Miten Prokarelia ampui itseään jalkaan

Karjalaan jäi korvaamaton osa suomalaista historiaa ja identiteettiä. Minusta tämä on hyvä syy
kannattaa Karjalan palautusta. Karjalaan jäi myös miljardien arvosta yksityisten ihmisten omaisuutta. Se ei ole enää syy Karjalan palautukseen. Sodan loppumisesta on yli 60 vuotta ja Suomi korvasi menettyä omaisuutta miljardien edestä. Vaikka korvaukset eivät olleet läheskään täysimääräiset, Suomen korvauspolitiikka oli ainutlaatuista ja maaseudulla maiden pakkolunastus asutustiloille muistetaan edelleen. Enemmistö suomalsisista ei ikinä voisi pitää yksityisen omaisuuden palauttamista oleellisena perusteena Karjalan palautukselle. Enemmistö suomalaisista sen sijaan pelkää, että palautetusta Karjalasta muodostuisi julkisen talouden musta aukko, ja tämä pelko on syytä ottaa vakavasti.

Alunperin Prokareliassakin tajuttiin tämä, ja reformisuunnitelmassa edellytettiin
Karjalan maaomaisuuden siirtyvän valtiolle, ja annettiin alkuperäisten omistajien
jälkeläisille etuosto-oikeus. Valitettavasti Prokarelia meni antamaan periksi kiihkoilijoiden painostukselle ja muuttamaan politiikkaansa. Uudessa palautuskirjassa annetut perusteet muutokselle ovat kauniisti sanottuna huterat. Ne sisältävät vain kiihkoilijoiden argumentaation vähäisen painokelpoisen osan, muutos ei perustu mihinkään oikeustieteelliseen selvitykseen vaan periaatteeseen 'se joka huutaa kovimmin on oikeassa'.
Tämän hölmöyden vastapainoksi Prokarelia keksi sitten vaatia takaisin sotakorvauksia. Sotakorvausten palauttaminen olisi epäilemättä oikein, ja taatusti kelpaisi lähes kaikille suomalaisille. Ikävä vaan, että Venäjä ei ikinä suostusi siihen. Venäjä ei palauta Karjalaakaan, koska se olisi oikein. Jos Venäjä palauttaa joskus Karjalan, se tekee sen koska se ei tarvitse Karjalaa ja pikemminkin hyötyy sen palauttamisesta. Sellaista hetkeä, jolloin Venäjä ei tarvitsisi rahaa, ja tulisi tarjoamaan sitä Suomelle, ei taatusti tule koskaan.

Jos pidetään kiinni harhaisesta kuvitelmasta, että suomalaisten omistusoikeus on edelleen voimassa, vaikeutetaan Karjalan palautusta vielä muutenkin. Venäjällä on lopultakin maanomistuslaki, ja Karjalan kolhooseja ollaan mahdollisesti yksityistämässä viljelijöille. Laajempi yksityinen maanomistus Karjalassa tekee mahdottomaksi Venäjän hallitukselle sellaisen palautussopimuksen solmimisen, joka purkaisi omistuksen. Suomenkin kannalta demokratia ja markkinatalous Venäjällä ovat tärkeämpiä kuin Karjalan palautus. Lisäksi mahdollisuus ostaa maata Karjalasta ja lisätä suomalaista läsnäoloa siellä edistäisi pitkällä tähtäimellä Karjalan palautusta. Karjalan liitto oli aivan oikeassa kannattaessaan maan ostamista Karjalasta ja Prokarelia väärässä tuomitessaan idean.

Palauttajien kauhukabinetti

Karjala-keskustelu on tosiaan ajautunut sellaisiin käsiin, että neuvotteluja palautuksesta
ei ole odotettavissa. Vaikka Venäjällä joskus pääsisi valtaan hallinto,
joka olisi periaatteessa valmis neuvotteluihin, se tuskin suostuisi siirtämään
nykyisiä asukkaita pois. No, neuvotteluihin tuskin päästäisiinkään, jos
asenteet ovat tällaisia:


"Onko tavoitteesi tosiaan saada Suomeen satoja tuhansia rikollisia ryssiä? Minusta sellainen tavoite olisi vähintäänkin maanpetos ja siitä pitäisi tuomita maanpetoksesta säädettyyn rangaistukseen."

linkki

Ajatus Karjalan palautuksesta tuskin tulee Suomessa yhtään suositummaksi
siitä, että edes suomalaisten mielipidettä ei aiota kysyä:


"Mielestäni Suomen raja on määritelty jo 1920 Tartossa, eikä sen rajan palauttam
inen mielestäni tarvitse "kannatusta". Se on Suomen raja. Piste."

linkki


"Tätä linjaa olen koko ajan edustanut, ettei enemmistön kantaa tarvitsisi ottaa
huomioon."

linkki

Karjalan palauttaminen onnistuu vain sellaisilla ehdoilla jotka ovat
hyväksyttävissä sekä Suomelle että Venäjälle. Pelastakaa Karjala sekopäiltä!

Karjala takaisin, mutta miten?

Ongelmahan on se, että keskustelua Karjalan palautuksesta dominoivat kaikenlaiset sekopäät, fanaatikot ja typerykset, ja siksi koko asia uhkaa menettää lopunkin uskottavuutensa. Tilanne on kohta se, ettei normaaliälyinen ihminen kehtaa esiintyä Karjalan palautuksen kannattajana pelätessään leimautumista joksikin puolihulluksi. Omasta puolestani voin sanoa, että olisin mieluusti vaikka loppuikäni umpihullun kirjoissa, jos Karjalan palautus sitä edellyttäisi; ikävä kyllä en vain usko, että Karjala saadaan takaisin hihhuloimalla. En myöskään usko ns. sotilaalliseen ratkaisuun. Sota tai sodalla uhkailu on älyttömyyden huippu. Sota aiheuttaa niin paljon vahinkoa ja kärsimystä sen kaikille osapuolille pitkälle tulevaisuuteen, että sitä pitää viimeiseen asti välttää. Vaikka ei asian humanistisesta puolesta perustaisikaan, tajuaa jokainen täysjärkinen pelkästään väestötilastoja vertaamalla millaista edesvastuutonta uhkapeliä sodanlietsojat pelaavat. Vastapelurilla vielä ydinaseet ässänä hihassa! Eivätkä amerikkalaiset taatusti ryntää apuun, heillä on tarpeeksi ongelmia muutenkin. Ainoa järkevä tapa saada Karjala takaisin on saada se sovinnolla, rauhallisesti, kärsivällisesti, kompromissejakin tehden. Se ei ole mukavaa, ei nopeaa, ei sankarillista eikä ihan oikeudenmukaistakaan, mutta jos Karjala todella halutaan takaisin, täytyy löytää keinoja, joilla se oikeasti voidaan saada takaisin

Aloitus

Kuka haluaisi Karjalan takaisin, jos se merkitsisi sotaa? Emme ainakaan me,
toivottavasti ei kukaan. Kuka haluaisi Karjalan takaisin sellaisilla ehdoilla,
joilla se voisi olla mahdollista ilman sotaa? Useampikin ihminen pohtii
tässä blogissa Karjalan palautusta ja niitä ehtoja, joilla se voisi onnistua.
Kommentteja ei kaivata, sappea voi mennä purkamaan vaikka Kareliaforumiin
tai Suomi24:ään.
Pieni tutustuminen keskustelun tasoon näissä paikoissa riittänee kertomaan,
miksi tämä blogi on perustettu.