Vihainen Venäjä

Yksi variaatio Venäjän suututtamisen pelkoon pohjautuvasta Karjalan palautuksen vastustamisesta liittyy Venäjän perinteiseen epäluotettavuuteen sopimuskumppanina. Pelätään että vaikka Venäjä jonakin tilapäisen heikkouden, hyväntahtoisuuden, sekaannuksen tms. hetkenä palauttaisikin alueita, se tilanteen muuttuessa olisikin kohta taas vaatimassa niitä takaisin vaikka asevoimin. Historia osoittaa, ettei tuollainen pelko suinkaan ole aivan tuulesta temmattu. Tosiasia on kuitenkin, että jos Venäjä päättää ruveta aggressiiviseksi, se kyllä rupeaa, siitä riippumatta missä raja sijaitsee tai kuinka kauan sitten se on vedetty. Jos Venäjän mahdollisten revanssivaatimusten pelko olisi ollut määräävänä tekijänä, ei Suomea olisi kannattanut aikoinaan julistaa itsenäiseksikään. Niinhän siinä sitten kävikin, että Venäjän seuraaja, Neuvostoliitto, yritti saada menetyksensä asevoimin takaisin. Jos olisi vain kiltisti pysytty "neuvostokansojen perheessä", ei talvisotaa olisi tullut; eri asia sitten että menetykset olisivat kaikella todennäköisyydellä olleet vielä suuremmat. Sitä paitsi ei talvisotaa olisi vältetty, vaikka raja tuolloin olisikin kulkenut nykyisellä linjallaan - olisi vain ollut huonommat puolustusasemat. Leningradin turvallisuushan oli tunnetusti pelkkä veruke; siihen olisi voitu vedota joka tapauksessa tai sitten keksiä jotain muuta, kun kerran hyökkäykselle välttämättä haluttiin antaa jokin muodollinen perustelu.

Omanlaistaan demokratiaa - muuallakin kuin Venäjällä

Ajatus, että Karjalan palautuksessa pitäisi noudattaa jonkinlaista laillisuutta ja demokratiaa, näyttää menevän perille - huonosti:

Esitän että Suomessa järjestetään kansanäänestys parhaillaan Venäjän miehittäminä olevien Suomen alueiden palauttamiseksi Suomelle.

Äänioikeutettuina olisivat ehdotukseni mukaisesti kyseisiltä alueilta pakenemaan joutuneet suomalaiset pakolaiset jälkeläisineen. Alueet palautettaisiin tyhjinä ja kiinteistöt palautuisivat oikeille omistajilleen (joiden omistuksessa ne olivat ennen miehitystä).

Epäselvää, miten monta sotaa ja vallankaappausta tarvittaisiin, ennen kuin päästäisiin järjestämään näin perusteellisesti pedattu kansanäänestys. Silti se saattaisi epäonnistua. Arvaamattoman suuri osa suomalaisista olisi tuossa äänestyksessä äänioikeutettuja, mutta mainittavia pikavoittoja olisi tulossa vain hyvin harvoille.

Suur-Suomi -optio

Edellä kehumani Venäjän 'ystävä' on esittänyt aidosti mielenkiintoisen kysymyksen:

Oletetaan että Karjalan tasavalta irtaantuu Venäjästä ja itsenäistyy. Pitäisikö silloin Karjalan tasavallan palauttaa Suomelle ne alueet, jotka kuuluivat Suomelle ennen talvisotaa?

Jos vastaus on kyllä, niin eikö tämä sotisi sitä usein palauttajien toistamaa mantraa vastaan, että "kun valtio itsenäistyy on sen koskemattomuus ja suvereniteetti pyhä asia". Eli jos Karjalan tasavalta itsenäistyisi nykyisissä rajoissaan, olisiko silloin Karjalan palautukselta moraalinen pohja pois?

Ajatus Karjalan tasavallan itsenäistymisestä on syytä ottaa vakavasti. 90-luvun alussa siellä oli avointa kiinnostusta itsenäistymistä tai Suomeen liittymistä kohtaan. Kun ennemmin tai myöhemmin Venäjän nykyjohdon politiikka pitää Venäjää väkisin koossa kokee haaksirikon, vastareaktio voi aiheuttaa mitä tahansa. Kysymys ansaitsee vastauksen niiltäkin, jotka eivät ole korvanneet hoksottimiaan pyhillä periaatteilla:

Tuossa tilanteessa ei enää puhuttaisi Karjalan palauttamisesta, vaan yhteistyöstä ja jonkinasteisesta unionista Karjalan tasavallan ja Suomen välillä. Kysymys rajoista taas on sangen mielenkiintoinen. Karjalan tasavallan nykyiset rajat olisivat itsenäisen valtion rajoina huonot sekä Karjalan, Venäjän että Suomen kannalta. Vienanmeren rannikon kuuluminen Karjalan tasavaltaan aiheuttaisi sen, että
itsenäistyminen katkaisisi Venäjn maayhteyden Kuolan niemimaalle ja Murmanskiin. On vaikea kuvitella, että Venäjä voisi hyväksyä sellaisen tilanteen. Äänisjärven itäpuolella taas Karjalan tasavaltaan kuuluu laajoja alueita, jotka on alunperinkin liitetty siihen pelkästään venäläistämistarkoituksessa. Suomen kiinnostusta asiaan taas rajoittaisi se, että Suomelle ylivoimaisesti tärkein alue, Viipuri, ei kuulu Karjalan tasavaltaan. Siksi itsenäisyyttä nykyisillä rajoilla ei pitäisi edes harkita, vaan Vienanmeren rannikko ja Äänisen itäpuoli pitäisi vaihtaa Käkisalmen ja Viipurin alueeseen. Sen jälkeen olisi tie auki Karjalan ja Suomen unionille, mutta sen tarkkaa muotoa ei kannata yrittääkään spekuloida vielä nykytilanteessa.

Kenen joukoissa seisot - siis aikuisten oikeesti?

Tässä on jo muutamaan kertaan tullut manattua sellaisia Karjalan palautuksen kannattajia, joiden älyttömyydet vievät koko ajatukselta uskottavuuden. Vaihteeksi aika kiinnittää huomiota toiseenkin puoleen. Vilkaiskaapa tätä keskusteluketjua, jossa kaksi 'russofiiliä' (tai luultavammin vain yksi, joka kärsii persoonallisuuden jakautumisesta ja sukupuoli-identiteetin häiriöstä) laukovat suunnilleen pimeintä antisemitistista kamaa mitä yleensä näkee. Vilkaiskaa myös siellä annettua linkkiä sivulle, jossa kerrotaan Rothschildien pahuudesta. Järkevintä asiaa siellä edustaa sivu, jossa kirjoittaja tunnustaa ettei ole varma siitä onko Jeesus. Eivät nuo jutut valitettavasti suorastaan Karjalan palautusta edistä, mutta jos Venäjän ystävät ovat tuollaisia, se ei enää tarvitse vihollisia mihinkään.

Tietämättömille tiedoksi: Hitlerin syyttäminen juutalaiseksi ei ehkä kommenttia kaipaa, mutta Engels oli saksalaista pietistisukua, Jungin isä oli sveitsiläinen pastori, pappisseminaarissa opiskellut Stalin oli georgialainen, Beria oli mingreeli. Leninin suvussa oli juutalaisia, kuten myös venäläisiä, kalmukkeja saksalaisia ja ruotsalaisia, ja Lenin oli kastettu ortodoksiksi. Marx ja Trotski sitten olivat tunnetusti juutalaisia.

Muutama kirjallisuusviite

Osuipa silmiin muutamia varsin oleellisia lähteitä nimittäin:

Tauno Suontausta: Porkkalan vuokra-alueen palautus ja yksityiset omistussuhteet. Lakimies 1955, 906-920.

Erik Castrén: Keskustelua oikeudesta Porkkalan maahan. Lakimies 1955, 921-926.

sekä aivan erityisesti Erik Castrén: Kansainvälinen oikeusseuraanto. Vammala 1950.,
nimenomaan sivut 74, 172 ja 272.

Voi taas pohtia, olisinko pystynyt vaikuttamaan asioihin, jos olisin löytänyt nuo jo vuosia sitten. Todennäköisesti en, mikään muukaan asia-argumentti ei toiminut.

Miten ProKarelia ampui itseään päähän

Kun ProKarelia antoi periksi painostuksen edessä ja vesitti alkuperäisen reformisuunnitelmansa, pelkäsin, että suomalaisten tuen saaminen Karjalan palautukselle vaikeutuisi kohtalokkaasti. Ikävä kyllä olin yltiöoptimistinen. Koko ajatus Karjalan palautuksesta (paremman ilmaisun puutteessa) isänmaallisena projektina on katoamassa, kuten näkyy kirjoituksesta kansalaiskeskusteluun:

"Luovutettu karjala kuuluu niiden suomalaisten identiteettiin joilla on perheyhteys sieltä aikanaan lähteneeseen väestöön sekä sillä muualtakin kotoisin olevalla vanhusväeställä joilla itsellään on muutoin jokin osa elämän taivalta vietettynä alueella."

Mielenkiintoista sikäli, että minulta tuo perheyhteys löytyy, sen sijaan useilta pahimmista tätä soppaa keittäneiltä pukareilta se puuttuu.

"Tuohonkin pitää muistuttaa, että alueita menetti nimen omaan ne suomalaiset, jotka niitä todella menetivät. Ei pidä ryhtyä omimaan "itselleen" toisen kokemia menetyksiä. Ei noissa sodissa mennyt pohjalaisten tai hämäläisten maatilkkuja eikä näiden pidä ryhtyä Evakkokarjalaisten menetyksiä itselleen omimaan."

Sodasta seurasi varsin monelaista ikävyyttä kaikille suomalaisille, paljon pahempaakin kuin taloudellisia menetyksiä. Hämäläiset ja savolaisetkin menettivät maata, siirtoväen asutukseen nimittäin. Joten kyllä kyseessä on koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asia. (Noilla edellä mainituilla pukareillakin oli otsaa perustaa järjestö nimeltä "Koko Suomen Liitto".)

"Ei kuitenkaan pidä kadehtia evakoiden lapsilta heidän mahdollista perintöosaansa."

Minä olen yrittänyt selittää omaisuuden palauttamisen juridista huteruutta ja poliittista typeryyttä. Väite kadehtimisesta on naurettava, koska missään tapauksessa kukaan ei ole saamassa mitään. Tuota kateuussyytöstä on valitettavasti käytetty aina aiheesta käydyssä keskustelussa, usein yhdessä kommunismisyytöksen kanssa. Kertoo jotain todellisten argumenttien vähyydestä.

Nyt onkin hyvin nähtävillä, miten täydellinen sulkeutuminen asia-argumenteilta pystyy lopulta tuhoamaan todellisuudentajun lopullisesti. Eräs lukuisilla nikeillä sekä KareliaForumiin että Suomi24:ään kirjoitellut henkilö (oikea nimikään ei ole salaisuus) kuvittelee jo saaneensa sukunsa maat:

Eipä tässä asiassa ole tarvittu muiden kuin Käsnäselän apua, se apu on saatu jo 1900 luvun alussa ja vahvistettu Suomen itsenäistymisen aikana, jolloin meidän maa-alueet on lopullisesti vahvistettu suvullemme kuuluviksi.

Näiden alkuperäisten lainhuutojen ja kauppakirjojen sekä maksukuittien liitteeksi olen lähettänyt Sveitsin oikeuslaitokseen kansainvälisen selvityspyynnön Neuvostoliiton suorittamasta omaisuutemme varastamisesta ja Venäjän nyt edelleen hallussapitämästä maa-alueestamme Salmin pitäjän Käsnäselän kylässä.

Sain asiasta kirjallisen vastauksen viime viikolla, tässä vastauksessa velvoitetaan Venäjä palauttamaan ko. alue viipymättä sukumme hallintaan ja Venäjän Valtio määrätään korvaamaan aiheuttamansa vahingot kohtuullisella summalla, tämä on vielä avoin koska asia vaatii lisäselvityksiä jotka ratkaistaan ensi keväänä paikanpäällä tehtävällä katselmuksella.
Lisäksi Suomen Ulkoministeriötä tullaan huomauttamaan "virkavirheestä" kun se ei ole ottanut asiaani käsiteltäväksi ( Erkki Tuomioja saa "kyytiä" ? ).
Ps. tämä taitaa olla ennakkotapaus Suomessa, muutamat lehdet ovat kyselleet jo haastatteluja mutta en aio antaa niitä kenellekkään koska ne eivät ole aiemminkaan julkaisseet aiheeseen liittyviä kirjoituksiani ( paitsi HS kerran vahingossa ).
Tervetuloa ensi keväänä Salmin Käsnäselkään tervetuliaiskahville ( Erkki Tuomioja ja Mauno Koivisto on tarkoitus kutsua myös paikalle ), nyt sinne on hieno päällystetie Koirinojan risteyksestä, katselkaa matkalla maisemia älkääkä ajako ylinopeutta.

Viisumin ja auton vakuutusmaksun joudutte luultavasti maksamaan itse, no, ne ovat halpoja kun kyse on yhden päivän matkasta.

Miksi ei?

Karjalan palautuksen vastustajia on karkeasti jaettuna kahdenlaisia: niitä joita koko Karjala ei vain pätkääkään kiinnosta ja niitä jotka oikeasti pelkäävät palautuksesta aiheutuvia konkreettisia ongelmia. Nämä ongelmat voi pelkistää kolmeen osa-alueeseen:

1. Venäjä
Joskus tuntuu suorastaan siltä, että suomalaisiin syvälle iskostunut Venäjän pelko on monilla se varsinainen perimmäinen syy vastustaa Karjalan palautusta ja jopa siitä puhumista. Neuvostoliiton kaaduttua on tilanne jonkin verran helpottunut, mutta aina vain elää asenne, että täytyy olla varovainen, Venäjähän voi vielä vaikka suuttua. On ikävä geopoliittinen tosiasia, että vieressä on arvaamaton ja monesti aggressiiviseksi osoittautunut suurvalta, jonka kanssa pitäisi pyrkiä pysyttelemään rauhanomaisissa väleissä. Karjalan rauhanomaista palautustahan tässä kuitenkin koko ajan yritetään edistää, saada se tapahtumaan sovussa ja yhteisymmärryksessä Venäjän kanssa. Eikä se Venäjäkään - vaikka herkkänahkainen onkin - sentään ihan kaikkea kritiikkiä joksikin sodanjulistukseksi tulkitse. Lieneekö tuo ihan hirveän vihainen Japanillekaan, vaikka se alituiseen niistä Kuriileistaan muistutteleekin?
2.Venäläiset
On ilmeistä että suurin osa nykyisistä asukkaista jäisi palautettavalle alueelle, Suomeen tulisi siis suurehko venäläisvähemmistö. Tosin venäläiset ovat jo nyt Suomen suurin kansallinen vähemmistö, joten mitään kvalitatiivista muutosta ei Karjalan palautus tilanteeseen toisi. Menetetyn Karjalan nykyinen väestö on toki suurempi, muistaakseni jotain parinsadantuhannen paikkeilla, mikä ei sekään olisi kuin 4% koko Suomen väkiluvusta. Tuotakin porukkaa voisi huomattavasti pienentää tinkimällä sopivasti Tarton rauhan rajasta, mieluiten tietysti vaihtamalla alueita Itä-Karjalasta - ensimmäisenä tulee mieleen perinteinen Repola&Porajärvi. Tärkeää olisi myös luvata (ja pitää lupaus!) järjestää palautetun alueen väestön olot niin hyvin, että he itsekin suhtautuisivat mahdollisimman myönteisesti Suomeen liittymiseen.
3.Raha
Palautetun Karjalan siivoaminen ja kunnostaminen ei todellakaan ole halpa projekti, jokainen remontoitu talo ja tienpätkä maksaa. Samoin maksaa alueelle jäävän venäläisväestön terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva yms. Tietysti tuo väestö myös tekisi työtä ja maksaisi veroja niinkuin suomalaisetkin, ei heitä kaikkia tarvitsisi elättää. Eihän sitä paitsi ole mikään pakko saattaa heti paikalla koko palautettua aluetta pohjoismaiselle tasolle. Se voisi pysyä pitkänkin aikaa jonkinlaisena erikoistalousvyöhykkeenä, jonka elintaso- ja infrastruktuurikuilua muuhun Suomeen vähitellen kurottaisiin pienemmäksi sitä mukaan kuin resurssit riittävät. Toisaalta suuret rakennusprojektit myös tuovat vaurautta: työpaikkoja, investointeja, kauppaa. Oma arvonsa on vielä maaperällä, vesistöillä ja luonnolla, tuskin nekään jäisivät täysin hyödyntämättä; pitkällä tähtäimellä siinä varmasti päästäisiin voitolle. En oikein jaksa uskoa että valtiot ja kansakunnat olisivat koko tunnetun historian ajan niin innokkaasti rohmunneet lisää alueita, jos jokainen uusi maapala olisi taloudellinen katastrofi.

Kyseessä on todellakin kaksi eri asiaa

Mistäköhän blokisti päätteli että tuolla korvausvelvollisuudella olisi yhtikäs mitään tekemistä Karjalan (hallinnollisen) palautuksen kanssa. Kyse on enemmämin Venähän mahdollisesta mukaan tulosta länsimaiseen taloudelliseen ja kultuurilliseen "perheeseen". Pitäkööt ne valtionalueensa, jotka sillä nykyisin on elleivät asukkaat siitä halua irroitautua, mutta korvatkoon niille ihmisille joilta sen edeltäjä valtio on yksilöinä jotain vääryydellä vienyt.

Tarkemmin sanottuna niiden ihmisten lastenlapsille. Jos Venäjä haluaa äkillisessä huonon omantunnon puuskassa korvata Neuvostoliiton pahoja tekoja, minä olen toki viimeinen kieltämään. Minulla lienee kuitenkin oikeus toivoa, että Venäjä aloittaisi korvaamisen itäkarjalaisista, inkerinsuomalaisista, virolaisista, latvialaisista, liettualaisista, puolalaisista, unkarilaisista, tshetsheeneistä, inguusheista, kalmukeista, Krimin tataareista jne., jotka kaikki kärsivät Neuvostoliiton takia jotain pahempaakin kuin vain vaillinaisesti korvattuja taloudellisia menetyksiä.

Jos taas kysymys on siitä, että poliittisten neuvottelujen avulla korjattaisiin Suomeen kohdistunut historiallinen vääryys ja palautettaisiin Suomen yhteyteen sellaisia historian ja identiteetin kannalta merkittäviä alueita kuin esimerkiksi Viipuri, niin se on toki aivan eri kattilallinen kalaa. Sellaisen asian eteen olisin valmis näkemään vaivaa ja panemaan rahojani likoon. Tämä blogi on perustettu suurelta osin juuri siksi, että Karjalasta käydyssä keskustelussa nämä asiat ovat menneet täysin sekaisin

Laki on niinkuin se luetaan?

Edellinen postaus on synnyttänyt kommentin kansalaiskeskustelussa :

"Lain 1 § pykälää voisi tulkita niin, että luovutetuille alueille jääneen omaisuuden palautus aiemmalle omistajaleen edelytäisi myös korvaukseksi saadun omaisuuden palauttamista."

Erikoinen sananvalinta, "voidaan tulkita", kun asia ilmaistaan täysin eksplisiittisesti.

"Eli siltä osin kun ei menetetyä maata ole jo korvattu, se korvataan palautuksen yhteydessä."

Vuoden 1940 korvauslakia ei ehditty toimeenpanna. Toinen korvauslaki toimeenpantiin. Palautuksen yhteydessä olisi kysymys Toisen korvauslain mukaisten korvausten takaisinmaksusta aivan kuten Porkkalan palautuksen yhteydessä.

"Pääsääntöhän on, ettei valtionrajan siirto vaikuta maanomistukseen, ellei muuta sovita."

Mitään tällaista pääsääntöä ei ole, eikä kukaan ole yrittänyt sellaisen olemassolosta kusettaa ennen kuin tämän vuosituhannen puolella. Sekä Karjalan takaisinvaltauksen yhteydessä 1941 että Porkkalan palautuksen yhteydessä 1956 omistusoikeudesta säädettiin erillisellä lailla.

"Edelleen voisi tulkita entisillä suomalaisilla omistajilla nimen omaan olevan oikeus siihen osuuteen omaisuudesta, jota ei ole vielä korvattu taikka saada Venäjältä korvausta vielä korvamattoman osuuden verran."

-Anteeksi, hyvät itäisen naapurimaamme asukkaat. Viitsisittekö palauttaa Karjalan, että voisimme sitten vaatia teiltä korvauksia?

-Kun ei tuo korvauksien maksaminen oikein nappaa. Vaikka itse Karjala saattaakin olla aika tarpeeton meille, niin mieluummin me pidetään Karjala kuin maksetaan korvauksia.

Nyt sitten varmaan on taas kaivettu esiin leimakirveitä "neuvostobolshu", "FSB:n agentti" jne. Ajatelkaas nyt hetki päällä eikä istumiseen käytetyillä ruumiinosilla. Venäjällä ei ole mitään intoa kiusata karjalaisia. Jos Venäjä ei palauta Karjalaa, se johtuu siitä, että Venäjä ei halua luopua Karjalasta, ei siitä että se haluaisi estää karjalaisia saamasta "omaisuuttaan". Suomalaisista taas suurin osa niistäkään, jotka kannattaisivat Karjalan palautusta, ei pidä 60 vuoden takaisia, vain osittain korvattuja, taloudellisia minkäänlaisena perusteena panna tikkua ristiin palautuksen eteen. Palautusta vastustavien mielipide taas ei muutu muuta kuin tekemällä mahdollisimman selväksi, että Karjalasta ei synny taakkaa veronmaksajille. Pikavoitot joillekin sillä perusteella, että jonkun esivanhemmilla on ollut omaisuutta Karjalassa, ei todellakaan edistä asiaa. Tämä älyttömyys estää tehokkaasti suomalaisten enemmistön saamisen Karjalan palautuksen taakse. Keitä siis olisi syytä epäillä FSB:n agenteiksi? Cui bono? Oikeasti en tietenkään usko, että esim. tätä soppaa hämmentävät asianajajat ajaisivat todellisuudessa Venäjän asiaa. Eiköhän motiivina ole aivan yksinkertaisesti halu rahastaa tyhmiä ahneita ihmisiä. Siitä huolimatta Putinia taitaa hymyilyttää.

Lisää ennakkotapauksia

Oikeastaan vähän hävettää. Keskustelussa omaisuuskysymyksestä olen keskittynyt Porkkalan palautukseen, koska "Karjalan palautus" 1941-44 ei muka ollut kelvollinen ennakkotapaus kun vuoden 1940 korvauslakia ei ehditty toimeenpanna ennen uuden sodan alkua ja Karjalan palautusta muun Suomen yhteyteen. Koko ajan nessuni edessä netissä on kuitenkin ollut tieto siitä, että pika-asutuslaki ehdittiin toimeenpanna, ja siksi omaisuuskysymys ei ollut triviaali. Vilkaisu asetuskokoelmaan paljastikin sitten mielenkiintoisia asioita.
Ensiksikin, omistusoikeuden palautuminen ei silloinkaan perustunut mihinkään taivaasta tippuneeseen iankaikkiseen lakiin, vaan siitä nimenoman säädettiin laki 6.12.1941. Toiseksi, vielä mielenkiintoisempi laki säädettiin 24.2.1942:

Laki valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella olevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvan omistusoikeuden järjestelemisestä eräissä tapauksissa.

1§.

Jos se taikka sen oikeudenomistaja, jolla 12 päivänä maaliskuuta 1940 on ollut omistusoikeus valtakunnasta luovutetulla tai vuokratulla alueella olevaan kiinteistöön tai sen osaan kohdistuva erottamisoikeus tahi oikeus hallita siellä olevaa kruununtilaa, on saanut omakseen maata siirtoväen pika-asutuslain perusteella tahi tehnyt sanotun lain 31a §:n 1 momentissa, sellaisena kuin se on 21 päivänä toukokuuta 1941 lain 31a §:n 1 momentissa sellaisen kuin se on on 21 päivänä toukokuuta 1941 annetussa laissa, mainitun viljelysopimuksen tai tällainen sopimus on hänelle laillisessa järjestyksessä siirtynyt ja hän kirjallisesti maatalousministeriölle ilmoittaa luopuvansa omakseen saamastaan pika-asutustilasta tai viljelysopimuksesta, katsottakoon luovutetulla tai vuokratulla olevaan kiinteistöön kohdistunut omistus-, erottamis- tai hallintaoikeus hänelle edelleen kuuluvaksi, ja olkoon omistus- ja erottamisoikeuden nähden muuten voimassa, mitä eräiden valtakunnan yhteyteen palautetulla olevaa omaisuutta koskevien oikeuksien
ennalleen palauttamisesta 6 päivänä joulukuuta 1941 säädetyssä laissa on säädetty.

---

3§

Omistus-, erottamis ja hallintaoikeudesta, joka tämän lain mukaan tulee kuulumaan valtiolle, suoritetaan oikeuden entiselle haltijalle korvausta valtion varoista soveltamalla samoja perusteita, joiden mukaan hänen velvollisuutensa maksaa korvausta sijaan saamasta omaisuudesta määräytyy.

Ihan hirveetä morkkista tästä kiistattomasta kämmästä en suostu ottamaan. Vastapuoli nimittäin noudattaa täsmälleen sitä mikä oivallisesti ilmaistaan Raamatussa kohdassa Luuk. 16:31. Jo Toisen korvauslain ja Porkkalan palautuslain olisi pitänyt ratkaista lopullisesti tämä kiista, mutta eipä vain käynyt niin.