Kohti paskasta loppua

Kuten muistamme, ProKarelia alunperin lähti hakemaan Karjalan palautukselle ratkaisua, jonka sekä Suomi, että Venäjä voisivat hyväksyä. Kun tämä ei kelvannut muutamille karjalaisille tai karjalaisten edustajiksi ilmoittautuneille idiooteille, alkoi vaatimusten korottaminen kumpaankin suuntaan. Karjalaisten piti saada omaisuutensa takaisin osallistumatta palautuksen kustannuksiin, ja Venäjältä taas vaadittiin sotakorvauksia takaisin. No, tämähän ei tietysti ole nostanut Karjalan palautuksen kannatusta kummassakaan maassa, joten nyt täytyy vielä korottaa vaatimuksia. Koska Puola on jostain syystä päättänyt maksaa korvauksia, vaikkakin ilmeisesti pienempiä kuin karjalaiset aikanaan saivat, omaisuuttaan sosialisoinneissa menettäneiden jälkeläisille,niin Suomenkin pitäisi vaatia vielä vähän lisää:

Suomen pitää hakea kompensaatio Venäjältä

Suomessa ei voida kuvitella tilannetta, että Suomi ryhtyisi nyt komensoimaan näitä menetyksiä. Suomen valtio on kahden ns. korvauslain perusteella korvannut osan siitä menetetyksestä, etteivät evakot voineet hyödyntää omaisuuttaan. Teoreettisesti korvaukset olivat noin 39 %. Käytännössä ne vastasivat arviolta 10 – 20 % todellisten menetysten arvosta. Osa sai teoreettisesti 100 % korvauksen, osa ei saanut mitään.

Ei mitään järkeä eikä minkäänlaista kansainvälisoikeudellista perustetta. Eikä taatusti saa Venäjää suhtautumaan myönteisemmin Karjalan palautukseen.

Saataisiinko viimein farssin viimeinen näytös?

Asianajaja Silvennoinen on siten vienyt Paulan jutun jälleen EIT:n päätettäväksi. Silvennoinnoisen listaamat valituksen pääkohdat ovat seuraavat:

1) Venäjä rikkoi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takaavaa 6 artiklaa Viipurin tonttijutussa. Lopputulos oli, että asiaa ei voida käsitellä yleisessä tuomioistuimessa Venäjällä. Näin siitä huolimatta, että EIT oli aiemmin edellyttänyt oikeudenkäynnin käymistä ensin Venäjällä.

2) Venäjä on rikkonut Kalle Paulalle 14 artiklassa taattua, kansallisen syntyperään perustuvaa syrjintäkieltoa. Kalle Paula katsoo, että Venäjän oikeuslaitos syrjii häntä sen takia, että hän on suomalainen. Venäjä ei suo suomalaisille samanlaista oikeudellista asemaa kuin venäläisille. Tämä pätee erityisesti Karjalan alueen suomalaisiin, joilta on riistetty heidän omistamansa kiinteä omaisuus, eikä asiaa suostuta edes käsittelemään oikeudessa, koska vaatimuksen esittäjänä on suomalainen.

3) Ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklaa on rikottu: Jokaisella on oikeus nauttia rauhassa omasta omaisuudestaan. Nyt Kalle Paulalle tässä artiklassa taattua yksityisen omaisuuden suojaa on loukattu, kun häneltä on riistetty hänen tonttinsa omistusoikeus ilman laillista perustetta. Hänelle ei suoda edes mahdollisuutta vaatia oikeudessa takaisin omaa omaisuuttaan, vaan ilmoitetaan että asia on valtioiden välinen.

Lähtökohtana omaisuuden menettämiselle oli Neuvostoliiton 30.11.1939 aloittama Suomen talvisota, jolloin valittaja joutui jättämään kotinsa. Venäjä Neuvostoliiton seuraajavaltiona jatkaa tätä valittajaan kohdistuvaa ihmisoikeusrikosta, jonka Neuvostoliitto aloitti.

4) Euroopan Neuvoston parlamentaarikkojen yleiskokous (PACE) päätti 25.01.2006 julistuksessaan tuomita Euroopan kommunistihallintojen toteuttamat ihmisoikeusrikokset. Valittaja vetoaa myös tähän julkilausumaan. Neuvostoliiton oikeusjärjestelmä kommunistisena järjestelmänä oli rikollinen, eikä sille saa antaa mitään merkitystä, kun tämän Viipurin kiinteistön omistussuhteita arvioidaan.

Venäjän oikeuslaitos esitti, että koska Neuvostoliitossa ei ollut perimysoikeutta, ei tontin omistus ole siirtynyt Kalle Paulalle isältään Neuvostoliiton lakien mukaisesti vuonna 1941. Oikeuslaitos perusti päätöksensä myös Neuvostoliiton perustuslakiin vuodelta 1936.

5) Kansainvälisessä oikeudessa on pääsääntönä, että valtioiden väliset sopimukset (kuten rauhansopimukset) eivät ulota vaikutuksiaan yksityisiin oikeussuhteisiin, kuten yksityiseen maanomistukseen. Jos valtioiden välinen raja siirtyy, ei tällä ole vaikutusta yksityiseen maanomistukseen. Maanomistus säilyy ennallaan. Venäjä on rikkonut tätä kansainvälisen oikeuden pääsääntöä.

1) Käsitykseni Venäjän oikuslaitoksesta ei kauniisti sanottuna ole kovin korkea. Silti on tunnustettava, että molemmat päätökset olivat täysin järkevästi perusteltuja (vaikkakin päätösten välillä oli kiistaton ristiriita).

2) Hovioikeuden tulkinta, että asia on valtioiden välinen, on täysin järkevä eikä mitään syrjintää.

3) Jotta ko. lisäpöytäkirjaan voisi vedota, omistusoikeuden pitäisi olla kiistaton. Omistusoikeutta ei kuitenkaan tunnusta edes Suomi, saati sitten Venäjä, jonka lainsäädännön alle Karjala (valitettavasti) kuuluu.

4) EIT ei taastusti voi ruveta konkreettisesti mitätöimään Neuvostoliiton tekemisiä. Minustakin olisi ihan kiva, jos se voisi tehdä niin, mutta jokin realismi täytyy olla, ja jos mitätöiminen olisi mahdollista, se kyllä pitäisi aloittaa ihan muualta.

5) Kansainvälisessä oikeudessa asia ei ole ollenkaan noin yksioikoinen. Erik Castrén esimerkiksi on käsitellyt asiaa, mutta kun tulos ei ole mieleinen, niin se on kätevästi voitu julistaa 'kansainvälisen oikeuden vastaiseksi'.

Silmiinpistävää on muuten että vetoaminen Pariisin rauhansopimuksen 27 artiklaan ei ole mukana valituksessa. Sitä kannattaa todellakin tarjoilla vain täydellisille ääliöille, EIT:ssä se olisi aikaansaanut huutonaurukohtauksen ja valituksen välittömän lentämisen Ö-mappiin.

Toivottavasti EIT kieltäytyy tuhlaamasta aikaansa selvään asiaan, ja sen jälkeen edes osa Karjalan palauttajista tajuaa, että oikeussali on aivan väärä paikka Karjalan palautukselle, ja että yli 60-vuotta sitten tapahtuneet taloudelliset menetykset todellakin ovat EVVVK, ja niihin keskittyinen tekee palautukselle pelkkää hallaa.

Putki päällä

Venäjän Itämeren pohjalle suunnittelema kaasuputki on aiheuttamiensa ympäristö- ym. ongelmien lisäksi tuomassa uusia haasteita myös Karjalan palautus -skenaarioihin. Putken merenalainen osuus nimittäin alkaisi Viipurista, jonka merkitys Venäjälle täten kasvaisi - mistä tietysti seuraa, että halukkuus sen palauttamiseen vähenee. Viipurista ollaan tekemässä Koiviston öljysataman kaltaista strategista kohdetta, josta ei helposti suostuta luopumaan. Putken maanpäällisenkin osan on kaavailtu kulkevan Suomen nykyisen itärajan vierellä, joten rajanmuutoksia Laatokan-Karjalankaan suuntaan ei voisi tehdä ilman että se pahuksen putki pyörii jaloissa.
Vielä sentään lienee hiukan toivoa kaasuputkihankkeen kaatumisesta. Useimmat Itämeren ympäristön valtiot vastustavat sitä lähinnä ekologisin perustein. Kunhan vain Saksa vielä luopuisi hankkeesta, ei Venäjälle taitaisi jäädä mitään paikkaa putken toiselle päälle, jolloin se täytyisi jättää rakentamatta. Kaasu on kuitenkin Euroopassa kysyttyä, ja kun Venäjällä puolestaan on kova tarve näyttää läsnäoloaan Itämerellä, saattaa putki kuitenkin tulla, kunhan edes jokin maa sen vastaanottajaksi suostuu. Karjalan ja Viipurin kannalta tilanne on kuitenkin sama, vaikka kiskoisivat putken sieltä Kaliningradiin.
Jos kaasuputki rakennetaan, siitä varmasti aiheutuu hankaluuksia Karjalan palautuksesta neuvoteltaessa. Toisaalta, siinä vaiheessa kun Venäjältä muuten löytyy valmiutta palauttaa Karjalaa, homma tuskin enää kaatuu pelkkään kaasuputkeen. Sen kohtalosta voitanee sopia ja löytää monenkinlaisia ratkaisuja. Kulkeehan putkia nytkin muiden maiden alueella ja Suomi varmaan on maa, josta venäläisille olisi siinä suhteessa vähiten huolen aihetta.
Laiha lohdutus joka tapauksessa on, että kaasuputki ei ole mikään ikuisuusongelma. Se ei edusta tulevaisuuden teknologiaa, vaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua kelpaa lähinnä romuraudaksi, kun kaasukentät alkavat ehtyä.

Ei helvetti

Paremman puutteessa täytyy taas kommentoida uskomatonta yhdistelmää: Suomen idioottimaisinta keskustelupalstaa ja Suomen idioottimaisinta Karjala-keskustelijaa:

Uusikaupunki on aina kipuillut saman kysymyksen kanssa: tuleeko autotehdas vai eikö se tule. VÄlillä on tehty Saabia, välillä Porschea, sitten Ladaa ja milloin mitäkin.

Uudenkaupungin ihmisten huoli on siinä, luoko joku työpaikkoja vai ei. Jos työpaikat menee, ihmiset kärsivät. Henkisten ongelmien lisäksi köyhyys lisääntyy kun kukaan ei maksa kunnon palkkaa.

Kemijärvellä ja Summassa menetettiin kertaheitolla massiiviset määrät työpaikkoja. Ihmiset eivät voi hetkessä keksiä mitään ratkaisua yllättävän työttömyyden edessä. Se on IHMISEN HÄTÄ, johon kaikki humaanit ihmiset tietysti toivovat ratkaisun.

Bochumissa Nokia antaa kenkää yli 2000:lle työntekijälle, jotka suuttuivat tästä todella pahasti, kun tiedämme. Melkein koko Saksan kansa eli myötätuntoisesti näiden ihmisten kanssa.

He suuttuivat, koska he MENETTIVÄT TYÖPAIKKANSA.

Miksi ihmiset sitten haluavat työpaikkoja, jos he vain "maksavat veroja"? Jos työntekijät olisivat vain "veronmaksajia", ei kai kukaan haluaisi ensimmäistäkään työpaikkaa.

He ehkä voisivat kokeilla pimeitä töitä, jossa työnantaja ei maksa veroja valtiolle vaan maksaa könttäsumman työntekijälle. Tässä on se ongelma, että se on laitonta, ja ilmiantajien luvatussa maassa pimeistä töistä jää pian kiinni.

Mistä siis johtuu, että Uudessakaupungissa, Kemijärvellä, Summassa ja Bochumissa ihmiset osoittavat jopa mielenosoitusten kautta, että IHMISET HALUAVAT TYÖPAIKKOJA?

Ehkä se johtuukin siitä, että työpaikoista IHMISILLE MAKSETAAN RAHAA.

Voisiko tämä asia olla näin yksinkertainen?

Siksi jatkan sen tosiasian toistamista, että Karjalan palautuksen jälkeen IHMISILLE MAKSETAAN RAHAA, koska jos Karjala "tulee kalliiksi", se tarkoittaa automaattisesti, että siellä on työpaikkoja, ja työpaikoista MAKSETAAN IHMISILLE RAHAA.

Kannatan Karjalan palautusta, koska se ANTAA IHMISILLE TYÖTÄ, ja TYÖSTÄ MAKSETAAN PALKKAA ja PALKKA ON RAHAA.

Ei helvetti. Kukaan Karjalan palautuksen vastustaja ei pystyisi kääntämään ihmisiä palautusta vastaan yhtä tehokkaasti kuin tämä pösilö. Aikuisten oikeesti, me uskomme, että Karjalan palautus olisi saatavissa kannattavaksi, ja olemme yrittäneet luonnostella sitä, miten. Asia on kuitenkin vakava, ja sitä olisi pohdittava aivoilla eikä ruumiinosalla, joka soveltuu paremmin istumiseen.