Jouduin kommenttiosastolla Panun kanssa keskusteluun Suomen tyhmimmästä pastorista. Perustelen tässä näkemystäni, tai pikemminkin annan pastorin kertoa, ja jätän johtopäätökset lukijalle:
Arvi Peltoniemeksi esittäytynyt mies, Pietarin konsulaatin poliisivirkamieheksi – siis alansa kakkosmies tehtävässään – soitti minulle useaan kertaan Pietarista kevään ja kesän 1998 aikana sekä uudestaan vuotta myöhemmin, koska suomalainen poliisi pelkäsi intiimiä suhdetta venäläiseen. Hän varotti siitä, että olisi vaarallista matkustaa jopa Venäjälle. Siellä tapahtuu hotellimurhia. Ihmisiä pilkotaan palasiksi ja myydään osina elinten kauppaa varten. Pietarissa oli 90-luvulla pitkä musta lista ihmisistä, jotka voisivat olla vaarallisia Suomelle. Eräs tyypillisimmistä venäläisistä nimistä oli tuolla listalla: vaimoni nimi. Hän keskusteli kovasti minun kanssani puhelimessa, millaista viisumia tahtoisin vastavihitylle vaimolleni. Minun olisi pitänyt penkoa vaimoni papereita, etsiä nimiä ja puhelinnumeroita sekä toimittaa ne Suomessa poliisille. Hän pelotteli herkkää sinisilmäistä suomalaista miestä. Kaikesta huolimatta menin uhkarohkeasti omalla tuliterällä Fiat Brava -autollani Pietariin, en asunut hotelleissa, vaan yksityiskodissa. Minua ei paloiteltu. Suomalaisen sydän joutui venäläisen hellittelevän okkupaation alle. Intiimisuhde pelasti minut suomalaiselta poliittiselta paranoialta, intiimisuhde teki minusta sinivalkoisen antifasistin.
Keväällä 2001 ulkomaalaispoliisi tunkeutui kotiini, autooni, yksityiskirjeisiini ja puhelimeeni venäläiseen vaimooni kohdistuvan rasistisen viranomaisvainon tähden. Vaimoni tallelokero avattiin. Yksityiskirjeet luettiin. Tekstiviestit ja puhelinnumerot selvitettiin. Minä olin niin pelottava pappi. Venäläisen liberaalipopulistin Vladimir Zhirinovskin hyvän ystävän George Pailen mukaan minä olin pappina suomalaisvainon varsinainen kohde. Professori Jouko Talonen
Ulkomaalaisvirasto avasi vaimoani vastaan karkotusprosessin. Useita ihmisoikeuksiin liittyviä toimeksiantoja aina Strasbourgissa saakka hoitanut Markku Fredman ( otaksui ystäviensä kanssa, että vanhat kaunat SETA:n kanssa olisivat ehkä provosoineet vainon. Minulta riistettiin maine kunnon suomalaisena, vapaus, pappiskutsumus, elämän tehtävä, virka-asunto ja kuukausipalkka sekä lapsieni huoltajuus. Lisäksi vanhempani ja sukulaiset saivat kantaa häpeää. Menetin Suomen teologisen instituutin hallituspaikan. Kymmenet ihmiset kirjoittivat häpäisykirjeitä kotiini ja kännykkääni. Nettiyhteys katkesi tietokoneestani eikä Elisa muka löytänyt mitään ratkaisua ongelmaan. Molemmat iltapäivälehdet, valtaosa sanomalehdistä, eräät paikallistelevisiokanavat ja muutamat aikakauslehdet kertoivat, miten häpeällinen pappi olin. Tuomiokapituli lähetti juridisen kirjeen, jossa Suomen lakiin ja ankariin tuomioihin viitaten minulta kiellettiin oikeus käyttää pappispukua tai pappisnimeä. http://www.fredman-mansson.fi/) avusti nyt vaimoani: kaikki meni hyvin menestyksellisesti karkotuskuulusteluissa ja Ulkomaalaisvirasto pisti oleskelulupaleiman passiin.
Oikeusprosessin jälkeen asianajajani Kari Silvennoinen alkoi tehdä bisnestä Karjalan kiinteistöjen avulla ja vaimoni asianajaja George Paile pakeni Venäjälle rahaepäselvyyksiään. Vähän aiemmin hän houkutteli minua töihin asianajotoimistoonsa, jotta töitten ohessa aloittaisin oikeustieteen opiskelut. Minä nostin prosessin valtiota ja asianajajaani vastaan oikeudenkäyntikulujeni saamiseksi, mutta en saanut korvauksia ajallisista kärsimyksistäni pappina. Joka tapauksesta minusta tuli pappi, joka ei katso läpi sormien, vaan uskaltaa käräjöidäkin.
Koin suurta ”pahoinvointia” syksyllä 2003 pietarilaisessa saunassa. Minun hovioikeudenkäyntini
rikosasiassa, jossa minua syytettiin venäläisten (useamman ihmisen, jopa mielikuvituksellisen
ihmisjoukon) parittamisesta ja jonkinlaisen rikollisorganisaation johtamisesta, odotti jonkin ajan
kuluttua vuoden 2004 puolella. Menin yliopiston opiskelijatovereiden kanssa venäläiseen yleiseen
saunaan Pietarin keskustassa. Saunassa valtavan iso mies saapui luokseni ja kertoi, että hän tuntee
minut näöltä. Hän olisi keskustellut minusta jo tuomarini kanssa ja lukenut lehtijutun minusta!
Ihmettelin, miten tarkasti hän on katsonut kuvaani, jos tunnisti lehtijutun perusteella minut, kun
olin sauna-asussa (en toki alasti, koska yleisessä saunassa kävi myös naisia). Tämä mies esitteli,
että häntahtoisi haastatella minut.
Loppu onkin niinsanotusti historiaa.
Arvi Peltoniemeksi esittäytynyt mies, Pietarin konsulaatin poliisivirkamieheksi – siis alansa kakkosmies tehtävässään – soitti minulle useaan kertaan Pietarista kevään ja kesän 1998 aikana sekä uudestaan vuotta myöhemmin, koska suomalainen poliisi pelkäsi intiimiä suhdetta venäläiseen. Hän varotti siitä, että olisi vaarallista matkustaa jopa Venäjälle. Siellä tapahtuu hotellimurhia. Ihmisiä pilkotaan palasiksi ja myydään osina elinten kauppaa varten. Pietarissa oli 90-luvulla pitkä musta lista ihmisistä, jotka voisivat olla vaarallisia Suomelle. Eräs tyypillisimmistä venäläisistä nimistä oli tuolla listalla: vaimoni nimi. Hän keskusteli kovasti minun kanssani puhelimessa, millaista viisumia tahtoisin vastavihitylle vaimolleni. Minun olisi pitänyt penkoa vaimoni papereita, etsiä nimiä ja puhelinnumeroita sekä toimittaa ne Suomessa poliisille. Hän pelotteli herkkää sinisilmäistä suomalaista miestä. Kaikesta huolimatta menin uhkarohkeasti omalla tuliterällä Fiat Brava -autollani Pietariin, en asunut hotelleissa, vaan yksityiskodissa. Minua ei paloiteltu. Suomalaisen sydän joutui venäläisen hellittelevän okkupaation alle. Intiimisuhde pelasti minut suomalaiselta poliittiselta paranoialta, intiimisuhde teki minusta sinivalkoisen antifasistin.
Keväällä 2001 ulkomaalaispoliisi tunkeutui kotiini, autooni, yksityiskirjeisiini ja puhelimeeni venäläiseen vaimooni kohdistuvan rasistisen viranomaisvainon tähden. Vaimoni tallelokero avattiin. Yksityiskirjeet luettiin. Tekstiviestit ja puhelinnumerot selvitettiin. Minä olin niin pelottava pappi. Venäläisen liberaalipopulistin Vladimir Zhirinovskin hyvän ystävän George Pailen mukaan minä olin pappina suomalaisvainon varsinainen kohde. Professori Jouko Talonen
Ulkomaalaisvirasto avasi vaimoani vastaan karkotusprosessin. Useita ihmisoikeuksiin liittyviä toimeksiantoja aina Strasbourgissa saakka hoitanut Markku Fredman ( otaksui ystäviensä kanssa, että vanhat kaunat SETA:n kanssa olisivat ehkä provosoineet vainon. Minulta riistettiin maine kunnon suomalaisena, vapaus, pappiskutsumus, elämän tehtävä, virka-asunto ja kuukausipalkka sekä lapsieni huoltajuus. Lisäksi vanhempani ja sukulaiset saivat kantaa häpeää. Menetin Suomen teologisen instituutin hallituspaikan. Kymmenet ihmiset kirjoittivat häpäisykirjeitä kotiini ja kännykkääni. Nettiyhteys katkesi tietokoneestani eikä Elisa muka löytänyt mitään ratkaisua ongelmaan. Molemmat iltapäivälehdet, valtaosa sanomalehdistä, eräät paikallistelevisiokanavat ja muutamat aikakauslehdet kertoivat, miten häpeällinen pappi olin. Tuomiokapituli lähetti juridisen kirjeen, jossa Suomen lakiin ja ankariin tuomioihin viitaten minulta kiellettiin oikeus käyttää pappispukua tai pappisnimeä. http://www.fredman-mansson.fi/) avusti nyt vaimoani: kaikki meni hyvin menestyksellisesti karkotuskuulusteluissa ja Ulkomaalaisvirasto pisti oleskelulupaleiman passiin.
Oikeusprosessin jälkeen asianajajani Kari Silvennoinen alkoi tehdä bisnestä Karjalan kiinteistöjen avulla ja vaimoni asianajaja George Paile pakeni Venäjälle rahaepäselvyyksiään. Vähän aiemmin hän houkutteli minua töihin asianajotoimistoonsa, jotta töitten ohessa aloittaisin oikeustieteen opiskelut. Minä nostin prosessin valtiota ja asianajajaani vastaan oikeudenkäyntikulujeni saamiseksi, mutta en saanut korvauksia ajallisista kärsimyksistäni pappina. Joka tapauksesta minusta tuli pappi, joka ei katso läpi sormien, vaan uskaltaa käräjöidäkin.
Koin suurta ”pahoinvointia” syksyllä 2003 pietarilaisessa saunassa. Minun hovioikeudenkäyntini
rikosasiassa, jossa minua syytettiin venäläisten (useamman ihmisen, jopa mielikuvituksellisen
ihmisjoukon) parittamisesta ja jonkinlaisen rikollisorganisaation johtamisesta, odotti jonkin ajan
kuluttua vuoden 2004 puolella. Menin yliopiston opiskelijatovereiden kanssa venäläiseen yleiseen
saunaan Pietarin keskustassa. Saunassa valtavan iso mies saapui luokseni ja kertoi, että hän tuntee
minut näöltä. Hän olisi keskustellut minusta jo tuomarini kanssa ja lukenut lehtijutun minusta!
Ihmettelin, miten tarkasti hän on katsonut kuvaani, jos tunnisti lehtijutun perusteella minut, kun
olin sauna-asussa (en toki alasti, koska yleisessä saunassa kävi myös naisia). Tämä mies esitteli,
että häntahtoisi haastatella minut.
Loppu onkin niinsanotusti historiaa.
1 comment:
Alan pikkuhiljaa kallistua sille kannalle, että sitä Karjalaa pitää ihan oikeasti minunkin ruveta vaatimaan takaisin. Bäckman ja Molari kumppaneineen ovat laskeutuneet niin syvälle alhoon, ettei edes Pro Karelia pysty samaan.
Post a Comment