Karjalan palautus ei ole valitettavasti edennyt. Sen sijaan, että olisi odottanut otollista hetkeä ja pohtinut vakavissaan järkeviä vaihtoehtoja ProKarelia on jo pitkään sekaantunut kaikkeen älyttömään, kuten omaisuudenpalautus- ja merivaltaushölmöilyihin, joista ei hyötynyt kukaan muu kuin aasinajaja. Jutut ovat lopulta kadottaneet kokonaan yhteyden Karjalaan, kuten esimerkiksi käsittämätön sepustus 90-luvun pankkikriisistä.Nyt päästään yhä pitemmälle sekoilussa, joka käsittelee luottojen arvopaperistamista EU:ssa. Siinähän on riskinsä, sen tiedämme kaikki. Mutta jutusta löytyy jopa tämä:
Se artikkelissa näytetään unohtaneen, että Yhdysvalloista levinneet subprime-luotot ja niiden arvopaperistaminen oli täysin yhden osapuolen eli Rothschild-pankkiirisien aikaansaannos
Rothschildit mainittu. Aika lopettaa lukeminen ja laittaa vaihdin sarjatulelle. Koskeekohan seuraava juttu rokotuksia vai kemikaalivanoja?
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment