Friday, March 15, 2013

Vastinetta Putinille

Putin on vaihteeksi saanut kansainvälistäkin huomiota Suomeen liittyen:

Putinin mukaan vuoden 1939 sodan syynä oli Suomen raja, joka oli "vain 17-20 kilometrin päässä Pietarista" eli silloisesta Leningradista.- Se (raja) oli kaikkineen varsin suuri uhka viisimiljoonaiselle kaupungille. Uskon, että silloin bolshevikit yrittivät korjata ne historialliset virheet, jotka he tekivät vuonna 1917, Putin ilmoitti.


"Pietarin turvallisuutta" on jo käsitelty mm. täällä, ja Neuvostoliiton yrityksiä "vahvistaa" sitä mm. täällä ja täällä. Miettikäämme hetken, mitä bolshevikkien historialliset  virheet mahtoivat olla. 1917 siis bolshevikit tunnustivat Suomen itsenäisyyden. Onneksi virhe tajuttiin heti seuraavana vuonna, ja Suomeen järjestettiin kapina. Kapina meni kuitenkin plörinäksi mm. siksi, että Suomi ja Viro luovutettiin Saksalle Brest-Litovskin rauhassa. Sekin taisi olla virhe, koska Viron suhteen sitä yritettiin korjata hyökkäämällä Viroon heti Saksan romahduksen jälkeen. Hyökkäyskin meni plörinäksi, ja sitten sekä Suomen että Viron kanssa solmittiin lopulta rauha, jossa Viro sai Petserinmaan ja Ivangorodin, mutta Suomi vain monta kertaa luvatun Petsamon. Tämäkin ilmeiseti oli virhe, koska parinkymmenen vuoden päästä Viro liitettiin Neuvostoliittoon, ja Ivangorod ja Petserinmaa Venäjän neuvostotasavaltaan. Suomesta taas liitettiin erinäisiä siivuja Venäjän neuvostotasavaltaan ja Karjalais-suomalaiseen neuvostotasavaltaan. Viimeksi mainittu taisi olla virhe, koska se lakkautettiin 1956. Näin tarkasteltuna touhu ei vaikuta hirveän vakuuttavalta eikä Putinin asenne lupaa hyvää.

Tasapuolisuuden nimessä pitää kommentoida vähän ProKareliaakin.

Suomi ei aloittanut jatkosotaa 

Putin ei ilmeisesti puheessaan käsitellyt lainkaan jatkosotaa. Vaikka Suomessakin on yritetty neuvostopropagandan massiivisen voiman avulla todistaa Suomi jatkosotaan syylliseksi, sodan aloittamiseen, oli syyllinen Neuvostoliitto.Suomi ei tehnyt ainuttakaan sodan aloittamiseksi katsottavaa toimenpidettä. Neuvostoliitto sen sijaan sekä hyökkäsi sotavoimillaan Suomeen että pommitti suomalaisia kaupunkeja 22.06.1941.Lisäksi esim. Kaleva-lentokoneen alasampuminen oli sodanluonteinen toimenpide, puhumattakaan välirauhan aikaisista muista neuvostotoimista.

Kalevan alasampuminen ym. pitää tietenkin paikkansa. Miksi helvetissä siis pitää laskea selvää luikuria? Suomalaisten sukellusveneiden laskemat miinat olivat aivan taatusti sotatoimi. Vaikka Neuvostoliitto ei niistä silloin  tiennytkään, nyt niistä oavt jo kauan tietäneet kaikki.

Thursday, March 07, 2013

Ketterä täyskäännös - mutta kenen?

3.12.2008:

Luin antifasistit blogia ja haluaisin mukaan toimintaan. Olen viimeaikoina aika aktiivisesti esittänyt vastaargumenttejä keskustelupalstoilla, joilla Suomen Sisulaiset, PerusSuomalaiset ja muut Halla-ahon opetuslapset kylvävät rasistista vihaa. Olen lukenut myös Jussi Halla-ahon ajatuksia mm. siitä, että Unisefin kerääjiä pitäisi kurittaa sähköpiiskalla ja pidänkin häntä sairaana rasistina ja kenties myös sadistina.

 13.12.2008:

Perussuomalaisten (SS-miesten) vaalivoitto on tehnyt viranomaisten asioihin puuttumisesta entistä vaikeampaa, jos halua siihen on aiemminkaan ollut. Yhteiskunta on kauhun vallassa, sillä kukaan ei tiedä, kuinka paljon SS-miehiä on esimerkiksi toimittajien tai poliisin riveissä. Heitä voi olla missä tahansa: naapurissa, työpaikalla, pankissa tai postissa. Heitä yhdistää ihmisviha ja he ovat aseistettuja. SS-miesten vaalivoitolla on suora vaikutus suomalaisten tuomioistuinten työskentelyyn. Lautamiehinä SS pääsee käyttämään tuomiovalta oikeussaleissa rasististen rotuperiaatteidensa mukaisesti. 

18.1.2009:


Perussuomalaiset ovat herättäneet järkytystä nyt vaihteeksi Uudessakaupungissa natsiprovokaatioillaan. Kun pahaa-aavistamaton Uudenkaupungin museo pyysi perinteiseen "joulupöytäkisaansa" koristelijoiksi neljä suurinta puoluetta, paikallinen natsikomeetta Rainer Tähtinen koristeli perussuomalaisten pöydän mm. asiaankuuluvalla natsirekvisiitalla. 

 16.7.2011:

Perussuomalaiset ovat fasistisesti suuntautuneet. Heidät on nyt eristetty kansallisesta politiikasta, eivätkä he päässeet hallitukseen. Heidän joukossaan on muutamia erityisen vaarallisia nationalisteja ja muukalaisvihaajia, kuten Jussi Halla-aho, joka vähän aikaa sitten ilmoitti vihaavansa ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa ihmisten välillä. Halla-aho suhtautuu islaminuskoon erittäin vihamielisesti, ja hänet tuomittiin jokin aika sitten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi on Jussi Niinistö, joka johti aikaisemmin ”Valkoista rintamaa” maahanmuuttajia ja ruotsinkielisiä vastaan. Tänään Niinistö vaatii suojeluskuntien, Latvian Aiszargin tyyppisen järjestön, herättämistä henkiin maan fasistisoimiseksi. 

 3.8.2011:

Suorassa radiohaastattelussa Yhdysvalloissa Bäckman ehdotti, että Yhdistyneet kansakunnat asettaa Eurooppaan ja Suomeen valvontakomissiot äärioikeiston väkivallan, terrorin ja vihapuheen uhkaa vastaan. Perussuomalaiset on jo nyt Pariisin rauhansopimusta törkeästi loukkaava ääriliike. Eurooppa ei yksin kykene taistelemaan äärioikeiston vihapuhetta vastaan.

21.1.2012:

Venäläinen ihmisoikeusjärjestö World Without Nazism vaatii Suomelta perussuomalaispuolueen lakkauttamista Pariisin rauhansopimuksen vastaisena fasistisena järjestönä. Näkemys ilmenee järjestön viime viikolla julkistetusta Suomi-katsauksesta.

15.4.2012:

  Natsismissa ei ole mitään leikkimistä. Suomalaisten tuomioistuimien käytäntö tuomita rasistisilla provokaatioilla provosoivat persut muutaman satasen sakkoihin on vain bensaa fasismin liekkeihin. Siksi Helena Eronen on tuomittava ehdottomaan vankeuteen esimerkiksi 30 päiväksi. On ihan eri asia kutsua islaminuskoa halventavalla termillä kuin hyökätä useaa eri kansanryhmää vastaan esittämällä rotuerottelujärjestelmän pystyttämistä.

Ja sitten lopulta 7.3.2013:

 Suomen mediat eivät ole kirjoittaneet Soinin Moskovan vierailusta sanaakaan, vaikka Suomessa on jo pantu merkille venäläisten sympatiat perussuomalaisia kohtaan.
Venäläisiä kiinnostaa myös se, että perussuomalaiset ovat vastustaneet homoliittoja ja kritisoineet suomalaista lastensuojelua. Kansanedustaja Hanna Mäntylä on moittinut  suomalaista lastensuojelua paljolti samoin äänenpainoin kuin Venäjän media. Arja Juvonen on vastaavasti protestoinut homolakeja. Kaikki tämä vastaa perinteisiä venäläisiä perhearvoja.


Suomalaisista puolueista venäläiset luottavat varmasti eniten perussuomalaisiin, koska vain perussuomalaisten Nato-kielteisyys ja EU-vastaisuus on luotettavaa. Siitä kertoo etenkin muutaman perussuomalaisen ehdotus liittää Suomi vaikka Venäjään, jotta EU:sta ja Natosta päästään ikuisiksi ajoiksi eroon. Tällaista on esittänyt Hemmo Koskiniemi, myös kansanedustaja Juho Eerola on esittänyt puolustusliittoa Venäjän kanssa.