Kuten minä aivan äsken ennustinkin, EIT heitti suomalaisen omaisuudenpalautusjutun roskikseen. ProKarelian oli vielä kesällä varsinaisen harhaisen voitonvarma:
Omistusoikeudessa EIT ja Suomen päättäjät napit vastakkain
Tämä merkitsee sitä, että juridisella puolella EIT:n tuomarit ja Suomen korkeimmat päättäjät ovat napit ja mielipiteet vastakkain siitä, mikä on oikeus. Taitaa presidentillä ja pääministerillä olla heikkotasoisia neuvonantajia, kun käsitysero aivan perusihmisoikeuksien osalta on noin suuri.
Nyt sitten on aivan eri kellossa:
EIT hyväksyi Venäjän kannan oikeusloukkauksessa
EIT:n päätös 10.10.2008 oli tämän farssin jatkoa. Silvennoinen toteaa päätöksestä: ”Päätös on EIT:n tapaan lyhyt ja mitään sanomaton. Siinä todetaan ainoastaan, ettei valituksessa ilmennyt ihmisoikeuksien loukkausta. EIT siten hyväksyi Venäjän oikeuslaitoksesta tulleen vastauksen, jonka mukaan tämä Viipurin tonttikiista on julkisen kansainvälisen oikeuden (public international law) asia.”
Niinhän se on. Asia on ratkaistu Suomen ja Neuvostoliiton välisissä sopimuksissa, ennen kuin kumpikaan osapuoli oli allekirjoittanut Euroopan ihmisoikeussopimusta.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, jonka ennustin jo pari vuotta sitten: ProKarelia on pannut koko arvovaltansa sellaisten tulkintojen taakse, joita mikään tuomioistuin ei tunnusta. Tästä farssista ovat hyötyneet vain Venäjä, ja muuan ahne asianajaja. Nyt alkaisi todella olla aika hakea kunnalliskodista uudet miehet palauttamaan Karjalan palautus järjelliseltä näyttäväksi projektiksi.
Wednesday, October 22, 2008
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment