Nyt ollaan sitten tässä vaiheessa Parikymmentä vuotta toveri Putinin touhuja ja retoriikkaa seurattuani en ole erityisen yllättynyt viime päivien tapahtumista. Draaman kaarihan on suoraan diktaattorien käsikirjasta: ensin otetaan haltuun tiedotusvälineet, tukahdutetaan poliittinen oppositio ja vapaa kansalaistoiminta, sitten aletaan kaikenlaisilla kepulikonsteilla ahdistella naapurimaita ja aiheuttaa häiriötä muuallakin maailmassa ja lopulta lähdetään tosissaan rynnimään isolla armeijalla rajojen yli. Koko ajan suolletaan tökeröitä valheita ja vainoharhaisia sepustuksia, joilla törkeyksiä yritetään perustella - ja kaikki on tietysti aina muiden syytä, kun niin kauheasti uhkaavat kilttiä, viatonta Venäjää. Pitääkin Suomella olla tuollainen monsteri naapurina. Onneksi edes Baltia on Natossa. Siihen suuntaanhan Putinin katse seuraavaksi kääntyy, ellei käy niin onnekkaasti, että juuttuu Ukrainan mutaan pitemmäksikin aikaa, jolloin Venäjän kansa voisi alkaa tosissaan saada tarpeekseen sotapolitiikasta ja diktatuurista.
Sunday, February 27, 2022
Thursday, February 24, 2022
Mulla tuli just vähän oksennusta suuhun
Venäjällä on edelleen ymmärtäjänsä, sekä vasemmalla:
Että oikealla:
Jos tilanteesta jotain hupia on löydettävissä, se lienee siinä, että sekä persujen että Vasemmistoliiton pakka on nyt todella sekaisin, ja loikkaukset SKP:hen ja VKK:hon todennäköisiä. Toivottavasti Venäjälle matkustaa sen verran ruumispusseja, että venäläiset tajuavat, että tämä ei ollut hauska juttu.
Tuesday, February 15, 2022
Kommarit pistävät aina vain paremmaksi
Tämä Kulttuurivihkojen sivuilla julkaistu flatus cerebri alkaa olla kaiken huippu:
Googletus paljasti, että kirjoittaja on varmaankin tämä sankari. Toivottavasti kirjoittaja ymmärtää varoittaa entisiä(?) työantajiaan tästä amerikkalaisten katalasta juonesta. Venäjähän voisi tehdä sen tyhjäksi vetämällä joukot pois Ukrainan rajalta. Kyllä silloin imperialistia harmittaisi!
Thursday, February 10, 2022
Kommarit joutuvat näyttämään korttinsa
Voisi luulla, että kommarit eivät olisi enää Venäjän kavereita, kun Venäjällä ei ole enää sosialismia. Vanhojen tuttujen tapausten lisäksi muutkin alkavat paljastamaan korttejaan kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkaa näyttää entistäkin todennäköisemmältä. Osittain asetutaan enemmän vain USA:ta ja NATOa vastaan:
Osittain sitten toistetaan ihan suoraan Venäjän narratiivia (Pääsinpä käyttämään muotisanaa!):
Pitkällä tähtäimellä tästä touhusta ei seuraa hyvää Venäjällekään, mutta mitä ikävyyttä meille muille tulee sitä ennen?