13.3.

Tänään on taas talvisodan päättymisen vuosipäivä. 72 vuotta sitten käyty sitkeä taistelu maahan hyökännyttä suurvalta-armeijaa vastaan päättyi raskaaseen rauhaan, jossa Suomi menetti 12% pinta-alastaan, mukaanluettuna toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. Kymmenettuhannet olivat kaatuneet taisteluissa ja pommituksissa, sadattuhannet joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään evakkotielle. Suuri määrä infrastruktuuria oli tuhoutunut tai jäänyt rajan taakse. Kuitenkin Suomen onnistui säilyttää itsenäisyytensä ja parlamentaarinen valtiomuotonsa, mistä me myöhempien sukupolvien edustajat saamme olla kiitollisia talvisodan taistelijoille. Ei ole tarvinnut jonottaa kaalisoppaa jossain kolhoosissa köyhyyden, diktatuurin ja venäläistämispaineiden riepoteltavana, vaan on saanut elää vapaana ihmisenä vapaassa maassa ja lähteä maasta, kun haluaa. Eteläisen veljeskansamme, virolaisten, kohtalo oli menneinä vuosikymmeninä alati muistuttamassa siitä, mikä olisi voinut olla vaihtoehto. Vaan nytpä on Viro jälleen vapaa ja onnistunut kahdessakymmenessä vuodessa suorastaan yllättävän tehokkaasti karistamaan yltänsä neuvostomiehityksen varjon.
Olen joskus kuullut sellaisenkin kommentin, että jos Suomi olisi talvisodassa kokonaan miehitetty, se olisi sitten Neuvostoliiton hajottua voinut uudelleen itsenäistyä Karjaloineen päivineen. Varmaan olisi ainakin suurin osa menetettyä Karjalaa silloin pysynyt muun maan yhteydessä, ehkä saatu jopa suikale Itä-Karjalaa siinä sivussa, mutta hinta olisi ollut hirmuinen, liian hirmuinen. Ensin olisi pitänyt kokea viisikymmentä vuotta neuvostovaltaa kaikkine kamaluuksineen, sen jälkeen rakennettava valtio ja yhteiskunta uudelleen. Maahan asutetun suuren venäläisväestön sopeuttaminen kestäisi vielä vuosikymmeniä. Sitä paitsi Venäjän suhtautuminen Neuvostoliitosta irronneisiin ja Neuvostoliiton jäljiltä osittain venäläistyneisiin "lähiulkomaihin" on erilainen kuin itsenäisyytensä koko ajan säilyttäneeseen Suomeen; niiden täydellistä itsenäisyyttä ei niin helposti haluta hyväksyä ja aggressiiviseksi heittäytyessään Venäjä on kärkäs puuttumaan niiden asioihin käyttäen venäläisväestön "suojelua" verukkeenaan.
Palautettavan Karjalan myötä Suomenkin venäläisvähemmistö toki lisääntyisi, mutta prosenttiosuus koko maan väestöstä olisi edelleenkin pieni - aivan toista luokkaa kuin Virossa ja Latviassa. Tarton rauhan rajoista sopivasti tinkimällä voisi tuota osuutta paljonkin pienentää. Sen verran venäläisiä kyllä voidaan ottaa kaupanpäällisinä, jos Karjalan palautus siitä on kiinni.