Venäjä miehittää Itä- ja
Pohjois-Suomen. Suomen hallitus katsoo viisaimmaksi suostua Venäjän
armeijan läpimarssiin. Joustava maltillisuus säästää kymmeniä
tuhansia ihmishenkiä.
Suomessa tulee pula ruokatarvikkeista ja vähän kaikesta. Ihmiset oppivat auttamaan toisiaan ja tyytymään vähään.
Suomessa syttyy hengellinen herätys. Miljoona suomalaista tulee uskoon ja suuria ihmetekoja tapahtuu.
Venäjän armeija poistuu Suomesta, kun Venäjä häviää aloittamansa Kolmannen maailmansodan. Venäjän sotilaat kertovat kotimaassaan Suomessa näkemistään valtavista Hengen tunnusteoista.
Suomi saa takaisin luovutetut alueet, Petsamon, Salla-Kuusamon, Laatokan Karjalan, Karjalan Kannaksen ja neljä Suomenlahden saarta.
Sen lisäksi Aunuksen ja Vienan Karjala sekä Kuolan niemimaa liitetään yhteisymmärryksessä Venäjän kanssa osaksi Suomen valtiota, Suur-Suomea.
Suomi eroaa EU:sta ja siirtyy takaisin täyteen itsenäisyyteen.
Suomi irtautuu pankkien velkaorjuudesta. Suomen valtio laskee liikkeelle oman rahan, Suomen markan.
Suomen oikeuslaitos puhdistuu vääryydestä ja vapaamuurarien vallasta.
Suomen media lakkaa olemasta lännen propagandan käsikassara ja bilderbergiläisten sätkynukke.

No comments:
Post a Comment