Saturday, January 28, 2012

Jäämerelle

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli tänään kirjoitus, jossa ehdotettiin, että uusi presidentti yrittäisi neuvotella Venäjän kanssa sopimuksen Petsamoon johtavan maakaistaleen ja satama-alueen vuokraamisesta - vähän Saimaan kanavan tyyliin.
Pohjoisten napalueiden jäiden sulaminen on lisännyt kiinnostusta arktisia merialueita kohtaan, ja pohjoisena maana Suomella olisi noissa pyrinnöissä oma osansa, ellei Petsamon menetys olisi katkaissut yhteyttä Jäämerelle. Tietysti olisi kivempaa ja oikeudenmukaisempaa, jos Venäjä rehdisti palauttaisi Petsamon tai ainakin sellaisen osan siitä, että Suomi saisi sataman Jäämeren rannalta ja maayhteyden sinne, mutta jos Venäjä ei tässä tilanteessa halua lähteä aluepalautusten tielle, täytyisi voida miettiä muitakin vaihtoehtoja eli ostamista tai vuokraamista. Jäämeren äärelle pääseminen hyödyttäisi monella tavoin Pohjois-Lapin elinkeinoelämää. Pelkkään satamaan ja sinne vievään rautatiehen ei edes kovin laajoja maa-alueita tarvittaisi; aivan varmasti pystyisi Venäjä sellaisen mitättömän suikaleen lohkaisemaan ilman että tekisi yhtään kipeää. Suomi saisi jäättömän arktisen sataman käyttöönsä ja vähän jalkaa oven väliin sillä suunnalla, mikä saattaisi parantaa lähtöasemia, jos Petsamon palautusta joskus aletaan valmistella.
Pienenä anekdoottina mainittakoon, että muistan, kun joskus muinaisella 70-luvulla joku ehdotti, että kun kerran menetettiin Petsamo, niin sen sijalle ostettaisiin tai vaihdettaisiin pieni alue ystävällismieliseltä Norjalta Suomelle Jäämeren satamaksi. Ei kai tuokaan ajatus liene täysin mahdoton, jos Venäjä osoittautuu liian jääräpäiseksi.

No comments: