Suomen hörönaurettavan antifasistisen komitean ja Suomen tyhmimmän (ex-)pastorin välillä näyttää tapahtuneen jotain lystiä.
Ensin tyhmä pastori kirjoitti:
Havaitsen, että eräs viharyhmittymä väittää saaneensahaltuunsa sähköpostikeskustelua, jota Suomessa hyvin tunnettu antifasistinenkomitea ja sen lähipiiri olisi käynyt keskuudessaan Josef Stalinin kunniasta jahäpeästä.
Tyhmä pastori tarkoittaa tätä. Minäkään en suhtautuisi kovin vakavasti noilla pilasivuilla julkistettuihin 'vuotoihin'.
Mutta tyhmä pastori jatkaakin seuraavassa blogauksessaan:
Joka tapauksessa perinteinen Safka, joka on osoittautunut minulle yllätykseksi stalinistisemmaksi kuin kuvittelin, on syvästi loukkaantunut minua vastaan. Tietysti loukkaantuneisuus ilmeni jo aiemmin, kun arvostelin Stalinia kohtaan osoitettua innostusta, ja jopa muita suunnitelmia Stalinin kunnian palauttamiseksi Suomessa.
Tyhmän pastorin yllättyneisyys on osoitus vain pastorin kolossaallisesta tyhmyydestä, mutta hörönaurettavan antifasistisen komitean loukkaantuneisuus on osoitus, että vuotanut kirjeenvaihto on aito. Kuten muistamme, tyhmä pastori on aikaisemmin onnistunut kirjoittamaan kuin parodia 70-luvun Taudinkantajasta, joten hörönaurettava antifasistinen komitea taitaa olla aika stalinistinen.
Tuesday, February 26, 2013
Monday, February 25, 2013
Vielä vähän Kuriileista ja Karjalasta
Tulinpa vilkaisseeksi, mitä Wikipedia sanoo Kuriileista. Silmään tökkäsi Karjalan kysymyksen kannalta hyvin oleellinen lausunto:
MOSCOW, July 2 (RIA Novosti) - Russian sovereignty over the Southern Kurils is unquestionable, but Russia is ready for talks with Japan on territorial issues, a Russian Foreign Ministry spokesman said Wednesday.
In the run up to the July 7-9 G8 summit on the Japanese island of Hokkaido, the Japanese press has been drawing international attention to the long-running territorial dispute, claiming Japan's right to the group of islands it calls the Northern Territories.
"The fundamental position of the Russian Federation is that the South Kuril Islands became part of our country as a result of the WWII and Russia's sovereignty over them, which has a corresponding international legalization, is unquestionable," Andrei Nesterenko said.
He said, however, that Russia recognizes the border dispute and is ready to continue "the patient and quiet search for a solution that would be acceptable to the people of Russia and Japan."
Tosiasiassa tietysti eteläisten Kuriilien kuuluminen Venäjälle on hyvinkin kyseenalaista kansainvälisen oikeuden kannalta, mutta oleellista on, että Venäjä vihjaa olevansa valmis poliittisiin neuvotteluihin aiheesta.
Karjalan kuuluminen Venäjään perustuu (valitettavasti) kansainvälisoikeudellisesti ihan pätevään (vaikkakin taatusti väärämieliseen) sopimukseen. Siksi on ehdottoman tärkeää tajuta, että Karjalakin voidaan palauttaa vain politiikan, ei juridiikan keinoin.

Sunday, February 24, 2013
Kertausta Kuriileista
ProKarelia kirjoittaa taas Kuriileista ja vetää mutkia pahasti suoraksi:
On kiinnostavaa tehdä vertailuja japanilaisten ja suomalaisten poliitikkojen välillä. Vaikka Japani itse oli hyökkääjävaltio, se silti voimakkaasti ja selkein sanoin vaatii Kuriilien saarten palauttamista.
Japani todella hyökkäsi II maailmansodassa - USA:n kimppuun. Neuvostoliiton kanssa sillä oli jopa diplomaattisuhteet aivan viimeiseen asti, ja Japani yritti neuvotella rauhasta Neuvostoliiton välityksellä. Neuvostoliitto vain istui rauhantarjouksen päällä, odotti atomipommien pudottamista ja hyökkäsi sitten Mantshuriaan ja Kuriileille. Toki Neuvostoliitto tulkitsi Japanin hyökänneen, mutta se kertoo enemmän Neuvostoliitosta kuin Japanista, kyllähän Neuvostoliiton mielestä Suomi oli hyökkääjä talvisodassakin. Jatkosodassa Suomen hyökkäyksellinen rooli on sen sijaan sekä yleisesti tiedossa että perin ymmärrettävä, ja olisi tervettä myöntää se ääneen.
Japani on myös aika merkittävästi isompi ja vaikutusvaltaisempi maa kuin Suomi. Tämä voi pikkuisen selittää japanilaisten suurempaa rohkeutta asiassa. On tietysti toivottavaa, että Japani onnistuisi saarien palautuksessa ja Kuriilinen palautusta pitäisi sitten kaikin keinoin yrittää käyttää hyväksi.

Thursday, February 07, 2013
Sillä välin Venäjällä, eli aina paranee
Moskova, 6.2. (Stimme Russlands) --
Argentiinan ulkoministeri Hector Timerman kehottaa Britanniaa
aloittamaan suorat neuvottelut Falklandin saarten asemasta. Hän korosti,
että Falklandin saaret eivät saa osallistua neuvotteluihin.
Taistelu Falklandinsaarista alkoi Britannian ja Argentiinan välillä 2. huhtikuuta vuonna 1982. Kiivaan sodan jälkeen saaret palautuivat brittien hallintaan.
Aiemmin Britannian pääministeri David Cameron sanoi, että Falklandin saarten asukkaat haluavat alueen pysyvän Britannian osana.
Stimme Russlands / KOMINFORM
Toim. huom: Lontoo perustelee Falklandin saarten asemaa erityisesti alueen asukkaiden tiedossa olevalla tahdolla kuulua Britanniaan. Tällainenperustelu on varsin tekopyhä, sillä asukkaiden enemmistö muodostuu pääosin englantilaisista, joiden painostuksen alla alkuperäisasukkaita on joutunut muuttamaan muualle.
KOMINFORM
Anteeks vaan, mutta mitä alkuperäisasukkaita? Karjala sen sijaa ei ollut asumaton...

|
german.ruvr.ru |

Subscribe to:
Posts (Atom)