Vääryystieteen desantti on saanut kutsun vaalitarkkailijaksi Krimille. Hänellä onkin kokemusta tarkkailemisesta niin Venäjältä kuin Syyriastakin, ja missä desantti tarkkailee, siellä on taatusti kaikki hyvin. Iltsari meni kysymään desantilta Karjalastakin:
K: Vertauksen vuoksi, mitä mieltä olisitte siitä, jos
esimerkiksi Karjalassa järjestettäisi kansanäänestys liittymisestä
Suomeen? Olisiko tällainen mahdollista?
V: En tunne mitään sellaista historiallista Karjalaa, jonka liittäminen Suomeen olisi jotenkin oikeudellisesti perusteltu. Karjalan Tasavalta esimerkiksi ei ole koskaan kuulunut Suomeen. Jos puhutaan esimerkiksi Viipurista, se on vanha ruotsalaisten perustama linnoitus. Suomelle se on kuulunut vain mitättömän lyhyen ajan pitkästä historiastaan. Matti Klingekin on kirjoittanut muistaakseni, että Viipurihan oli savolainen kaupunki. Ei siellä ole mitään Karjalaa. Yleensäkin Suomessa maantiedon tuntemus on aika heikkoa näissä Karjalan asioissa ja varsinkin kansainvälisen oikeuden suhteen. Esimerkiksi tämän Kosovon osalta on nyt podettu pahaa muistinmenetystä.
Muistaakseni Savo on kyllä ollut osa Suomea. Karjala voidaan ymmärtää monellakin tavalla, ja joukossa on kieltämättä sellaisia, joiden perusteella Viipuri oli enemmän Suomea kuin Karjalaa. Desantti on kuitenkin ehkä hiukan edistynyt pitäessään Viipuria ruotsalaisena, viitisen vuotta sitten hän piti sitä venäläisenä (Uusi Suomi ansaitusti heittänyt alkuperäiset postaukset bittikaivoon, niitä oli kommentoitu tuoreeltaan täällä, täällä ja täällä.)
Tuesday, March 11, 2014
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment