Sosialidemokraattina esiintyvä valtiopäiväneuvos kirjoittaa uusimmassa flatus cerebrissään mm:
USA:lla voimakas ote Kiovan hallintoon
Vallankaappauksen jälkeen valtaan ja pääministeriksi nousi Arseni Jatsenjuk. Jatsenjuk on v. 1974 syntynyt entinen USA:n kansalainen. Hänen tiedetään myös kuuluvan pahamaineiseen scientolgien uskonnolliseen ryhmään. Jatsenjuk käyttää puheissaan voimakkaita Venäjää arvostelevia puheenvuoroja nimittäen venäläisiä terroristeiksi.Viime vuoden lopulla Jatsenjukin hallituksen valtionvarainministeriksi tuli niin ikään US-kansalainen Natalie Jaresko, jolloin hallituksen tärkeimmät tehtävät ovat entisten US-kansalaisten hallinnassa. Juuri ennen Jareskon nimittämistä valtionvarainministeriksi Jatsenjuk oli myöntänyt hänelle Ukrainan kansalaisuuden.
Kun Suomessa suhtaudutaan ainakin virallisesti varsin suopeasti, olen halunnut tuoda esille heidän yhteytensä USA:n hallintoon. Venäläiset nimittävät Kiovan hallitsijoita "fasisteiksi". Minun tietoni eivät riitä sanomaan hallintoa "fasistiseksi", mutta olen halunnut tuoda esille heidän kytköksensä USA:n hallintoon.
Wikipedian tietojen mukaan Jatsenjuk on syntynyt, opiskellut ja työskennellyt Tšernivitsissä ennen valtakunnallista uraansa. Mitään mainintaa USA:ssa asumisesta, saati kansalaisuuden saamisesta, ei ole. Jatsenjukin mainitaan kuuluvan uniaattikirkkoon, mikä varmaan venäläisten silmissä on yhtä paha kuin scientologitkin, mutta ei silti ihan sama asia. Väite on muutenkin uusi, koska tähän saakka Jatsenjukia on väitetty juutalaiseksi. Natalie Jaresko on todellakin emigranttiukrainalainen USA:sta, eli valtiopäiväneuvos livautti vahingossa jotain tottakin.
Thursday, February 12, 2015
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment