ProKarelia kirjoittaa taas Kuriileista ja vetää mutkia pahasti suoraksi:
On kiinnostavaa tehdä vertailuja japanilaisten ja suomalaisten poliitikkojen välillä. Vaikka Japani itse oli hyökkääjävaltio, se silti voimakkaasti ja selkein sanoin vaatii Kuriilien saarten palauttamista.
Japani todella hyökkäsi II maailmansodassa - USA:n kimppuun. Neuvostoliiton kanssa sillä oli jopa diplomaattisuhteet aivan viimeiseen asti, ja Japani yritti neuvotella rauhasta Neuvostoliiton välityksellä. Neuvostoliitto vain istui rauhantarjouksen päällä, odotti atomipommien pudottamista ja hyökkäsi sitten Mantshuriaan ja Kuriileille. Toki Neuvostoliitto tulkitsi Japanin hyökänneen, mutta se kertoo enemmän Neuvostoliitosta kuin Japanista, kyllähän Neuvostoliiton mielestä Suomi oli hyökkääjä talvisodassakin. Jatkosodassa Suomen hyökkäyksellinen rooli on sen sijaan sekä yleisesti tiedossa että perin ymmärrettävä, ja olisi tervettä myöntää se ääneen.
Japani on myös aika merkittävästi isompi ja vaikutusvaltaisempi maa kuin Suomi. Tämä voi pikkuisen selittää japanilaisten suurempaa rohkeutta asiassa. On tietysti toivottavaa, että Japani onnistuisi saarien palautuksessa ja Kuriilinen palautusta pitäisi sitten kaikin keinoin yrittää käyttää hyväksi.
Sunday, February 24, 2013
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment