Olisikohan aika pikku hiljaa ajatella pikkuisen?

Viime vuoden tammikuussa eräs tunnettu blogaaja kirjoitti:

Toiseksi: sotasyyllisyysoikeuden tuomiota ei voi purkaa korkeimman oikeuden päätöksellä.

Jos rangaistustuomiot haluttaisiin purkaa, siitä olisi säädettävä laki - samanlainen kuin sodan päätyttyä "liittoutuneiden hyväksi toimineiden henkilöiden" päästämiseksi vankiloista ja turvasäilöistä.
---
Soltasyyllisyysoikeuden ei ole edes väitetty toimineen vastoin sitä erikoislakia, jolla Ryti ja ne muut tuomittiin. Kysymys ei siis koskaan ole ollut lain oikeasta tulkinnasta. Puhetta on ollut lain "oikeudettomuudesta", joka ei kai voi tarkoittaa muuta kuin perustuslain vastaisuutta tai sanotaan nyt yleisten oikeusperiaatteiden vastaisuutta, vaikka ei se 1940-luvulla ollut peruste jättää lakia soveltamatta.

Voisiko korkein oikeus todeta perustuslain säätäisjärjestyksessä annetun lain perustuslain vastaiseksi?

Ei voisi.

Sellaisessa tilanteessa ainoa keino on uusi laki.

Sellainen tilanne ei kuulu tuomioistuimelle.

No, nyt tuli sitten korkeimman oikeuden hylkäävä päätös:

Korkein oikeus (KKO) on tänään antanut päätöksen, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä annetun tuomion purkaminen ei kuulunut KKO:n toimivaltaan. Tuomio oli annettu muun ohella ministerinä toimineelle Väinö Tannerille helmikuussa 1946.

KKO katsoi päätöksessään, että sotasyyllisyysoikeuden perustaminen ja sotaan syyllisinä pidettyjen rankaiseminen tapahtui sellaisista lähtökohdista ja sellaisissa olosuhteissa, joita on pidettävä poikkeuksellisina.

Sotaan syyllisten rankaisemiseksi säädettiin erityislaki. Lakiin ei sisältynyt säännöstä, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeuden tuomioon olisi mahdollista hakea muutosta. KKO vastusti lain säätämistä vuonna 1945 antamassaan lausunnossa.

Poikkeuksellisen taustan vuoksi ei KKO:n mukaan ollut perusteltua ryhtyä jälkikäteen tarkastelemaan tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä yleisten tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta.

Se siitä. Tässä asiassa ei ole enää oikeusasteita käytettävissä. Oikeusjuttu ei ole edistänyt Karjalan palautusta pätkääkään. Ainoa hyötyjä on sopan keittänyt asianajaja, joka tähän mennessä ei ole voittanut ainoatakaan aihepiiriin liittyvää juttua. Lisää häviöitä lienee tulossa hyvinkin pian, sillä EIT on jo tyrmännyt nykyisen Puolan alueelta tulleiden evakoiden rahastusyrityksen:

55. The Court’s jurisdiction ratione temporis covers only the period after the date of ratification of the Convention or its Protocols by the respondent State. From the ratification date onwards, all the State’s alleged acts and omissions must conform to the Convention or its Protocols and subsequent facts fall within the Court’s jurisdiction even where they are merely extensions of an already existing situation (see, for example, Broniowski v. Poland [GC], (dec.), no. 31443/96, § 74 et seq., ECHR 2002-X, with further references).

Accordingly, the Court is competent to examine the facts of the present case for their compatibility with the Convention only in so far as they occurred after 10 October 1994, the date of ratification of Protocol No. 1 by Poland. It may, however, have regard to the facts prior to ratification inasmuch as they could be considered to have created a situation extending beyond that date or may be relevant for the understanding of facts occurring after that date (ibid.).

56. A continuing violation of the Convention – a situation which originates before the entry into force of the Convention but continues after this date – has effects on the temporal limitations of the Court’s jurisdiction. In particular, such situations as a continuing and total denial of access to and control, use and enjoyment of property as well as any compensation for taking property may fall within this notion, even if they stemmed from events or laws that occurred before the ratification of the Convention or the Protocol (see, inter alia, Loizidou v. Turkey (merits and just satisfaction) judgment of 18 December 1996, Reports of Judgments and Decisions 1996-VI, § 41 et seq.; and Cyprus v. Turkey [GC] no. 25781/94, §§ 187-189, ECHR 2001-IV).

57. However, as the Court has consistently held, in particular in the context of expropriation measures effected in connection with the post-War regulation of ownership relations, the deprivation of ownership or another right in rem is in principle an instantaneous act and does not produce a continuing situation of “deprivation of a right” (see, among many other authorities, Malhous v. the Czech Republic [GC] (dec.) no. 33071/96, ECHR 2000-XII; Smoleanu v. Romania, no. 30324/96, 3 December 2002, § 46; Bergauer and Others v. the Czech Republic (dec.), no. 17120/04, 4 May 2004; and Von Maltzan and Others v. Germany [GC] (dec.), nos. 71916/01, 71917/01 and 10260/02, § 74, ECHR 2005-V).

EIT:n jälkeen ei ole enää oikeusasteita. Ehkä sen tappion jälkeen joku alkaa ajatella, kannattaako kyseiselle asianajajalle enää lahjoittaa rahaa toivottomien juttujen ajamiseen. ProKarelian puolestaan täytyy alkaa vakavasti pohtia uskottavuutensa palauttamista.