan tapahtui, ja rohkeampi presidentti olisi ehkä saanut jotain aikaan. Karjalan palautuksen kannalta selvitys ei kuitenkaan olisi välttämättä hyvä idea. Ei pidä antaa Venäjälle signaalia, että Karjalasta ei voisi keskustella ehdottomasti pöytäkirjan ulkopuolella.

Sotahistorioitsija sai sitten tietysti tavallisen pönttöjä kommentteja:

7.9.2012 15:31 Jussi Jalonen. Olet tutkija, silti esityksesi on erittäin kapea. Jos todella tehdään Petsamon, Karjalan ym. palautukseen liittyvä selvitystyö, sen tulee olla olennaisesti laajempi sisällöltään. Selvityksessä tulee olla historiallinen osa. Siinä tulee olla kansainvälisoikeudellinen osa. On tutkittava, mitä kaikkia kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia esim. Neuvostoliitto rikkoi hyökätessään Suomeen. Ei kai niitä lakeja ole rustattu vain huvin vuoksi? Tällöin on tutkittava esim. Westfalenin rauhaa, Haagin sopimuksia, Kellog-Briad -sopimusa, Sodanvastaista sopimusta. Tarpeen on myös selvittää Atlantin julistusta, josta tuli Atlantin sopimus 01.01.1942. Ja samassa Arcadia-kokouksessa NL sitoutui YK:n periaatteisiin.
Tarpeen on myös selvittää evakkojen omistusta. Siinä voi lähteä vaikkapa Urukaginan laeista aina Pinheiron periaatteisiin. Eikä tietysti pidä unohtaa ETYK:n lupausta rajatarkistuksista ja onhan niitä useita muitakin tarkasteltavia asiakirjoja. Keskinäisistä sopimuksista on erityisesti tarkasteltava Suomen itsenäistymistä ja Neuvosto-Venäjän siihen tekemää ratifiointia ja Tarton rauhansopimusta 1920. NL rikkoi myös Hyökkäämättömyyssopimusta ja sen jatkosopimusta. Tämä on vasta alkua. Lisäksi pitää selvittää palautuukseen liittyviä periaatteita, kuten luottamusta, win-win -pohjaa ja rauhanomaisuutta.
Joten voin sanoa, että heittosi "Helppo homma siis", on äärimmäisen väärä ja suorastaan outo. 



Wesfalenin rauhaa ja Urukaginan lakeja voi hyvä tavaton. Ja asian vierestä, puhehan oli vain 90-luvun alun tapahtumien selvityksestä.

Ja muutenkin kohtuupönttöä. Jos halutaan Karjala takaisin, ei pidä puhua vanhoista sopimuksista vaan uusista. Sopimuksista, joiden pitäisi olla hyväksyttäviä sekä Suomelle että Venäjälle. Kun tuon win-win -pohjan aina mainitsee, niin ehkä kannattaisi edes joskus ajatella, mitä sen pitäisi pitää sisällään ja mitä se nyt ei ainakaan voisi pitää sisällään.

Terijoki ja Suur-Suomi

Joopa joo. Terijoella oli sitten käyty ja todettu, ettei sikäläisissä mustikoissa ollut enää "Suur-Suomen makua". Ja mitähän tekemistä Terijoella mahtaa olla Suur-Suomen kanssa?
Tuo teksti nyt oli kirjoittajalleen tyypillistä älytöntä vuodatusta, joka ei ansaitse sen perusteellisempia analyyseja, mutta toi esiin erään käsitesekaannuksen, johon olen toisinaan muissakin - ja paljon asiallisemmissakin  - yhteyksissä törmännyt, nimittäin Tarton rauhan rajojen ja Suur-Suomen sekoittaminen. Käsitteiden sotkeminenhan johtuu tavallisesti silkasta tietämättömyydestä, mutta toisinaan myös asioiden tarkoituksellisesta hämärtämisestä ja manipuloinnista. En tiedä kummasta tässä tapauksessa on kyse; kirjoittajan mission tuntien voisi epäillä tahallista propagandan tekoa, mutta myös pelkkä hölmöys riittäisi vallan mainiosti.

Terijoki on kuulunut perinteisesti Suomeen, aina siitä lähtien kun Ruotsi ja Venäjä muinoin jakoivat Karjalan ristiretkillään katolisen ja ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Isonvihan jälkeisessä Uudenkaupungin rauhassa 1721 Ruotsi menetti Karjalankannaksen Venäjälle, mutta kun koko Suomi liitettiin Venäjään 1800-luvun alussa, yhdistettiin 1700-luvulla menetetyt alueet - ns. Vanha-Suomi - muuhun suuriruhtinaskuntaan, joka sitten itsenäistyi Tarton rauhan rajoilla.
Suur-Suomella taas on tarkoitettu sellaista utopistista Suomea, johon olisi liitetty heimokansojen asuttamia alueita lähinnä Itä-Karjalasta, Inkerinmaalta ja Kuolan Lapista, joissakin skenaarioissa kauempaakin idästä ja vieläpä Pohjois-Norjasta ja Tornionjokilaakson Ruotsin puoleiselta rannalta. Tällaista valtakuntaa ei ole koskaan ollut olemassa; jatkosodan aikanakaan ei miehitettyjä Itä-Karjalan alueita liitetty Suomeen, vaan ne muodostivat erillisen sotilashallintoalueen. Sen sijaan talvisodassa menetetty ja jatkosodassa takaisin vallattu Suomen Karjala - Terijoki mukaan luettuna - palautettiin virallisesti osaksi Suomea.

Suur-Suomi -unelmista voi olla mitä mieltä hyvänsä, mutta käsitteet täytyisi pitää selkeinä. Tarton rauhan rajojen muodostama Suomi ei ollut Suur-Suomi ja kun puhutaan Karjalan palauttamisesta, ei tarkoiteta Suur-Suomen luomista.

Patriarkaalisempi kuin patriarkka

Suomen tyhmin pitkäaikaistyötön on piipahtanut Terijoella:

Pietarin pikkuasioiden jälkeen suunnistin kohti Terijokea, niin kuin suomalaiset kutsuvat vanhastaan, vaikka tuo paikka on kääntynyt ”Vihreäksi kaupungiksi” (Зеленогорск). Puhuttakoon siis ajanmukaisesti Vihreästä kaupungista ja sen sienistä.
---
Metsässä oli tunnistettavissa muutamia vanhoja suomalaisasuntojen kivijalkoja. Myös vanhoja kulkureittejä oli havaittavissa. Kukaan ei niillä kivijaloilla ja niillä kulkureiteillä laulanut pahoja marssilauluja toisia kansalaisuuksia ja valtioita vastaan. En hyräillyt edes mielessäni Jääkärimarssia: ystävyys ja ilo olivat päällimmäiset tunteeni
---
Vihreän kaupungin sienet ja mustikat olivat täysin vapaasti poimittavissa Suomen kansalaiselle, joka saapui yhdenkerran turistiviisumilla datshalle. Nämä sienet ja mustikat maistuivat maukkaasti "venäläisiltä sieniltä", ne olivat kääntyneet venäläisiksi niin kuin myös Terijoen kuuset ja männyt olivat kääntyneet venäläisen Vihreän kaupungin puiksi. He puhuivat venäjää ilman mitään vierasta aksenttia ja outoa intonaatiota. Niissä ei ollut enää mitään Ryti-Tanner-Mannerheimin Suur-Suomen makua. Niitä varten ei tarvinnut rakentaa uusia tai entisöidä vanhoja juoksuhautoja. Nämä sienet ja mustikat olivat ihan aidosti tämän kesän satoa. Ne olivat vapaasti poimittavissa ja ystävien kesken aterialla nautittavissa! Ja erityisesti pistin merkille, että vaikka suutelisit Terijoen sammakkoa, niin komeaa prinssi-Mannerheimia ei tulisi esille (en yrittänyt edes suudella).

Lystikästä kyllä, kaupungin webisivut löytyvät osoitteesta http://terijoki.spb.ru/.
Sivuilta löytyy ihan mielenkiintoista tekstiä. Ei siellä sentään Karjalan palautusta kannateta, mutta taso on jotain aivan muuta kuin potkut saaneen pastorin hengentuotteissa. 

Vitsi, vitsi - haittaaks se?

Löytyipä venäläinen sivu, jossa kerrotaan Viipurista. Tähän tyyliin:

For the sake of the truth, we must note that Finland, which at the time included Vyborg,did not appreciate the friendship with the Eastern neighbour - Soviet Union.Together with other aggressive militarists - Great Britain, Belgium, and France - Finns dug all over the Isthmus of Karelia, creating the line of so-called defence. Later it became known as "The Mannerheim Line". The construction took twelve years which were spent to create more than two thousands of gunfire points and other fortifications. The construction spanned over 135 kilometers along the front line (between the Gulf of Finland and Lake Ladoga), and as far as95 kilometers away from the front into the Finnish territory. The line consisted of several strips: first, the security strip which includedfortified positions, fences, and obstacles; the main defence strip with22 resistance areas followed. There were also the second defence strip, the rear strip, and Vyborg fortifications proper. It is not clear from whomthe Finns were going to "defend" themselves at the Soviet border. Meanwhile, in the end of 1939, USSR proposed new peace initiatives.Their essense was that Finland must peacefully cede to Soviet Union a large piece of its territory close to Petersburg. On November 30, 1939, about a million of Soviet soldiers, supported by about 2000 tanks and 1000 military planes started to convinceFinns to solve the problem peacefully. There were three directions of convincing:one - in the Isthmus of Karelia, another one - North-East of Lake Ladoga, and the third one - at the coast of the Arctic Sea. Despite the fact that the Finnish armyhad 60 tanks, 115 military planes, and little more than 300 thousands troops, on March13 the war ended. The border was moved, and Vyborg was included into Soviet Union.

Jos tämä on tosissaan kirjoitettu, on vihdoin löydetty joku, johon verrattuna vääryystieteen desantti on asiallinen ja Suomen tyhmin pastori einstein. Mutta tarkemmin ajatellen, enemmän tuo vaikuttaa raskaan sarjan ironialta. Sellaisena sen voisi nähdä suorastaan nerokkaana: pöntömpi politrukki olisi varmaan hyvin tyytyväinen tekstiin, mutta asioiden todellinen laita löytyy mukavasti rivien välistä.

Venäläistämistä - no ei todellakaan

Kiukuttelu EIT:ltä tulleesta hylsystä jatkuu. Jo aasinajajan saamien vastaavien perusteella olisi pitänyt tietää, että päätös tulee sen maan kielellä, jota valitus koskee. Kuten arvelinkin, valitusta ei ole hylätty, vaan se ei ole päässyt edes käsittelyyn. Perusteena sopimuksen artiklat 34 ja 35,  käytännössä jo tämä riittää:

2. Tuomioistuin ei käsittele 34 artiklan nojalla tehtyä yksilövalitusta, joka a. on nimetön, tai b. on asiasisällöltään olennaisesti sama kuin tuomioistuimen jo tutkima asia, tai joka on jo tehty muulle kansainväliselle tutkimus- tai selvittelyelimelle eikä sisällä asiaanvaikuttavaa uutta tietoa.
Aasinajajan juttu lensi roskiin jo 2008, ja valituksessa varmaankaan ei ollut uutta tietoa.

Niin muuten, päätöksen tehnyt tuomari Erik Møse on  norjalainen, joten kiukuttelu tuomarin venäläisyydestä ja jääviydestä on sekin aika perusteetonta.

Harhaisuus ei silti ole hellittämässä

Asianhan piti olla loppuunkäsitelty, mutta eipä näytä olevan:

Kun Venäjän federaatio liittyi ihmisoikeussopimukseen 5.5.98, niin tuosta hetkestä lähtien myös omaisuuden suojaa koskevat sopimuksen artiklat ovat olleet sitä velvoittavia. Suomalaisten omistusoikeus alueella ei todistettavasti ole koskaan päättynyt ja Venäjä loukkaa käytännössä joka päivä Karjalasta ja muilta pakkoluovutetuilta alueilta paenneiden omistusoikeutta estämällä heitä nauttimasta omaisuudestaan jaestämällä heiltä pääsyn kotitiloilleen.Pariisin rauhansopimuksessa ei ole artiklaa, joka oikeuttaisi Venäjän federaation ryöstämään suomalaisten yksityisomaisuuden.

Uskomattoman aivokuollutta. Pariisin rauhansopimus solmittiin 10.2.47 eli pikkuisen aikaisemmin. Siinä Suomi luovutti Karjalan Neuvostoliitolle ja luopui kaikista julkisista ja yksityisistä vaatimuksista. Ja miten niin todistettavasti? Aasinajaja ei pystynyt moista todistamaan lisurissaan, oikeat oikeustieteilijät potkivat kysymyksen kuoliaaksi jo Porkkalan palautuksen yhteydessä, ja oikeusistuimet heittävät jutut automaattisesti roskiin.

Uskokaa jo, isovanhempien yli 60 vuotta sitten kokemat taloudelliset menetykset, joita ei korvattu täysimääräisesti, ovat EVVVK. Jos Karjala-kysymyksessä halutaan saada jotain aikaan, sitä pitää lähestyä täysin eri kantilta.

Epäuutinen

Juuri tulleen puhelinsoiton mukaan EIT on hylännyt Suomen Karjalan pakolaiset ry:n toimeksiannosta Venäjän federaatiota vastaan  v. 2006 tehdyn valituksen, joten omistusoikeuskysymys on meidän osaltamme ratkaistu.
”Omia maita ikävöivät” tuntevat varmasti surua päätöksen vuoksi, mutta  tämä vuosikymmeniksi epäselväksi jätetty asia on nyt saanut ratkaisun  ja mahdollistaa aidon surutyön, kun epätietoisuus on päättynyt.   Päätös oli yhden venäläisen tuomarin tekemä, siinä ei ollut perusteluja eikä siitä voi valittaa.
Tässä lohdutukseksi oman lapseni viesti karjalaiselle isoisälleen:”Emme me ”maattomat” unohda juuriamme, koska ne juuret ovat kiinni teissä, ukitja mummit, isät ja äidit.”

Uutisen ei oikeasti pitäisi olla yllätys kenellekään, ja ihan tarkkaan ottaen se ei varmaankaan pidä paikkaansa. Aasinajajan vastaavia  juttujakaan ei  hylätty, vaan niitä ei koskaan edes otettu käsittelyyn: ne eivät olleet edes väärin. Ehkä rahojen lahjoittelu juristeille näissä asioissa alkaa vihdoinkin loppua.. ProKarelia varmaan edelleen tuottaa kaliumkarbonaattia omaisuuden restituutiosta eikä suostu tajuamaan, että moinen tekisi mahdottomaksi Karjalan palautuksen tavalla, jonka sekä Suomi että Venäjä voisivat hyväksyä.

Kirjoita Viipurista

Vielä on vähän aikaa osallistua Iltasanomien järjestämään Viipuri-aiheiseen kirjoituskilpailuun. Tekstejä voi lähettää kesäkuun loppuun asti, mieluiten sähköpostilla osoitteella viipuri@iltasanomat.fi. Kirjoituksia Viipurista julkaistaan Iltasanomissa kesän aikana ja parhaat kirjoittajat palkitaan kahden hengen matkoilla Viipuriin.

Tuo vanha vainooja

Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea on valistanut meitä uudesta Talvisotaa käsittelevästä venäläisestä elokuvasta. Se näyttää oleva paksua kamaa:

Juoni on ainutlaatuisen jännittävä: elokuvan alussa tiedustelukoulun oppilaat aloittavat suomen kielen opiskelun ja saavat tietoja suomalaisten uhkaavista joukkojensiirroista. Tiedusteluretkellä saadaan havainnot suomalaisten salaisen tykistöyksikön siirtymisestä lähelle rajaa. Tiedustelijat kuulevat Mainilassa seitsemän tykinlaukausta Suomen puolelta. Suomalaiset tappajapartiot ja tarkka-ampujat piinaavat työläisten ja talonpoikien armeijaa. Tiedustelujat saavat selville, että puusta ampuvat suomalaiset tarkka-ampujat eli "käet" ovatkin mielikuvituksen tuotetta, koska todellisuudessa suomalaiset snaiperit ampuvat maasta. Tiedustelupäällikkö Dubko tekee nopean johtopäätöksen: puusta ampuvat "käet" ovat suomalaisten liikkeelle laskema huhu, "ideologinen diversio" eli tihutyö, jonka tarkoitus on lietsoa työläisten ja talonpoikien armeijassa paniikkia. Poikkeuksellisen taitava suomalainen tarkka-ampuja piinaa venäläisiä, kunnes venäläisten oma nuori tarkka-ampujatyttö Margarita Brusnikina lyö vastustajansa, kokeneen miehen lempinimeltään Kettu, joka saadaan vangiksi ja otetaan kuulusteltavaksi. Kuten nykyisinkin, suomalaisten ja venäläisten välille syntyy heti kiistaa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta.

Mikään ei näytä muuttuneen sitten neuvostoaikojen, mutta vähän haiskahtaa siltä, että on tiettyjä paineita legitimoida Karjalan anastusta.

Viipuri

Sanomatalon alakerrassa Helsingissä on esillä tämän kuun 20. päivään asti Viipuri-aiheinen valokuvanäyttely "Tällanen ol' Viipuri". Kuvia on sotia edeltäneestä vanhasta hyvästä ajasta, sota-ajan tuhoista, kaupungin menetyksestä ja takaisin valtauksesta, jälleenrakentamisesta ja uudelleen menetyksestä sekä vielä harvinaisia - äärimmäisen ärsyttäviä, mutta jollain sairaalla tavalla kiinnostaviakin - kuvia Viipurin venäläistämisen alkuajoilta. Näyttely on ollut suosittu, siellä on käynyt paljon katsojia, sille on toivottu jatkoaikaa ja sitä on kyselty myös muualle maahan. Varsinkin nuoremmille sukupolville, joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia suomalaisesta Viipurista, näyttely on ollut muistuttamassa siitä, ettei Viipuri ole jokin muinaistaru, vaan olennainen osa Suomen historiaa: yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja, toiseksi suurin kaupunkimme, joka meiltä törkeästi ryöstettiin niin vähän aikaa sitten, että vieläkin on keskuudessamme paljon ihmisiä, jotka joutuivat jättämään sinne kotinsa.

Taisipa tämäkin arvoitus selvitä

Viime aikoina blogia on luettu selvästi enemmän kuin ennen, ja kävijät ovat yleensä tulleet hakukoneen kautta. Valitettavasti tämä ei taida olla heikko signaali Karjala-keskustelun vilkastumisesta. Suomen tyhmimmän (ex)-pastorin uusi vaan ei omaperäinen aivopieru taisi kuitenkin paljastaa totuuden: Oikeasti haetaankin tätä.

Mitäköhän Venäjä pelkäisi?

Karjalan Liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallströmin mukaan Suomi tekee kaiken voitavansa, jotta suomalaiset voisivat jatkossakin omistaa kiinteistöjä Karjalassa.

Venäjä on antanut Suomen ulkoministeriölle tiedoksiannon, jonka mukaan Venäjän valtio pakkolunastaa suomalaisten omistuksessa olevat kiinteistöt Karjalassa, ellei niistä luovuta vapaaehtoisesti.

Venäjän vuosi sitten vahvistaman raja-aluevyöhykelainsäädännön mukaan kiinteistöt olisi pitänyt luovuttaa tammikuun 9. päivään mennessä.

---

– Kuten olen Moskovan television haastattelussa sanonut, olisi kiva tietää, mitä Venäjä pelkää, Matikainen-Kallström kyselee.

Tässä arvaus: Venäjä pelkää suomalaisten kasvavaa läsnäoloa luovutetussa Karjalassa. Kuten tässä blogissa jo kauan sitten kirjoitettiin, suomalaisen läsnäolon lisääminen olisi tärkeää, ja se edellyttää paitsi sitä, että Venäjän maalainsäädäntö mahdollistaa sen, myös sitä, että me toimimme Venäjän lainsäädännön mukaan emmekä kuvittele harhaisesti sotia edeltävän maanomistuksen muka olevan vielä voimassa.

Ohoh, hupsista ja safkaa

Karjalan palautuksen suhteen ei yllättäen ole tapahtunut mitään kovin merkittävää, joten ajankuluksi voi vilkaista muutamien keskustelun veteraanien uusia seikkailuja.

Edesmenneellä KareliaForumilla vaikuttaneen, sittemmin persukansanedustajan avustajaksi päätyneen, tunnetun nettihenkilön ei-ehkä-aivan-loppuun-asti-ajateltu huono huumori on noussut suunnilleen ykkösuutiseksi sekä Suomessa että maailmalla. Vääryystieteen desanttikin on tarttunut asiaan:

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hiljattain tuomitun kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustajan Helena Erosen ehdotus hihamerkeistä ja mikrosirusta ulkomaalaisille ja seksuaalivähemmistöille on saavuttanut Venäjällä ja IVY-maissa valtavaa julkisuutta. Venäläiset uutistoimistot poimivat jutun Turun Sanomien uutisesta ja toistivat siinä olleet faktat. Eronen on noussut julkkikseksi Venäjän ohella myös Kazakstanissa, Valko-Venäjällä ja Azerbaidzhanissa saakka. Tässä kaikki uutiset Helena Erosesta Venäjän medioissa, juttuja on jo satoja, lista täydentyy koko ajan:

http://news.yandex.ru/yandsearch?content=alldocs&cl4url=www.today.kz%2Fru%2Fnews%2Fworld%2F2012-04-12%2F63412

Olenkohan ihan väärässä, jos epäilen, että Venäjällä on käytetty muutakin lähdettä kuin Turun Sanomia?

Toisaalla Suomen hörönaurettavassa antifasistisessa komiteassa Suomen tyhmin (ex-)pastori puolestaan on lopettanut nettiin kirjoittamisen 30.3:

This was the last public writing in my blog or other blogs, in Facebook, or elsewhere. From this day begins the web silence - and it will last at least until next autumn. A small note, however, I have a radio-tv interview (in Russian) in a few weeks. Thereafter, my telephone number will be changed, etc.

Just now I received a message that I can get my passport. Now I am at peace and I am looking forward to the Orthodox Easter.

Syksy tuli sitten näemmä jo alle viikon päästä.

Ohhoh, Venäjä on suuri maa josta löytyy mitä hyvänsä

Tätä en kyllä olisi ihan heti odottanut venäläiseltä somelta:

Эта группа посвящена вопросу возврата финских территорий потерянных в ходе Зимней и Второй мировой войны.

This group is devoted to the return of Finnish territory lost during the winter and the Second World War.

Карелия — исторический регион в северо-восточной Европе, земля карел. Это суровый северный край, край озёр и рек, сосновых и березовых лесов, край гранитных скал и серебряного неба.

Этот край простирается от Балтийского моря до холодных бескрайних вод Белого моря. Многие годы большая часть Карелии принадлежала Финляндии: сперва в составе Швеции, как автономная область, позднее в составе Российской Империи – как Великое княжество Финское. И только после русской революции, когда Финляндия получила долгожданную и заслуженную независимость, Карелия стала неотъемлемой частью нового, молодого государства.
Но всё изменилось 1939 году. 30 ноября Советский Союз напал на Финляндию. Более 3 месяцев продолжалась война пока 13 марта 1940 года не был подписан мирный договор по которому Финляндия потеряла более 40000 км2 своих территорий и более 400000 человек были вынуждены уехать с этих территорий. Но Финляндия не проиграла в этой войне. Главной целью советов была полная оккупация всей Финляндии, как незадолго до этого были оккупированы Эстония, Латвия и Литва.
В 1941 году Финляндия вернула себе эти земли, но не долго.
В 1947 году был подписан Парижский договор по которому Советскому союзу отошло более 40000 км2 финских территорий с таким городами как Viipuri(Выборг), Sortavala,(Сортавала) Käkisalmi(Приозерск) и другие. Это была страшная потеря для всего финского народа. Захват этих территорий это одно из самых страшных преступлений совершенных Советским Союзом.
На сегодняшний день существует множество мнений касательно «Карельского вопроса» одни считают эту землю исконно русской другие финской, но потерю этих земель финны ещё долго не смогут забыть, ведь с Карелией они потеряли часть своей культуры и истории.

Karelia - a historical region in north-eastern Europe, the land Karels. This is a harsh northern edge, the edge of lakes and rivers, pine and birch forests, the edge of the granite rocks and a silver sky.

This region stretches from the Baltic Sea to the endless cold waters of the White Sea. For many years, most of Karelia belonged to Finland: First of Sweden, as an autonomous region, later in the Russian Empire - as the Grand Duchy of Finland's. It was only after the Russian Revolution, when Finland was a long-awaited and deserved independence, Karelia has become an integral part of a new, young nation.
But everything changed in 1939. November 30 The Soviet Union invaded Finland. More than 3 months of the war lasted until 13 March 1940 was not signed a peace treaty in which Spain lost more than 40,000 km2 of its territories and more than 400,000 people were forced to move from these territories. But Finland has not lost in this war. The main objective of councils was a complete occupation of all of Finland, as had recently been occupied Estonia, Latvia and Lithuania.
In 1941, Finland has reclaimed the land, but not for long.
In 1947 Paris was signed the treaty under which the Soviet Union receded more than 40000 km2 Finnish territory with such cities as Viipuri (Viborg), Sortavala, (Sortavala) Käkisalmi (Priozersk) and others. It was a terrible loss for the entire Finnish people. The occupation of these territories is one of the most horrible crimes committed by the Soviet Union.
Today, there are many opinions regarding the "Karelian Question" Some think this land originally Russian Finnish others, but the loss of these lands for a long time the Finns can not forget, because of Karelia, they lost part of their culture and history.

Location: Viipuri, Finland

PS Ylläoleva on tosiaan suoraan kopioitu alkutekstistä, jossa on tuo kummallinen Espanja Suomen paikalla,

13.3.

Tänään on taas talvisodan päättymisen vuosipäivä. 72 vuotta sitten käyty sitkeä taistelu maahan hyökännyttä suurvalta-armeijaa vastaan päättyi raskaaseen rauhaan, jossa Suomi menetti 12% pinta-alastaan, mukaanluettuna toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Kymmenettuhannet olivat kaatuneet taisteluissa ja pommituksissa, sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkotielle. Suuri määrä infrastruktuuria oli tuhoutunut tai jäänyt rajan taakse. Kuitenkin Suomen onnistui säilyttää itsenäisyytensä ja parlamentaarinen valtiomuotonsa, mistä me myöhempien sukupolvien edustajat saamme olla kiitollisia talvisodan taistelijoille. Ei ole tarvinnut jonottaa kaalisoppaa jossain kolhoosissa köyhyyden, diktatuurin ja venäläistämispaineiden riepoteltavana, vaan on saanut elää vapaana ihmisenä vapaassa maassa ja lähteä maasta, kun haluaa. Eteläisen veljeskansamme, virolaisten, kohtalo oli menneinä vuosikymmeninä alati muistuttamassa siitä, mikä olisi voinut olla vaihtoehto. Vaan nytpä on Viro jälleen vapaa ja onnistunut kahdessakymmenessä vuodessa suorastaan yllättävän tehokkaasti karistamaan yltänsä neuvostomiehityksen varjon.
Olen joskus kuullut sellaisenkin kommentin, että jos Suomi olisi talvisodassa kokonaan miehitetty, se olisi sitten Neuvostoliiton hajottua voinut uudelleen itsenäistyä Karjaloineen päivineen. Varmaan olisi ainakin suurin osa menetettyä Karjalaa silloin pysynyt muun maan yhteydessä, ehkä saatu jopa suikale Itä-Karjalaa siinä sivussa, mutta hinta olisi ollut hirmuinen, liian hirmuinen. Ensin olisi pitänyt kokea viisikymmentä vuotta neuvostovaltaa kaikkine kamaluuksineen, sen jälkeen rakennettava valtio ja yhteiskunta uudelleen. Maahan asutetun suuren venäläisväestön sopeuttaminen kestäisi vielä vuosikymmeniä. Sitä paitsi Venäjän suhtautuminen Neuvostoliitosta irronneisiin ja Neuvostoliiton jäljiltä osittain venäläistyneisiin "lähiulkomaihin" on erilainen kuin itsenäisyytensä koko ajan säilyttäneeseen Suomeen; niiden täydellistä itsenäisyyttä ei niin helposti haluta hyväksyä ja aggressiiviseksi heittäytyessään Venäjä on kärkäs puuttumaan niiden asioihin käyttäen venäläisväestön "suojelua" verukkeenaan.
Palautettavan Karjalan myötä Suomenkin venäläisvähemmistö toki lisääntyisi, mutta prosenttiosuus koko maan väestöstä olisi edelleenkin pieni - aivan toista luokkaa kuin Virossa ja Latviassa. Tarton rauhan rajoista sopivasti tinkimällä voisi tuota osuutta paljonkin pienentää. Sen verran venäläisiä kyllä voidaan ottaa kaupanpäällisinä, jos Karjalan palautus siitä on kiinni.

Pravda.ru, Niinistö ja Karjala

Pravda.ru -verkkolehti näyttää olevan jonkin verran huolissaan Niinistön valinnasta:

Nato-kysymyksen lisäksi myös Karjalan kysymys on kuuma peruna. "Suomen mahdolliset Viipuria, Karjalan kannasta ja Karjalan osia koskevat aluevaatimukset", verkkolehti väläyttää.

Tosin se totuuden nimissä myöntää, että "Niinistö ei koskaan esittänyt näitä vaatimuksia, eikä Suomikaan."

"Kuitenkin noiden alueiden palauttamista vaativien joukossa on tunnettuja poliitikoita", pravda.ru väittää. Se ei silti mainitse nimeltä ainuttakaan "tunnettua poliitikkoa".

Merkillepantavaa jälleen, että Karjalan kysymys tuntuu jälleen hiertävän Venäjää enemmän kuin Suomea. No, ilmeisesti Haavisto ei olisi Venäjän mielestä ollut mieleisempi valinta:


Sykähdyttävästä taideluomasta kiitokset Suomen hörönaurettavalle antifasistiselle komitealle.

Katoaako aasinajaja wikipediasta

Kuten muistamme, aasinajaja sai jo aikoja sitten porttarin Wikipediaan. Nyt on sitten (jälleen) meneillään aasinajajasta kertovan Wikipedia-artikkelin poistoäänestys. Artikkeli on epäilemättä alunperin täysin turha ja tarkoitettu pelkästään mainokseksi, mutta siihen on sittemmin jo olosuhteiden pakosta ruvennyt kertymään kaikenlaista perin kielteistä, kuten tiukasti vaiettu tieto aasinajajan lisurin olemassolosta. Aasinajajan sivupersoona on tämän takia jo yrittänyt saada artikkelin poistetuksi. Vaikka artikkelin poisto epäilemättä parantaisi Wikipediaa, netistä poistuisi merkittävin lähde, josta aasinajajan kusetus näkyy. Siksi taitaisi olla suotavampaa, että artikkeli säilyisi, mieluiten anonyymeiltä sivupersoonilta suojattuna.

PS Artikkelin poisto ei sitten saanut määräenemmistöä. Saapas näkee, miten sisältö kehittyy.

Aasinajajan sivupersoona jaksaa aina vaan

Aasinajajan sivupersoona Eduskunnan koneelta 217.71.151.201 on jälleen poistanut Wikipediasta tiedon aasinajanan typerästä ja epäonnistuneesta yrityksestä haastaa Jukka Kemppinen oikeuteen. Edellinen yritys oli tammikuun alussa, mutta se kumottiin heti. Saa nähdä, miten käy nyt. Jostain syystä tieto aasinajajan lisurin olemassaolosta on saanut nyt olla, vaikka se olisi kaikkein kiusallisin joutuessaan aasinajajan uh^H^Hasiakkaiden tietoon.

Jäämerelle

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli tänään kirjoitus, jossa ehdotettiin, että uusi presidentti yrittäisi neuvotella Venäjän kanssa sopimuksen Petsamoon johtavan maakaistaleen ja satama-alueen vuokraamisesta - vähän Saimaan kanavan tyyliin.
Pohjoisten napalueiden jäiden sulaminen on lisännyt kiinnostusta arktisia merialueita kohtaan, ja pohjoisena maana Suomella olisi noissa pyrinnöissä oma osansa, ellei Petsamon menetys olisi katkaissut yhteyttä Jäämerelle. Tietysti olisi kivempaa ja oikeudenmukaisempaa, jos Venäjä rehdisti palauttaisi Petsamon tai ainakin sellaisen osan siitä, että Suomi saisi sataman Jäämeren rannalta ja maayhteyden sinne, mutta jos Venäjä ei tässä tilanteessa halua lähteä aluepalautusten tielle, täytyisi voida miettiä muitakin vaihtoehtoja eli ostamista tai vuokraamista. Jäämeren äärelle pääseminen hyödyttäisi monella tavoin Pohjois-Lapin elinkeinoelämää. Pelkkään satamaan ja sinne vievään rautatiehen ei edes kovin laajoja maa-alueita tarvittaisi; aivan varmasti pystyisi Venäjä sellaisen mitättömän suikaleen lohkaisemaan ilman että tekisi yhtään kipeää. Suomi saisi jäättömän arktisen sataman käyttöönsä ja vähän jalkaa oven väliin sillä suunnalla, mikä saattaisi parantaa lähtöasemia, jos Petsamon palautusta joskus aletaan valmistella.
Pienenä anekdoottina mainittakoon, että muistan, kun joskus muinaisella 70-luvulla joku ehdotti, että kun kerran menetettiin Petsamo, niin sen sijalle ostettaisiin tai vaihdettaisiin pieni alue ystävällismieliseltä Norjalta Suomelle Jäämeren satamaksi. Ei kai tuokaan ajatus liene täysin mahdoton, jos Venäjä osoittautuu liian jääräpäiseksi.

Sotasyyllisyys: tumputi tumputi, runks runks

ProKarelia on taas kiusannut presidenttiehdokkaita kysymyksillä. Tällä kertaa Karjalan palautukseen ei viitattu mitenkään (Siitä kysyi Iltis, ja allekirjoittanut on jo äänestänyt vastauksen mukaisesti). Kysymys on taas iänikuisesta sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta:

1. Haluatteko Te pitää edeltäjänne Risto Rytin perustuslain vastaisesti tuomittuna?
2. Haluatteko Te olla tuomitun ja sotasyyllisen maan presidentti?
3. Kuluuko ns. sotasyyllisille poliittisen rehabilitaatio vai tuomioiden purkaminen?
4. Mitä Te aiotte tehdä perustuslain vastaisten sotasyyllisyystuomioiden osalta?

Kysymysten sävy on sellainen, että saman tien olisi voinut kysyä, ovatko ehdokkaat jo lopettaneet äitinsä lyömisen.

Vuonna 1946 presidentti Ryti ja seitsemän muuta poliittista johtajaa tuomittiin sotasyyllisinä ankariin vankeusrangaistuksiin. Tuomioita ei ole purettu, vaikka ne ovat silloisen hallitusmuodon ja nykyisen perustuslain vastaisia.

Sotasyyllisyyslaki oli hallitusmuodon kieltämä taannehtiva laki. Tuomioistuin oli kielletty erityistuomioistuin. Ei noudatettu syyttömyysolettamaa. Osa tuomareista oli syytettyjen julkisina vihamiehinä jäävejä. Oikeudenkäynti ei noudattanut rikosprosessin perusvaatimuksia. Oikeuden tuomareihin kohdistettiin voimakasta ulkopuolista painostusta.

Korkein oikeus (1945 ja 2008), Oikeuskansleri (1992), oikeusministeriön toimikunta (2010) ja lukuisat oikeusoppineet ovat vahvistaneet tuomiot perustuslain vastaisiksi.

Tästä ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Siksi tuomiot perustuivat lakiin, joka oli säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja ne voisi kumota vain ja ainoastaan samanlaisella.

Silti poliittinen johto ja korkeimmat oikeustahot ovat estäneet tuomioiden uudelleen käsittelyn ja purkamisen. On vedottu siihen, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Syytetyt tuomittiin vankeuteen, heidän kunniaansa tuomioistuin ei ottanut kantaa.

Syytetyt myös vapautettiin, viimeinen (Ryti) yli 60 vuotta sitten, ja viimeinen heistä (Rangell) kuoli 30 vuotta sitten. Tuomion purkamisella tuskin on heille merkitystä. Onko sitten kenellekään? Jos joku pitää sotasyyllisinä tuomittuja oikeasti rikollisina ja Suomea oikeasti syyllisenä sotiin, muuttaisiko hän mieltään? Ei taatusti. Olisiko Karjalan palautus jollain tavoin riippuvainen sotasyyllisyystuomioista. Ei taatusti.

Täytteeksi: World Without Nazism

Vääryystieteen desantti referoi lauantaina venäläisen 'ihmisoikeusjärjestön' Suomi-raporttia. Raporttin sisällössä ei desantilla ole taatusti valittamista, koska se on peräisin desantilta itseltään. Karjala-kysymystä sivuavaa osaa voi tässä ajankuluksi hieman koomentoida.

Raportissa luetellaan lisäksi useita Suomessa toimivia fasistisia, äärioikeistolaisia tai kiihkokansallisia järjestöjä. Tällaisia ovat raportin mukaan Suomalaisuuden Liitto, «salainen aseistautunut uunatsijärjestö» Suomen Sisu, Kansallinen Vastarintaliike, Lotta Svärd Säätiö, «virolaisia nationalisteja tukeva» Tuglas-Seura, suomalaisten SS-veteraanien Veljesapu, «Suomen ja natsi-Saksan liittosuhdetta tukeva» Suomen Sotahistoriallinen Seura, «suomalaisvastainen» Finlandssvensk samling, sekä revansistisista järjestöistä AKS:n perinteitä jatkavat ProKarelia, Tarton Rauha ry, Aluepalautus ry ja Karjalan Liitto.

Pahimpina «revansisteina» esitellään ProKarelian puhemies Heikki A. Reenpää (s. 1922), jonka kerrotaan saaneen sodan aikana AKS:n jäsenenä erikoiskoulutusta natsi-Saksassa ja osallistuneen Laatokan elämäntien katkaisuoperaatioon. Martti Siirala (1922–2008) esitellään Tarton rauha ryn johtavana ideologina, joka kehitti «teorian Suomen kansan frustraatiosta sirpaloituneessa Suomessa».

Tuossa näkyy päässeen mukaan mm. yksi järjestö, johon allekirjoittanutkin kuuluu, ja jonkin kummallisen vahingon takia myöskin porukkaa, joiden yhteydessä uusnatsismista voisi ihan perustellustikin puhua. Väite AKS:n perinteiden jatkamisesta on muuten tarkemmin ajatellen lähinnä kummallinen. Heikki A. Reenpää oli todellakin AKS:n jäsen, mutta tuskin AKS:n perustamisvuonna syntyneenä ehti siinä mainittavasti toimia. Wikipedian IMHO uskottavan version mukaan Reenpää oli Saksassa tutkakurssilla, jonne oli todennäköisemmin komennettu IT-upseereja kuin AKS:n jäseniä.

Toinen kierros: mutkikkaaksi menee

Nyt on sitten enää kaksi ehdokasta jäljellä. Mitenköhän heitä pitäisi sitten kommentoida Karjala-kysymyksen kannalta? Ilta-Sanomissa Sauli Niinistö vastasi Karjalan palautusta koskevaan kysymykseen selkeästi myönteisemmin kuin Pekka Haavisto (vaikka varmaakin muistaa edelleen ProKarelian avun viime vaaleissa):

2. Pitäisikö tasavallan presidentin keskustella Venäjän johdon kanssa Karjalan palauttamisesta?

Haavisto: Ei, Karjalan palauttamiseen ei ole mitään syytä. Presidenttinä ottaisin Venäjän johdon kanssa esiin kysymyksen maa- ja kiinteistöostojen vastavuoroisuudesta Suomen ja Venäjän välillä. Pelisääntöjen tulee olla molemmille osapuolille samat.

Niinistö:Kyllä, mutta vain jos Venäjän johto ottaa asian ensin esille.

Toisaalta Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea on ainakin tähän asti hyökännyt nimenomaan Haavistoa vastaan, ja Suomen tyhmin (ex-)pastori tuntuu jopa tukevan Niinistöä.

Karjala ja Elsass

Mikä estää tekemästä Karjalasta uutta Elsassia? Muun muassa tällaista visiota virittelivät presidentti Tarja Halonen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin Halosen jäähyväismatkalla Venäjälle.

Elsass-kuvio nousi esiin, kun Halonen kertoi Putinille tiistaina, että suomalaiset ostaisivat Venäjältä kiinteistöjä, jos se olisi helpompaa.

Putin kehotti Halosta näyttämään suomalaisille esimerkkiä, ja Halonen vastasi, että "sovittu".

Valmista ostosuunnitelmaa Halosella ei vielä ollut. Hän kuitenkin vitsaili, että kiinteistön osto on hyvä ajatus, jos sillä saadaan Suomen ja Venäjän välinen raja-alue kapeammaksi.

Tulevaisuuden malliksi noussut Elsass (nyk. Alsace) on Saksan ja Ranskan välistä raja-aluetta, jolla on kiistelty ja käyty sotia, mutta jolla elämä on kuitenkin jatkunut koko ajan.

Mallin mukaan myös Suomen ja Venäjän välillä voisi olla mahdollisimman matala raja, jonka molemmin puolin ihmiset pystyisivät toimimaan ilman, että olisi kovin tärkeää, kummalla puolella ollaan. Yhteiskuntien erilaisuuden takia malli kuitenkin vaatisi paljon.

Täytyy miettiä myös pitkän aikavälin asioita rajan madaltamiseksi, Halonen sanoi.

Jälleen jotakin, josta pitäisi yrittää ottaa kiinni. Se voisi pitkän päälle, sen jälkeen, kun Venäjän nykyinen suunta on vaihtunut, johtaa Karjalan palautukseen. Karjalan palautukseen siinä mielessä, kuin sitä on kaavailtu tässä blogissa. Ei v. 1939 Karjalan restituutioon, joka ei nykymaailmassa olisi millään tavalla mielekäs. Varsinkaan ei omaisuuden restituutioon evakoiden lapsenlapsille tai sotakorvausten palauttamiseen. Niiden vaatiminen olisi varma tapa saada sekä Suomi että Venäjä unohtamaan koko jutun. Siksipä ei ole toivoa, että ProKarelia käyttäisi tilaisuutta saada kenkänsä palautuksen oven väliin, vaan se tulee varmasti lähipäivinä dissaamaan tämän aloitteenpoikasen. Toivottavasti kukaan ei enää viitsi kuunnella ProKareliaa.

Lisää presidenttipeliä

Karjalan kuvalehti on lähestynyt presidenttiehdokkaita ja esittänyt joukon kysymyksiä:

1. Miten suhtaudutte ns. sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen?

2. Mikä on mielipiteenne suomalaisten evakkojen restituutio-oikeudesta eli oikeudesta palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin (vrt. YK:n Pinheiron periaatteet)?

3. Mitä mieltä olette siitä, että Suomen valtiojohto teettäisi pakkoluovutettujen alueitten palautuksen vaikutuksiin liittyvän perusteellisen selvityksen?

4. Mitä presidenttikampanjassanne Teille voisivat merkitä sanat Vapauden ääni, Voice of Freedom?

5. Mitä Suomen itsenäisyys Teille merkitsee?

Kysymys 1. on aina yhtä turhanaikainen. Kaikki tuomitut ovat sekä vapautuneet että kuolleet vuosikymmeniä sitten. Kukaan niistä, jotka mahdollisesti kiistävät oikeudenkäynnin kauniisti sanottuna kyseenalaisen luonteen, ei varmasti muuta käsitystään, vaikka tuomiot kumottaisiinkin. Se toki olisi mahdollista, perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksytyllä lailla, ei muuten.

Kysymys 2. on se oleellinen. Huomatkaa, ei kysytä Karjalan palautuksesta vaan evakoiden oikeudesta palata kotiinsa, siis käytännössä Venäjälle, ja oikeudesta saada omaisuutensa, siis käytännössä isovanhempiensa yli 60 vuotta sitten menettämä omaisuus.

Karjalan palautukseen viitataan vain kolmannessa kysymyksessä, joka on täysin merkityksetön. Tärkein ongelma palautuksessa ei todellakaan ole selvityksen puute. Viimeiset kaksi kysymystä ovat sitten lähinnä sanahelinää.

Katsokaamme sitten vähän vastauksia.

Pekka Haavisto:

2. Pinheiron periaatteissa, jotka YK:n COHRE on hyväksynyt vuonna 2005, annetaan ohjeita valtioille pakolaiskriisien käsittelyyn ja pakolaisten paluumuuton järjestämiseen ja siitä sopimiseen. Periaatteissa ehdotetaan, että valtiot sopisivat näistä asioista jo rauhansopimuksia tehdessään silloin, kun pakolaisten virta on kulkenut maiden rajojen ylitse tai rajat ovat konfliktin seurauksena muuttuneet. Samalla Pinheiron periaatteet suojaavat myös omaisuuden uusiokäyttäjää, ja periaatteissa ehdotetaan toimia myös heidän suojaamisekseen. Suomen ja Neuvostoliiton välille tehtiin Pariisissa rauhansopimus vuonna 1947. Sopimuksessa ei ole viittauksia luovutetuilta alueilta joutumaan lähteneen väestön oikeuksiin, eikä viittauksia alueiden tai kiinteistöjen palauttamiseen alkuperäisille omistajilleen. Itse pidän tärkeänä sitä, että suomalaiset voisivat vastavuoroisesti ostaa maata ja kiinteistöjä Venäjältä samalla tavoin kuin venäläiset Suomesta. Ei ole uskottavaa, että Venäjä voisi kieltää tällaisen omistusoikeuden turvallisuuteensa vedoten, kun samaan aikaan Suomi ei koe minkäänlaista turvallisuusuhkaa Venäjän kansalaisten maa- tai kiinteistöostoihin liittyen.

3. En pidä tällaista selvitystä tarpeellisena...

Ihan kohtuupätevästi vastattu.

Paavo Väyrynen:

2. Tärkeintä on löytää Venäjän kanssa ratkaisu, jossa kiinteistöjen hankkimisessa ja omistuksessa toteutuisi vastavuoroisuuden periaate. Tällöin evakoilla ja heillä jälkeläisillään voisi olla mahdollisuus lunastaa rajan taakse jäänyttä omaisuuttaan. Pinheiron periaatteet liittyvät keskeisesti ihmisoikeuksien toteutumiseen ja niitä Suomen pitää aktiivisesti edistää
aina mahdollisuuksiensa mukaan, vaikka ne eivät olisikaan oikeudellisesti sitovia. Ongelmana on se, että keskeiset ihmisoikeussopimukset ja -julistukset on hyväksytty vasta vuoden 1947 jälkeen. Tuona vuonna Suomi Pariisin rauhansopimuksen yhteydessä vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle. Suomen kunniaksi on nähtävä se, että toisen maailman sodan jälkeisissä erittäin vaikeissa olosuhteissa maamme onnistui nopeasti huolehtimaan luovutetuilta alueilta tulleista sijoittamaan heidät uusille asuinsijoille.

3. En näe tätä tarpeellisena, sillä näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa luovutettuja alueita voitaisiin saada takaisin.

Hyvin vastattu tässäkin.

Eva Biaudet:

2. Samalla tavalla kuin sotasyyllisyysoikeudenkäynnit Karjalan ja muiden luovutettujen alueiden menetys on sekin edelleen kipeä kohta historiassamme ja vaikka toisesta maailmansodasta onkin jo kulunut yli 60 vuotta, moni evakko ja heidän jälkeläiset kokevat edelleen tuskaa menetysten johdosta. Ymmärrän heitä varsin hyvin. Pidän valitettavasti kuitenkin evakkojen mahdollisuuksia saada menetetyn omaisuutensa takaisin lähinnä teoreettisina. Alueluovutukset olivat osa Suomen, Neuvostoliiton ja liittoutuneiden välillä
tehdyistä rauhansopimuksista ja ne ovat kansainvälisoikeudellisesti päteviä. Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin 1990-luvulla yhteisesti myös todenneet
kunnioittavansa yhteisen rajan loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta.

3. Pidän erittäin toivottavana, että Suomessa jatketaan keskustelua sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, luovutetuista alueista ja muista kansakuntamme
historian kipupisteistä...

Ei ehkä ihan yhtä hyvä vastaus, monisananainen ja kiertelevä.

Sari Essayah:

2. Suomen tulee noudattaa ja edistää ihmisoikeuksia ja pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan. YK:n ns. Pinheiron periaatteet ovat YK:n alakomitean vuonna 2005 hyväksymiä, eivätkä ne ole luonteeltaan oikeudellisesti velvoittavia. YK:n ihmisoikeusjulistus hyväksyttiin vuonna 1948 sekä muut tärkeät ihmisoikeussopimukset sen jälkeen. Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle vuonna 1947, jolloin Suomi luopui kaikista vaatimuksistaan luovutettuihin alueisiin nähden. Tärkeää olisi kuitenkin mahdollistaa suomalaisille kiinteistöjen osto-oikeus luovutetulta alueelta samalla tavoin kuin venäläisillä on oikeus ostaa kiinteistöjä Suomesta.

3. En näe lisäarvoa tämän kaltaisen selvityksen teettämisessä.

Jälleen hyvä vastaus, jossa osutaan naulakon kantaan siinä, miksi tuollainen (pseudo)juridinen lähestymistapa ei voi johtaa mihinkään.

Timo Soini:

2. Periaatteessa kannatan näitä oikeuden mukaisia restituutioita, jos niistä päästään Venäjän kanssa yksimielisyyteen.

3. Ei selvityksestä varmaankaan haittaa olisi, kunhan sellaista ei tehtäisi provokatiivisesti.

Kiitettävän lyhyet ja mitäänsanomattomat vastaukset. Soini ei siis vastustaisi, jos Venäjä päättäisi antaa omaisuutta evakoille. Miksipä vastustaisikaan.

Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen ilmoittivat jättävänsä kyselyn väliin. Niinistö tuskin on unohtanut tai antanut anteeksi sitä, että ProKarelia sekaantui edellisissä vaaleissa hänen kampanjaansa levittämällä perätöntä huhua, ja Lipposella on läheisiä bisneksiä Venäjän kanssa. Paavo Arhinmäki ei reagoinut kyselyyn mitenkään, mikä ei sekään liene yllätys kenellekään.


Mitähän sitten oikeasti ehdokkailta pitäisi kysyä? Ehkä jotain tämmöisiä:

Jos sopiva tilaisuus tulisi, olisitko valmis yrittämään neuvotteluja Venäjän kanssa luovutettujen alueiden palauttamisesta?