Osui viimeinkin käsiin hörönaurettavan Suomen antifasistisen komitean ensimmäinen kustanne, Antifasistin päiväkirja. Tekeleen kirjoittaja on safkalaisista se, joka on yhtä fanaattinen kuin desantti ja yhtä tyhmä kuin pastori. Siitä huolimatta tulos lähes järkytti. "Kirja" on oleellisesti pelkkä printti blogikirjoituksista. Mielenkiintoisinta siinä on ehkä henkilöhakemisto: Jopa vasemmistoliittolainen Venäjän pikku apulainen on joutunut pahisten listalle. Toisaalta Bjorn Thunder on lopultakin saanut anteeksi sen, että nuorena rakasti enemmän itseään kuin Neuvostoliittoa. Karjalan palautuksen kannalta mielenkiintoista materiaalia ei löytynyt.
Thursday, May 20, 2010
Wednesday, May 19, 2010
Marttyyrinkruunu kajastaa Suomen tyhmimmälle pastorille
Suomen tyhmin pastori selvisi kuin koira veräjästä ProKarelian kantelusta, mutta liperit uhkaavat jälleen karista aikaisemminkin noteeratun arvostelukyvyttömyyden takia. Kirkkoherran umpiluussa näyttää jopa käväisevän ajatus, että jotain on tullut mokattua. Heti perään tulee sitten kyllä taattua safkaa:
Pyydän anteeksi
Pyydän anteeksi, että olen vihaisena kirjoittanut hyvin tylysti tuomiokapitulia vastaan, jonka olisin toivonut silloin niin kuin toivon yhä edelleen toimivan Jumalan oikean evankeliumin palvelijana pikemmin kuin tietyllä tavalla tulkittujen suomalaisten (tai virolaisten) poliittisten ääriryhmien puhemiehenä. Saamani tiedon mukaan Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Kauklahden kappelissa kyläkirkossa sunnuntaina 16.5. klo 12 Mare Palgi Kosen saarnasi ja kuvaili tyypillisen nykyvirolaisen identiteettimyytin mukaisesti, miten Neuvostoliitto oli kaiken pelon takana ja kirkon nykyongelmien syy, mutta samanaikaisesti vaikeni täysin Viron luterilaisen kirkon osallisuudesta alueella toimitettuun holokaustiin, joka tapahtui vain vähän aiemmin.
Lupaan harkita takaisin kirkkoon liittymistä, jos pastori tosiaan potkaistaan pihalle. Toivottavasti pastori viihtyy päätoimisena marttyyrinä, propagandistina ja Karjalan palautuksen vastustajana eikä koskaan tajua, miten häntä vedätettiin. Tai jos kuitenkin tajuaa, kostakoon mieluiten vedättäjistä pahimmalle.

Monday, May 10, 2010
Yhdessä jäähyllä
Vääryystieteen desantin blogi Uudessa Suomessa lähti jäähylle jo kuukausia sitten, kun kielenkäyttö meni liian törkeäksi. Nyt herra desantti on saanut seurakseen yhden julkisuuden innokkaimmista Karjalan palauttajista. Kyseinen henkilö muistetaan jo edesmenneeltä KareliaForumilta häpeämättömänä henkilökohtaisuuksiin menijänä ja täysin kuurona asia-argumenteille. Toivottavasti herra desantti ymmärtää jäähyaitiossa osoittaa kunnioitustaan miehelle, joka on vahingoittanut Karjalan palautuspyrkimysten uskottavuutta enemmän kuin mihin herra desantti ikinä pystyy.
Me taas jäämme odottelemaan, milloin jäljelle jääneet palauttajat vastaavat kysymyksiimme. Emme pidätä henkeä.
Me taas jäämme odottelemaan, milloin jäljelle jääneet palauttajat vastaavat kysymyksiimme. Emme pidätä henkeä.
Subscribe to:
Posts (Atom)