Vaikka mikään oikeusistuin ei ole samaa mieltä, ProKarelia jaksaa edelleen väittää samaa:
Karjalan ja muu pakkoluovutettu alue on julkisoikeudellisesti Venäjän hallinnon alaista aluetta. Yksityisoikeudellisesti alueiden kiinteistöt ovat edelleen suomalaisten omistamia. Venäjä hallinnoi siten suomalaista omaisuutta, mutta vastoin kansainvälisiä ihmisoikeuksia.
Tämä väite on kovin uusi ja aika vallankumouksellinen. Minusta se kaipaisi kunnon perusteluja, mutta kun kesällä kyselin niitä, ProKarelian vastaus oli melko ikimuistoinen:
Tilaustyöstä yleensä laskutetaan
Jos halutaan tilaustöitä, niistä yleensä laskutetaan. Suosittelemme oikeudellisen selvityksen tilaamista yliopistolta tai aa-toimistolta, jos sellaiseen on tarve.
Kuten juuri kerroin, omaisuuden palautuksen tuotteistaneen asianajajan lisuri on jätetty arvosteltavaksi jo keväällä. Opinnäytteet ovat julkista tietoa, joten ProKarelialla pitäisi nyt olla käytettävissään tieteellisesti ja lähdeviittein perusteltu selvitys väitteittensä tukena. Olisi aika julkaista vähintään valittuja paloja. Muuten saattaa syntyä jompikumpi seuraavista epäilyistä:
1) Lisuria ei olekaan hyväksytty. Tämä olisi melko poikkeuksellista, ja antaisi huonon kuvan monen muun lisäksi oikeustieteellisestä tiedekunnasta.
2) Lisuri päätyy todellisuudessa ihan eri johtopäätöksiin, kuin mitä julkisuudessa on esitetty. Tästä saattaisi tulla pientä sanomista asiakkaiden taholta.
Kummassakin tapauksessa ProKarelialle tulisi todella kiire palauttaa palautuksen uskottavuus.
Jäämme mielenkiinolla odottamaan. Viimeistään silloin, kun tiedekuntaneuvoston pöytäkirja ilmestyy nettiin, tiedämme jotain lisää.

No comments:
Post a Comment