FST:n ohjelma Petsamosta jätti kummallisella tavalla kertomatta asioita. Petsamon liittäminen Suomeen sai alkunsa jo 1864, kun Siestarjoen asetehtaan alue irrotettiin suuriruhtinaskunnasta. Korvaukseksi Suomelle luvattiin satama Jäämeren rannalla. Leninin hallitus vielä uudisti tämän lupauksen Kansanvaltuuskunnalle
Mielenkiintoinen on myöskin Petsamon alueen vieressä olleen Jäniskosken ja Niskakosken alueen myyminen Neuvostoliitolle 1947; siinä ainakin rajaa muutettiin ilman sotaa.
Kuitenkin Petsamon historia Suomen osana on lyhyt ja sen merkitys suomalaiselle identiteetille
paljon pienempi kuin Karjalan. Jos ja kun kaikkia menetettyjä alueita ei kuitenkaan saada takaisin,
Petsamosta luopuminen ei olisi katastrofi.
Monday, January 23, 2006
Saturday, January 21, 2006
Karjala - vahvasti suomalainen
Aika usein kuulee väitteen, että Karjala oli osa Suomea vain 20 vuotta. Tämä on jonkin verran alle puolitotuus. 1940 Karjala oli toki kuulunut itsenäiseen Suomeen vain parikymmentä vuotta, aivan niinkuin esimerkiksi Helsinkikin. Osana Suomea Karjalan historia on toki pitempi ja mielenkiintoisempi.
Viipuri oli Suomen toiseksi tärkein kaupunki jo keskiajalla. Tähän voi jossain määrin perustellustikin vastata, että käsitettä 'Suomi' ei tuolloin vielä edes ollut olemassa. 1500-luvulla Suomi käsitteenä
jo oli selkeästi olemassa, ja Viipuri mainittiin sen kaupunkina. Käkisalmen läänin asema puolestaan on sekä monimutkaisempi että mielenkiintoisempi. Stolbovan rauhassa Ruotsiin liitetty Käkisalmen lääni ei todellakaan ollut osa Suomea, se oli voittomaata, jonka asema vastasi Viron tai Inkerinmaan asemaa valtakunnassa. Verot ja pakkokäännyttäminen luterilaisuuteen saivat suuren osan asukkaista muuttamaan
Venäjälle, ja tilalle asutettiin savolaisia. Paradoksaalisesti Käkisalmen läänistä tuli osa Suomea, kun alue liitettiin Venäjään Uudenkaupungin rauhassa Venäläiset pitivät aluetta, joka varsin tarkkaan vastaa nykyistä luovutettua Karjalaa nimenomaan Suomena. Sitä ei liitetty Inkerinmaahan, jonne perustettiin
Pietarin kaupunki eikä Aunuksen kuvernementtiin, vaan siitä muodostettiin Suomen kuvernementti.
Turun rauhassa itäraja siirtyi Kymijoelle, mutta se tuskin kenenkään mielestä tekee Haminasta tai Lappeenrannasta venäläisiä kaupunkeja. Suomen sodan jälkeen venäläiset sanoivat aluetta 'Vanhaksi Suomeksi' erotukseksi sodassa vallatusta 'Uudesta Suomesta', ja 1811 valtakunnan molemmat osat yhdistettiin keisarillisella julistuksella. Tästä alkoi lähes sadan vuoden mittainen, molempien osapuolien kannalta varsin myönteinen aika. Suomi nautti varsin laajaa autonomiaa, ja oli toisaalta ainoa valtakunnan osa, joka ei tuottanut keisarille huolia ja jossa keisari uskalsi liikkua ilman turvamiehiä. Sekä suomalaisten että venäläisten olisi syytä muistaa tämä, ja venääisten myös se, että Suomen ja Venäjän
suhteen rikkoutuminen ei ollut suomalaisten syy.
Tarton rauha säilytti suuriruhtinaskunnan rajan Karjalassa, Suomi veti sopimuksen mukaisesti joukkonsa
Repolasta ja Porajärveltä. Talvisodassa Neuvostoliitto jopa tunnusti Suomen ja Itä-Karjalan yhteenkuuluvuuden sopimuksessaan Terijoen hallituksen kanssa (Okei, kaikki tunnustanevat tässä Neuvostoliiton lupaukset puhtaaksi hölynpölyksi.). Talvisodan jälkeen luovutettu - tai vapautettu, kuten silloin sanottiin - Karjala yhdistettiin Itä-Karjalan kanssa Karjalais-Suomalaiseksi neuvostotasavallaksi. Tosin luovutettuun Karjalaan ei ollut jäänyt käytännöllisesti katsoen lainkaan suomalaisia ja Itä-Karjalan suomalaiset oli suurimmaksi osaksi tuhottu 30-luvulla. 1947 Viipuri irrotettiin Karjalais-Suomalaisesta
Neuvostotasavallasta, ja 1956 tasavallalta poistettiin neuvostotasavallan status. Nyt Karjalaa voidaan kieltämättä pitää aika venäläisenä, mutta sen suomalainen historia on pitkä, ja suurelta osin nimenomaan venäläisten itsensä määrittelemä.
Viipuri oli Suomen toiseksi tärkein kaupunki jo keskiajalla. Tähän voi jossain määrin perustellustikin vastata, että käsitettä 'Suomi' ei tuolloin vielä edes ollut olemassa. 1500-luvulla Suomi käsitteenä
jo oli selkeästi olemassa, ja Viipuri mainittiin sen kaupunkina. Käkisalmen läänin asema puolestaan on sekä monimutkaisempi että mielenkiintoisempi. Stolbovan rauhassa Ruotsiin liitetty Käkisalmen lääni ei todellakaan ollut osa Suomea, se oli voittomaata, jonka asema vastasi Viron tai Inkerinmaan asemaa valtakunnassa. Verot ja pakkokäännyttäminen luterilaisuuteen saivat suuren osan asukkaista muuttamaan
Venäjälle, ja tilalle asutettiin savolaisia. Paradoksaalisesti Käkisalmen läänistä tuli osa Suomea, kun alue liitettiin Venäjään Uudenkaupungin rauhassa Venäläiset pitivät aluetta, joka varsin tarkkaan vastaa nykyistä luovutettua Karjalaa nimenomaan Suomena. Sitä ei liitetty Inkerinmaahan, jonne perustettiin
Pietarin kaupunki eikä Aunuksen kuvernementtiin, vaan siitä muodostettiin Suomen kuvernementti.
Turun rauhassa itäraja siirtyi Kymijoelle, mutta se tuskin kenenkään mielestä tekee Haminasta tai Lappeenrannasta venäläisiä kaupunkeja. Suomen sodan jälkeen venäläiset sanoivat aluetta 'Vanhaksi Suomeksi' erotukseksi sodassa vallatusta 'Uudesta Suomesta', ja 1811 valtakunnan molemmat osat yhdistettiin keisarillisella julistuksella. Tästä alkoi lähes sadan vuoden mittainen, molempien osapuolien kannalta varsin myönteinen aika. Suomi nautti varsin laajaa autonomiaa, ja oli toisaalta ainoa valtakunnan osa, joka ei tuottanut keisarille huolia ja jossa keisari uskalsi liikkua ilman turvamiehiä. Sekä suomalaisten että venäläisten olisi syytä muistaa tämä, ja venääisten myös se, että Suomen ja Venäjän
suhteen rikkoutuminen ei ollut suomalaisten syy.
Tarton rauha säilytti suuriruhtinaskunnan rajan Karjalassa, Suomi veti sopimuksen mukaisesti joukkonsa
Repolasta ja Porajärveltä. Talvisodassa Neuvostoliitto jopa tunnusti Suomen ja Itä-Karjalan yhteenkuuluvuuden sopimuksessaan Terijoen hallituksen kanssa (Okei, kaikki tunnustanevat tässä Neuvostoliiton lupaukset puhtaaksi hölynpölyksi.). Talvisodan jälkeen luovutettu - tai vapautettu, kuten silloin sanottiin - Karjala yhdistettiin Itä-Karjalan kanssa Karjalais-Suomalaiseksi neuvostotasavallaksi. Tosin luovutettuun Karjalaan ei ollut jäänyt käytännöllisesti katsoen lainkaan suomalaisia ja Itä-Karjalan suomalaiset oli suurimmaksi osaksi tuhottu 30-luvulla. 1947 Viipuri irrotettiin Karjalais-Suomalaisesta
Neuvostotasavallasta, ja 1956 tasavallalta poistettiin neuvostotasavallan status. Nyt Karjalaa voidaan kieltämättä pitää aika venäläisenä, mutta sen suomalainen historia on pitkä, ja suurelta osin nimenomaan venäläisten itsensä määrittelemä.
Wednesday, January 18, 2006
Isänmaa
(Vastaus Panu Höglundille)
Suomalaisten - kaikkien itämerensuomalaisten kansojen - kohtalona on ollut joutua kahden voimakkaan kulttuuripiirin puristukseen ja jakamaksi. Suomen itäraja on siirtyillyt edestakaisin idän ja lännen kulloistenkin intressien ja voimasuhteiden ehdoilla. En osaa asennoitua mihinkään rajalinjaan ainoana mahdollisena, oikeana tai lopullisena, olipa se sitten määritelty Pähkinäsaaressa, Tartossa tai Pariisissa. Kuitenkin se isänmaa johon olen samaistunut käsittää olennaisina osinaan sellaisiakin paikkoja kuin Viipuri, Kannas, Laatokka. Niin syvällä ovat kansani ja kulttuurini juuret noissa maisemissa, että ilman niitä tuntuu tästä maasta jotakin puuttuvan. Koen aivan luonnolliseksi toivoa rajan taakse jääneiden alueiden takaisin saamista ja pohtia siihen keinoja. En pidä mitenkään mahdottomana sen toteutumistakaan, historia on täynnä yllättäviä käänteitä, eilispäivän mahdottomuudet ovat tämän päivän mahdollisuuksia ja huomisen itsestäänselvyyksiä. Vaikuttiko vielä 1980-luvun alussa siltä, että kymmenen vuoden kuluttua Viro on itsenäinen?
Karjalan palautuksessa ei ole kysymys mistään historian taaksepäinkelauksesta. On selvä asia ettei jotakin 30-luvun Viipuria voida palauttaa entiselleen, sen enempää kuin vaikkapa 50-luvun Helsinkiä, eikä kukaan läheskään täysijärkinen sellaista suunnittelekaan. 2000-luvun Suomelle palautettu Karjala olisi jotakin aivan uutta, jotakin mitä ei koskaan ennen ole ollut, ja minua kovasti kiinnostaisi nähdä millaiseksi se kehittyisi.
Karjalan palautuksen kannattajan ei välttämättä tarvitse tuntea karjalaista kulttuuria ja perinnettä. Karelianismi on eri asia kuin Karjalan palautus. Vaikka itse olenkin perehtynyt kalevalaiseen kansanrunouteen ja opiskellut mm. karjalan kieltä, en näe mitään syytä pitää niistä asioista tietämättömiä itseäni kelvottomampina Karjalan palauttajina. Toisaalta ei kulttuurin tuntemus varmasti ainakaan haitaksi ole. Sen sijaan se porukka joka mesoaa Karjalaa takaisin fasismin, rasismin, militarismin, patologisen ryssävihan, seksuaalisten traumojen, toivottoman typeryyden ja suoranaisen hulluuden merkeissä, on syvästi vastenmielinen ilmiö. Paitsi että kyseiset ominaisuudet itsessään ovat inhottavia, tuollaisella esiintymisellä aiheutetaan vahinkoa koko asian uskottavuudelle ja sitä kautta sen toteutumismahdollisuuksille.
Suomalaisten - kaikkien itämerensuomalaisten kansojen - kohtalona on ollut joutua kahden voimakkaan kulttuuripiirin puristukseen ja jakamaksi. Suomen itäraja on siirtyillyt edestakaisin idän ja lännen kulloistenkin intressien ja voimasuhteiden ehdoilla. En osaa asennoitua mihinkään rajalinjaan ainoana mahdollisena, oikeana tai lopullisena, olipa se sitten määritelty Pähkinäsaaressa, Tartossa tai Pariisissa. Kuitenkin se isänmaa johon olen samaistunut käsittää olennaisina osinaan sellaisiakin paikkoja kuin Viipuri, Kannas, Laatokka. Niin syvällä ovat kansani ja kulttuurini juuret noissa maisemissa, että ilman niitä tuntuu tästä maasta jotakin puuttuvan. Koen aivan luonnolliseksi toivoa rajan taakse jääneiden alueiden takaisin saamista ja pohtia siihen keinoja. En pidä mitenkään mahdottomana sen toteutumistakaan, historia on täynnä yllättäviä käänteitä, eilispäivän mahdottomuudet ovat tämän päivän mahdollisuuksia ja huomisen itsestäänselvyyksiä. Vaikuttiko vielä 1980-luvun alussa siltä, että kymmenen vuoden kuluttua Viro on itsenäinen?
Karjalan palautuksessa ei ole kysymys mistään historian taaksepäinkelauksesta. On selvä asia ettei jotakin 30-luvun Viipuria voida palauttaa entiselleen, sen enempää kuin vaikkapa 50-luvun Helsinkiä, eikä kukaan läheskään täysijärkinen sellaista suunnittelekaan. 2000-luvun Suomelle palautettu Karjala olisi jotakin aivan uutta, jotakin mitä ei koskaan ennen ole ollut, ja minua kovasti kiinnostaisi nähdä millaiseksi se kehittyisi.
Karjalan palautuksen kannattajan ei välttämättä tarvitse tuntea karjalaista kulttuuria ja perinnettä. Karelianismi on eri asia kuin Karjalan palautus. Vaikka itse olenkin perehtynyt kalevalaiseen kansanrunouteen ja opiskellut mm. karjalan kieltä, en näe mitään syytä pitää niistä asioista tietämättömiä itseäni kelvottomampina Karjalan palauttajina. Toisaalta ei kulttuurin tuntemus varmasti ainakaan haitaksi ole. Sen sijaan se porukka joka mesoaa Karjalaa takaisin fasismin, rasismin, militarismin, patologisen ryssävihan, seksuaalisten traumojen, toivottoman typeryyden ja suoranaisen hulluuden merkeissä, on syvästi vastenmielinen ilmiö. Paitsi että kyseiset ominaisuudet itsessään ovat inhottavia, tuollaisella esiintymisellä aiheutetaan vahinkoa koko asian uskottavuudelle ja sitä kautta sen toteutumismahdollisuuksille.
Tuesday, January 17, 2006
ProKarelia ampui sitten itseään kolmanteenkin jalkaan
Maanantai-iltana ProKarelia sai niin mahtavan skuupin, että siitä piti tehdä tiedote heti, eikä odottaa aamuun ja tarkistaa lähteitä. ProKarelian webbisivuilta juttu sai aika pikaisen lähdön, mutta se oli jo ehtinyt levitä postituslistoille ja Kareliaforumiin. Tarja Halosen suhtautuminen Karjalan palautukseen tästä tuskin muuttuu myönteisemmäksi, eikä Sauli Niinistönkään voi odottaa ilahtuvan. Tarvittaisiinkohan Karjalan palautukseen pikkuisen järkeäkin?
Wednesday, January 11, 2006
Näin ei saada Karjalaa takaisin eikä päästä presidentiksi
Nyt presidenttiehdokas Arto Lahtikin on keksinyt julistaa suomalaisten omistusoikeutta Karjalaan.
Moinen perustelu Karjalan palautukselle tuskin kestää lähempää oikeustieteellistä tarkastelua eikä todellakaan voisi vähempää kiinnostaa suomalaisten enemmistöä.
Pikemminkin se kuulostaa loukkaavan epäisänmaalliselta: Kysymys ei olekaan halusta korjata
Suomen kokemaa korvaamatonta menetystä, vaan joidenkin ihmisten, tosiasiassa joidenkin nykyään elävien ihmisten vanhempien ja isovanhempien, kärsimiä taloudellisia menetyksiä. (Tästä epäisänmaallisuudesta toivottavasti myös Panu Höglund , jota on tarkoitus kommentoida myöhemmin tarkemmin, on samaa mieltä kanssamme.) Suomalaisia ajatus tympii, mutta ulkomailla se saattaisi aiheuttaa
suoranaisen kammon Karjalan palautusta kohtaan. Maailma on on täynnä raja- ja pakolaisongelmia, jotka
moinen ennakkotapaus omistusoikeuden ikuisuudesta muuttaisi entistäkin vaikeammiksi ratkaista ainakaan rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse. Arto Lahden olisi kannattanut ottaa huomioon, että ne tyypit, jotka syöttvät hänelle ajatuksen tuon argumentin käytöstä, kokeilivat sitä jo eduskuntavaaleissa. Silloin
se tuotti jättiläismäiset 427 ääntä.
Moinen perustelu Karjalan palautukselle tuskin kestää lähempää oikeustieteellistä tarkastelua eikä todellakaan voisi vähempää kiinnostaa suomalaisten enemmistöä.
Pikemminkin se kuulostaa loukkaavan epäisänmaalliselta: Kysymys ei olekaan halusta korjata
Suomen kokemaa korvaamatonta menetystä, vaan joidenkin ihmisten, tosiasiassa joidenkin nykyään elävien ihmisten vanhempien ja isovanhempien, kärsimiä taloudellisia menetyksiä. (Tästä epäisänmaallisuudesta toivottavasti myös Panu Höglund , jota on tarkoitus kommentoida myöhemmin tarkemmin, on samaa mieltä kanssamme.) Suomalaisia ajatus tympii, mutta ulkomailla se saattaisi aiheuttaa
suoranaisen kammon Karjalan palautusta kohtaan. Maailma on on täynnä raja- ja pakolaisongelmia, jotka
moinen ennakkotapaus omistusoikeuden ikuisuudesta muuttaisi entistäkin vaikeammiksi ratkaista ainakaan rauhanomaisesti ja neuvotteluteitse. Arto Lahden olisi kannattanut ottaa huomioon, että ne tyypit, jotka syöttvät hänelle ajatuksen tuon argumentin käytöstä, kokeilivat sitä jo eduskuntavaaleissa. Silloin
se tuotti jättiläismäiset 427 ääntä.
Thursday, January 05, 2006
Kylähullu
Vaikka emme halua kommentteja tähän blogiin, meitä toki kiinnostaa seurata, miten meitä
blogistanissa ja netissä yleensä kommentoidaan. Ikävä kyllä haku blogeista tuottaa ikävän tuloksen:
Kymmenittäin blogeja, jotka on eri nimistä huolimatta todella helppo tunnistaa saman kestohäirikön tuotoksiksi. Jokaisessa näyttäisi olevan ainesta ainakin yhteen kunnianloukkausjuttuun. Ikävää, että tällaiseen blogien väärinkäyttöön ei tunnu olevan keinoja puuttua. Surkeaa, että moinen kiusankappale oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa, ja sai peräti 118 ääntä, olkoonkin, että asialla oli naurettava natsipuolue. Täysin pöyristyttävää on, että jotkut respektabiliteettiin pyrkivät Karjalan palauttajat ottivat ehdokkuuden vakavasti.
blogistanissa ja netissä yleensä kommentoidaan. Ikävä kyllä haku blogeista tuottaa ikävän tuloksen:
Kymmenittäin blogeja, jotka on eri nimistä huolimatta todella helppo tunnistaa saman kestohäirikön tuotoksiksi. Jokaisessa näyttäisi olevan ainesta ainakin yhteen kunnianloukkausjuttuun. Ikävää, että tällaiseen blogien väärinkäyttöön ei tunnu olevan keinoja puuttua. Surkeaa, että moinen kiusankappale oli ehdokkaana eduskuntavaaleissa, ja sai peräti 118 ääntä, olkoonkin, että asialla oli naurettava natsipuolue. Täysin pöyristyttävää on, että jotkut respektabiliteettiin pyrkivät Karjalan palauttajat ottivat ehdokkuuden vakavasti.
Subscribe to:
Posts (Atom)