Monday, March 03, 2014

Persu hakkaa päätä seinään

Olen jättänyt eduskunnassa tänään 3.3.2014 hallituksen vastattavaksi seuraavan kirjallisen kysymyksen viime sotien suomalaisevakkojen omaisuuden palauttamisesta eli restituutiosta:

Suomalaisevakkojen omaisuuden restituutio

Eduskunnan puhemiehelle
Talvi- ja jatkosodan seurauksena lähes 450 000 suomalaista menetti käytännössä kaiken kiinteän omaisuutensa ja suurimman osan irtaimesta omaisuudestaan Neuvostoliitolle pakkoluovutetulla alueella joutuessaan useimmiten hyvin lyhyellä varotusajalla pakenemaan kotoaan muualle Suomeen. Suomalaisten kotimaan pakolaisten eli evakkojen omaisuutta ei Neuvostoliitto tai Venäjä ole missään vaiheessa palauttanut tai korvannut, joten omaisuuden restituutio ei miltään osin ole toteutunut. Suomen valtion varoista on pakkoluovutetulle alueelle jääneestä omaisuudesta maksettu sosiaali- ja yritystukena korvauksia pika-asutuslain ja maanhankintalain mukaisesti. 

Kotiläksyt on tehty alusta alkaen huonosti. Korvaukset maksettiin korvauslakien mukaan. Pika-asutuslailla ja maanhankintalailla hankittiin maata siirtoväen asuttamiseen.

 On huomioitava, että restituutio-oikeus ja pakkoluovutetun alueen palauttaminen ovat kaksi eri asiaa.

Tämä on toki totta. Totta on myös se, että restituutio on ja pysyy suomalaisten enemmistölle EVVVK:na ja sen vaatiminen vain haittaa Karjalan palautusta.

Pariisin rauhansopimuksen 27 artikla määrää: ”Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan, mikäli näitä oikeuksia on rajoitettu sen johdosta, että Suomi osallistui sotaan Saksan rinnalla”. Tämä artikla selventää, että kaikkien suomalaisten omaisuus ja oikeudet palautettiin rauhansopimuksella vuonna 1947.

VMP. Tähän vetoaminen on aina osoitus täydellisestä todellisuudentajun puutteesta.

 Porkkalan palautuessa Porkkala-komitea pyysi lausunnon vuonna 1955 seitsemältä juridiselta asiantuntijalta. Heistä kuusi katsoi, ettei aluemuutoksella ole kansainvälisen oikeuden perusteella vaikutusta omistusoikeuden pysyvyyteen. Yksi asiantuntija ei ottanut kantaa asiaan. Porkkala-komitean päätöksenä oli, ettei Porkkalan siirtyminen Neuvostoliiton perustuslain ja suvereniteetin piiriin vaikuttanut suomalaisten omistusoikeuteen. Lainsäätäjä eli eduskunta oli samalla kannalla, minkä vuoksi se sääti restituutioon perustuvan Porkkala-lain.

 Valheella on taatusti tässäkin lyhyet jäljet. Kuten monta kertaa, mm. täällä on kerrottu, Veli Merikoski ja Tauno Suontausta katsoivat omistusoikeuden lakanneen. Y.J. Hakulinen, Paavo Kastari ja Erik Castrén katsoivat sen säilyneen.  Perusteluna oli se, että Suomen suvereniteetti ei ollut katkennut koska Porkkala oli ollut vain vuokralla, Kastarin mukaan lisäksi omistusoikeus olisi lakannut jos Porkkala olisi ollut vuokralla sukupolvien yli. Komitean kanta kallistui omistusoikeuden lakkaamisen puolelle, omistusoikeus palautettiin Porkkalan palautuslailla, joka nimenomaan sääti, että ennen lain voimaantuloa Porkkalan alueella olevaa omaisuutta koskevat oikeustoimet eivät olleet päteviä. Sven Högström jätti tästä eriävän mielipiteen. Kaikki lausunnonantajat olivat myös yksimielisiä siitä, että omaisuuden palautuksen ehtona piti olla saatujen korvausten maksaminen takaisin.

Suomella ja suomalaisilla evakoilla on täysi oikeus vaatia restituution toteuttamista eli omaisuutensa palauttamista. Mikäli palauttaminen ei ole mahdollista, on Venäjän korvattava täysimääräisesti aiheuttamansa vahingot. Lisäksi korvattavaksi jää omaisuuden lähes 70 vuoden käyttö. Suomen valtion velvollisuus on perustuslakinsa mukaisesti tehdä kaikkensa evakkojen omistukseen liittyvien oikeuksien toteuttamiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä talvi- ja jatkosodan suomalaisevakkojen omaisuuden, erityisesti kiinteän omaisuuden, takaisinsaamiseksi Neuvostoliiton Suomelta pakkoluovuttamalla alueella, entä mistä syystä suomalaisomaisuuden restituutiota ei vielä ole käynnistetty?

Helsingissä 3. päivänä maaliskuuta 2014
Olli Immonen /ps


Uskallan ennustaa, että roskiin lentää.

No comments: