Aasinajajan sivupersoona jaksaa aina vaan

Aasinajajan sivupersoona Eduskunnan koneelta 217.71.151.201 on jälleen poistanut Wikipediasta tiedon aasinajanan typerästä ja epäonnistuneesta yrityksestä haastaa Jukka Kemppinen oikeuteen. Edellinen yritys oli tammikuun alussa, mutta se kumottiin heti. Saa nähdä, miten käy nyt. Jostain syystä tieto aasinajajan lisurin olemassaolosta on saanut nyt olla, vaikka se olisi kaikkein kiusallisin joutuessaan aasinajajan uh^H^Hasiakkaiden tietoon.

Jäämerelle

Helsingin Sanomien mielipidesivulla oli tänään kirjoitus, jossa ehdotettiin, että uusi presidentti yrittäisi neuvotella Venäjän kanssa sopimuksen Petsamoon johtavan maakaistaleen ja satama-alueen vuokraamisesta - vähän Saimaan kanavan tyyliin.
Pohjoisten napalueiden jäiden sulaminen on lisännyt kiinnostusta arktisia merialueita kohtaan, ja pohjoisena maana Suomella olisi noissa pyrinnöissä oma osansa, ellei Petsamon menetys olisi katkaissut yhteyttä Jäämerelle. Tietysti olisi kivempaa ja oikeudenmukaisempaa, jos Venäjä rehdisti palauttaisi Petsamon tai ainakin sellaisen osan siitä, että Suomi saisi sataman Jäämeren rannalta ja maayhteyden sinne, mutta jos Venäjä ei tässä tilanteessa halua lähteä aluepalautusten tielle, täytyisi voida miettiä muitakin vaihtoehtoja eli ostamista tai vuokraamista. Jäämeren äärelle pääseminen hyödyttäisi monella tavoin Pohjois-Lapin elinkeinoelämää. Pelkkään satamaan ja sinne vievään rautatiehen ei edes kovin laajoja maa-alueita tarvittaisi; aivan varmasti pystyisi Venäjä sellaisen mitättömän suikaleen lohkaisemaan ilman että tekisi yhtään kipeää. Suomi saisi jäättömän arktisen sataman käyttöönsä ja vähän jalkaa oven väliin sillä suunnalla, mikä saattaisi parantaa lähtöasemia, jos Petsamon palautusta joskus aletaan valmistella.
Pienenä anekdoottina mainittakoon, että muistan, kun joskus muinaisella 70-luvulla joku ehdotti, että kun kerran menetettiin Petsamo, niin sen sijalle ostettaisiin tai vaihdettaisiin pieni alue ystävällismieliseltä Norjalta Suomelle Jäämeren satamaksi. Ei kai tuokaan ajatus liene täysin mahdoton, jos Venäjä osoittautuu liian jääräpäiseksi.

Sotasyyllisyys: tumputi tumputi, runks runks

ProKarelia on taas kiusannut presidenttiehdokkaita kysymyksillä. Tällä kertaa Karjalan palautukseen ei viitattu mitenkään (Siitä kysyi Iltis, ja allekirjoittanut on jo äänestänyt vastauksen mukaisesti). Kysymys on taas iänikuisesta sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta:

1. Haluatteko Te pitää edeltäjänne Risto Rytin perustuslain vastaisesti tuomittuna?
2. Haluatteko Te olla tuomitun ja sotasyyllisen maan presidentti?
3. Kuluuko ns. sotasyyllisille poliittisen rehabilitaatio vai tuomioiden purkaminen?
4. Mitä Te aiotte tehdä perustuslain vastaisten sotasyyllisyystuomioiden osalta?

Kysymysten sävy on sellainen, että saman tien olisi voinut kysyä, ovatko ehdokkaat jo lopettaneet äitinsä lyömisen.

Vuonna 1946 presidentti Ryti ja seitsemän muuta poliittista johtajaa tuomittiin sotasyyllisinä ankariin vankeusrangaistuksiin. Tuomioita ei ole purettu, vaikka ne ovat silloisen hallitusmuodon ja nykyisen perustuslain vastaisia.

Sotasyyllisyyslaki oli hallitusmuodon kieltämä taannehtiva laki. Tuomioistuin oli kielletty erityistuomioistuin. Ei noudatettu syyttömyysolettamaa. Osa tuomareista oli syytettyjen julkisina vihamiehinä jäävejä. Oikeudenkäynti ei noudattanut rikosprosessin perusvaatimuksia. Oikeuden tuomareihin kohdistettiin voimakasta ulkopuolista painostusta.

Korkein oikeus (1945 ja 2008), Oikeuskansleri (1992), oikeusministeriön toimikunta (2010) ja lukuisat oikeusoppineet ovat vahvistaneet tuomiot perustuslain vastaisiksi.

Tästä ei ole koskaan ollut mitään epäilystä. Siksi tuomiot perustuivat lakiin, joka oli säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä, ja ne voisi kumota vain ja ainoastaan samanlaisella.

Silti poliittinen johto ja korkeimmat oikeustahot ovat estäneet tuomioiden uudelleen käsittelyn ja purkamisen. On vedottu siihen, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Syytetyt tuomittiin vankeuteen, heidän kunniaansa tuomioistuin ei ottanut kantaa.

Syytetyt myös vapautettiin, viimeinen (Ryti) yli 60 vuotta sitten, ja viimeinen heistä (Rangell) kuoli 30 vuotta sitten. Tuomion purkamisella tuskin on heille merkitystä. Onko sitten kenellekään? Jos joku pitää sotasyyllisinä tuomittuja oikeasti rikollisina ja Suomea oikeasti syyllisenä sotiin, muuttaisiko hän mieltään? Ei taatusti. Olisiko Karjalan palautus jollain tavoin riippuvainen sotasyyllisyystuomioista. Ei taatusti.

Täytteeksi: World Without Nazism

Vääryystieteen desantti referoi lauantaina venäläisen 'ihmisoikeusjärjestön' Suomi-raporttia. Raporttin sisällössä ei desantilla ole taatusti valittamista, koska se on peräisin desantilta itseltään. Karjala-kysymystä sivuavaa osaa voi tässä ajankuluksi hieman koomentoida.

Raportissa luetellaan lisäksi useita Suomessa toimivia fasistisia, äärioikeistolaisia tai kiihkokansallisia järjestöjä. Tällaisia ovat raportin mukaan Suomalaisuuden Liitto, «salainen aseistautunut uunatsijärjestö» Suomen Sisu, Kansallinen Vastarintaliike, Lotta Svärd Säätiö, «virolaisia nationalisteja tukeva» Tuglas-Seura, suomalaisten SS-veteraanien Veljesapu, «Suomen ja natsi-Saksan liittosuhdetta tukeva» Suomen Sotahistoriallinen Seura, «suomalaisvastainen» Finlandssvensk samling, sekä revansistisista järjestöistä AKS:n perinteitä jatkavat ProKarelia, Tarton Rauha ry, Aluepalautus ry ja Karjalan Liitto.

Pahimpina «revansisteina» esitellään ProKarelian puhemies Heikki A. Reenpää (s. 1922), jonka kerrotaan saaneen sodan aikana AKS:n jäsenenä erikoiskoulutusta natsi-Saksassa ja osallistuneen Laatokan elämäntien katkaisuoperaatioon. Martti Siirala (1922–2008) esitellään Tarton rauha ryn johtavana ideologina, joka kehitti «teorian Suomen kansan frustraatiosta sirpaloituneessa Suomessa».

Tuossa näkyy päässeen mukaan mm. yksi järjestö, johon allekirjoittanutkin kuuluu, ja jonkin kummallisen vahingon takia myöskin porukkaa, joiden yhteydessä uusnatsismista voisi ihan perustellustikin puhua. Väite AKS:n perinteiden jatkamisesta on muuten tarkemmin ajatellen lähinnä kummallinen. Heikki A. Reenpää oli todellakin AKS:n jäsen, mutta tuskin AKS:n perustamisvuonna syntyneenä ehti siinä mainittavasti toimia. Wikipedian IMHO uskottavan version mukaan Reenpää oli Saksassa tutkakurssilla, jonne oli todennäköisemmin komennettu IT-upseereja kuin AKS:n jäseniä.

Toinen kierros: mutkikkaaksi menee

Nyt on sitten enää kaksi ehdokasta jäljellä. Mitenköhän heitä pitäisi sitten kommentoida Karjala-kysymyksen kannalta? Ilta-Sanomissa Sauli Niinistö vastasi Karjalan palautusta koskevaan kysymykseen selkeästi myönteisemmin kuin Pekka Haavisto (vaikka varmaakin muistaa edelleen ProKarelian avun viime vaaleissa):

2. Pitäisikö tasavallan presidentin keskustella Venäjän johdon kanssa Karjalan palauttamisesta?

Haavisto: Ei, Karjalan palauttamiseen ei ole mitään syytä. Presidenttinä ottaisin Venäjän johdon kanssa esiin kysymyksen maa- ja kiinteistöostojen vastavuoroisuudesta Suomen ja Venäjän välillä. Pelisääntöjen tulee olla molemmille osapuolille samat.

Niinistö:Kyllä, mutta vain jos Venäjän johto ottaa asian ensin esille.

Toisaalta Suomen hörönaurettava antifasistinen komitea on ainakin tähän asti hyökännyt nimenomaan Haavistoa vastaan, ja Suomen tyhmin (ex-)pastori tuntuu jopa tukevan Niinistöä.

Karjala ja Elsass

Mikä estää tekemästä Karjalasta uutta Elsassia? Muun muassa tällaista visiota virittelivät presidentti Tarja Halonen ja Venäjän pääministeri Vladimir Putin Halosen jäähyväismatkalla Venäjälle.

Elsass-kuvio nousi esiin, kun Halonen kertoi Putinille tiistaina, että suomalaiset ostaisivat Venäjältä kiinteistöjä, jos se olisi helpompaa.

Putin kehotti Halosta näyttämään suomalaisille esimerkkiä, ja Halonen vastasi, että "sovittu".

Valmista ostosuunnitelmaa Halosella ei vielä ollut. Hän kuitenkin vitsaili, että kiinteistön osto on hyvä ajatus, jos sillä saadaan Suomen ja Venäjän välinen raja-alue kapeammaksi.

Tulevaisuuden malliksi noussut Elsass (nyk. Alsace) on Saksan ja Ranskan välistä raja-aluetta, jolla on kiistelty ja käyty sotia, mutta jolla elämä on kuitenkin jatkunut koko ajan.

Mallin mukaan myös Suomen ja Venäjän välillä voisi olla mahdollisimman matala raja, jonka molemmin puolin ihmiset pystyisivät toimimaan ilman, että olisi kovin tärkeää, kummalla puolella ollaan. Yhteiskuntien erilaisuuden takia malli kuitenkin vaatisi paljon.

Täytyy miettiä myös pitkän aikavälin asioita rajan madaltamiseksi, Halonen sanoi.

Jälleen jotakin, josta pitäisi yrittää ottaa kiinni. Se voisi pitkän päälle, sen jälkeen, kun Venäjän nykyinen suunta on vaihtunut, johtaa Karjalan palautukseen. Karjalan palautukseen siinä mielessä, kuin sitä on kaavailtu tässä blogissa. Ei v. 1939 Karjalan restituutioon, joka ei nykymaailmassa olisi millään tavalla mielekäs. Varsinkaan ei omaisuuden restituutioon evakoiden lapsenlapsille tai sotakorvausten palauttamiseen. Niiden vaatiminen olisi varma tapa saada sekä Suomi että Venäjä unohtamaan koko jutun. Siksipä ei ole toivoa, että ProKarelia käyttäisi tilaisuutta saada kenkänsä palautuksen oven väliin, vaan se tulee varmasti lähipäivinä dissaamaan tämän aloitteenpoikasen. Toivottavasti kukaan ei enää viitsi kuunnella ProKareliaa.

Lisää presidenttipeliä

Karjalan kuvalehti on lähestynyt presidenttiehdokkaita ja esittänyt joukon kysymyksiä:

1. Miten suhtaudutte ns. sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen?

2. Mikä on mielipiteenne suomalaisten evakkojen restituutio-oikeudesta eli oikeudesta palata kotiinsa ja saada omaisuutensa takaisin (vrt. YK:n Pinheiron periaatteet)?

3. Mitä mieltä olette siitä, että Suomen valtiojohto teettäisi pakkoluovutettujen alueitten palautuksen vaikutuksiin liittyvän perusteellisen selvityksen?

4. Mitä presidenttikampanjassanne Teille voisivat merkitä sanat Vapauden ääni, Voice of Freedom?

5. Mitä Suomen itsenäisyys Teille merkitsee?

Kysymys 1. on aina yhtä turhanaikainen. Kaikki tuomitut ovat sekä vapautuneet että kuolleet vuosikymmeniä sitten. Kukaan niistä, jotka mahdollisesti kiistävät oikeudenkäynnin kauniisti sanottuna kyseenalaisen luonteen, ei varmasti muuta käsitystään, vaikka tuomiot kumottaisiinkin. Se toki olisi mahdollista, perustuslain säätämisjärjestyksessä hyväksytyllä lailla, ei muuten.

Kysymys 2. on se oleellinen. Huomatkaa, ei kysytä Karjalan palautuksesta vaan evakoiden oikeudesta palata kotiinsa, siis käytännössä Venäjälle, ja oikeudesta saada omaisuutensa, siis käytännössä isovanhempiensa yli 60 vuotta sitten menettämä omaisuus.

Karjalan palautukseen viitataan vain kolmannessa kysymyksessä, joka on täysin merkityksetön. Tärkein ongelma palautuksessa ei todellakaan ole selvityksen puute. Viimeiset kaksi kysymystä ovat sitten lähinnä sanahelinää.

Katsokaamme sitten vähän vastauksia.

Pekka Haavisto:

2. Pinheiron periaatteissa, jotka YK:n COHRE on hyväksynyt vuonna 2005, annetaan ohjeita valtioille pakolaiskriisien käsittelyyn ja pakolaisten paluumuuton järjestämiseen ja siitä sopimiseen. Periaatteissa ehdotetaan, että valtiot sopisivat näistä asioista jo rauhansopimuksia tehdessään silloin, kun pakolaisten virta on kulkenut maiden rajojen ylitse tai rajat ovat konfliktin seurauksena muuttuneet. Samalla Pinheiron periaatteet suojaavat myös omaisuuden uusiokäyttäjää, ja periaatteissa ehdotetaan toimia myös heidän suojaamisekseen. Suomen ja Neuvostoliiton välille tehtiin Pariisissa rauhansopimus vuonna 1947. Sopimuksessa ei ole viittauksia luovutetuilta alueilta joutumaan lähteneen väestön oikeuksiin, eikä viittauksia alueiden tai kiinteistöjen palauttamiseen alkuperäisille omistajilleen. Itse pidän tärkeänä sitä, että suomalaiset voisivat vastavuoroisesti ostaa maata ja kiinteistöjä Venäjältä samalla tavoin kuin venäläiset Suomesta. Ei ole uskottavaa, että Venäjä voisi kieltää tällaisen omistusoikeuden turvallisuuteensa vedoten, kun samaan aikaan Suomi ei koe minkäänlaista turvallisuusuhkaa Venäjän kansalaisten maa- tai kiinteistöostoihin liittyen.

3. En pidä tällaista selvitystä tarpeellisena...

Ihan kohtuupätevästi vastattu.

Paavo Väyrynen:

2. Tärkeintä on löytää Venäjän kanssa ratkaisu, jossa kiinteistöjen hankkimisessa ja omistuksessa toteutuisi vastavuoroisuuden periaate. Tällöin evakoilla ja heillä jälkeläisillään voisi olla mahdollisuus lunastaa rajan taakse jäänyttä omaisuuttaan. Pinheiron periaatteet liittyvät keskeisesti ihmisoikeuksien toteutumiseen ja niitä Suomen pitää aktiivisesti edistää
aina mahdollisuuksiensa mukaan, vaikka ne eivät olisikaan oikeudellisesti sitovia. Ongelmana on se, että keskeiset ihmisoikeussopimukset ja -julistukset on hyväksytty vasta vuoden 1947 jälkeen. Tuona vuonna Suomi Pariisin rauhansopimuksen yhteydessä vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle. Suomen kunniaksi on nähtävä se, että toisen maailman sodan jälkeisissä erittäin vaikeissa olosuhteissa maamme onnistui nopeasti huolehtimaan luovutetuilta alueilta tulleista sijoittamaan heidät uusille asuinsijoille.

