"Venäläinen politologi, Yhtenäinen Venäjä -puolueen kansanedustaja Jevgeni FJODOROV on antanut julkisuuteen seuraavan lausunnon:
VENÄJÄ ON YHDYSVALTAIN SIIRTOMAA Kun Kiovan juntta murhaa itäisen Ukrainan siviilejä, se ei kiinnosta länsimediaa, koska länsi pitää venäläisiä ali-ihmisinä. Mutta kun yksikin sivistyneen maailman siirtomaaherra murhataan, kuten Boeingin pudottamisessa, se vastaa ainakin 10 000 ali-ihmistä. Tämä on lännen perinteistä siirtomaapolitiikkaa. On siis mahdotonta, että ukrainalaiset voisivat mitenkään saada sivistyneen siirtomaaherran statuksen allekirjoittaessaan sopimuksen eurointegraatiosta eli maan suvereniteetin menettämisestä. Länsi ei koskaan anna sivistyneen ihmisen statusta alemmalle rodulle, joiden osana on alistua, palvella herraa ja kuolla, kuten Boeingin tapauksessa. Boeingin pudottaminen oli ilman muuta onnistunut amerikkalainen provokaatio, koska kaikki planeettamme informaatioresurssit ovat pääpiirteissään heidän hallussaan. Venäjälle uskolliset patriootit eivät millään pysty tajuamaan sitä, että vuonna 1991 Venäjästä tuli Yhdysvaltain siirtomaa. Yhdysvallat valvoo täysin Venäjän informaatiotilaa. Suurin osa venäläisistä ei pysty ymmärtämään sitä, että Venäjä on Yhdysvaltain vasalli. Kun he eivät tiedä totuutta, he eivät osaa tarttua aseeseen vapauttaakseen Venäjän. Nyt tilanne on erittäin kriittinen. Ensi kerran 23 vuoteen meidän on valittava: joko valtiomme säilyy tai se tuhotaan tuhatvuotisen kamppailun päätteeksi. Olemme Venäjän likvidoinnin ratkaisevan hetken kynnyksellä. 300 ihmisen kuolema on giganttinen katastrofi. Kysymys kuuluu: miksi Yhdysvallat teki sen? Yhdysvalloille joukkomurhat ovat täysin hyväksytty menetelmä. Yhdysvallat murhasi Irakissa miljoona ihmistä valheellisen joukkotuhoaseväitteen perusteella. Se itsekin myönsi väitteen vääräksi. Miljoona ihmistä kuoli huijauksen tuloksena. CIA kykenee valvomaan lentokoneita erittäin tehokkaasti. He hallitsevat lentokoneiden avulla tehdyt provokaatiot. Tässä ei ole mitään epätavallista. Hitlerkin valtasi sodan alussa Puolan radioaseman. Tämä on tyypillinen anglosaksinen menetelmä, jota amerikkalaiset ovat kehittäneet. He eivät sääli malesialaisia, jotka ovat amerikkalaisille alempaa rotua, eivätkä hollantilaisia, joita amerikkalaiset pitävät vasalleinaan. Amerikkalaiset eivät sääli yhtäkään Boeingissa kuollutta. Yhdysvallat pudotti koneen ratkaistakseen geopoliittisen ongelman eli säilyttääkseen amerikkalaisen imperiumin. Sitä varten heidän on likvidoitava Venäjän federaatio valtiona. Amerikkalaiset aloittivat ongelman ratkaisemisen vuonna 1991, nyt olemme sen loppuun saattamisen äärellä. Nyt Venäjän on muutettava periaatteensa suhteessa totuuteen eli siihen, että Venäjä on Yhdysvaltain miehittämä valtio. Osa Venäjän valtakoneistoa on koloniaalinen miehityskoneisto. Putinia tukevan valtakoneiston osan on tehtävä johtopäätökset ja todettava, että vuonna 1991 Neuvostoliiton hajotessa Venäjästä tehtiin vasalli ja miehitysalue. Ongelman voi ratkaista ainoastaan kansallisella vapaustaistelulla, Isänmaallisella sodalla. Maamme itsenäisyys voidaan palauttaa heittämällä vihollinen pois alueeltamme Moskovasta, Kiovasta, Jekaterinburgista ja muualta, missä se täysin hallitsee venäläistä aluetta. Boeing on uusi askel Yhdysvalloille. Ensimmäinen askel oli aseellinen vallankaappaus Kiovassa, toinen oli Boeing. Nyt edessämme on vain kaksi vaihtoehtoa: Venäjän federaation tuho, Moskovan mukaan luettuna, ja miljoonien kuolema, tai valtion herääminen, mutta sen eteen olisi tunnustettava vuoden 1991 tappio. Siinä on avain koko ongelman ratkaisemiseksi. Jos sitä ei tunnusteta, mitään ratkaisua ei koskaan tule ja siitä seuraa kansakunnan itsemurha. Yhdysvaltain aseina ovat informaatiotila ja joukkotiedotusvälineet, agentit, viides kolonna, apurahatutkijat, rahoitusmekanismit. Nämä ovat amerikkalaisten rintamajoukkoja. Ne ohjaavat Venäjää viidennen kolonnan, 1993 perustuslain ja 1991 muodostetun hallintosysteemin kautta. Boeing on valtava maailmanlaajuinen provokaatio. Ensimmäinen maailmansota alkoi, kun ihmistä ammuttiin pistoolilla. Nyt murhattiin 300 eri maiden kansalaista. Väärä syytös suunnattiin heti Venäjään, jotta kaikki olisivat hiljaa, kun Yhdysvallat hyökkää Venäjälle. Yhdysvallat hyökkää Venäjälle poliittisten sanktioiden ja viidennen kolonnan kautta ja aloittaa Venäjällä aseellisen vallankaappauksen. Tämä on amerikkalaisille 100 kertaa tärkeämpi tilaisuus kuin Irakin voittaminen. Yhdysvaltain hyökkäys Venäjälle poliittisin keinoin on meneillään. Se tarkoittaa viidennen kolonnan kapinaa Moskovassa. Aseellinen hyökkäys alkaa, kun Boeingin käynnistämä propagandakoneisto on riittävästi heikentänyt Venäjän itseluottamusta. Juuri tätä varten Kiovassa on meneillään liikekannallepano. Ukraina saa kaikki haluamansa aseet. Kun Moskovassa alkaa viidennen kolonnan kapina, heidän tavoitteensa on ilman muuta Putinin syrjäyttäminen ja korvaaminen uudella likvidaattori-presidentillä eli Venäjän kansan pyövelillä, joka saapuu Kremliin aseellisen kapinan tuloksena. Kuten Kiovassakin, osa kenraaleita ja valtakoneistoa hylkää kotimaansa. Menetelmä on sama ja tekijäkin on täysin sama, amerikkalainen diplomaatti, joka järjesti kumouksen Gruusiassa ja Kiovassa ja tekee sen seuraavaksi myös Moskovassa. Ensiksi viides kolonna päästä tämän diplomaatin Moskovaan, sitten aseistautunut vallankaappaus alkaa. Boeing nopeuttaa Yhdysvaltain aikataulua. Nyt Yhdysvallat yrittää heikentää Venäjän patrioottisia voimia Boeingin pudottamisella. Tästä on vain yksi ulospääsy: Venäjän täytyy muuttua, ja se voi tapahtua hetkessä. Se tarkoittaa, maa on puhdistettava viidennestä kolonnasta ja 80 % virkamiehistä. Yhdysvallat suunnittelee Venäjää vastaan puhtaasti sotilaallista hyökkäystä, Moskovan pommittamista ja ihmisten murhaamista kaduille, kuten nyt tapahtuu Donetskissa ja Luganskissa. Hyökkäyksen voivat tehdä esimerkiksi Ukrainan lipun alla sotivat joukot. Oletteko panneet merkille, miten hiljaista Syyriassa nyt on. Amerikkalaisilla ei todellisuudessa ole suurta armeijaa. Heillä on 100 000--200 000 sotilaan kenttäarmeija, joka voi taistella vain yhdessä maassa. He ovat joko Syyriassa, Iranissa tai Irakissa, nyt he ovat Ukrainassa, sitten he hyökkäävät Moskovaan. Yhdysvaltain kenttäarmeija koostuu rangaistuspataljoonista ja murhajoukoista, jotka alkavat teurastaa lapsia Moskovan kaduilla. Aivan kuten Luganskissa ja Donetskissa nyt tapahtuu. He tekevät tämän mielellään, koska heidän virallisessa ideologiassaan sivilisoituneet kansat poistavat alempia rotuja. Ukrainassa tämä ideologia on dokumentoitu. Tässä ei ole mitään uutta eikä poikkeuksellista. Se joka ei tajua näitä historian tosiasioita, on tyhmä. Tämä on vain aiemman toistoa. Avain ongelman ratkaisuun on tunnustaa Neuvostoliiton antautuminen ja tappio 1991 sekä ulkoa ohjatun siirtomaahallinnon perustaminen. Avainkysymykseen on olemassa vastaus: Putinin johtama kapina Venäjän suvereniteetin palauttamiseksi. Kyseessä on elämän ja kuoleman valinta kansakunnalle, kansalle, kansalaisille ja heidän perheilleen. Kysymys on yksiselitteisesti Venäjän valtion olemassaolosta. Vaihtoehtoja on vain kaksi: joko Venäjän kansan Isänmaallinen sota synnyinmaansa vapauttamiseksi 1991 alkaneesta miehityksestä, tai kuolema. Jevgeni FJODOROV "
Venäjä on todella joutunut täysin edesvastuuttomien hullujen käsiin. Tuo ei voi enää päättyä kuin huonosti Venäjän kannalta. Mutta kuinka huonosti se päättyy muiden kannalta?
1 comment:
Todellisuudentaju ei taida olla tuon kirjoittajan vahvimpia puolia...
Post a Comment