Ehdin jo toivoa, että ProKarelia olisi tajunnut haudata NordStream-kaasuputken häiritsemiseksi keksityn "kaivosvaltauksen". Valitettavasti erehdyin, sitä on taas tyrkytetty sekä ProKarelian omilla sivuilla 1,2 että Usarin blogeissa 1,2. Uutta on vain se, että kirjoittaja itse antaa linkin KHO:n ennakkopäätökseen, jonka perusteella valtaus voidaan heittää suoraan Ö-mappiin:
Olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen oli ilmeistä, että valtausta ei ollut tehty kaivoslain 12 §:n mukaisen valtausoikeuden käyttämistä varten, vaan muussa tarkoituksessa kuin mihin valtaus kaivoslain mukaan on käytettävissä.
Jollain kummalla tavalla kyseessä on muka ihan eri asia.
Toinen uutinen löytyy Taloussanomista, valtauksen tehneen liikemiehen nimi kerrotaan viimeinkin. Googletus paljastaa, että kyseisellä liikemiehellä on firma Etu-Töölössä, mutta firmalla ei näytä olevan muuta toimintaa kuin pönöttää yrityshakemistoissa. Varsinkaan kaivostoimintaan ei ole mitään yhteyttä, mutta oikeasti kaivokseen nyt ei usko erkkikään. NordStreamissa on toki pelissä niin isot rahat, että optimistisesti voi kuvitella kuittaavansa isotkin rahat, kun luopuu valtauksesta. Yläoleva KHO:n päätös vain ei lupaa hyvää, ja minulla on sen verta huono käsitys nyky-Venäjästä, että pelkäisin tällaisen bisnesidean sisältävän suorastaan terveysriskejä.
ProKarelian ja Karjalan palautuksen uskottavuutta suomalaisten silmissä tällainen hölmöily ei taatusti nosta, ja tuskin Venäjälle joskus toivon mukaan tuleva liberaalimpi hallintokaan sitä hyvällä muistelee. Miksi, voi miksi

No comments:
Post a Comment