3. En näe tätä tarpeellisena, sillä näköpiirissä ei ole tilannetta, jossa luovutettuja alueita voitaisiin saada takaisin.

Hyvin vastattu tässäkin.

Eva Biaudet:

2. Samalla tavalla kuin sotasyyllisyysoikeudenkäynnit Karjalan ja muiden luovutettujen alueiden menetys on sekin edelleen kipeä kohta historiassamme ja vaikka toisesta maailmansodasta onkin jo kulunut yli 60 vuotta, moni evakko ja heidän jälkeläiset kokevat edelleen tuskaa menetysten johdosta. Ymmärrän heitä varsin hyvin. Pidän valitettavasti kuitenkin evakkojen mahdollisuuksia saada menetetyn omaisuutensa takaisin lähinnä teoreettisina. Alueluovutukset olivat osa Suomen, Neuvostoliiton ja liittoutuneiden välillä
tehdyistä rauhansopimuksista ja ne ovat kansainvälisoikeudellisesti päteviä. Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin Suomi ja Venäjä ovat myöhemmin 1990-luvulla yhteisesti myös todenneet
kunnioittavansa yhteisen rajan loukkaamattomuutta ja toistensa alueellista koskemattomuutta.

3. Pidän erittäin toivottavana, että Suomessa jatketaan keskustelua sekä sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä, luovutetuista alueista ja muista kansakuntamme
historian kipupisteistä...

Ei ehkä ihan yhtä hyvä vastaus, monisananainen ja kiertelevä.

Sari Essayah:

2. Suomen tulee noudattaa ja edistää ihmisoikeuksia ja pitää kiinni kansainvälisistä sitoumuksistaan. YK:n ns. Pinheiron periaatteet ovat YK:n alakomitean vuonna 2005 hyväksymiä, eivätkä ne ole luonteeltaan oikeudellisesti velvoittavia. YK:n ihmisoikeusjulistus hyväksyttiin vuonna 1948 sekä muut tärkeät ihmisoikeussopimukset sen jälkeen. Pariisin rauhansopimuksessa vahvistettiin Suomen alueluovutukset Neuvostoliitolle vuonna 1947, jolloin Suomi luopui kaikista vaatimuksistaan luovutettuihin alueisiin nähden. Tärkeää olisi kuitenkin mahdollistaa suomalaisille kiinteistöjen osto-oikeus luovutetulta alueelta samalla tavoin kuin venäläisillä on oikeus ostaa kiinteistöjä Suomesta.

3. En näe lisäarvoa tämän kaltaisen selvityksen teettämisessä.

Jälleen hyvä vastaus, jossa osutaan naulakon kantaan siinä, miksi tuollainen (pseudo)juridinen lähestymistapa ei voi johtaa mihinkään.

Timo Soini:

2. Periaatteessa kannatan näitä oikeuden mukaisia restituutioita, jos niistä päästään Venäjän kanssa yksimielisyyteen.

3. Ei selvityksestä varmaankaan haittaa olisi, kunhan sellaista ei tehtäisi provokatiivisesti.

Kiitettävän lyhyet ja mitäänsanomattomat vastaukset. Soini ei siis vastustaisi, jos Venäjä päättäisi antaa omaisuutta evakoille. Miksipä vastustaisikaan.

Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen ilmoittivat jättävänsä kyselyn väliin. Niinistö tuskin on unohtanut tai antanut anteeksi sitä, että ProKarelia sekaantui edellisissä vaaleissa hänen kampanjaansa levittämällä perätöntä huhua, ja Lipposella on läheisiä bisneksiä Venäjän kanssa. Paavo Arhinmäki ei reagoinut kyselyyn mitenkään, mikä ei sekään liene yllätys kenellekään.


Mitähän sitten oikeasti ehdokkailta pitäisi kysyä? Ehkä jotain tämmöisiä:

Jos sopiva tilaisuus tulisi, olisitko valmis yrittämään neuvotteluja Venäjän kanssa luovutettujen alueiden palauttamisesta?