Usein kuulee väitettävän että Karjalan takaisin saaminen on mahdotonta. Kuitenkaan mikään ei ole kategorisesti mahdotonta, historia osoittaa, että aina tapahtuu yllättäviä muutoksia ja kaikenlaiset itsestäänselvinä pidetyt järjestelyt eivät jonain päivänä olekaan enää itsestäänselvyyksiä. Kysymys onkin siitä kuinka vaikeaa tai epätodennäköistä Karjalan palauttaminen kussakin historiallisessa tilanteessa on ja millaisilla keinoilla sitä voisi parhaiten edistää.
Oikeastaan Suomi on jo kahdesti saanut Karjalan takaisin. Ensimmäisen kerran 1812, kun keisari Aleksanteri II määräsi ns. Vanhan Suomen, eli Uudenkaupungin ja Turun rauhoissa Venäjälle luovutetut Viipurin- ja Käkisalmenläänin alueet, liitettäviksi Suomen suuriruhtinaskuntaan. Suomalaisillla lobbareilla (esim. Armfeldt) oli osuutensa asiaan, vaikka varmaan Aleksanterilla muitakin vaikuttimia oli. Nämä alueet pysyivätkin Suomen yhteydessä pitkälti toistasataa vuotta kunnes suurin osa niistä luovutettiin talvisodan päättäneessä Moskovan rauhansopimuksessa 1940. Jatkosodassa 1941 Karjala otettiin takaisin väkisin, mutta lystiä kesti vain kolme vuotta, taas piti Karjala luovuttaa Moskovan välirauhassa 1944, joka vielä vahvistettiin Pariisin rauhassa 1947.
Sodan jälkeenkin on ollut ainakin pari sellaista vaihetta, joissa Karjalan edes osittainen palauttaminen olisi voinut olla mahdollista. Kekkonen yritti houkutella Hrustsevia siihen suuntaan ja olisi hyvinkin voinut onnistua mikäli Neuvostoliiton sisäinen tilanne ja kansainvälisen politiikan suhdanteet olisivat pysyneet suotuisampina. Kun Porkkalan vuokra-alue palautettiin ennen aikojaan1956, spekuloitiin Suomessa aivan yleisesti olisiko kohta myös Karjalan vuoro. Toinen mahdollisuuksien kyllästämä tilanne syntyi Neuvostoliiton hajotessa 1991. Siinä mullistuksessa ja alueiden itsenäistymisen ryöpyssä olisi Karjalan palautuksellekin ollut luonteva tilaisuus. Jeltsin oli samantyylinen tunteellinen juoppo kuin Hrustsevkin, hän olisi saattanut siinä Neuvostoliiton purkamisen huumassa myöntyä Karjalankin palauttamiseen, jos Suomessa olisi sitä tarpeeksi pontevasti vaadittu. Virallisen Suomen ylivarovaisuuden ja täydellisen passiivisuuden takia tuota mahdollisuutta ei päästy edes kokeilemaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment