Ukrainan sotaa on monissa kommenteissa verrattu Suomen talvisotaan, jossa maan valtaamiseen pyrkineelle ylivoimaiselle viholliselle tuotettiin suuria tappioita ja sen eteneminen saatiin pysäytettyä. Tuossa analogiassa on myös toinen puoli, itsenäisyyden säilyttäminen suurten aluemenetysten hinnalla, mikä voi vielä tulla Ukrainankin kohtaloksi. Venäläiset eivät lähde vapaaehtoisesti pois valtaamiltaan alueilta, ellei Venäjällä tapahdu suurta poliittista muutosta. Tietysti on mahdollista ja toivottavaa, että talouspakotteiden ja sotatappioiden heikentämä Venäjä joutuisi perääntymään ja ukrainalaiset saisivat läntisen aseavun ja oman sitkeytensä voimin vallattua takaisin mahdollisimman paljon alueitaan, mieluiten myös aiemmin miehitetyn Krimin ja Donbasin. Ukrainalaisilla itsellään vaikuttaa olevan paljonkin uskoa sodan suotuisaan lopputulokseen, jopa selkeään voittoon. Parissa lukemassani haastattelussa oli vieläkin pitemmälle meneviä visioita. Ukrainalainen maanviljelijä totesi suomalaiselle toimittajalle, että sodan jälkeen tapaamme sitten vapautetussa Viipurissa. Ukrainan puolella sotiva valkovenäläinen vapaaehtoinen taas ennakoi sodan lopputulosta näin: "Ukraina voittaa tietenkin, Venäjä kukistuu ja Karjala palautetaan Suomelle".
Friday, April 01, 2022
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Tuon kun prkl näkisi, niin muuta en pyytäisi.
Post a Comment