Turun tautia Viipurissa

Helsingin sanomissa on viime päivinä kirjoiteltu Viipurin vanhan keskustan arvorakennusten tuhoutumisesta rakennuskeinottelun seurauksena. Keskustelun aloittivat Maunu Häyrynen ja Aino Niskanen Vieraskynä-palstalla. Heidän mukaansa vanhoja, hoitamatta jätettyjä rakennuksia puretaan, koska ne ovat päässeet vaarallisen huonoon kuntoon, ja tonttien rakennusoikeudet myydään. Vanhan suomalaisen Viipurin arkkitehtuuria siis puretaan venäläisten uudisrakennusten tieltä kyseenalaisilla keinoilla, mitä monet venäläisetkin kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat protestoineet.
Sitten keskustelu siirtyi Helsingin Sanomien yleisönosastoon, missä Pekka V. Virtanen veti esiin oikeusperiaatteen, jonka mukaan "valtioiden rajojen siirtyminen ei vaikuta kiinteistöjen omistussuhteisiin". Tätä kovin tutulta kuulostavaa tematiikkaa on käsitelty blogissa jo niin monesti, ettei siitä tässä yhteydessä sen enempää.
Seuraavaksi julkaistussa kommentissa Esko Vepsä totesi tylysti, ettei suomalaisilla ole varaa huudella Viipurin vanhan kaupunkikuvan tuhoamisesta, kun itsekin ovat tehneet vastaavia temppuja Helsingissä ja Turussa. Tähän voisi sanoa ainakin sen, etteivät aikaisemmin tehdyt virheet oikeuta tekemään samoja virheitä uudelleen.
Toisinaan on jopa esitetty näkemyksiä, että Viipurin menetys oli arkkitehtuurin kannalta suorastaan onni onnettomuudessa, koska jähmeä neuvostoaika säästi vanhaa rakennuskantaa siltä purkuvimmalta, joka Suomessa oli valloillaan 50-60 -luvulla. Tämä on tietysti erittäin kärjistetty osatotuus. Ensin jo sota tuhosi paljon, sitten Neuvostoliiton surkea köyhyys yhdistettynä perivenäläiseen huolettomaan mentaliteettiin rapistutti loputkin kamalaan kuntoon - ja kun uutta joskus rakennettiin, ei vanhaa säästelty, jos se sattui olemaan tiellä. Oma lukunsa on ideologinen vandalismi: suomalaisten muistomerkkien tuhoaminen, hautausmaiden jyrääminen, kirkkojen muuttaminen ties miksi varastotiloiksi. Uutta on nyt se, että Neuvostoliiton hajottua myös kiinteistökeinottelijat ovat päässeet apajille, eikä Venäjän epämääräisestä oikeusjärjestelmästä ja korruptoituneesta virkakoneistosta ole apua.
Joka tapauksessa on hyvä, että asiasta pidetään meteliä niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Viipurin vanha keskusta on arkkitehtonisesti arvokasta kulttuuriperintöä riippumatta siitä minkä valtion alueella se sattuu sijaitsemaan - ja kun Viipuri kerran palaa takaisin Suomen yhteyteen, olisi toki kodikkaampaa nähdä siellä vanhoja tuttuja rakennuksia hyvässä kunnossa eikä pelkkiä raunioita ja venäläistä uustuotantoa.